lauantai 3. toukokuuta 2014

Totuus Harry Quebertin tapauksesta / Joël Dicker

Joskus kirja sattuu tupsahtamaan elämään hyvään aikaan, silloin kun kaikki lukulistalta on jo muka luettu eikä kirjaston varauksia ole lähiaikoina saapumassa. Silloin lukutoukka tarraa vastaan tulevaan kirjaan kuin hukkuva pelastuslauttaan. Minulle kävi Harry Quebertin tapauksen kanssa, se nimittäin kolahti eräänä päivänä täysin pyytämättä postiluukkuuni - olivat kaiketi Tammelta huomanneet että tuon kirjakasa alkaa huveta. Kiitokset siis sinne hätäavusta!

Kirjan päähenkilö on Marc Goldman, kolmekymppinen menestyskirjailija joka epäilee tähtensä laskeneen. Sitten Marcin mentorin,Harry Quebertin, pihalta tehdään shokeeraava löytö kun vuosikausia kadoksissa olleen pikkukylän tytön ruumis vihdoinkin löytyy. Käynnistyy melkoinen mediamylläkkkä kun käy ilmi että Harryn klassikoksi noussut teos Pahan juurilla onkin ylistys miehen rakkaudesta tuohon teinityttöön.

Tartuin innokkaasti Harry Quebertin tapaukseen, amerikkalaisen pikkukaupungin miljöö tuntui viehättävältä ja pidin katkelmista joissa Harry opettaa Marcille kirjoittamisen syvällisiä saloja, eivätkä Twin Peak -vibatkaan menoani haitanneet. Mutta alkuinnostukseni laski nopeasti, sillä vaikka Marcin oppitunnit kirjoittamisen saralla tuntuivatkin sinällään viehättäviltä, velloi tarina paikallaan. Iski epävarmuus, luenkohan kirjaa ihan oikein? Onko se sittenkin lukuromaani vaiko murhamysteeri? Minun makuuni Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli hiukan molempia, vähän loukussa kahden maailman välissä. Yritin siis lukea kaksin silmin.

Lukuromaanina viehätyin lukujen välissä olevista pienistä katkelmista joissa Harry opettaa Marcia kirjoittamaan, myös kustantamomaailma ja median vastaanotto kiinnostivat. Dekkaripuoli sen sijaan ei tarjonnut minulle kummempia yllätyksiä, paljon arvasin jo ennalta ja yhtä mielenterveyteen liittyvää juttua (juu, en aio spoilata muiden lukuelämystä tämän enempää) pidin jopa epäuskottavana. Lukuromaani taisi siis jäädä voitolle. Kirjana Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli minulle suhteellisen miellyttävä lukukokemus mutta ihan kannen hehkutuksen tasolle ei intoni kyllä riittänyt.
- Harry, jos minun pitäisi muistaa opetuksistasi yksi ainoa, niin mikä se olisi?
- Esitän saman kysymyksen sinulle.
- Se, että on osattava kaatua.
- Olen ihan samaa mieltä. Elämä on yhtä pudotusta. On osattava kaatua.
Tammi, 2014
Sivuja: 809
Alkuteos: La vérité sur l'affaire Harry Quebert
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
Saatu arvostelukappaleena

8 kommenttia:

  1. Hah, näin nämä näkemykset erovat... minusta taas ne romaaninkirjoitusopetukset tuntuivat jokseenkin turhilta. Vaikka toki tarinan loppu tavallaan antoi niille jälkikäteen perustelun. :-)

    En tiedä osuiko tämä minulle erityisen hedelmälliseen hetkeen, mutta itse tykkäsin kovasti nimenomaan siitä miten juoni toimi, enkä kyllä arvannut siitä etukäteen kovinkaan paljoa. Tosin minä nyt olen muutenkin maailman huonoin arvaamaan mysteerien ratkaisuja ennakkoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, minä en oikein jaksanut uskoa Nolan henkilöhahmoon ja se taisi vaikuttaa aika paljon muuhun lukukokemukseen.

      Poista
    2. Mmm... Totta kyllä, Nola on aika epätodennäköinen. Mutta olivat minusta muutkin hahmot aika "tyyliteltyjä"... esim. Marcuksen äiti oli hyvin kliseinen. Vaikkakin hauska. :D

      Poista
  2. Silmäilin juttusi vain, koska aloitin juuri lukemaan kirjaa. Ainakin alku tempaisee mukaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sitten vaan hyviä lukuhetkiä! :)

      Poista
  3. Hmmm... kahden tyylin ja tarinan välissä. Kuulostaapa ihan mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista