Yksin vain on uusi Mary Higgins Clarkin Alvirah Meehan -sarjan kirja. Lottovoittaja Alvirah Willy-miehineen on tuttu jo aikaisemmista Higgins Clarkin kirjoista, miljonääriksi yhdessä yössä muuttunut siivoja kun osoittautuu varsin tarkkavainuiseksi yksityisetsiväksi. Tällä kertaa Alvirah selvittelee sisustussuunnittelijansa ja ystävänsä Zanin tapausta. Kaksi vuotta aiemmin Zanin pieni Matthew-poika katosi vaunuistaan puistossa, nyt uusia todisteita alkaa ilmaantua ja näyttää melkein siltä että Zan itse olisi ryöstänyt lapsen sitä muistamatta. Valehteleeko nainen vai kärsiikö hän jonkinlaisesta mielenhäiriöstä? Vai yrittääkö joku sitten lavastaa Zanin syyllikseksi rikokseen?
Yksin vain on monella tapaa perinteinen dekkari, jossa lukija saa ratkoa arvoitusta yhtä aikaa kirjan henkilöiden kanssa. Higgins Clark onnistuu luomaan kirjaan kiihkeän, kujanjuoksumaisen tunnelman, hän myös paljastaa paljon muttei liikaa tapahtumista. Tyylilleen uskollisena kirjailija päästää ääneen useita jollakin tapaa tarinaan liittyviä henkilöitä, vanhan papin joka kuulee erään naisen tunnustuksen, kiinteistövälittäjän, poliisin, lapsenvahdin... Tämä tekee tarinasta moniulotteisen. Unohtumattomia tarinoita Higgins Clarkin kirjat eivät minulle tarjoa, mutta mielestäni ne usein ovat tasalaatuisia perusjännäreitä, jotka toimivat. Ne ovat helppoa ja sopivan keveää lukemista - vaikkapa lomaa varten!
Identiteettivarkaus on aiheena mielenkiintoinen ja aina vain ajankohtaisempi. Tässä tapauksessa varkaus toki menee varsin pitkälle, mutta ajatusleikkinä asia on kuitenkin mielenkiintoinen - vai pitäisikö sanoa pelottava? Kauheasti ajatuksia ei Yksin vain minussa herättänyt, mikä ehkä näkyykin tästä postauksesta. Se on tasalaatuinen dekkari, mutta tässä kuussa on tullut luettua parempiakin...
Tämän postauksen myötä koittaa allekirjoittaneellakin loma. Tänä vuonna taidamme seikkailla ihan vain kotimaassa, mutta ihanaahan sekin on! Ja sadesääkään ei haittaa kun riittävän iso lukupino...
"Yritän selittää miltä minusta tuntuu. Minä uin Kuolleessameressä, kun olimme siellä. Se on suolajärvi, joka sijaitsee neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella. Se tarkoittaa, että järvi on maapallon matalin kohta. Siinä on niin paljon suolaa, että meitä varoitettiin, ettei vettä saisi päästää silmiin, koska silloin niitä polttelee hirvittävästi."Tammi, 2012
"Zan, miten se liittyy sinuun?"
Zan sanoi ääni sortuen: "Minusta tuntuu siltä kuin olisin Kuolleenmeren pohjassa silmät täysin auki."
Sivuja: 355
Alkuteos: I'll walk alone
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja
Mary Higgins Clark oli jossain vaiheessa mun suuri suosikkini, mutta en ole moneen vuoteen, ehkä kymmeneen, lukenut yhtään häneltä. Ehkä pitäisi tutustua, mitä nykyisellään tulee ulos.
VastaaPoistaHiggins Clark kirjoittaa jollain tapaa samantyyppisiä dekkareita nykyisellään. Kirjat ovat aika tasalaatuisia ja sinänsä ihan ok, mutta eivät ainakaan minua saa odottamaan seuraavaa. Sellainen välipala kirja tämäkin oli.
PoistaNorkku, luin tämän kirjan jo yli viikko sitten, mutta en saanut tekstiä aikaiseksi, sillä Camillan kirja ja etenkin Koch veivät minut niin paljon korkeampiin sfääreihin. Yritän kirjoittaa ulos ensi viikolla, mutta varmaa se ei ole.
VastaaPoistaClark tee tavallaan takuuvarmaa työtä, mutta silti jotenkin epätasaista....Olen kirjasta aika samoilla linjoilla kanssasi.
Leena, tästä jäi jotenkin aika vähän käteen. Ei tämä ole huono kirja, se ei vain ole yhtä hyvä kuin ne todella hyvät. Ja jotenkin Clarkin kirjat muistuttavat aina toisiaan, todella harva tuoreemmasta tuotannosta jää mieleen. Ensimmäinen, "Missä ovat lapset", taas on ihan toinen juttu...
PoistaJa olen lukenut monta kertaa Kodin suojassa (2005).En muista enää Missä ovat lapset, sillä en omista sitä. Sen voisi ottaa joskus lainastosta.
PoistaMurha sydämellä ei ollut ikimuistoinen, mutta vielä vahvaa Clarkia. Olen niiin pettynyt. En postaa uutuutta. Lähetän sen yhdelle uudelle kirjabloggaajalle, jos hän sen haluaa.
Arvasin koko kaavan heti. Ei siinä tule mitään jännitystä.
Minulla on Missä ovat lapset -kirjasta vuosia, mutta aikanaan se teki sellaisen vaikutuksen että olen Clarkia lukenut uskollisesti.
PoistaMinusta Clark paljasti tässä kirjassa liian paljon ja liian aikaisin. Mahdollisten syyllistenkin joukon rajasi heti kahteen, eipä siinä joudu paljoakaan arvailemaan. Hyvä dekkarihan on sellainen, jossa lukijan on ihan pakko saada tietää totuus.
Clark on tämän vuosituhannen puolella julkaissut kirjan tai kaksi vuodessa, ehkä tahti alkaa olla jo liian kova?