Kokonaan toinen juttu / Håkan Nesser

Håkan Nesserin luomalla Gunnar Barbarottilla on mielestäni muutakin yhteistä Donna Leonin Guido Brunettin kanssa kuin vain yhteiset nimikirjaimet ja poliisintyö. Jotain niin leppoisaa ja oivaltavaa näissä herrasmiehissä on. Eroavaisuuksiakin toki löytyy, Gunnar on eronnut mutta hän on sittemmin löytänyt uuden rakkauden Mariannesta, Guido taas on onnellisesti yhdessä Paolansa kanssa. En muista Brunettin miettineen Jumalaa niin paljon kuin Barbarottin, mutta monet miehen pohdinnoista ovat sellaisia, että ne istuisivat Brunettinkin suuhun. Gunnar Barbarotti nimittäin miettii paljon Jumalaa, hänellä on eräänlainen pisteenlaskusysteemi yläkerran herran kanssa, jossa toteutuneet toiveet kasvattavat Herran pistesaldoa, pahuudet taas vähentävät.

Kirjan alkaessa on Ruotsissakin kesä ja Barbarotti on suuntaamassa lomallaan pienelle visbyläiselle tilalle Marianne-kultansa kanssa. Puhelin jää pöytälaatikkoon, postit Barbarotti nakkaa laukkuunsa ja lähtee kohti laivaa ja lomaa. Loman alku on taivaallinen, rentoutumista ja lepoa ruotsalaisessa maalaistalossa ihanan naisen kanssa. Sitten Barbarotti tulee avanneeksi postinsa ja kaikki muuttuu, sillä posti on tuonut mukanaan uhkauksen murhaajalta. On aika keskeyttää loma ja alkaa jahdata murhaajaa...
 
Pidin kovasti Barbarotti-sarjan ensimmäisestä kirjasta, Sukujuhlista, sen luettuani oli selvää että halusin lukea seuraavankin Nesserin. Kokonaan toinen juttu lunasti odotukset, se oli sujuva ja rikos oli riittävän monimutkainen säilyttääkseen mielenkiintoni. Barbarotti päähenkilönä taas oli vallan mainio, syvällisiä miettivä, rakastunut poliisimies vetosi ainakin tähän lukijaan. Tunnustan jännittäneeni paikoin enemmän sitä, miten Gunnarille ja Mariannelle käy kuin löytyykö murhaaja...

"Yhdestä asiasta minä ainakin olen varma", Barbarotti jatkoi innostuneena. "Siitä, että jos hän on olemassa, meidän Herramme siis, hän on huumorintajuinen herrasmies. Mikään muu ei tule kysymykseen. Eikä hän ole kaikkivoipa."
Marianne vakavoitui taas. Hän katsoi Barbarottiin hieman värähtelevin silmin, mikä jostakin syystä tuntui äkkiä hengästyttävältä. Olenko minä taas neljäntoista vai mistä on kysymys? Barbarotti mietti.
"Tiedätkös", Marianne sanoi.  "Kun sinä puhut tuollaisia, minä melkein uskon rakastavani sinua."
"Onneksi... onneksi minä istun." Gunnar Barbarotti onnistui änkyttämään kieli ikeniin takerrellen. "Muuten...no, muuten minä varmaan pyörtyisin."

Tammi, 2012
Sivuja: 575
Alkuteos: En helt annan historia
Saatu arvostelukappaleena.