perjantai 8. huhtikuuta 2011

What I talk about when I talk about running / Haruki Murakami

Ihastuin tähän Murakamiin jo pelkästään nimen perusteella. Hurahdin itse pari vuotta sitten juoksuun ja ajatus juoksemisesta kertovasta romaanista tuntuu ihanalta. Varsinkin kun parhaillani odottelen hartaasti teiden kuivumista ja lenkkipolkujen korkkaamista tältä vuodelta. Luinkin Murakamia hartaasti, kerrankin oikein hidastellen ja nautiskellen, samalla tavalla kuin söisin oikein hienoa ja herkullista konvehtia. Venytin lukunautintoa, Murakamia ei luettu bussissa silloin kun oltiin väsyneitä, koska silloinhan jotain saattaisi jäädä ymmärtämättä. Pidin niin paljon, että saatanpa ostaa tämän omaksikin. Niin että saan nautiskella juoksusta talvisinkin.

Pidin kovasti Murakamin kirjoitustyylistä, se oli yksinkertaista ja konstailematonta, mutta tehokasta, niinkuin juoksu. Oli ihanaa löytää ajatuksia ja kokemuksia, jotka tuntuivat tutuilta. Ehkä juokseminen on siinä määrin lohdullinen laji, että ihanaa löytää joku joka kokee asioita samoin.

Kyseessä on oikeastaan muistelmateos, jossa puhutaan toki paljon muustakin kuin juoksemisesta. Kuten kirjoittamisesta. Murakamin maailmassa tosin nämä kaksi tuntuvat kulkevan käsi kädessä, omien sanojensa mukaan useimmat asiat jotka hän tietää kirjoittamisesta, on hän oppinut juoksemalla päivittäin. Se kertoo sinnikkyydestä, mutta myös vanhenemisesta. Siitä kun nivelet alkavat pettää tai juoksuajat eivät parane kovasta harjoittelusta huolimatta. Ja siitä kuinka hyväksytään se, että vanhenee.

Kansitaiteesta pidin myöskin. Sain käsiini kirjastosta englanninkielisen version, jossa on mukavan 60-lukulainen tunnelma. Vahva ja yksinkertainen värimaailma tuntuu sopivalta.

"I just run. I run in a void. Or maybe I should put it the other way: I run in order to acquire a void."

"I've carried this character around like an old suitcase, down a long, dusty path. I'm not carrying it because I like it. The contents are too heavy, and it looks crummy, fraying in the spots. I've carried it with me because there was nothing else I was supposed to carry. Still, I guess I have grown attached to it. As you might expect."

2 kommenttia: