Kirjavaras / Markus Zusak

Joistain kirjoista melkein tietää jo etukäteen että ne ovat surullisia. Silti ne haluaa lukea. Niinkuin nyt Kirjavaras - Natsi-Saksa toisen maailmansodan aikaan, pieni tyttö lukemassa tarinoita kellariin piiloutuneelle juutalaiselle, eihän näistä aineksista voi mitään kovin iloista syntyä? Eikä synnykään, mutta jollakin tapaa Kirjavaras on kuitenkin toiveikas kirja, loppujen se oikeastaan ylistää elämää ja rakkautta.

Kirjavarkaan kertojana on Kuolema, mielestäni tämä aika mielenkiintoinen veto. Kuolema on kaiken näkevä ja oikeastaan aika lempeäkin hahmo, joka sylissään kuljettaa menehtyneiden sielut pois. Kaunis mielikuva. Toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa Kuolemalla on kiireitä, mutta hän ehtii silti seurata Lieseliä, tarinamme päähenkilöä, jonka elämää kuolema sivuaa kolmasti tarinamme aikana. Tarinan alussa Liesel on 9-vuotias tyttönen, jonka veljen Kuolema vie matkalla ottovanhempien luokse. Veljensä hautapaikalta lukutaidoton tyttönen löytää elämänsä ensimmäisen kirjan, Haudankaivajan käsikirjan ja rakkaus kirjoihin alkaa. Elämä uusien vanhempien luona ei ole helppoa, mutta hopeasilmäinen ottoisä Hans tekee kaiken helpommaksi. Liesel oppii lukemaan, varastaa lisää kirjoja, saa ystäviä... Erityisen hyvän ystävän Liesel saa kellariin piilotetusta juutalaismiehestä, Maxista. Kaikkea kuitenkin varjostavat Hitler ja sota.

Minut Kirjavaras tempaisi mukaansa, viimeiset sata sivua ahmin vaikka ulkona olikin kaunis päivä. Halusin vain tietää kuinka Lieselille ja hänen läheisilleen käy. Samaistuin Lieselin rakkauteen kirjoja, sanoja kohtaan. Jostain kumman syystä huomasin myös kiintyneeni kertojaan, Kuolemaan, jonka sivukommentit tarinan seassa hymyilyttivät ja toivat lämpöä synkkyyteen.

Kirjavaras oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Odotin jotakin raskaampaa, mutta yllätyin kirjassa olevasta toiveikkuudesta ja lempeydestä. Luin kirjailijan kotisivuilta, että Kirjavaras pohjautuu hänen omien vanhempiensa kokemuksiin lapsuudesta sota-ajan Saksassa ja pienistä inhimillisyyden teoista, joita ihmiset tuohon synkkään aikaan tekivät. Niinkuin leivänpalan antamisesta keskitysleiriin marssitettavalle juutalaiselle...

"Hän sanoi sen ääneen, ja sanat hajaantuivat huoneeseen, joka oli täynnä kylmää ilmaa ja kirjoja. Kirjoja kaikkialla! Jokainen seinä oli varustettu täpötäysillä mutta silti moitteettoman siisteillä hyllyillä. Maalipintaa tuskin näkyi. Mustien, punaisten, harmaiden, kaikenväristen kirjojen selkämyksessä oli kaikentyylisiä ja -kokoisia kirjaimia. Se oli melkein kauneinta mitä Liesel Meminger oli koskaan nähnyt.
Hän hymyili ihmeissään.
Että tälläinen huone oli olemassa!"