Leijat Helsingin yllä / Kjell Westö

Isän nimeen oli sen verran mukava lukukokemus, että päätin jatkaa samantien tutustumista, tällä kertaa vuorossa Leijat Helsingin yllä. Hiukan mietin että oliko sittenkään hyvä ajatus lukea toinen Westö melkein heti perään, sen verran samanlaisilta ne ensi alkuun tuntuivat. Leijat Helsingin yllä on sukutarina sekin, mutta tällä kertaa pääosassa on nuori polvi, 70-luvulla nuoruuttaan eläneet, 80-luvun hulluina vuosina aikuistuneet.

Ajankuva on tässä kirjassa iso juttu, tuntuu melkein kuin Helsinki eri aikoinaan olisi yksi kirjan päähenkilöistä Cederin perheen lasten ohella. Esikoinen, Dani, on herkkä poika, joka särkyy nuoruudessaan ja jää ikuiseksi kulkuriksi rakkaidensa elämissä. Marina on perheen tarkkailija, jollakin lailla ulkopuolinen, joka tarkkailee tapahtumia veljiensä ja poikaystävä/aviomies Rufuksen kautta. Ja nuorin, Riku kai hakee itseään, hyväksyntää, voittoa isästä.  Jokainen etsii jotakin, yrittää tyydyttää nälkää, osa kohtalokkain seurauksin.

Leijoista kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa. Pidin siitä kovasti, mutta kertominen on työlästä. Tunnelmaa luotiin paljon musiikin apukeinoin, eivätkä ne aina auenneet kovin tehokkaasti nuoremmalle lukijalle. Kaunis kieli oli tuttua jo Isän nimeen-kirjasta, taas riitti paljon mitä jäädä miettimään ja maistelemaan.Tämä(kin) on sellainen teos josta tekisi mieleen kirjoittaa liuta sitaatteja muistiin.

"Hän tuntee olevansa sinut kaupungin kanssa, yhteiset kymmenen vuotta ovat tehneet tehtävänsä: hän tuntee Helsingin ja kaupunki tuntee hänet. He ymmärtävät toisiaan. Juuri siitä kuoro laulaa hänelle: vapaus on siellä missä hän päättää sen olevan. Ja hän on tehnyt päätöksensä. Vapaus on yhtä kuin Helsinki. Vapaus on elää pientä elämää keskerllä suurta kaupunkia. Elämää joka tuntuu hyvältä. Ei koskaan enää Skrottomsia."