keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen

Kiinnostuin alunperin sota-ajan pilapiirroksista lukiessa Tove Janssonin elämäkertaa Tee työtä ja rakasta, jonka kuvaliitteissä oli mukana jokunen Toven Garm-ajan piirros. Piirrokset olivat kynänjäljeltään ja terävyydeltään tuttua Muumimammaa mutta niiden aiheet olivat rankkoja ja ajankohtaisia ja mieleni teki heti lukea aiheesta lisää. En kuitenkaan saanut tuolloin ryhdyttyä tuumasta toimeen mutta ilahduin kun pongasin Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen Sarjatulta! -tietokirjan syksyn 2014 uutuuksissa. Kirja osoittautui hienoksi syväluotaukseksi tuolle minulle tuntemattomalle alueelle, mukana oli kiitettävä joukko ajan pilapiirtäjiä ja sarjakuvia ja roimasti kuvia!!

Kirjan rakenne on selkeä, se etenee ajallisesti alkaen talvisodasta ja välirauhasta aina aselepoon ja Lapin sotaan saakka. Kunkin ajanjakson sisällä esitellään eri tekijöiden tuotantoa, kertoen taiteilijoista itsestään sekä elämästä Suomessa tuona aikana. Pidin tästä ratkaisusta juuri siksi etten tuonne aikaa ja genreä kovin hyvin, mutta kirjailijat kuitenkin tarjosivat minulle hyvän viitekehyksen ja riittävästi tietoa ymmärtääkseni. Tähän kirjaan voi siis tarttua asiaan perehtymätönkin mutta uskoisin sen tarjoavan asiaa tuntevallekin kiinnostavia lukuelämyksiä.

Kirjan ilmeestä pidin kovasti, se on Petri Latvalan käsialaa ja tuntuu aiheeseensa oikein sopivalta. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin eittämättä piirrokset - kun sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitää se ainakin tässä kohdin paikkaansa. Töistä välittyy hienosti Suomen henkinen ilmapiiri tuona vaikeana aikana, taistelutahto, uhma ja pelkokin. Varsin koskettavia olivat mm. kuvat jotka käsittelivät tavallisten ihmisten sota-arkea: pommisuojia, pimennyksiä, vähäistä ruokaa sekä mm. eräs kuva jonka reunamuksiin oli kirjoitettu oikea sota-ajan rakkauskirje. Jos historia ja sarjakuva kiinnostava, suosittelen Sarjatulta!

Jalava, 2014
Sivuja: 206

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti