perjantai 26. syyskuuta 2014

Koskinen ja raadonsyöjä / Seppo Jokinen

Seppo Jokisen dekkarit ovat olleet lukulistallani jo jonkin aikaa, siinä määrin paljon olen kuullut kehuja miehen dekkareista. Koska kotimainen, rouhea poliisimeininki iskee minuun, Elisa Kirjan tarjotessa sisäpiiriläisilleen lahjaksi ilmaista e-kirjaa, päätin tutustua Koskiseen ja raadonsyöjään.

Kirja sijoittuu - rankasta nimestään huolimatta - pääosin 1990-luvun it-maailmaan. Tietotekniikkapuolen guru nimittäin löytyy eräänä päivänä kuolleena työpöytänsä ääreltä ja Koskinen tiimeineen saa aimo annoksen ihmissuhdesoppaa setvittäväkseen.

Koskinen ja raadonsyöjä osoittautui oivaksi valinnaksi, kirja oli mainio perusdekkari ilman turhia krumeluureja. Jokisen kerronta oli miellyttävää ja sujuvaa ja pieniä huumorinpilkahduksia löysin. Ajan hammaskaan (Koskinen ja raadonsyöjä ilmestyi vuonna 1996) ei ollut onneksi kovasti kirjaa nakertanut. Muutamassa kohdin toki hymyilytti tuo atk-maailman kuvaus mutta nämä ovat onneksi vain pieniä sivuseikkoja.

Koskinen ja raadonsyöjä on kirjasarjan toinen osa, eli tulin jälleen kerran aloittaneeksi lukemisen väärästä kohdin. Tämä ei juuri menoa haitannut, sillä pääpaino kirjassa on rikoksen selvittelyllä eikä esim. Koskisen kotitilanteella tai ihmissuhteilla. Hiukan pihalla olin kuitenkin mm. Koskisen tiimin suhteen, sillä heidän taustojaan tai luonnettaan ei juuri kirjassa avattu. Ehkäpä luen seuraavaksi sen ensimmäisen osan ja otan asiasta selvää? Koskinen ja siimamies - here I come!
"- Voin kertoa sinulle että suurin osa atk-väestä on enemmän tai vähemmän hurahtanutta. Meiltä vaaditaan niin paljon luovuutta ja kiemuraa ajattelutapaa, ettei tavallinen metrimerkonomi tässä työssä pärjää."
CrimeTime, 2012
Sivuja: 231
Kirjasta lisää: Kirjan pauloissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti