maanantai 26. syyskuuta 2011

Pianotunnit / Janice Y.K Lee

Oletteko koskaan kehittäneet ennakkoon kirjasta käsitystä ja sitten kamppailleet hämmennyksen kanssa kun ennakkokäsitys onkin aivan pielessä? Pianotuntien kanssa minulle kävi näin, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava (tuli luetuksi kahdessa illassa...), mutta silti hämmennykseni vaivasi koko lukuelämystä. Harmi sinänsä, tämä toki ole kirjan vika. Minä kuvittelin Pianotuntien olevan sota-ajan suuria rakkaustarinoita, tiedättehän, niitä sellaisia, joissa on suuria tunteita, tragedioita ja mies, jota ei pysäytä käsikranaattikaan. No, menihän tämä vähän sinnepäin, mutta monessa suhteessa Pianotunnit on ennenkaikkea realistinen inhimillisistä ihmisistä, jossa pahoja asioita sattuu hyvillekin ihmisille ja onnellinen loppu ei ole taattu.

Innostuin tästä kirjasta siksi, että se tapahtuu Hongkongissa, yhdessä suosikkikaupungeistani. Jostakin syystä minulla on aina Hongkongissa kotoisa olo, jopa silloinkin kun olin siellä ensimmäistä kertaa. Kenties edellisessä elämässä... Pianotuntien Hongkongista ei nykyisin tosin taida olla paljoakaan jäljellä, kaikki on peittynyt uusien pilvenpiirtäjien alle. Oli mukavaa päästä kurkistamaan suosikkipaikkani menneisyyteen ja kuvitella millaista elämä on ollut tuolloin.

Pianotunnit liikkuu kahdella ajallisella tasolla, toisen maailmansodan melskeissä(1941-) ja rauhan ajassa (1951-). 40-luvulla toisensa kohtaavat britti-Will ja rikkaan kiinalaisen liikemiehen tytär Trudy, jota Hongkongin kuningattareksikin kutsutaan. Onnea kestää vain hetken sillä tapaninpäivänä 1941 japanilaiset miehittävät Hongkongin. Will joutuu muiden ulkomaalaisten siviilien tavoin vankileirille, kaunis, nokkela ja ylpeä Trudy taas yrittää pärjätä japanilaisten miehittäjien kanssa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa.

50-luvulla tapaamme Clairen, joka on paennut Croydonin ankeutta avioitumalla tylsän Martinin kanssa. Martinin työ on tuonut pariskunnan Hongkongiin ja nyt Claire antaa pianotunteja rikkaan kiinalaisen pariskunnan, Victor ja Melody Chenin tyttärelle, Locketille. Pian Claire tapaa myös Chenien autonkuljettajan, Willin. Kiinnostus, rakkaus lähtee liikkeelle hitaasti ja vähän kitkutellen, Will tuntuu kantavan paljon menneisyyden taakkaa mukanaan.

Minulla tämä tarina oli ennenkaikkea paitsi sota-ajan kuvaus, myös tarina selvitymisestä. Kuten kirjassa todetaankin, tuo sota ihmisten todellisen luonteen esiin. Joku veljeilee vihollisen kanssa, toinen myy sen mitä voi säilyttääkseen oman tai rakkaansa hengen. Leen maalaama maailma on karu ja todentuntuinen. Kaiken tämän keskellä jääkin minusta Clairen ja Willin tarina auttamatta taustalle, kenties niin on tarkoitettukin.
"Yllätyksekseen Claire ei inhonnutkaan Hongkongia, niinkuin äiti oli povannut. Kadut olivat vilkkaita ja kiehtovia ja täysin erilaisia kuin Croydonissa. Ne olivat täynnä ihmisiä ja kauppoja ja tavaroita, jollaisia hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Claire osti mielellään paikallisia leivonnaisia, mangopullia ja munapiiraita. Joskus hän meni retkillään keskustan ulkopuolelle, missä ympäristö muuttui nopeasti vieraaksi, ja hän saattoi olla ainoa valkoinen. Hedelmäkojuissa oli röykkiöittäin appelsiineja ja banaaneja, jotka olivat vielä ylellisyyttä sodasta toipuvasta Englannissa, mutta niissä oli myös piikkisiä kumman näköisiä hedelmiä, joista hän oppi maistettuaan pitämään: tähtianiksia, durianeja ja litsiluumuja."
Vielä muutama oma kuva Hongkongista...

Hongkong, jossakin näillä main Trudy ja Will seikkailivat silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Lahden toisella puolella Kowloon.

Hollywood Roadilla, vanhinta Hongkongia.


Kiinalainen temppeli suitsukkeineen, muistaakseni tämä temppeli sijaitsee lähellä Hollywood  Roadia.

Niitä edellä mainittuja Durianeja.


Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella.
Sivuja: 392.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun kirjoitit tästä! Minullakin oli tästä ehkä turhan kevyt ja viihteellinen ennakkokuva, kun aloitin. Pidin kirjasta paljon. Todella hyvä lukuromaani.

    Minä en ole yleisesti ottaen kovin kiinnostunut Aasiasta, mutta joku kolonialistisessa Hongkongissa ja Shanghaissakin kiehtoo minua (jo ennen tämän kirjan lukemista). Nuo kaupungit ovat vielä käymättä, mutta lähivuosien suunnitelmissa on Kiinankin matka. :)

    VastaaPoista
  2. Aasia ei kiehdo minua kauheasti muuta kuin kirjallisuudessa, jossa siinäkin tosin latinalaisamerikkalaisuus on kovempi sana, mutta tietty on poikkeus eli japanilaisuus. Kaikki mikä liittyy Japaniin kiinnostaa. Meidän perheessä yksi luuhaa koko ajan Koreassa ja Kiinassa: se saa riittää.

    Innostuin niin Susan tästä kirjasta tekemästä arvostelusta, että hän lahjoitti kirjansa minulle. Aion pitää tätä varten ihan nautintoloman ja nyt sinä sanot, että täällä ei olekaan sitä miestä, 'jota ei pitelisi käsikranaattikaan.' Olin aivan varma, että kohtaan tässä suosikkivuosikymmenteni (= sotien väliset vuodet)suuren rakkausdraaman, joka on kirjoitettu tasokkaasti, mutta mukana pitää ehdottomasti olla 'Rhett Butler';-)

    Annan kirjalle kuitenkin mahdollisuuden...

    VastaaPoista
  3. Karoliina, minäkin pidin tästä, mutta oli yllättävän vaikea päästä omasta ennakkokäsityksestäni yli. Melkein kuin olisin pettynyt koska kirjailija ei ollut kirjoittanut kirjaa jonka minä päässäni kuvittelin.

    Aasia on ollut minulle aina se "juttu", se ehkä paistaa blogissakin rivien välistä...

    Leena, voi ei, toivottavasti en pilannut suurta lomaromanssiasi Pianotuntien kanssa. On tämä mukava kirja siltikin vaikka se pysäyttämätön sankari puuttuukin. :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on tämä kirja edelleen kesken, aloittelin tätä loppukesästä, mutta sitten piti lukea kiireellä joku kirjaston kirja pois ja tämä jäi kesken. Pidin kyllä valtavasti kirjan alusta, pitääkin ottaa tämä pian uudestaan työn alle ja lukea loppuun. :)

    VastaaPoista
  5. Sara, tiedän tunteen. Minulla on myös jokunen kirja odottamassa niiden kiireellisempien lukemista...

    VastaaPoista