Joskus pitäisi luottaa kirjavaistoonsa ja jättää jotkut teokset hyllyyn. Kuoleman vuodenajan kohdalla häiritsi ensin nimi, se kuulosti jotenkin kliseiseltä dekkarilta. Mutta kirjastokassi näytti tyhjältä joten ajattelin ottaa riskin.
Kuoleman vuodenaika on aika tyypillinen da Vinci koodi -dekkari. Vai miltä kuulostaa: on sarja murhia (raakoja ja kekseliäitä, tietysti) ja murhaaja, julma ja nokkela. On kaksi poliisi, nuorempi ja vanhempi, joilla kummallakin on omat murheensa menneisyydessä. On Rooma ja Vatikaani, historiaa, pyhimyksiä, kirkkoja, patsaita... On pikkuisen politiikkaa ja juonittelua. Ja tietysti on nainen, kaunis ja salaperäinen, kaiken keskiössä, seklä murhaajan että nuoren poliisin kiinnostuksen kohteena.
Ehkä kärsin jonkinlaisesta da Vinci -koodiähkystä, mutta Kuoleman vuodenaika oli työläs luettava. Siihen ei oikein tehnyt mieli tarttua, eivätkä henkilöiden kohtalot juurikaan kiinnostaneet, murhaaja ja motiivikin tuli arvattua melko aikaisessa vaiheessa. Liikuttavimmat hetket lienevät ne, jossa päähenkilö keskustelee sairastuneen isänsä kanssa. "Vaikka oli tiedostanut uhkan jo vuotta aikaisemmin. Nic ei vieläkään ollut sinut sen ajatuksen kanssa, että hänen isänsä vahva läsnäolo katoaisi tästä maailmasta. Tämä oli salaisuus, jota hän ei uskaltanut kertoa isälle, ja siksi se oli sitäkin vaikeampi kestää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti