November Rain

Lokakuu meni ihan siivillä! Juuri suunniteltiin Berliinin reissua ja tässä sitä ollaan. Marraskuussa. On pimeää ja koleaa, olette ehkä huomanneetkin. Huomaan ajattelevani: "Viisi kuukautta ja sitten taas helpottaa." Hmm. En ole talvi-ihmisiä, vaikka olen kyllä yrittänyt opetella sellaiseksi, toistaiseksi tuloksetta, katsotaan kuinka tulevana talvena käy...

Lokakuussa lukeminenkaan ei oikein sujunut - saldoksi jäi 15 kirjaa (joista tosin yksi oli lastenkirja) ja kaksi sarjakuvaa. Luettuja sivuja tuli 5035, reilusti heikommin kuin syyskuussa. Luettuja sivuja kirjaa kohden on vain 335, kirjani vain lyhenevät. (Ehkä seuraavaksi pitäisi ottaa vuoroon joku kunnon tiiliskivi?) Englanniksi luin neljä kirjaa, se taitaa olla tavallinen saldoni. Onneksi kirjaston hyllyistä löytyi taas mukavia löytöjä, kuukauden parhaiksi valinnoiksi nousivat tällä kertaa Leonie Swannin Murha laitumella, John Grishamin Tunnustus ja Rosamund Luptonin Sister.

Ja mitäs haasteille kuuluu? Maailmanvalloitus etenee hitaasti, lokakuussa käväisin kirjallisesti vain Saksassa. Totally British toisaalta eteni oikein hienosti - sain lokakuun aikana kerättyä puuttuvat kolme pistettä ja voin nyt kuitata haasteen suoritetuksi! Mukava tunne. Yllättävää huomata että chick-lit -kategoria oli oikeastaan kaikkein vaikein minulle, Himoshoppaajat ja Bridgetit on luettu ja uusia yhtä rakkaita ihanuuksia en ole löytänyt. Paras kategoria - se helpoin - oli Royal Fiction, tämä ei varmaan tule yllätyksenä.

Yksi lokakuun uusista asioista oli kirjabloggarien tapaaminen, johon pääsin ihan ensimmäistä kertaa mukaan. Se sai minut miettimään myös itseäni lukijana, minä kun en ole sanojen ammattilainen, vain rakastunut amatööri enkä siis ehkä olekaan osannut ajatella käännöskirjaillisuuden kuluja, alan markkinointia tms. (Olen vaan lukenut. Onnellisena ja muusta maailmasta piittaamatta.) Keskusteluista siis aukeni minulle myös tavallaan aivan uusiakin ulottuvuuksia. Tästä keskustelusta ja mm. muissa blogeissa olleista kivoista esittelysivuista versoi myös idea oman esittelysivun tekemisestä. Ehkä marraskuussa saan jotakin aikaiseksi sillä saralla.

Marraskuu odottaa harmaana. Minun kalenterissani marraskuu on yleensä kiireisin kuukausi - paljon menoa ja merkkipäiviä tulossa. Mitään erityistä teemaa en ole ajatellut, mutta arvaan että ainakin osa synttärilahjoistani on kovakantisia asioita, joissa on sivut. Mitä lie mahtavat olla?

Lokakuun luetut:

    Nalle Puh / A. A Milne
    Naapurin tyttö / Elizabeth Noble
    Luostarin varjot / C. J Sansom
    Tunnustus / John Grisham
    Mrs Fry's Diary / Mrs Stephen Fry
    The Night Bookmobile / Audrey Niffenegger
    Tanssi yli hautojen / Mika Waltari
    Murha laitumella / Leonie Swann
    Sister / Rosamund Lupton
    Luotettava vaimo / Robert Goolrick
    Kleopatra / Stacy Schiff
    Tyttöministeri / Annakaisa Iivari
    Stasiland / Anna Funder
    The Wall / Peter Sís
    Muurinylittäjä / Peter Schneider
    Sininen enkeli - Marlene Dietrich / Donald Spoto
    Afterwards / Rosamunde Lupton

Messuilua

Lauantaina minä (kuten moni muukin) lähdin kirjamessuille tekemään löytöjä, saamaan uusia lukuvinkkejä ja tapaamaan muita bloggareita. Sain mukaan kaverinkin, joka tosin ensin katseli kirjamessuja vähän kauhistuneenakin. Onneksi kaveri kuitenkin löysi pari kassillista luettavaa, itseasiassa enemmän kuin meikäläinen!

Don Rosan haastattelu

Messuilla tunnelma oli tiivis, väkeä oli välillä vähän liiankin paljon meikäläisen makuun. Kirjahullun unelma olisi päästä kiertelmään tuolla yksin. Saisi selailla kirjoja ihan rauhassa, tutkia ja vähän haaveillakin. Olisi ehkä tilaa vähän istahtaakin ja maistella ruokamessujen herkkuja ihan rauhassa. Mmm...

Mitäs messuilta jäi käteen? Ainakin nippu kirjoja. John Boynenkin näin, mutta en tohtinut käydä pyytämään nimikirjoitusta juuri hankkimaani Poikaan raidallisessa pyjamassa. Ajattelin ensin uskaltaa, sitten perisuomalainen "en mää voi kun mää oon vaan tämmönen" -ajattelu iski. Ehkä ensi kerralla? Don Rosan haastatteluakin seurasin, mutta nimmareita emme jaksaneet käydä jonottamaan - jono oli muutamaa tuntia aikaisemmin nelisenkymmentä metriä pitkä.

Jo klo 11 aikaan oli Don Rosan allekirjoituspisteelle muodostunut jonoa.

Herkkupuolellakin tuli kierreltyä, sinänsä ihana idea yhdistää ihanat herkut ja kirjat ja olihan siellä monenmoista kiusausta - suklaita, fudgea, juustoja, hilloja, salamia, sushia.. Miinuspuolena oli jälleen kerran tungos, olisi ollut ihanaa istahtaa mukavasti ja herkutella ilman hälinää ja tungosta.

Fudgea...nam...

Messuilun loppupuolella oli aika käydä kurkistamassa miltä kasvot kirjablogien näyttivät. Kyseessä oli Avaimen kirjabloggareille järjestämä tilaisuus, jossa esiteltiin kaksi syksyn uutuuksista, Annabel Lyonin Aleksanterin opettajan ja Annelies Verbeken Kalanpelastajan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsen näin mainioon tilaisuuteen mukaan - oli todella kiinnostavaa päästä kuulemaan kirjailijoiden ajatuksia teoksistaan. Molemmat kirjailijat vaikuttivat oikeasti kiintoisilta ihmisiltä.  Olin saanut aikaisemmin luettavakseni Lyonin Aleksanterin opettajan, joka tuntui hiukkasen vaikealta kirjalta. Kirjasta syntynyt keskustelu kuitenkin auttoi minua... noh, järjestelemään ajatuksiani.

Annabel Lyon (vas.) ja Annelies Verbek

Varsinainen bloggarien tapaaminen jäi kohdaltani vähän lyhyeksi, sillä minun piti rientää herra Norkun avuksi. Tämä lauantai oli nimittäin superkiireiseksi päiväksi, johon messujen lisäksi oli mahdutettu pihatalkoita ja illalliset ystäville. Tuskaillessani aikatauluongelmien kanssa ihana herraseni lupasi hoitaa niin talkoot kuin kokkauksenkin jotta pääsisin messuille pitämään hauskaa - "sä olet puhunut siitä niin paljon, se on sulle tärkeä juttu". Oli sääli jättää kiinnostava kirjakeskustelu kesken mutta sydän vaan käski mennä auttamaan kotitöissä. Ilta jatkuikin, pienen häsläyksen jälkeen oikein mukavasti, hyvän ruoan ja hyvien ystävien seurassa...

Nalle Puh / A. A Milne

Nalle Puh on yksi rakkaimmista lapsuuteni hahmoista, siksi päädyin lopulta palaamaan Puolen hehtaarin metsään ansaitakseni sen vihoviimeisen Totally British -pisteen. Lukeminen oli ihanaa, kuten aina, mutta arvostelun kirjoittaminen taas oli sitäkin hankalampaa. Niinkuin Nalle Puhia nyt voisi arvostella...

Puhista kirjoittaminen oli todellakin työn takana - mitä nyt voisin kertoa? Esitellä henkilöt? Kertoa juonesta? Kuulostaa tylsältä. Minulle tämä kirja on muistoja, ajalta jolloin en osannut vielä itse lukea, ensimmäisiä omia lukukertoja Hyvin Pienenä Tyttönä. Muistan jännittäneeni kuinka Nasu pelastettaisiin tulvasta tai siitä, kuinka metsästettiin Tärppiä. Senkin muistan että yksi lempitarinoista oli Ihaan syntymäpäivä, ylipäätään kaikki tarinat joissa Puolen hehtaarin metsän väki kokoontui juhlimaan, olivat ihania. Pienestä tytöstä oli jännää ajatella metsän keskelle katettua herkkupöytää, ilmapalloja, paketteja...

Kaikista Puolen hehtaarin metsän asukeista, minun suosikkini on aina ollut Nasu, Hyvin Pieni Eläin. En tiedä miksi lapsena pidin Nasusta, ehkä siksi että Nasu oli vaaleanpunainen, mutta näin aikuisempana pidän siitä kuinka uskollinen Nasu on ystävilleen ja kuinka rohkea ujo pikkuinen possu voi tarvittaessa olla. Niin ja pidin minä vähän Tiikeristäkin, mutta hän ei, valitettavasti, ollut mukana tässä kirjassa. Ja Ihaasta. Ja tietysti Puhista. Ja Pöllöstä joka on Viisas ja tekee hauskoja kirjoitusvirheitä. Ja... Niin, no, käsitätte jo ehkä...

Aikuiselle Nalle Puhissa on varmasti muitakin tasoja ja viestejä, mutta en osaa lukea tätä kirjaa niin, Puh-karhu on tainnut "uransa" aikana julkaista mm. uraoppaita ja jos jokinmoista filosofista teosta. Minä en vain osaa lukea tätä kirjaa niin. Minulle Puh on lapsuuteni kaveri ja sellaisena hän myös pysyykin, varmaan 80-vuotiaaksi saakka. Risto Reippaan tavoin mekin seikkailemme yhdessä ja jätämme silloin aikuisten jutut... aikuisille ja olemme vain Puolen hehtaarin Metsässä.

Niin ja voi miten minä pidän Milnen tavasta käyttää Isoja Kirjaimia. Tekisipä mieli ottaa sama tapa omaankin käyttöön... Nyt tämä pieniälyinen nainen kuitenkin laittaa koneen kiinni ja suunnistaa n. puolen hehtaarin kokoiseen messuhalliin ihastelemaan kirjoja. Ja yrittää pitää itsensä kurissa!

"Ovi avautui ja Pöllö katsoi ulos.
- Terve, Puh, hän sanoi, miten asiat ovat?
- Surkealla ja Kauhealla tolalla, sanoi Puh. Sillä Ihaa, joka on ystäväni, on kadottanut häntänsä. Ja hän on ruvennut Murjottamaan. Voisitko ystävällisesti neuvoa minulle miten löytäisin sen?
- Hmm, sanoi Pöllö. Tällaisissa tapauksissa Tavanomainen Proseduuri lienee seuraava.
- Mitä tarkoittaa Tavanomainen Prosakuuri? kysyi Puh. Sillä minä olen Pieniälyinen Karhu jolle kummalliset sanat ovat Harmi.
- Se tarkoittaa Mitä Tehdään.
- Hyvä jos se tarkoittaa sitä, sanoi Puh nöyrästi."

Sivuja: 148
Haasteet: Totally British - Children's Britain. (29/29, pisteet kasassa ja haaste suoritettu - JEEE!)

Naapurin tyttö / Elizabeth Noble

Elizabeth Noblen Naapurin tyttö muistutti minua Maeve Binchyn kirjoista, joissa oikeastaan kerrotaan monta tarinaa yhden sijasta. Naapurin tytön tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, kaupunkiin, joka ei koskaan nuku - monien unelmien kaupunkiin. Tarinan keskiössä on juuri valtameren toiselta laidalta kaupunkiin muuttanut Eve, joka huomaa elämänsä muuttuneen radikaalisti - ja pyytämättä. Eve miehineen alkaa rakentaa kotia ja vähitellen tutustumme naapureihinkin.

Ensi alkuun kirja tuntuu putoavan chick-lit -kategoriaan. Naapureiden tarinat tuntuvat aika tyypillisiltä tuon lajityypin juonilta, muutama aviopari, komea poikamies, hänestä kiinnostuneita naisia, ujohko lukemisesta pitävä tyttö pitsiliinoineen... Asetelmia, joista voi jo melkein alussa arvata tulevat käänteet. Olin hiukan pettynyt, olinhan odottanut jotain... enemmän.

Monelta osin Noblen naapurusten tarinat jäävät vähän pintapuolisiksi, erilaisia inhimillisiä mutta tavallaan aika ennalta-arvattavia käänteitä toki riittää, mutta koin etten oikein päässyt suureen osaan kunnolla henkilöistä sisään. Ehkä osasyynä on se, että olen tällä viikolla lukenut kaksi oikein hyvää kirjaa, ollut onnellinen hyvistä lukulöydöistäni ja elänyt kiihkeästi päähenkilöiden mukana. Vertailussa näihin kahteen Naapurin tyttö häviää selvästi.

Mielenkiintoisimpia kirjan osia minusta olivat Noblen kuvaukset New Yorkin asukkaista ja heidän tavoistaan. Itse en ole koskaan New Yorkissa käynyt, mutta jonain päivänä haluaisin. Noblen kuvaama New York kuulostaa kovasti samanlaiselta kuin olen sen television ja muun median välityksellä kuvitellutkin. Kiireinen, värikäs, täynnä elämää ja mahdollisuuksia.

Eräs asia, pikkujuttu oikeastaan, jäi ärsyttämään. Miksi niin usein eri medioissa se hiljainen ja syrjäänvetäyvä hissukka on aina ns. lukutoukka? Tarinan Charlotte vetää tämän jopa lukutoukkaa pidemmällekin - hän on peräti kirjastonhoitaja! Olisipa hauskaa nähdä joskus kaunis ja meneväkin lukutoukka, joka ei arastele elää elämäänsä...

Sijoittaisin tämän kirjan chick-lit -kategoriaan ja siksipä se taitaa kelvata Totally British-haasteeseenkin mukaan, onhan Elizabeth Noble NYC:iin muuttanut brittikirjailijatar. Samalla saan British Chick-lit-osion vihdoinkin suljettua, kukapa olisi arvannut chick-litin lukemisen olevan niin raskasta!

"Katsoessaan tosi-TV:tä, jota hän katseli usein, jokseenkin joka ilta, Charlotte Murphy vakuutti itselleen, ettei ongelma oikeastaan johtunut hänestä vaan kaupungista, jossa hän asui. Muualla Amerikassa hän ei olisi arkipäiväisen näköinen, ylipainoinen, huonosti pukeutunut eikä tylsä. Hän olisi normaali. Hän oli sitä kaikkea vain täällä, tässä kaupungissa. Hänen pitäisi muuttaa Ohioon tai Kentuckyyn tai... tai minne tahansa muualle. New York ei ollut Amerikka. Se oli oma tasavaltansa. Täynnä kauniita, täydellisiä, epätodellisia ihmisiä, sellaisia kuin Madison Cavanagh. Kaikki olisi hyvin jos hän olisi jossain muualla."

Sivuja: 351
Kirjasta lisää: Kirjavinkit
Haasteet: Totally British/ British Chick-lit

Luostarin varjot / C. J Sansom

C.J Sansomin kirja sattui luettavakseni huonoon väliin,  kiire ja syysväsymys vaivasivat, tunsin kaipaavani jotain kepeää ja iloista, en paksuhkoa luostariin sijoittuvaa murhajuttua. Mutta luettava on jos kerran kirjastosta kotiin raahaa. Pienen ryhtiliikkeen jälkeen alkoi Sansom maittaa. Selviteltävä tapaus oli oikeastaan mukavan kimurantti, henkilöt kiinnostavia ja marraskuisen luostarin synkkyys tuntui sopivan loistavasti vuodenaikaan ja luovan juuri oikeanlaista tunnelmaa.

Sansom esittelee kirjassaan uuden sankarinsa, kyttyräselkäisen mutta terävän Matthew Shardlaken ja hänen komean apurinsa, Markin. Shardlake vaikuttaakin hetkittäin kärsivän suurestakin alemmuuskompleksista, hän kuvailee auliisti Markin kalukukkaroa ja muutakin komeutta, mutta toteaa synkeästi olevansa vain vanha kyttyräselkä. Onneksi mies kuitenkin useimmiten jättää itsesäälin sikseen ja toimii terävästi ja varmasti, muuten lukeminen saattaisi käydä jo turhankin masentavaksi.

Tarinassa vaikuttavinta minulle oli maisema - sieluni silmin näin luostarin muurit ja käytävät, tummapukuiset munkit, hyytävät nietokset ja niiden keskellä saarrettu luostari, uupuneet matkamiehet. Sielun maisema vetää tälle vertoja hyytävyydessään - ahneutta ja julmuutta, elämän ankaruutta kontrastina rikkauksiin, onnettomia kohtaloita. Kirjan ajankohta onkin mitä mielenkiintoisin, elemme 1500-lukua kuningas Henryn hovissa. Anglikaaninen kirkko on perustettu ja jo kolmas kuningas Henryn vaimoista on haudattu. Papisto on peloissaan, eikä syyttä. Kirjassa kohtaamme jälleen myös Thomas Cromwellin. Sansomin Cromwell muistuttaakin enemmän muissa lukemissani kirjoissa kuvattua varsin kylmäveristä miestä, ainoastaan Hilary Mantelin Susipalatsi tarjoaa hiukan erilaisen näkökulman tähän oman aikansan pelättyyn ja vihattuun mieheen.

Sansom on luonut Shardlaken ympärille kokonaisen kirjasarjan. Luostarin varjot on ilmestynyt englanniksi jo vuonna 2003, sittemmin sarja on kasvanut neljällä muulla Shardlake-kirjalla. Lukisinpa näitä mielelläni lisääkin suomeksi...

"Saavuimme luostariin juuri, kun munkit olivat lähdössä kirkkoon saattueena. Näky teki minuun vaikutuksen, ja muistan sen selvästi kaikkien näiden vuosien jälkeenkin: melkein kolmekymmentä mustakaapuista benediktiiniä astelemassa parijonossa vanhan, kivetyn luostaripihan poikki, kaulukset pystyssä ja kädet leveissä hihoissa suojassa lumelta, joka satoi hiljaisena seinämänä ja laskeutui heidän harteilleen, ja kirkosta tulviva hehku valaisi heitä. Se oli kaunis näky, ja liikutuin tahtomattani."

Sivuja: 459
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka, Vinttikamarissa, Insinöörin kirjahylly 

Tunnustus / John Grisham

Olen tainnut lukea melkein jokaisen Grishamin. Varsinkin herran uran alkupuolen kirjat ovat miellyttäneet kovasti, mutta matkan varrella on iskenyt turtumus - minuun tai John Grishamiin, kenties molempiinkin. Tuli vaihe, jossa en jaksanut innostua enää uudesta lakitrilleristä. Mutta Tunnustus tuntui erilaiselta.

Asetelma on pohjimmiltaan aika tyypillistä Grishamia. Papin pakeille saapuu vankilasta ehdonalaisella oleva mies, jonka aika alkaa aivokasvaimen takia käydä vähiin. Mies puhuu rikoksesta, nuoren huutosakin johtajan katoamisesta, josta on tuomittuna hänen mukaansa syytön mies. Mies, joka on pian odottaa kuolemantuomion täytääntöönpanoa.

Mielestäni tämä olikin vähän erilainen Grisham, vaikka toki mukana on juristeja ja lakikuvioita tuttuun tapaan, on fokus tällä kertaa juuri papissa joka yrittää pelastaa kuolemaantuomitun sekä miehessä, joka kenties on oikea syyllinen. Kirja kuvaa tehokkaasti eri tapauksen eri osapuolia, uhrin ja tuomitun omaisia, todistajia, poliittisia vaikuttajia, se myös tuo esiin yhden, pelottavankin tosiasian. Joskus rikoksesta syytetty on uhri hänkin, kenties olosuhteidensa ja järjestelmän pilaannuttama. Grishamin maailma ei tällä kertaa ole musta-valkoinen, vaan siinä on rutkasti harmaankin sävyjä. Rikollinen voi olla paha, ehkä iljettäväkin, voiko häntä silti sääliä? Kannattaako se?

Tarina imaisi minut aika tehokkaasti mukaansa, melkeinpä liiankin. Olin melkein huristaa työpaikan ohi, kun kuvittelin eräänä aamuna ehtiväni lukea vielä yhden sivun loppuun... Erikoisen tehokas efektinä oli tunne siitä kuinka kello käy kuolemansellissä olevalle miehelle. Turhaa mainittakaan että olen iloinen Tunnustuksesta. Monen turhankin samantapaisen kirjan jälkeen, se muistutti minua taas siitä, miksi pidinkään Grishamista.

"- Ette nyt huomaa pääasiaa. Se mitä tein oli väärin, mutta en voinut itselleni mitään. Miksi en voinut? Siksi että olen mikä olen. En syntynyt tälläiseksi. Minusta ei tullut moniongelmaista miestä dna:ni vaan yhteiskunnan vaatimusten takia. Heitetään rikolliset tyrmään. Rangaistaan niin pirusti. Ja jos matkan varrella syntyy muutama hirviö, ikävä juttu."

Sivuja: 415

Mrs Fry's Diary / Mrs Stephen Fry

Olin alkuun aivan innoissani Mrs Fry's Diarystä, onhan Stephen Fry aivan mainio tapaus! Kirja vaikutti lupaavalta jo kantensa perusteella, poseeraahan siinä "Edna Fry" varsin lumoavana. Syksyn synkkyyteen tuntui huumori hyvältä lääkkeeltä. Ensi alkuun hyrisinkin Ednan päiväkirjan pienille piikeille ja paljastuksille, mutta jossakin vaiheessa tuntui että teksti alkoi toistaa itseään.

Ednan vuosi oli nopealukuinen ja kieli poskessa kirjoitettu hulluttelu. Se kertoo Stephen Fryn salatun vaimon - ja perheen - elämästä. Elämä on aika arkista, päiväkirjassa Edna pui parisuhdettaan, seuraa lastensa elämää ja koulunkäyntiä, matkustelee ja vähän kirjoittaakin. Perhe tosin on kaukana tavanomaisesta...

Mietin pitkään mikä minua kirjassa häiritsi - lopulta tajusin, että syynähän on Stephen Fry. Stephen kun luonnollisestikin seikkailee Ednan päiväkirjoissa mutta kovin erilaisena kuin olen tottunut, pääni siis itsepäisesti kieltäytyi uskomasta Stephen Frystä mitään toisenlaista totuutta.

Jos siis kaipaat piristystä syksyn synkkyyteen, jotain helppoa, hauskaa ja nopeaa, voi vuosi rouva Fryn kengissä olla hyvä valinta. Ja Ednan elämän kiemuroiden jälkeen saattaa oma arki näyttää melkoisen ruusuiselta!

"5 Wednesday
Twelfth night. We took the Christmas decorations down today. I say we - I took the decorations down. If  I waited for Stephen to do it, the house would still be looking like an elves' lap-dancing club in July. It took him three years just to put that bookshelf up. It'll probably be another three before he buys a book."

Sivuja: 345
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä, Kujerruksia