maanantai 9. maaliskuuta 2015

Sisäpiirissä (Sandhamn #2)/ Viveca Sten

Ruotsalaiset saaristodekkarit ovat olleet jokusen vuoden verran kuuminta hottia: on Läckbergiä, Rosmania, Jungstedtia ja muita kelpo kirjailijoita - istuupa myös Viveca Sten tähän kateogiaan. Stenin kirjoissa tuntuukin olevan reilusti samantyyppisiä elementtejä kuin vaikka Läckbergin Fjällbacka-sarjassa, mukaan lukien paikallisen poliisin tutkimuksiin aina tavalla tai toisella kietoutuva puoliso/ystävä, saariston tunnelmaa ja takaumia. Eipä tässä mitään, vaikkei asetelma kaikkein omaperäisin olekaan niin konsepti toimii kohdallani ja siksi tartun tämän tyyppisiin kirjoihin ihan mielelläni.

Sisäpiirissa on toinen lukemani Sandhamn-sarjan kirja ja kyllä, tässäkin sarjassa etenen väärässä järjestyksessä, sillä sarjan tuorein osa, Pinnan alla, tuli nimittäin luettua joulun alla ja sen luettuani halusin tutustua sarjaan enemmänkin. Näyttää siltä että sarjan kirjat sinällään kyllä toimivat itsenäisinäkin teoksina mutta valitettavasti varsinkin Sisäpiiri spoilaa sarjan ensimmäistä kirjaa melko reilusti. En ole mielestäni turhantarkka spoilereiden suhteen, esim. parisuhdekuvioiden paljastuminen dekkareissa on harvoin mielestäni iso menestys mutta harmittavaa kyllä, Sten spoilaakin ensimmäisen murhansa tekijän. Suosittelen siis lukemaan kirjat järjestyksessä. (Spoilerin perusteella ensimmäinen kirja kyllä vaikuttaa oikein kiinnostavalta, eli se menee joka tapauksessa lukulistalleni.)

Kirjassa palataan siis Sandhamniin, jossa KSSS (Kuninkaallinen purjehdusseura) on juuri aloittamassa Gotland Runt-regatan. Aloituslaukauksen kajahtaessa tapahtuu jotain muutakin - eräs kilpailijoista ammutaan ja poliisit Thomas ja Margit saavat jälleen kinkkisen pähkinän purtavakseen. Motiiveja rikkaan juristin surmaan tuntuu löytyvän mutta mikä onkaan se oikea?

Tarinassa poliisien lisäksi hyörii myös Thomasin juristiystävä Nora, jolla on aviohuolia ja joka siis onnistuu myös sekaantumaan tutkimuksiin. Tämä onkin saaristodekkareissa se puoli, joka tuntuu aina hiukan epäuskottavalta: oikeastiko poliisin edustajat juttelevat meneillään olevien tutkimusten yksityiskohdista ystävilleen ja pyytävät heiltä jopa apua? Jos nyt ruvetaan rutisemaan, niin ehkä Noran aviokriisi tuntui hiukan irralliselta muuhun tarinaan nähden. Ellei kirjailijalla sitten ole joku suurempi suunnitelma mielessään....

WSOY, 2013
Sivuja: 364
Alkuteos: I den innersta kretsen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

2 kommenttia:

  1. Odotin tältä dekkarilta vähän liikaa, onhan se ruotsalainen ja kaikkea, mutta pieni pettymys jäi... Tuo Kuninkaallinen pursiseura jäi vähän etäiseksi "ongelmineen". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ehkä vähän samat tunnelmat. Tykkään kyllä saaristosta ja murhista ja pursiseuran ökymeininkikin kiinnosti mutta jokin puuttui.

      Poista