keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys / Saku Tuominen

Tutustuin Saku Tuomisen tuotantoon mainion Työkirjan kautta, joka - nimensä mukaisesti - käsittelee työelämän uusia haasteita. Kirjasta herätteli aikanaan ajatuksiani ja sen jälkimaku oli mukavan maanläheinen, hyvä lukukokemus siis. Seuraavaksi törmäsin Tuomiseen Hyvän elämän muodossa, nyt luettavana oli symppiksen näköinen paketti valmiiksi alleviivattuine sivuineen, joka sisälsi tärkeitä ajatuksia mm. unelmista ja niiden tavoittelun tärkeydestä. Tykkäsin siitäkin, voisi sanoa että inspiroiduin kirjan yksinkertaisen mutta vahvan viestin myötä. Ajatus Luovasta järkevyydestä vetosi jo nimellään - pakko lukea!

Ahmin Tuomisen kirjan päivässä, teksti oli jälleen kerran yksinkertaista, tehokasta ja kirjan ajatukset vetoavia. Kirja ruotii arkista luovuutta, niitä isoja tai pieniä innovaatioita joiden keskellä mekin elämme. Älypuhelimia, parkkipaikkojen merkkivaloja tai kärpäsiä pisuaarissa. Tilanteita, joissa on tunnistettu ongelma ja päätetty tehdä asialle jotain, pientä tai suurta.  Kirjassaan Tuominen kannustaa kyseenalaistamaan asioita ja siirtymään valittajista ratkaisijoiksi. Tämä oli heti minulle tuttu juttu, on niin helppoa vain rutista vaikkapa toimimattomista tilajärjestelyistä kuin oikeasti tarttua toimeen ja alkaa pohtia ratkaisua ongelmaan. Tässäpä taitaakin olla se suurin arjen luovuuden kompastuskivi sillä ryhtyminen on vaikeaa. On sittenkin helpompaa ja turvallisempaa elää epätäydellisessä nykytilassa kuin nähdä vaivaa ja  ottaa riskejä.

Pidin hurjasti siitä, kuinka arkiseksi Tuominen luovuuden kuvasi, itse kun helposti miellän luovuuden joksikin suureksi, poikkeukselliseksi ja värikkääksi. Mutta kyse onkin jostain mikä voi olla pientä ja jokapäiväistä, arjen tekoja ja tämä tuntui kovin innostavalta. Kirja keskityy pitkälti siihen, millaista arjen luovuus on työpaikoilla mutta kirjan loppuun on liitetty myös ns. arkiversio kirjan kappaleista. Aikaisempien teosten tapaan myös Luova järkevyys on ajatuksiltaan selkeä kokoelma ajatuksia ajatuksia jotka käyvät ihan tavalliseen järkeen. Ja motivoivat. Tämä on hyvän energian kirja. Tykkään.
"Kun tutkitaan asioita, jotka tuovat ihmisille jaksamista, iloa ja energiaa työssä ja arjessa, kärkeen nousee lähes poikkeuksetta itselle merkityksellisten asioiden aikaansaaminen. Entä jos olemmekin ajatelleet asian itse asiassa aivan väärin? Kuvittelemme, että tekeminen väsyttää, mutta entä jos tekemättömyys väsyttää vieläkin enemmän?"
Otava, 2014
Sivuja: 253
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä

4 kommenttia:

  1. Tämä pitää lukea! Olen pyöritellyt tätä käsissäni jo jossain vaiheessa, mutta en ostanut, ja tämän sinun kirjoituksesi jälkeen tuntuu siltä, että olisi pitänyt ostaa :D. Eli luettavien listalle menee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, tämä oli kyllä hirmuisen innostava luettava. Sisältö nyt ei ole tajunnanräjäyttävän uutta mutta paketti toimii hyvin.

      Poista
  2. Sama kuin Rooibos, unohdinkin tämän jo välillä mutta myönteisen arviosi myötä lukulistalle! Työkirjasta pidin myös. Usein nää elämäntaito-oppaat joko naiiveja tai tylsiä, näissä nuo karikot on taidettu pystyä välttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, sepä siinä. Tykkään kovasti Tuomisen tyylistä kirjoittaa, kokonaisuus on selkeä ja simppeli.

      Poista