perjantai 5. joulukuuta 2014

Kausaalienkeli (Jean de Flambeur #3) / Hannu Rajaniemi

Ihan alkuun kiitokset Jean de Flambeur -sarjan innokkaalle fanitytölle, Kujerruksien Linnealle, joka kehui Kausaalienkeliä niin että minunkin oli ihan pakko kirjaan tarttua. Alkutaipaleeni trilogian (aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet  Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas) kanssa oli vähän kuoppainen ja voitaneen sanoa että tunsin itseni melko yksinkertaiseksi kun en aina ihan tajunnut lukemaani. Hieno kirja, mutta mitä ihmettä se tarkoitti ja mitä siinä tapahtui. Jotain kehitystä on ehkä (toivottavasti!) aivoissani tapahtunut koska trilogian päättävä osa yllättäen olikin aika selkeä. Ja toimiva. Ja jännittävä. Onpas hyvä että se tuli luetuksi!

Juonesta en juuri uskalla kertoa mitään spoilausvaaran takia mutta kerrottakoon että tarinaa viedään eteenpäin Varkaan, Mielen ja Jumalattaren voimin ja meno on varsin vauhdikasta. Kaikelle on syynsä ja kirja onnistui jopa taisi hitusen liikuttaakin mieltäni, erityisesti suomalaisesta maisemasta ammentava Mieli oli muuttunut jo yllättävän läheiseksi hahmoksi.

Rajaniemen tekstin tekeekin mielenkiintoiseksi se kaikenlaisten käsitteiden kirjo joka kirjasta pursuaa. En tiedä ovatko kyseessä eräänlaiset pääsiäismunat, pienet nokkeluudet tai viitteet muualle, jotka kirjailija toivoo lukijan hoksaavan mutta kovasti pidän niistä. Verne-kanuuna on ihan selvä juttu ja Nallekarjujen eväsretkikomppania on taas jo hulvaton juttu ja salmiakkizokusta lukeminenkin oli vallan mainiota. Kirja ei ole helpoin mahdollinen mutta toisaalta pieni aivojumppa ei ole koskaan pahitteeksi ja sen tarjoamat ahaa-elämykset olivat kyllä vaivan arvoisia. 
"Kausaalisuus on tapa jäsentää maailmaa - tapahtumille on annettu tietynlainen järjestys. Kvantittuneessa aika-avaruudessa näin ei tarvitse olla. Siellä kausaalisuus on vain yksi mahdollinen vaihtoehto, tarina lukemattomien muiden tarinoiden joukossa."
Gummerus, 2014
Sivuja: 423
Alkuteos: The Causal Angel
Suomentanut Antti Autio

3 kommenttia:

  1. Kiitokset inspiraatiosta blogissani :-) Siinä ruoka-sellaisessa (http://tatakeittioelamaa.blogspot.fi/2014/12/inspiroituessa.html).

    Niin, ja tämäkin kirja on myös minun lukulistallani...

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Norkku! Mahtavaa, että Kausaalienkeli iski, minun(kin) mielestäni tämä on tietyllä tavalla ehkä sarjan paras. Nyt himottaisi lukea koko setti uudelleen mutta suomeksi.

    VastaaPoista