keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen


Luin syyskuussa pitämilläni E-kirja -viikoilla Pekka Hiltusen tuoreimman jännärin Sysipimeä. Vasta aloitettuani tajusin että kyse olikin kirjasarjasta, jonka lukemisen olin aloittanut kätevästi sarjan toisesta osasta. Sen siitä saa kun haahuilee eikä perehdy riittävästi asiaansa. Tykästyin kuitenkin kovasti Liaan, Mariin ja koko Studion porukkaan, joten korjasin virheeni ja hankin luettavakseni sarjan ensimmäisen osan - Vilpittömästi sinun.
"Liasta on tulossa vahva. Hänen on vain saatava aikaa, hänen on saatava tehdä asioita ja oppia. Mari tietää, että Lia on sen arvoinen."
Kirjassa tapaamme suomalaisen Lian, yksinäisen suden Lontoossa. Viettäessään syntymäpäiviään Lia tapaa Marin, toisen salaperäisen suomalaisen. Naisten välillä syttyy ystävyys, melkeinpä sisaruus ja vähitellen Lia tutustuu myös pyörittämään toimintaan, Studioon, jossa oikaistaan maailman vääryyksiä. Marin ohjauksessa Lia alkaa tutkimaan häntä vaivannutta, raa'asti murhatun, nimettömäksi jääneen latvialaisnaisen tapausta. Studiolla selvitellään myös oikeistolaispoliitikon taustaa.
"Sellainen Mari on. Pinnalta katsoen läpitunkematon, älyllinen ja horjumattoman määrätietoinen. Sisällä velloo suuria tunteita ja periaatteiden aaltoja."
Mari ja Studion väki ovat kuin oikean elämän supersankareita, niitä, jotka ottavat rikkailta ja antavat köyhille. Kirjassa Marin resurssit, niin rahalliset kuin älyllisetkin, tuntuvat huikeilta mutta ne pysyvät riittävän uskottavuuden rajoissa, mistä pidän. Vilpittömästi sinun on kunnianosoitus suomalaisille naisille ja Lontoolle, joka on sekin vahvasti läsnä kirjassa. Naisista varsinkin Lia tuntuu aidolta, yksinäiseltä sudelta, joka löytää kuin löytääkin oman laumansa ja paikkansa maailmassa. Koska kyseessä on kirjasarja ja koska aloitin tyhmästi lukemisen sarjan toisesta osasta, tiesin jossain määrin liikaa kirjan henkilöistä, Sysipimeässä kun paljastuu lisää palasia Studiolaisten taustoista. Tämä ei varsinaisesti häirinnyt lukukokemustani, mutta luulen että olisin kokenut Sysipimeän voimakkaammin, mikäli olisin tutustunut henkilöihin paremmin ensin.
"Toinen kotini. Kummallinen koti, jossa minusta tulee voimakkaampi kuin missään muualla."
Huomaan, että tällä hetkellä minua kiinnostavat kovasti tarinat, joissa tavalla tai toisella manipuloidaan tai käytetään median joukkovoimaa hyväksi. Näin oli Saastoissa, joissa murhaaja pyrki hyödyntämään mediaa ja yleistä mielipidettä omaksi hyödykseen, Pekka Hiltusen teoksessa näitä voimia käyttelee Studion väki. Jäinkin - taas! - miettimään sitä kuinka vietävissä me nykyajan ihmiset olemmekaan. Esimerkkejä harhaanjohtamisesta ollaan kyllä saatu viime aikoina, on ollut kuvia, jotka eivät oikeasti liitykään uutiseen, artikkeleita, jotka onkin "lainattu" suoraan toisesta julkaisusta sekä kirjabloggareiden hauska flash mob kopiointia vastaan. Julkisen imagon hauraus, suurten massojen mielipiteen ohjailu - ihan hirveän kiinnostava aihe (minusta), josta täytyy lukea lisää! Antakaapa hyviä vinkkejä!

2012, Gummerus
Sivuja: 424
Kirjasta lisää: Booking it some more, Kirsin kirjanurkka, Lukemisen kartasto, Sallan lukupäiväkirja, K-blogi, Kulttuuri kukoistaa

6 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä!

    Mulla ei kyllä äkkiseltään tule yhtään kirjavinkkiä mieleen, jossa pyöriteltäisiin samantyylisillä asioilla... Mielelläni minäkin muitakin lukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pitää silmät auki, kyllä aihetta varmaan kirjallisuudessa käsitellään. Saastat ehkä vähän jo liippaakin samantyyppistä aihetta.

      Poista
  2. Minulle tuli ihan täsmäsuositus mieleen: The Unwritten. Varsinkin sarjan alussa on tosi paljon just tuota, että miten massojen mieliä manipuloidaan median avulla. Teema jatkuu kyllä koko sarjan läpi.

    VastaaPoista
  3. Monet arvioiden tekijät sivuuttavat poliittiset aiheet aika totaalisesti: ihimiskaupan ja äärioikeiston järjestäymisen Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tärkeitä aiheitahan nuo ovat ja hyvä että niistä keskustellaan.

      Poista