Lehtien ja kirjan sivujen havinaa

Syksy on lempivuodenaikaani ja tänä vuonna meitä on kyllä hemmoteltu upeilla keleillä ja kauniilla ruskalla - tykkään! Syyskuussa riitti tohinaa niin blogin puolella kuin oikeassakin elämässä. Osallistuin mm. kirjabloggaajien ja Suomen Pakolaisavun hienoon lukutaitotempaukseen jolla kerättiin rahaa lukutaito-opetukseen. Tavoite saavutettiin ja ylitettiin hienosti - rahaa kassaan kertyi yhteensä 1415 euroa, jolla mm. saadaan kustannetta kokonaiselle lukutaitoryhmälle 9 kk:n koulutus. Lukutaito on hieno juttu ja olen iloinen siitä, että sain olla omalla panoksellani auttamassa.

Syyskuun luetut

Luin syyskuussa 20 kirjaa ja 5520 sivua. Näistä äänikirjoja oli kaksi, englanninkielisiä teoksia luin kuusi. Lukutahtini oli tavallista tiukempi osittain lukutaitokampanjan takia, mutta vastaavasti luulen lukeneeni hiukan tavallista lyhyempiä teoksia.  Kuukauden hittejä olivat ehdottomasti Tuomas Vimman hersyvä Ruutukymppi, Gillian Flynnin kiero Dark Places ja Max Brooksin yllättävän upea World War Z. Muistakin hienoja lukukokemuksia toki oli, mutta tämä kolmikko oli kirjoittaessani ehdottomasti ylitse miden. Kuukauden flopiksi nimeän hartaasti odottamani Dan Brownin Infernon, oli nimittäin lähellä ettei kirja lähtenyt lähtenyt keskeneräisen takaisin kirjastoon.

• Sata salattua aistia / Amy Tan
• Herra Roosin tarina / Håkan Nesser
• Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen
• Älä käy yöhön yksin / Kjell Westö
• Just what kind of mother are you? / Paula Daly
• Valo valtameren yllä / M.L. Stedman
• Ruutukymppi / Tuomas Vimma
• Taivaslaulu / Pauliina Rauhala
• Inferno / Dan Brown
• Rautakolmio / Leena Lehtolainen
• Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin / Wylie Overstreet
• Leijonakuningas / Harri Nykänen
• Aseenkantajan kunnia: Keskilinnan ritarit osa 1 / J.S. Meresmaa
• Ei kiitos / Anna-Leena Härkönen
• The lost days of Agatha Christie / Carole Owens
• Äidit ja tyttäret: kirjeenvaihtoa / Maise Njor & Camilla Stockmann
• Precious Ramotswe -lastenkirjat / Alexander McCall Smith
• World War Z: An Oral History of the Zombie War / Max Brooks
• Dark places / Gillian Flynn

Mary Higgins Clarkin Kadonneet vuodet jäi kahdesta lukuyrityksestäni huolimatta kesken sillä kirjan teksti ei vain houkutellut yhtään lukemaan. Jos lukutoukka tuijottaa ruuhkabussissa mielummin ulos kuin lukee, sanoo se ehkä jotain kirjastakin...

Haasteiden tilanne

Haasteiden tilanne on tuttuun tapaan kehno, syyskuussakaan ei valloittanut uusia maita tai Amerikan osavaltioita eikä sarjakuvahaasteenkaan saldo kasvanut, nyt pitäisi ryhdistäytyä! Vain uusiin kotimaisiin kirjailijoihin tutustuminen sujui, syyskuussa "keräsin" itselleni kolme uutta kirjailihaa!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa ovat Helsingin kirjamessut, tämän kirjabloggaajan vuoden kohokohta, joka tuttuun tapaan tulee näkymään bloginkin puolella. Messulipuista kiinnostuneita kehoitan olemaan kuulolla lähipäivinä..

Sata salattua aistia / Amy Tan

Aloitin Amy Tanin Sataa salattua aistia jo lukumaratonissa, mutta sitten kirja jäi kesäloman jalkoihin. Piti reissata, tulin lukeneeksi muita kirjoja ja ihan vaan elää elämää. Amy Tanin kirjat kolahtavat minuun useimmin mutta täytyy tunnustaa ettei Sata salattua aistia oikein lähtenyt kunnolla vetämään, siinä ehkä yksi syy "unohtumiselle".

Sata salattua aistia on Tanin tuttuun tyyliin sekoitus Amerikkaa ja Kiinaa, nykyaikaa ja mennyttä. Tällä kertaa tosin kyseessä ei ole äiti-tytär -tarina vaan kertomus sisaruksista. Libby on keski-ikää lähestyvä amerikankiinalainen nainen, jonka avioliitto on hajoamispisteessä, sillä miehen entinen tyttöystävä ihan kirjaimellisestikin kummittelee yhä suhteessa. Tarinan toinen kertoja on Libbyn kiinalainen sisarpuoli, Kwan, joka näkee ja kokee sadalla salatulla aistillaan. Toinen osa kertomusta onkin tarina Kwanin edellisestä elämästä, menneiden vuosisatojen Kiinassa.

Tämän jutun kirjoittaminen oli vaikeaa, lykkäsin sitä pitkään, sillä oli vaikeaa jäsennellä ajatuksia, jotka kirja minussa herätti. Ihailen Amy Tania kirjailijana ja olen pitänyt, joskus jopa rakastanut, hänen kirjojaan. Kirjan aiheet - kulttuurierot, Kiinan historia ja sisarussuhteet - kiinnostavat. Tan kirjoittaa tavalliseen tapaansa kauniisti ja mietteliäästi ja silti tämä kirja ei toimi minulla! Oli vaikea paikka myöntää ettei erikoisemmin pidä lempikirjailijansa teoksesta mutta samalla haluan olla rehellinen itselleni. Suurin syy ryppyyn minun ja Amy Tanin rakkaudessa taisi olla Kwan, sillä hänen käyttämänsä hassuhko maahanmuuttajaenglanti yhdistettynä erikoisiin muisteloihin edellisestä elämästä oli ehkä vähän liiikaa. En aina ymmärtänyt mistä oli kyse, tai ainakaan en uskaltanut luottaa ymmärrykseeni.

Kauniin tekstin lisäksi kirjassa oli ihanaa se, että palasimme jälleen Guiliniin, joka minullekin on hyvin tuttu paikka ja muutamat kirjan kohtauksista toivatkin omat matkamuistot elävästi mieleen. Tanin kirjoissa muuten usein käväistään Guilinissa, lienevätköhän kirjailijan omat juuret sielläpäin? (Yritin hakea tietoa sekä Googlella että Guilinin kontaktien kautta, mutta valitettavasti Amy Tan ei ole tunnettu kirjailija Kiinassa.)

"Libby-ah", hän sanoo. "Minä ei jätä sinua koskaan."
Ei! minun tekisi mieli huutaa, en minä ole tehnyt mitään, älä puhu noin. Sillä aina kun hän sanoo niin, hän muuntaa kaikki petokseni rakkaudeksi, joka on korvattava. Me tiedämme aina: hän on ollut uskollinen, jonain päivänä minunkin on oltava sitä.

WSOY, 1996
Sivuja: 367
Alkuteos: The hundred secret senses
Suomentanut Eva Siikarla

Herra Roosin tarina / Håkan Nesser

Tunnustan! Rakastan tyylikkäitä ruotsalaisia dekkareita, joissa luodataan sielua ja ihmisyyttä vähän pintaa syvemmältä. Juuri tästä syystä innostuin pari vuotta takaperin Håkan Nesserin Barbarotti-sarjasta, Jumalan kanssa vuoropuhelua käyvä etsivä tuntui mielenkiintoiselta tyypiltä ja juttuihin liittyvät henkilötkin olivat sekä inhimillisiä että kiinnostavia sarjan kolmas teos, Herra Roosin tarina, juuri poikkea hyväksi koetusta kaavasta.

Ante Valdemar Roos on tylsä mies. Sellainen, jota vaimo saattaisi kuvailla huonekaluksi, vaikka sohvaksi. Hän on 59-vuotias, ollut 20 vuotta samassa työpaikassa eikä hänellä juuri ole ystäviä.  Hän on yksinkertainen, tylsä mies, joka elää harmaata elää siihen alistuen. Sitten kaikki muuttuu. Valdemar nimittäin voittaa lotossa ja siitä alkaa uusi elämä. Hän lopettaa työnsä ja ostaa pienen torpan metsän keskeltä kertomatta vaimolleen ja karkaa joka päivä torpalleen nauttimaan hiljaisuudesta. Sitten herra Roosin elämä muuttuu jälleen kun huumeparantolasta karannut parikymppinen Anna osuu hänen mökilleen.

Herra Roosin tarina on mainion Barbarotti-sarjan kolmas osa ja harmikseni tuota Ruotsin Guido Brunettia nähdään kirjassa varsin vähän, sillä kirjan alkupuolisko keskittyy täysin Valdemarin Roosiin ja Annaan. Kirjassa on jännitystä varsin vähänlaisesti, luulen että se sopisi mainiosti esim. cosy mysteryn ystäville sillä pelätä ei tarvitse. Herra Roosin tarina nimittäin on oikeastaan kuvaus yksinäisyydestä ja elämän ankeuteen alistumisesta sekä siitä, mitä tapahtuu kun alistettu vihdoin päättää maistaa vapautta. Valdemarin mietteet olivatkin ehdottomasti kirjan parasta antia, sen sijaan risuja antaisin rikostarinasta, joka oli melko ennalta-arvattava ja paikoin tylsäkin. Lukemisen jälkeen tunnen olevani kahden vaiheilla, pidän Jumalan kanssa pistetiliä pitävästä Barbarottista ja Nesserin ihmismieltä luotaavista teksteistä, mutta rikosromaaniin kaipasin silti enemmän potkua.

"Ja se oli kullan arvoista, tämä tapaukseton aika - mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä selvemmin hän sen ymmärsi.
Tauot, hän ajatteli, tapahtumien väliset tauot - se hetki kun järvi jäätyy marraskuisena yönä, jos haluaa sanoa vähän runollisemmin - ne ovat minun aikaani.
Minunlaisteni. "

Tammi, 2013
Sivuja: 466
Alkuteos: Berättelsen om herr Roos
Suomentanut Päivi Kivelä

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Hieman epäröiden tutustuin muiden kirjabloggareiden ylistämään Pasi Ilmari Jääskeläiseen. Aloitin Lumikkoa kuumeisena ja keskenhän se jäi, aivot surisivat tyhjää outojen kirjojen ja toimimattomien lisääntymiselinten keskellä ja olin jo aivan varma etten olisi Jääskeläisen tyyppiä. Aikanaan flunssa antoi periksi ja minä annoin Lumikolle uuden mahdollisuuden. Ja jotenkin pääsi käymään niin että lopetin lukemisen yöllä sikkurassa ihmetellen että joko se nyt loppui?!

Lumikko ja yhdeksän muuta on kertomus kirjailijoista, kirjallisuusseuroista ja salaisuuksista. Kirja sijoittuu Jäniksenselän kaupunkiin, jossa kaikki on melkein tavallisesti. Paitsi että joskus kirjaston kirjojen juonta onkin muutettu ja kaupungin koirat käyttäyvät kummallisesti. Kirjan päähenkilö on Ella, joka tulee valituksi kaupungin johtotähden, legendaarisen Laura Lumikon kirjallisuusseuran kymmenenneksi jäseneksi.

Pidin paljon kirjan tunnelmasta, joka oli miellyttävän omalaatuinen, taianomainen mutta sen juuret ovat silti tiukasti tässä arjessa. Minulle kirja oli hyvin visuaalinen kokemus, näin monet kohtauksista sieluni silmin kuin elokuvissa! Jääskeläisen luoma maailma tuntui rikkaalta ja kauniilta yksityiskohdissaan, joista varsinkin muuta oli suorastaan riemastuttava - lukutoukkana ajatus kirjoista joiden sisältö muuttuu, tuntui herkulliselta enkä pistäisi pahakseni teehetkeä paikallisessa kahvilassa, jossa "pöydissä lukeminen ei ole pakollista mutta se on suotavaa".

Lumikko ja yhdeksän muuta onkin mainion kummallinen kokonaisuus, siinä on reilusti synkkyyttä, jota taitetaan näppärästä taianomaisuudella ja huumorilla, joka on mustaa, juuri sellaista mistä pidänkin. Siitä huolimatta kirjassa on muunkinlaisia sävyjä, myös haikean sinisiäkin.  Mielikuvitus saa tehdä töitä ja pieni todellisuudenpako vain virkisti tätä lukijaa! Mahtava kirja siis, aion ehdottomasti lukea lisääkin Jääskeläisen kirjoja, itseasiassa Harjukaupungin salakäytävät jo odottelevatkin hyllyssä. Myös kirjailijan ihan kohta ilmestyvä teos, Sielut kulkevat sateessa, pitää ehdottomasti laittaa korvan taakse.

"Rakkaat otukset, joskus meidän sallitaan kokea ihmeellisiä asioita ja päästä paikkoihin, joista emme olisi osanneet uneksiakaan. Vain sellainen, joka ei ole kaikesta mitään oppinut, kuvittelee saavansa pitää löytämänsä asiat ikuisesti."

Atena, 2006
Sivuja: 279

Älä käy yöhön yksin / Kjell Westö

Jokin aika sitten suomalaiset äänestivät Helsingin Sanomien www-sivuilla 100 suomalaista suosikkikirjaa ja listan sijalle 35. ylsi Kjell Westön aikakausikuvaus Älä käy yöhön yksin. Vaikka Westön kirjoista muuten kovasti pidänkin, olen hiukan vältellyt juuri tämän teoksen lukemista sillä aihepiirinsä puolesta se ei tuntunut minun kirjaltani, Suomi 1960- ja 1970-luvuilla ei oikein iske enkä oikein musiikkibisneksestäkään yleensä innostu. Pienen empisen jälkeen ja hyvä sijaluvun innoittama päädyin kuitenkin takavuosien Suomeen Westön kanssa.

Älä käy yöhön yksin on laaja, vuosikymmeniä kattava kertomus ihmiskohtaloista. Sen keskiössä ovat aluksi kolme ystävystä, Ariel, Adriana ja Jouni, jotka kultaisella 60-luvulla perustavat hetkeksi bändin ja tekevät musiikkia suurella sydämellä mutta varsin laimealla menestyksellä. Ohikiitävän hetken kolmikko elää onnellista nuoruuttaan, sitten he ajautuvat erilleen. Toimittajan työ vie Jounin, mallimaailma Adrianan, hämäräpuuhat Arielin. Kirjan kertojaan, Frankiin, tutustumme vasta toisessa osassa ja hän kuljettaa lukijan kohti nykypäivää, keräten samalla lukijalle palasia trion myöhemmistä vaiheista.

Halusin kovasti pitää kirjasta, koska aiemmin lukemani teokset (Isän nimeen, Leijat Helsingin yllä, Missä kuljimme kerran) olivat suorastaan varpaita kipristyttävän hyviä. Mutta Älä käy yöhön yksin oli toista maata. Pakko myöntää mutta aluksi olin Westön tutun kauniista kerronnasta huolimatta suorastaan pitkästynyt lukiessani pitkähköjä musiikkipainotteisia osuuksia. Juonikin tuntui olevan jo selvä, Ariel ja Adriana olivat Westön hauraita henkilöitä, Jouni vahva selviytyjä. Tässä kohdin kirjan paksuus alkoi hiukan hirvittää, joutuisinko raahautumaan sen läpi?!

Kirjan toinen kokonaisuus, jossa kerrotaan tarinaa Frankin näkökulmasta, pelastaa kuitenkin paljon. En haluaisi ajatella että syynä on pelkästään se, että Frankin matkassa siirrymme tutummille vesille sekä ajallisesti että teemallisesti vaan siitä, että Frank tuntuu henkilönä aidommalta ja samaistuttavammalta kuin 1960-luvun kolmikko. (Jos ollaan ihan rehellisiä, huomasin usein kuvittelevani Westön Frankiksi.) Mutta vaikka kirjan loppuosa onkin ehdottomasti sen paras puoli, jäin jälkeenpäin kaipaamaan sitä kuuluisaa punaista lankaa, viestiä, koko jutun tarkoitusta. Älä käy yöhön yksin tuntuu olevan aikakausikuvaus ja sanovan että jokainen sukupolvi toistaa samanlaisia vaiheita. Ilot, surut, syntymät, kuolemat, heikot ja vahvat - samaa jatkumoa ollaan kaikki. Vaikka tämä onkin totta, jäi kirjasta minulle päällimmäiseksi mieleen tuo häiritsevä hajanaisuus, olisin toivonut siinä olisi joku voimakkaammin kokoava tekijä.

(Oli ilahduttavaa kohdata Lucie vielä kerran!)
"On yliarvostettua olla oman aikansa loistava lapsi, tämän vuoden auringot ovat usein seuraavan vuoden tuhkaa." Ja hän kumartui eteenpäin, sammutti pikkusikarin ja lisäsi: "Ja itsestään täytyy pitää, muuten ei jää henkiin."

Otava, 2010
Alkuteos: Gå inte ensam ut i natten
Sivuja: 604
Suomentanut Katriina Huttunen

Just what kind of mother are you? / Paula Daly

Olen mainonnan uhri. Paula Dalyn Just what kind of mother are you? lähti mukaani koska kannen teksti kuvaili kirjaa sanoin "then international phenomenon", verrattiinpa teosta Gillian Flynnin ilahduttavan kieroon Gone girliinkin. Osui ja upposi, kirja lähti kotiin ja pääsi jopa lukujonon kärkeenkin, odotukset olivat korkealla, koska kyseessä olisi jotain ilmiömäistä.

Ja sitten tultiinkin alas ja lujaa. En halua soimata Paula Dalyn kirjaa, joka on tasoltaan ihan ok. Melko tyypillinen dekkari, jonka teksti oli sujuvaa ja jossa oli muutama ihan hyvä käännekin. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ole Kiltin tytön tasolla enkä kyllä puhuisi ilmiöstäkään. Tässä kohtaa ylisanat kääntyivät ikävästi teosta vastaan sillä huomasin ärsyyntyväni siitä etten saanutkaan sitä, mitä mainos lupasi. Ilman suuria sanoja olisin luultavasti ollut suopeampi Paula Dalya kohtaan, sillä oikeasti hän on kirjoittanut aivan kelvollisen kirjan.

Just what kind of mother are you? sijoittuu pienelle paikkakunnalle Cumbriaan, jossa päähenkilö Lisa elää ruuhkavuosiaan. Arjessa on lapsineen on paljon pyöritettävää, taksikuski-puoliso painaa pitkää päivää jotta laskut saadaan maksettua eikä työpaikka löytöeläinsuojassakaan ole siitä leppoisimmasta päästä. Lisa tuntee alemmuutta muita täydellisiä ja rikkaita äitejä kohtaan ja homma räjähtää käsiin kun Lisa eräänä päivänä unohtaa että hänen 13-vuotiaan tyttärensä Sallyn ystävän Lucindan piti tulla heille yökylään. Vasta seuraavana aamuna huomataan että tyttö on kadonnut eikä tilannetta helpota tieto siitä, että alueella on tapahtunut nuorten tyttöjen kaappauksia ja raiskauksia aiemminkin...

Minusta kirjan alkuasetelma tuntui hieman teennäiseltä, oli vaikeaa ymmärtää miksei kukaan olisi muistuttanut Lisaa yökyläilystä aiemmin, oletan esimerkiksi että kirjan tytöillä oli käytössään kännykät. Samoin päähenkilön suunnattoman tuntuiset alemmuuden  ja syyllisyyden tunteet tuntuivat jokseenkin liiallisilta. Kirjassa kuvataankin paljon Lisan tuntemuksia, muistoja ja pohdintoja hänen avioliitostaan ja muista ihmissuhteistaan mikä vei terää varsinaiselta rikosjutulta. Jos tartun dekkariin, haluaisin mieluusti jännittää ja olla ratkomassa päähenkilön kanssa mysteeriä, en pohdiskella avioliittohuolia.

"Lucinda Riverty.
Thirteen years old, slight, small, with her mousy-brown hair cut just below her chin. She likes school, she's doing grade-five piano, she's not keen on sport, not what you'd call outgoing. But neither would you say she was introverted. Just an ordinary girl.
But, to her parents, an extraordinary girl. An extraordinary girl who's now gone." 

Bantam Press, 2013
Sivuja: 313

Valo valtameren yllä / M.L. Stedman

Valo valtameren yllä oli jäänyt mieleeni kansainvälisten kirjasivujen hehkutuksesta. Tarina, ja varsinkin sen tapahtumapaikka, yksinäinen majakkasaari Australiassa, kuulostivat aivan mahtavilta ja kirja oli pakko laittaa lukulistalle!

Kirja vie lukijansa 1920-luvun Australiaan, majakkasaarelle, jonka rantaan on juuri huuhtoutunut kuollut mies ja pieni vauva. Saarella majaa pitävät majakanvartijana toimiva rehti Tom ja hänen vaimonsa Isabel, jonka rakkaus tuntuu vielä tänäkin päivänä miehestä ihmeeltä. Vain yksi asia puuttuu pariskunnan onnesta - lapsi. Onko aaltojen saarelle tuoma lapsi vastaus pariskunnan rukouksiin?

M.L. Stedmanin kertomus on katkeransuloinen kertomus rakkaudesta. Sen teksti on todella kaunista luettavaa, Leena Perttula on tehnyt hienoa työtä käännöksen kanssa. Sanoisinkin että kirjan vahvimpia puolia ovat ehdottomasti pienet mietteliäät hetket ja tunnelmat, joiden kuvaamisessa kirjailija on taitava. Varsinkin juuri Janus Rockin maisemat lumosivat minut täysin - pääsisinpä joskus moiseen paikkaan! Ehkä vähän romantisoin mutta hetken aikaa näin itseni majakanvartijan vaimona, jylhissä maisemissa, rantakalliolla - öh - lukemassa.

Mutta palataanpa sitten itse kirjaan. Vaikka Janus Rock veikin sydämeni, kertoo kirja kuitenkin yllättävän tyypillisen tarina äidin ja puolison rakkaudesta. Muistan, hämärästi, lukeneeni joskus jonkin juoneltaan hyvin samantyyppisen teoksen ja se häiritsi lukukokemusta jonkin verran. Ja vaikka Valo valtameren yllä olikin kaunista tekstiä, se oli hetkittäin melkeinpä liiankin kaunista. Tarina nimittäin pitää sisällään myös aimo annoksen surua, vihaa ja tuskaa ja minun makuuni näiden tunteiden kuvaus oli vähän liiankin siloista. Se jokin, joka saa minut sitoutumaan kirjaan ja suorastaan hullaantumaan siihen, jäi puuttumaan. Esikoisteokseksi Valo valtameren yllä on kuitenkin vaikuttava taidonnäyte ja jäänkin uteliaisuudella seuraamaan mitä Stedman seuraavaksi kirjoittaa.

"Eristyneisyys kehrää omaa salaperäistä koteloaan. Se panee mielen keskittymään yhteen paikkaan, yhteen aikaan, yhteen rytmiin - valon pyörimisen rytmiin. Saarella ei kuulu muita ihmisääniä, ei näy ihmisen jalanjälkiä. Majakkasaarilla voi elää todeksi minkä tarinan tahansa, eikä kukaan tule sanomaan, että tarinankertoja on väärässä: eivät lokit, eivät prismat, ei tuuli."

Karisto, 2013
Sivuja: 422
Alkuteos: The light between oceans
Suomentanut Leena Perttula