Vau. Sain juuri luettua Anthony Doerrin All the light we canoot see ja nyt olo hiukan tyhjä sillä tavoin kuin hyvän ja samaistuttavan lukukokemuksen jälkeen joskus on. Kaikki on sanottu ja kirjan rakkaiksi muuttuneet henkilöt ovat menneet ja jäljellä on ihan tavallinen arki. Olin lainannut Doerrin kirjan ääniversion Overdrivestä ja haluan nyt heti kättelyssä suositella sitä kirjasta kiinnostuneille: Zach Appelman nimittäin lukee tämän kirjan juuri oikealla tavalla ja luo kauniin rauhallisen tunnelman tekstin synkkien aihioiden ylle, juuri sellaisen oikeanlaisen.
All the light we cannot see kertoo kahdesta nuoresta, sokeasta ranskalaisesta Marie-Lauresta ja saksalaisesta Werneristä joka sisarensa Jutan kanssa asuu orpokodissa. On 1930-luvun loppu ja sota on juuri astumassa nuorten elämään. Marie-Laure isineen pakenee Pariisista kallisarvoisen salaisuuden kanssa St. Malon rannikkokaupunkiiin, Werner taas ajautuu SS-joukkoihin vastustajan radiolähetyksiä vakoilemaan. Voivatko radioaallot rakentaa sillan kahden ihmisen välille?
Tämän postauksen kirjoittaminen osoittautui yllättävän hankalaksi sillä Anthony Doerrin teos upposi minuun täydellisesti enkä vähään aikaan saanut yrityksistäni huolimatta kirjoitettua muuta kuin ihastunutta pulputusta. Kirja on samaan aikaan kaunis, herkkä ja lempeä, silti se on kuvaus myös sodasta ja kiusaamisesta ja näiltä osin myös brutaali ja surullinen. Se ei ole rakkaustarina mutta ei suoranainen sotakirjakaan - ehkä minulle siitä voimakkaimmin jäi mieleen kasvutarina. Kuten eräs hurmaava ranskalaisrouva kirjassa sanoo: haluat kai elää ennenkuin kuolet? Siitä kai tässä kirjassa on kysymys: pelosta ja rohkeudesta elää.
Postaukseni taitaa olla tavanomaista sekavampi, mutta toivottavasti siitä välittyy se, kuinka voimakkaasti kirja minuun vaikutti. Olen palannut sen teemojen ja henkilöiden pariin ajatuksissani lukemisen jälkeenkin ja huomaan että varsinkin tuo edelliseen kappaleeseen kirjoittamani ajatus elämämisestä ennen kuolemaa resonoi minussa vahvasti. Jollain tapaa kirja tuo mieleeni Julie Orringerin hienon Näkymättömän sillan vaikka Doerrin kerronta onkin pehmeämpää ja sadunomaisempaa. Lukutoukkana en myöskään voi olla hymyilemättä mielikuvalle jossa nuori ranskalaistyttö lukee kapteeni Nemon seikkailuja radion ääressä ja jossain kaukana nuori saksalaispoika kuuntelee herkeämättä.
Mm. Helmetistä lainattava äänikirjaversio on kuuntelemisen arvoinen, mutta suomennoskin on saatavilla piakkoin: teos ilmestyy toukokuussa nimellä Kaikki se valo jota emme näe WSOYn suomentamana. Pistäkää siis kirja korvan taakse!
Simon & Schuster Audio, 2014
Kesto: 16h 3min
Lukija Zach Appelman
Kirjan vuoden lukuhaaste: Merkittävän kirjallisuuspalkinnon voittanut kirjan (Pulitzer 2015)
Tämän lukeminen on ollut harkinnassa, muutamia houkuttelevia kehuja on tullut vastaan ja tässäpä yksi lisää! :) Kiva kuulla että suomennos on tulossa, odottelen varmaan sitä.
VastaaPoistaSatu, minäkin olen ollut huomaavinani sellaista positiivista pöhinää kirjan osalta ja siksi uteliaana tartuin. Äänikirja oli tällä kertaa upea kokemus mutta veikkaan ettei suomennoskaan aiheuta pettymystä.
PoistaMinä haluan niin kipeästi lukea tämän! En voisi odottaa toukokuuta innokkaammin :)
VastaaPoistaNina Mari, ihan kohta se tulee!
PoistaTämä on katalogien ilmestymisestä asti ollut minulle se kaikkein odotetuin kirja. Ja hyvän mututuntuman lisäksi vertaus Näkymättömään siltaan... Tämä vosi olla ihana ihan omaan hyllyyn. En malttaisi odottaa toukokuuta, varsinkin kun samassa kuussa julkaistaan Watersin Parempaa väkeä. Minulle nämä ovat ne kaksi odotetuinta tällä hetkellä. Olen onnellinen, että laadukasta kirjallisuutta käännetään suomeksi niin tällainen heikommankin kielitaidon omaava saa siitä nauttia. :) Kiitos kutkuttavasta postauksestasi!
VastaaPoistaMari, Näkymätön silta oli ehkä rankempi lukukokemuksena, Kaikki se valo jota emme näe on myös kaunis ja rauhallinen mutta molemmat hienoja kirjoja samasta aiheesta ja tyylikkäällä toteutuksella.
PoistaKäännökset ovat kyllä hieno juttu, niiden kautta aukeaa maailma jos toinenkin. :)
Norkku, minäkin pidin tästä! Hienoa, että muistit verrata tätä Näkymättömään siltaan.
VastaaPoista<3
Leena, hieno kirja. Varsinkin lopussa kuuntelin henkeäni pidätellen...
Poista