maanantai 30. toukokuuta 2011

Kunnian kentät / Conn Iggulden

Kuva lainattu
Tässä kävi taas(kin) niin että luen kirjasarjaa väärässä järjestyksessä ja sekös ärsyttää!  Jotenkin minulta jäi huomaamatta että Valloittaja-sarjasta oli ilmestynyt sekä kolmos- että nelososa ja satuin nappaamaan epäonnekseni sen nelososan (Hopeinen valtakunta) kirjastosta mukaani. Hämmennys oli suuri kun yht'äkkiä kaani olikin kuollut ja pojatkin jo aikuisia... Onneksi sain kuitenkin Kunnian kentät nopeasti luettavaksi ja aukon paikatuksi.

Aluksi lähdin lukemaan tätä hiukan innottomasti, tuntui että Hopeisen valtakunnan perusteella voisin arvata suurimman osan Kunnian kenttien juonesta. Mutta joskus sitä vain yllättyy iloisesti. Toki tietyt asiat, kuten suurkaanin kuolema ja veljesten vallankamppailu, olivat arvattavissa, mutta silti kirjassa oli paljon muutakin ja noissa edellämainituissa tapauksissakin oli käänteitä riittävästi jotta lukeminen ei muuttunut tylsäksi. Kunnian kentät jatkaa siis Tsingis-kaanin tarinaa. Valtakuntaa laajennetaan nyt arabimaiden suntaan ja kaanin pojatkin alkavat lähestyä aikuisikää. Esikoisenpojan, Dzötsin, asema askarruttaa kaania, Dzötsin isyys ei nimittäin ole aivan selvä. Nuorempi veli, Tsagatai, pyrkii parhaansa mukaan lyömään kiilaa isänsä ja veljensä väliin. Asetelma oli mielenkiintoinen vaikkakin ikivanha - kaksi poikaa kilpailemassa isänsä suosiosta ja tämän perinnöstä. Kaanin valinnat ovat rankkoja, nykyajan näkökulmasta ehkä vähän vaikeitakin ymmärtää. Mutta tuolloin ajat olivat ankarammat ja valtakunnan turvasi vain vahva hallitsija.

Juoni on taattua Igguldenia, mongolisoturit ratsastavat ja taistelevat, testosteroinia on ilmassa. Sotakuvaukset eivät kiinnostaneet minua kovasti, sen sijaan psykologia ja Tsingisin perheen dynamiikka sitäkin enemmän. Sotakuvauksissa pidin mielenkiintoisena sitä, kuinka Iggulden kuvaa taisteluita ikäänkuin kahdesta näkökulmasta, myös vastustajan sotilas saa nimen ja äänen ja häntä seuraamme niin kauan kunnes Tsingisin armeijan voima käy kohtalokkaaksi. Se loi vaikutelman siitä, että taistelussa voisi käydä miten tahansa ja teki lukemisesta jännittävämpää. Shaahin poika kasvaa oikeastaan aika mielenkiintoiseksi sivuhenkilöksi, hemmotellusta prinssistä tulee pakon edessä vaikuttava soturi ja varteenotettava vastustaja mongoleille.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen viime aikoina lukenut useammankin sotaisan ja miehisen kirjan, mutta kovasti olin löytävinäni tästäkin kirjasta tasoja ja syvyyttäkin. Keskeisin teema oli ehkä legendaarisen kaanin vanheneminen ja oman kuolevaisuuden hyväksyminen. Osaako vanheneva soturi alistua rauhalliseen elämään ilman taisteluita vai jatkuuko valloittaminen loppuun saakka.
(Arslan ja Tsingis keskustelevat kuolemasta ja muistamisesta kuoleman jälkeen.)
"Arslanin äänen kuuleminen sai Tsingisin tuntemaan itsensä melkein taas nuoreksi; silloin maailma oli ollut yksinkertaisempi.
 - Sillä on merkitystä, jos miestä pelottaa eikä hän saa mitään aikaan, Arslan jatkoi. - Miestä kalvaa, jos hän ajattelee olevansa pelkuri. Merkitystä on myös sillä, miten kasvattaa poikansa ja tyttärensä. Vaimolla on väliä. Ilolla, jonka saa siitä, että on elossa, väkijuomien, toisten seuran ja tarinoiden suomalla ilolla - kaikella niillä on merkitystä. Mutta kun mies muuttuu tomuksi, toiset miehet jatkavat elämäänsä ilman häntä. Päästä irti kaikesta, Tsingis, ja etsi sisimpääsi rauha.
Tsingis hymyili Arslanin tiukalle sävylle.
- Tuosta päätellen, sinä, vanha ystäväni, et välitä ryhtyä Samarkandin hallitsijaksi.
Arslan pudisti päätään.
- Kyllä minä sinun tarjouksesi vastaan otan, mutta en siksi, että minut muistettaisiin. Minä otan sen vastaan, koska nämä vanhat luut ovat väsyneet nukkumaan kovalla maalla. Eukkoni viihtyy täällä ja haluan hänenkin olevan onnellinen. Ne ovat hyviä syitä, Tsingis. Miehen tulisi aina pitää vaimonsa onnellisuus mielessään."
 Pieni iloinen yllätys oli sekin että tämäkin kirja edisti kirjallista maailmanvalloitustani, sillä tapahtumat sijoittuvatkin muualle kuin Mongoliaan, googlettelu paljasti tärkeimpien tapahtumapaikkojen sijaitsevan mm. Kazakhstanissa ja Uzbekistanissa. Näistä siis Kazakhstan päätyi osaksi maailmanvalloitustani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti