lauantai 13. kesäkuuta 2015

I am half-sick of shadows (Flavia de Luce #4) / Alan Bradley


Alan Bradleyn luoma juniori-etsivä Flavia de Luce piti minulle taannoin seuraa matkallani ja tulin jo tuolloin todenneeksi että olen vallan ihastunut sarjasta tehtyihin äänikirjoihin, jopa siinä mielessä että perinteinen kirja tuntuu jopa kalpenevan luetulle versiolle. Koska elämässäni tuntui olevan juuri riemastuttavan salapoliisin  mentävä aukko, päätinkin hankkia Audiblesta sarjan neljännen osa, I am half-sick of shadowsin joka osoittautui yhtä riemastuttavaksi lukukokemukseksi kuin sarjan edeltävät osat.

Hankalasti nimetty I am half-sick of shadows sijoittuu tällä kertaa jouluiseen Buckshawhin. Lumimassat ovat saartaneet kartanon ja joulupukin lisäksi luvassa on muitakin vieraita kun rahapulassa tuskailevat isä de Luce on vuokrannut kartanon kuvauspaikaksi elokuvaa varten. Kartanoon muuttaakin melkoisia tähtiä, valitettavaa vain että joku kuolee tälläkin kertaa ja sehän merkitsee mukavaa ajanvietettä Flavialle!

Kuten sanottua, kirja oli mainio lukukokemus. Lukija Sophie Aldred osasi herättää henkiin koko peribrittiläisen seurueen ja jopa lauloi! Aldredin suorituksen kutsumista lukemiseksi on melkoista aliarviointia - sanoisin enemmin jo kyseessä olevan laadukkaan ääninäyttelemisen. Olisikin joskus mielenkiintoista päästä kysymään kuinka luentaan valmistaudutaan ja kuinka hahmojen äänet ja persoonat muovautuvat lukijan mielessä. Tässäkin kirjassa on muistaakseni jo kymmenkunta eri-ikäistä ja -äänistä henkilöä joten urakka on vähintäänkin kohtuullinen.

Ja sitten takaisin kirjaan. Kokonaisuutena itse rikostarina oli ehkä hiukan ohuenlainen, kirjailija on selvästi halunnut pitää pääpainon sankarittaressaan ja tunnelman luonnissa joissa molemmissa onnistutaankin oikein mukavasti. Kuuntelemisen ajankohta olisi ehkä voinut olla parempikin, kesäisillä poluilla vilistäessä on joskus vaikea eläytyä lumimyrskyn keskellä olevan kartanon elämään mutta kovasti kuitenkin lukemastani pidin ja etenkin loppuhuipennus osui nappiinsa. Onneksi kirjasarjaa on jäljellä vielä useamman kappaleen verran ja ilmeisesti tv-sarjakin on tuloillaan!

"She wasn't just very brave. She was british."

Whole Story Audiobooks, 2013
Kesto: 7h 8min
Lukija Sophie Aldred

3 kommenttia:

  1. Jotenkin en osaa yhtään kuvitella tätä äänikirjana; toivottavasti Flavian ääni ei ole kovin lapsellinen? Mutta ai niin, hänhän on lapsi! Aivan ihana sarja tämä. Nyt makustelen tuota äänikuuntelumahdollisuutta, avaa jännittäviä näkö(kuulo)aloja!

    VastaaPoista
  2. Arja, mitenköhän kuvailisin Flavian ääntä? Aldred on luonut hänestä kirkasäänisen, nokkelan ja innostuneen, ihan mahtavan tyypin.

    Täällä on ääninäyte kirjasta: http://www.audible.co.uk/pd/Crime-Thrillers/I-Am-Half-Sick-of-Shadows-Audiobook/B00GP0ARRA/ref=a_search_c4_1_3_srTtl?qid=1434225477&sr=1-3

    VastaaPoista