.jpg)
Locke Lamoran valheet kertoo herrasmiesroistojen liigasta, sen synnystä ja huijauksesta, joka on miltei kohtalokas ryhmälle. Tapahtumat sijoittuvat kiehtovaan Camorrin kaupunkiin jonka varjoissa juonittelevat Locke Lamora ja muut orpopojista kasvatetut taitavat huijarit. Locken ja kumppaneiden tarkoituksena on keventää Don Salvaron rahakirstuja ovelalla juonella mutta samaan aikaan pelissä ovat suuremmatkin voimat.
Ensin positiiviset asiat: pidin kovasti Scott Lynchin luomasta maailmasta ja kirjan kieli oli mukavan maalailevaa. Mukaan mahtui myös jokunen karkeus joiden kuvioon sopimisesta en edelleenkään ole ihan varma: kiroukset kyllä tavallaan sopivat alamaailmaan mutta toisaalta ne hiukan töksähtävät tekstissä. Kuvailua tekstistä tosin tekstistä löytyy ehkä liiankin paljon, joskus pitäisi viedä sitä juontakin eteenpäin.
Valitettavasti en kuitenkaan lukiessani saanut otetta Locke Lamoran valheista, kirjan henkilöt jäivät minun kokemuksessani kovin paperisiksi ja huomasin etten loppua kohden edes jaksanut välittää siitä mitä heille tapahtui. Tämä ehkä korostui erikoisen paljon siksi että kuuntelin samaa aikaa äänikirjaa joka todella kolahti ja jonka henkilöihin jäin kiinni, joten valitan Locke Lamora, sinä hävisit tämän vertailun. Väärä hetki, väärä lukija.
"Locke, vaikeudet ovat sattumanvaraisia. Koskaan ei voi tietää, mikä ominaisuus sinussa tai kumppanissasi on se, millä pääsette vaikeuksista yli."WSOY, 2007
Sivuja: 541
Alkuteos: The Lies of Locke Lamora
Suomentanut Tero Valkonen
No voi höh ja harmi. Mulle tämä iski, tosin vasta parinsadan sivun turhauttavan kahlaamisen jälkeen. Lopussa jännitti kovastikin.
VastaaPoistaSiitä olen kyllä ihan samaa mieltä, että sitä maalailevuutta olisi voinut vähentää ja ihan reippaasti, kyllä uskon että lasitornit olivat hienointa ikinä joo.
Mutta mikä se loistava äänikirja oli?
Linnea, myönnän että kirja parani loppuaan kohden, mutta minä kerkesin vain jo turhautua matkalla. Pari sataa sivua on kuitenkin aika pitkä matka kahlattavaksi.
PoistaJossain vaiheessa - juhlissa! - oli sellainenkin kohta jossa on muutama rivi dialogia, pari sivua juhlien kuvailua ja sitten taas muutama rivi dialogia ja tuntui kyllä siltä että sinällään ihan toimiva jännitysmomentti tuli näin miltei kuristetuksi hengiltä. Noh, valivali... Makuasioitahan nämä ovat.
Loistava äänikirja oli Conn Igguldenin Trinity (olen ehkä puolueellinen koska Tudorit) . Olin etukäteen jo asennoitunut niin että muutamista tyypeistä en sitten ainakaan tykkää ja jotenkin Iggulden sai minut kuitenkin kääntämään takkia niin että lopussa erään "inhokin" kuolessa melkein huuli väpätti.
Parisataa sivua on kyllä vähän ongelmallinen lähtökohta, mutta lämpenin lopussa kuitenkin sen verta paljon että annoin anteeksi. Kiinnostaa kyllä, jatkuuko sama meno jatko-osissa vai ei.
PoistaMinulla on tämä kirja maannut hyllyssäni varmaan jo pari vuotta. Minut haastettiin se lukemaan (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste) ja hankinkin kirjan pikimmiten. Mutta se lukeminen on sitten jäänyt odotellessa sopivaa mielentilaa ja inspiraatiota kys. kirjan lukemiseen. :P
VastaaPoistaKiinnostavaa lukea sinun mietteesi tästä. Kuvio vaikuttaa periaatteessa ihan houkuttelevalta, mutta jokin tässä edelleen tökkii vastaan. Tuo ylenpalttinen kuvailu ei ainakaan hirveästi innosta.
Elegia, sepä siinä. Minä olin melkein varma että tämä voisi olla minun juttuni ja sitten rämminkin eteenpäin kirjan kanssa. Ajatus on tavallaan kiehtova mutta joku ei ainakaan minun lukukokemuksessani ollut kohdallaan.
PoistaNjaaah... just merkkasin tämän lukulistalle, mutta taitaa tipahtaa järjestyksessä alaspän tämän tuomiosi johdosta... Sillä listalla riittää kyllä muutenkin luettavaa :-)
VastaaPoista