maanantai 12. maaliskuuta 2012

Yösyöttö / Eve Hietamies

Luin Yösyötön jokunen vuosi sitten ja tykkäsin siitä niinkin kovasti että odotellessani Tarhapäivän ilmestymistä päätin kerrata mitä kirjassa tapahtuikaan. Kirja lähti mukaani Tallinnan hemmottelureissulle, sillä muistin sen olevan juuri riittävän kevyt ja hauska shoppailun, hieronnan ja herkuttelun välissä nautittavaksi.

Kirjan keskiössä on Antti, tavallinen suomalainen mies. On vaimo Pia, rivari, auto ja perheenlisäystä tulossa. Sitten kaikki muuttuu. Vauvan syntymä laukaisee Piassa henkisen kriisin ja Antti huomaa jääneensä yksin vauvan kanssa. Alkuun Antti tunteekin itsensä varsin avuttomaksi, mutta onneksi apua löytyy mm. naapurista ja hiekkalaatikolta. Yhdeksi tärkeäksi kirjan osaksi muodostuvat lähipuiston pihalta löytyvät äidit, joiden kanssa Antti vähitellen ystävystyy. Äideistä tärkeimmäksi ystäväksi nousee Enni Terttu-tyttärensä kanssa.

Arastelin aikoinani vähän Yösyötön lukemista, sillä mietin voiko lapseton ihminen päästä oikealla tavalla kirjan vauva-arkeen mukaan. Mutta sen verran mainiosti on Hietamies kirjansa kirjoittanut ettei se vaadi minkäänlaisia "ennakkotietoja" vaan pikemminkin antaa kenties lapsettomallekin kurkituksen elämään vauvan kanssa. Itseasiassa, eläydyin hyvinkin paljon Antin avuttomuuden tuskaan - en minäkään tiennyt minkä värisen rään kanssa pitäisi syödä antibiootteja! Tästä samasta syystä ehkä hiukan karsastin Antin ajatusta siitä, että äiti olisi automaattisesti paras hoitaja ja osaa aina tehdä kaiken oikein, isä ei. Ajattelinkin että Hietamiehen ajatuksena on kenties ollut haastaa perinteinen perhekuvio ja todistella Antin kokemusten kautta, että osaa se mieskin. Tai että loppujen lopuksi kaikki ovat samassa veneessä, yhtä väsyneitä, yhtä omistautuneita, yhtä pihalla...

En tiedä millainen lukukokemus tämä on perheelliselle ja tuntuuko kirja kokeneemman näkökulmasta aidolta, mutta ainakin minä uskoin ja pidin kovastikin. Minusta oli kiinnostavaa huomata myös se, että Hietamies onnistuu kirjoittamaan hyvin miehen äänellä ja antamaan muutenkin Antille ja hänen perheelleen oikeat kasvot. Jos Antin ja Paavon suhteen kehittymisen seuraaminen olikin liikuttavaa niin yhtälailla liikutuin myös Antin ja hänen isänsä suhteesta, varsinkin kohtaus jossa Antin isä suojelee Paavoa viimeiseen saakka, kosketti.

Ja vetoaa tämä näköjään myös vanhempiin miehiinkin. Annoin Yösyötön vaihtari-lukemiseksi seitsemänkymppiselle isälleni, jolla kirja on toki vielä kesken, mutta päätti kuitenkin välikommenttina ilmoittaa pitävänsä Yösyötöstä hirveästi "vaikkei se olekaan jännäri". Kuulemma tuo ihan omat vauva-ajat mieleen...
"Tällä olis nälkä, sanoin ja nostin lasta näkyviin takin alta. Poliisi kohotti kulmiaan, nainen kurtisti omiaan. - Eikä sen... äitiä...
Jeesusmariaperkele. Alkoi itkettää. Poika hyysi ja äkkiä kaikki oli liikaa. Naistenklinikka, laukku, taksi.
Etenkin se taksi.
Tuijotin miehen mustia sukkia.
Purin huulta, nostin lasta.
- Kamala nälkä, sanoin niille, katsoin naista, ojensin lasta. -Voitko auttaa?"
Otava, 2010
Sivuja: 383
Kirjasta lisää: Kirjapeto, Kirjasieppo, Mari A:n kirjablogi, Kirjojen keskellä, Kirjaseuranta

13 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus.

    Eve Hietamieshän on ollut julkisuudessa "potentiaalisten äitien mahdollisista ongelmista, koskien lasten saantia" (sinäänsä koko perhettä koskeva tragedia), joten tämä saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen, koska lapsen saannista lienee kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoinen pointti tuo, kirjassahan Pia ei ole kauhean innokas lastenhankintaan eikä sitten jaksakaan lasta hoitaa. Melko harvoin kai raskauden jälkeisestä masennuksesta puhutaan, kai se on osa sitä täydellisen äitiyden myyttiä jota kirjakin pikkuisen ja hellästi yrittää murtaa.

      Poista
  2. Ainakin kamalaa luettavaa oli se, mitä olin itse kirjoittanut kirjasta ja sen tuomista muistoista. Koska taisin kokea ne vauvavuodet aika rankkoina, heh.

    No joo, tästä kirjasta puuttui sellainen "olenko huono vanhempi lapselle" -ajattelu, kun se oli miehen näkökulmasta kirjoitettu. Itseäni ainakin vaivasi paljon se, että en kokenut olevani missään vaiheessa hyvä äiti, vaikka nyt olisin paljon armollisempi sille äidille, joka itse olin. Hirveät paineet siinä äitiyden suorittamisessa on naiselle, kun tuntuu, että paheksuntaa tulee joka suunnasta. Mutta siitä ei uskalleta hirveästi ehkä edes puhua.

    En oikein tiedä, mitä tästä kirjasta sanoisin. Toisaalta ihan hauska. Mutta toisaalta näin jälkikäteen tulee vieläkin sellainen oli, että mies on sankari, kun selviää vauvan kanssa.

    On kyllä jonkun aikaa, kun luin kirjan, että en nyt kovin hyvin muista kirjasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiinnostavaa lukea naisenkin näkökulmasta vastaavaa, ehkä ne paineet sitten äideillä vähenisivät kun tajuaisivat ettei tarvitse olla täydellinen. Minulle tuli oikeastaan kirjasta sellainen olo että jokainen on sankari kun hoitaa lastaan. :)

      Ja tämmöisenä tumpelona tosiaan elin täysillä Antin mukana!

      Poista
  3. Minusta tässä oli tosi paljon tarttumapintaa omaankin vanhemmuuteen sen epävarmuuden suhteen. Tuossa uusimmassa Tarhapäivässä on muuten Mari A. sitten tuota "olenko huono vanhempi"-teemaa enemmän esillä.

    Molemmat ihan huippuja kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, mä muistankin, kun kirjoitit siitä.

      Kiinnostaisi lukea se kirja ihan siksi, että tajuaisin, miksi se on miehen näkökulmasta ;D

      Poista
    2. Mulla onkin Tarhapäivä varauksessa...

      Tuosta miehen näkökulmasta ajattelin että kenties tämän tyyppinen kirja olisi jollain lailla helpompaa kirjoittaa miehen vinkkelistä. Yksinhuoltajaisä on kenties dramaattisempikin kuin -äiti.

      Poista
  4. Jotenkin herttaista, että 7-kymppinen isäsi lukee ja pitää tästä. :) Minä en ole vieläkään lukenut, vaikka suunnitelmissa ja hyllyssä kirja kyllä on. Ja sitten toki kiinnostaa se Tarhapäiväkin, oikeastaan tätä enemmän, kun oma elämä on nyt sähläämistä leikki-ikäisten kanssa, ei enää vauvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä annan isälle jotain ihan uudenlaisia kirjoja, kun olen huomannut että hyvin ne uppoavat. Ollaan samanlaisia tarinaan uppoajia...

      Minä luin tämän oikeastaan muistinvirkistyksenä Tarhapäivää varten. Tarhapäivä kyllä kiinnostaa kovasti!

      Poista
  5. Kyllä muutkin kypsemmässä iässä olevat miehet ovat Yösyötöstä tykänneet eli pätevä kuvaus arjesta ilmeisesti myös miesnäkökulmasta.
    Tarhapäivästä itse opin tajuamaan tätä ikuista tyttöjen ja poikien välistä eroa, aina kun meinaa hermo mennä veljentyttären kanssa, mietin, ettei se sentään sano hyvää yötä monellekymmenelle pehmolelulle. Mutta muuten on hitaasti liikutetltavaa sorttia ja herkästisyttyvää materiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ainakin isäni sanoi sen tuovan hyvinkin elävästi sen avuttomuuden mieleen jota hänkin silloin oli tuntenut. Siispä pätevästi kirjoitettu!

      Näinhän se on, meissä kaikissa on puolensa. ;-)

      Poista
  6. Vähän epäilytti, kun kirjoittaja oli avautunut lapsen saannin vaikeuksistaan jo niin paljon mediassa - että vieläkö kirjanakin samaa ja mitä uutta aiheesta muka... mutta luin, koska tiedän Eve Hietamiehen ammattitoimittajaksi, ja kiva kirja se onkin, odotuksia ja ehkä jopa mainettaan parempi, mukavaa viihdettä, kuten sanoit. Joten aion kyllä lukea tämänkin kun kohdalle osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli aika kiva sekoitus viihdettä ja asiaakin, joten lue ihmeessä kun tulee kohdalle!

      Poista