keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Näkymätön silta / Julie Orringer

Näkymätön silta oli yksi blogien kautta löytämistäni helmistä. Kun kuulin sen käsittelevän unkarilaisveljesten kohtaloita toisen maailmansodan melskeissä, arvelin sen olevan minun juttuni. Sittemmin innostukseni vähän laantui ja mietin jaksanko alkaa moista tiiliskiveä kahlaamaan läpi. Mutta nainen on häilyväinen ja ensimmäisten sivujen jälkeen olin hullaantunut Andraksen tarinaan, jopa siinä määrin että raahasin kirjaa mukanani käsilaukussani jotta saisin jatkaa lukemista mahdollisimman pian. (Tästä syystä minun käsilaukkuni ovat aina suuria. Pienet ja somat laukut ovat muita ihmisiä varten, valitettavasti.)

Kirjan päähenkilö on unkarilainen Andras, joka matkustaa Pariisiin opiskelemaan arkkitehtuuria. Eletään vuotta 1938 ja vaikka Eurooppa vielä näennäisesti elääkin rauhan aikaa, ovat tuulet muuttumassa. Juutalaisena Andraskin on perheineen kohdannut jo sortoa ja vain pahempaa on tulossa. Andras kuitenkin heittäytyy innolla opintoihinsa ja tapaa myös salaperäisen ja kauniin baletin opettajan, Clairen.

Pidin kovasti siitä, että kirjasta noin puolet käsittelee aikaa ennen sotaa, mielestäni se on hyvinkin mielenkiintoista aikaa - arkea, joka on juuri muuttumassa joksikin muuksi. Tässä kirjassa juuri tuo aika tuleekin kauniisti esiin, Andraksen elämä on vielä pääpiirteittäin samanlaista kuin monen opiskelijan tänäkin päivänä. Opiskellaan, käydään töissä, juhlitaan, rakastutaan, silti kaiken takana on kuitenkin koko ajan jo sodan ja vainojen varjo.
Minun Pohjantähteni, Andras ajatteli. Minun kompassini pohjoinen.
Kirjassa on oikeastaan kaksi tasoa, joista toinen, eeppisempi kuvaa juutalaisvainoja ja toista maailmansotaa. Toinen taso on arkisempi ja sen viestinä on pitkälti rakkaus. Ei vain Andraksen ja hänen kohtalokkaan naisensa välillä vaan myös koko perheen kesken. Tämän tyyppisten kirjojen myötä olen huomannut minusta kuoriutuvan vihaisen lukijan. Kuten Minun kansani, minun rakkaani -kirjan ja monen muunkin myötä huomaan suuttuvani maailman vääryyksistä. Vaikka olenkin lukenut monta kirjaa tästä aiheesta, se silti onnistuu järkyttämään, niiinkuin sen pitäisikin. On käsittämätöntä kuinka helppoa onkaan saada ihmiset vihaamaan toisia pelkän uskonnon tai ihonvärin perusteella, tehdä kokonaisesta kansasta vihollinen, jolla ei enää ole ihmisarvoa.

Lukiessani aloin olla utelias myös kirjailijan suhteen. Miksi amerikkalaisnainen kirjoittaa massiivisen romaanin juutalaisvainoista? Pieni tutkimus netissä paljasti että Orringerin isoisä, Unkarista kotoisin olevan nuori juutalaismies, oli opiskellut muutaman vuoden ajan Pariisissa arkkitehtuuria... Näkymätön silta toki on Orringerin mukaan fiktiota, mutta hän sanoo isoisänsa tarinan luonnollisesti vaikuttaneen kirjan sävyihin. (The Daily Beast: The Writers to Watch, 24.03.2010)
(Andras kuulee hallituksen arvioineen puolentoista miljoonan puolanjuutalaisen kuolleen.)
"Puolitoista miljoonaa juutalaista miestä, naista ja lasta - miten sellaisen määrän käsittää? Andras tiesi, että Dóhany-kadun synagoogan penkeille mahtui kolmetuhatta ihmistä. Jotta sinne saisi mahtumaan puolitoista miljoonaa, koko rakennus kaarineen, kupoleineen ja maurilaisine koristeineen, parvineen, tummasta puusta tehtyine penkkeineen ja kullattuine arkkeineen pitäisi kertoa viidellä sadalla. Ja sitten pitäisi nähdä jokainen noista synagoogista ääriään myöten täynnä: pitäisi kuvitella joka ainoa mies, nainen ja lapsi ainutlaatuisena ja korvaamattomana ihmisolentona, sellaisena kuin Andras piti Mendel Horovitizia ja Norsunluutornia ja veljeään Mátyásta, ja kuvitella heille jokaiselle toiveita ja pelkoja, isä ja äiti, syntymäpaikka, oma sänky, ensirakkaus, muistojen seitit, kätketyt salaisuudet, iho, sydän ja äärettömän monimutkaiset aivot - nähdä heidät ensin mielessään sellaisina ja sitten kuolleina, ikiajoiksi pois pyyhkäistyinä - kuinka sellaista tuhoa voisi käsittää?"

Mielenkiintoista muuten huomata miten erilaisia lukunopeuksia kirjat vaativat/sallivat. Ahmaisin tämän paksukaisen kolmessa päivässä, mutta 250-sivuinen Kultapoika, smaragdityttö vei lähes viikon. Kirjan sivumäärää arasteleville siis rohkaisua - nämä 765 sivua menevät kuin siivillä!

Otava, 2011
Sivuja: 765
Alkuteos: The invisible bridge
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Luettua, Riinan lukuisat kissanpäivät, Täällä toisen tähden alla
Juonikeskustelua kirjasta käydään Juonittelua-blogissa!
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Unkari
So American: Modern Woman Writers, Florida

14 kommenttia:

  1. Minä olen kaikista kehuista huolimatta ollut jokseenkin varautunut tämän suhteen, mutta sinä onnistuit vakuuttamaan. Tämä pitänee siis lukea.

    (Ja minäkin olen suurten käsilaukkujen nainen, kirjalle tai parillekin täytyy olla aina tilaa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ensin ajattelin että kyseessä taas yksi toisen maailmansodan kuvaus ja karsastin vähän kirjan paksuuttakin, mutta ensimmäisten lukujen jälkeen olikin toinen ääni kellossa! Kirjan loppupuoli on melko rankka, niinhän ne tuosta ajasta kertovat kirjat yleensä ovat, mutta mielestäni kauhuilla ei silti mässäillä.

      Mieheni nauraa joskus laukunostoperiaatteilleni. - Tää on tosi kiva, mutta tänne ei mahdu kirjaa. Toikin on kiva, mutta sinne ei mahdu kuin pokkari...

      Poista
  2. Minäkin luin tämän kolmessa päivässä. Viikonloppu oli juuri sopivaa aikaa, sai keskittyä kirjaan totaalisesti.

    Hienosti kiteytät tuon ajan ennen sotaa: "Arkea, joka on juuri muuttumassa joksikin muuksi".

    Tarpeeksi iso käsilaukku minullakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan yllätyin siitä kuinka nopealukuinen tämä oli, sivumäärän ja aiheen perusteella olisi voinut odottaa joten raskassoutuisempaa. Positiivinen yllätys siis!

      Minusta sotaa edeltävä aika on kiehtovaa, koska siinä on usein on aistittavissa ajan hengen muuttuminen ja silti ihmiset vielä yrittävät elää normaalisti.

      Lukutoukan siis tunnistaa isosta ja painavan näköisestä käsilaukusta ;)

      Poista
  3. Täällä kans yksi, jolla pitää olla suuri käsilaukku, jotta sinne mahtuu kirja mukaan! ;D

    Minullakin tämä kirja lukulistalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä aina välillä katson pienen käsilaukun kantajia kateellisena. Ainakin siihen asti kunnes pääsen kaivamaan sen kirjan esiin laukusta!

      Poista
  4. Ihanaa, että pidit tästä. Tämä on yksi suosikkikirjojani ikinä. Aivan upea lukuelämys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämä oli kyllä vaikuttava kirja. Rakkaustarina ja historiallinen osuus olivat hienosti balanssissa, kumpikaan ei vienyt liikaa tilaa toiselta. :)

      Poista
  5. Norkku, olet aivan oikeassa: Minkään kirjan sivut eivät ole menneet näin nopeasti. Tätä ei edes tajua ns. tiiliskiveksi. Tämä teos oli blogini vuoden 2011 parhaiden joukossa 120 luetusta kirjasta. Se jo kertoo, mitä olen mieltä.

    En muuten ole kuullut kenenkään olleen sitä mieltä, että tästä kirjasta uupuisi jotain. Kaikki ovat kiitelleet. Paras kiitos minulle tuli kaukaa, kaukaa, kun eräs lukijani kiitti, että oli löytänyt tämän uskomattoman kirjan minun blogini avulla.

    Ihanaa, että löysit Näkymättömän sillan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirjailijalla täytyy olla todellinen tarinaniskemisen taito jos hän saa kirjoitettua 700 sivuisen teoksen joka menee aivan siivillä! Tämä oli melkein yllättävänkin nautittava lukukokemus, sikäli kun sodan kauheuksien lukemisesta voi nauttia.

      Ja olen samaa mieltä siitä, että tässä on kaikki kohdallaan. Ei liikoja henkilöitä, väkivallalla mässäilyä. Tykkäsin! :)

      Poista
  6. Voi että - mä oon niin vakuuttunut että tykkäsin tästä, mutta kirjastokopioni laina-aika oli vain kaksi viikkoa enkä uskaltanut aloittaa sitä sitten. Mutta ilmeisesti lukeminen ei olisikaan vienyt välttämättä kauaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä uskoisin että tämä menisi alle kahdessa viikossa, jos vaan lukuaikaa sattuu olemaan :)

      Poista
  7. Kolmessa päivässä! Ei voi olla totta! Minä tuskailin tämän kanssa kaksi viikkoa. =D Tämä kirja ei imenyt minua mukaansa missään vaiheessa, huh, onneksi jaksoin loppuun. =D Tärkeä kirja, mutta ei minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, tiedän tuon tunteen oikein hyvin. Minulla on kesken juuri nyt yksi sellainen, joka vaan ei imaise mukaansa mutta jostain syystä en halua jättää keskenkään. Not my cup of tea.

      Poista