perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kuolleiden lelujen kesä / Antonio Hill

Aloin lukea Kuolleiden lelujen kesää hiukan epäillen, sillä kirjan takakannessa miestä kehuttiin Espanjan Stieg Larssoniksi ja pelkäsin pettyväni odottaessani liikoja. Muutaman kappaleen jälkeen kuitenkin huokaisin helpotuksesta, Hillin teksti olikin vetävää, henkilöt moniulotteisia ja itse tapauskin suhteellisen kiinnostava. Stieg Larssonin sijaan vertaisin kuitenkin Kuolleiden lelujen kesää Henning Mankellin Wallander -sarjaan, joka ei ole yhtä repäisevä ja vauhdikas kuin Millennium-trilogia vaan jollain lailla mietteliäämpi.

Kirjan keskiössä on etsivä Héctor Salgado, jolla tavatessamme ei mene hyvin. Vaimo on jättänyt Héctorin toisen naisen takia ja töissäkin uhkaa syyte epäillyn pahoinpitelystä. Tapauksen selvittelyn ajaksi annetaan Héctorille läpihuutojuttu työstettäväksi, vauraan perheen 19-vuotias poika on pudonnut ikkunasta. Onnettomuutta epäillään, mutta pojan äiti vaatii selvitystyötä.

Kuolleiden lelujen kesä on kirja, joka paranee edetessään. Alussa tapaus vaikuttaa melko perinteiseltä dekkari-juonelta, henkilötkin tyypillisiltä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän lelut veivät minut mennessään. Ilahduin, koska huomasin kirjailijan kehränneen kasaan loppujen lopuksi varsin yllättävänkin kokonaisuuden ja jättäneen loppuun jopa mielenkiintoisen yllätyksen. Liekö se merkki siitä, että Hill aikoo kirjoittaa Barcelonan poliisilaitoksesta lisääkin?

Koulutukseltaan Antonio Hill on psykologian lisensiaatti ja tämä näkyykin tekstissä. Kirjan teemat ovat monelta osin vanhoja tuttuja, mutta Hill lähestyy niitä vähän erilaisesta kulmasta. Kirjan rikkaiden nuorten maailmaan ja puheeseen en aina ihan osannut samaistua, sen sijaan Héctor ja hänen työparinsa Leire tuntuivat hyvin mielenkiintoisilta. Kirja nosti myös matkakuumettani, Barcelonassa haluaisin joskus käydä. Kirjassa kaupunki näyttäytyy helteisen raukeana metropolina, jonka varjoissa voi tapahtua ihan mitä vain... Kenties jo ensi kesänä?
"Sitä paitsi Eixamplen kaduissa, samansuuntaisten ja luotisuorien katujen muodostamassa geometrisessa ristikossa ja komeissa, vanhoissa julkisivuissa, oli jotain mikä sai hänen olonsa rauhalliseksi ja hieman nostalgiseksi. Hän oli tutustunut näihin katuihin Ruthin kanssa, näihin ja moniin muihin, hänen kanssaan hän oli nähnyt niin nähtävyydet kuin tavernat. Héctorille Barcelona oli Ruth: kaunis olematta räikeä, päällisin puolin rauhallinen mutta täynnä pimeitä sopukoita, lisäksi mukana oli ripaus yläluokkaista eleganssia, jossa oli oma viehätyksensä siinä missä raivostuttavuutensa. Molemmat olivat tietoisia luonnollisesta viehätysvoimastaan, siitä että heissä oli jotakin määrittelemätöntä, johon monet halusivat päästä käsiksi tai jota he saattoivat vain ihailla tai kadehtia."
Otava, 2012
Sivuja: 379
Alkuteos: El verano de los juguetes muertos
Ikkunat auki Eurooppaan: Espanja
Saatu ennakkokappaleena.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, kirja käy hyvin pienestä nojatuolimatkasta...

      Poista
  2. Hienoa kuulla, että vertasit teosta Wallander-sarjaan (joka on ehdoton dekkarisarjasuosikkini :). Odotan innolla, että pääsen kirjan kimppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wallander-sarja on tosiaan upea, vähän sitä samaa surumielisyyttä on tässäkin kirjassa!

      Poista