Tammikuun turinat

Pitkä ja pimeä tammikuu alkaa olla selätettynä ja on taas aika kurkistaa luettujen pinoon. Totta puhuen, en oikein tiedä mihin aikani tammikuussa on hurahtanut mutta ilmeisesti kaikenlaista on tullut touhuttua, mm. aloitettua se ns. uusi elämä, jota näemmä puoli Suomea tavoittelee. Olen yrittänyt etsiä itselleni lajia talviliikunnan varalle ja toistaiseksi ainakin kahvakuula ja vesijuoksu ovat olleet mainioita kokemuksia!

Ei huolta, aikaa riittää silti kirjajutuillekin, tässä kuussahan on mm. äänestetty Blogistanian parhaita kirjoja. Tällä kertaa paras kotimainen kirja oli tällä kertaa Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus) ja käännösromaani Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus). Parhaan tietokirjan palkinto meni Minna Maijalan elämäkertateokselle Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava) ja lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti Jenna Kostetin teos Lautturi (Robustos).

Tammikuun luetut

Tammikuussa löysäilin bloggailutahtiani ja blogin puolelle pärähti nyt turinaa 12 kirjasta - päätin nimittäin että jos ei kirja herätä ajatuksia niin väkisin ei tarvitse alkaa juttua itsestään puristaa. Koska haluan kaikista kirjoista jotain mainita (tilastopuristi, minkäs sille mahtaa!), ajattelin tehdä kuukausikoosteessa lyhyet maininnat niistä ei-blogatuista kirjoista, käytäntö jonka nyt röyhkeästi lainaan muiden blogeista. Tammikuu oli lukemisen sillisalaattia, mukaan mahtui klassikkoja, dekkareita, YA-actionia ja vähän faktaakin. Mieleenpainuvimmat lukuhetket tarjosivat Sinuhe egyptiläinen, Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Longbournin talossa - jokainen omalla tavallaan vallan mainiota luettavaa vaikka eri tunnelmiin vetoavatkin.

• Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari
• Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson
• Teräsarkku / Taavi Soininvaara
• Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny
• Musta laatikko (Harry Bosch #18) / Michael Connelly
• Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan
• Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen
• Nimikirjainmurhat / Sophie Hannah
• Longbournin talossa / Jo Baker
• Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten
• Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja / Indrek Hargla
• Endgame: The Calling / James Frey ja Nils Johnson-Shelton

Kesken jääneet tai postausta vailla

Rainbow Rowell: Landline

Landline saattaa olla mainio kirja mutta se ainakin sattui luettavakseni väärään ajankohtaan. Muistan kuulleeni joltakin kehuja Landlinestä ja kirjan ajatuskin - pieleen menneen avioliiton korjaaminen eräänlaisen aikamatkailun avulla - on ihan kiintoisa. Mutta valitettavasti kirja ei oikein ottanut iskeäkseen, kärvistelin kolmanneksen mutten vain jaksanut kiinnostua Georgie McCoolin murheista.

St. Martin's Press, 2014


Anthony Horowitz: Moriarty

Anthony Horowitzin Moriarty tuli luettua loppuun ja tunnustan senkin että kirjalla on ansionsa - mukana on muutama varsin huikea kohtaus - nyt sattui vain niin ettei aika ollut oikea juuri tälle kirjalle, mielessä nimittäin kummittelivat ihan muut kirjat ja keskittyminen oli jokseenkin sitä luokkaa. Moriarty on käsittääkseni sarjassaan toinen Horowitzin kirjoittama Sherlock Holmes -tarina, tosin tässä teoksessa nimekäs etsivä vain vilahtaa sillä tarinassa sijoitutaan Reichenbachin putousten jälkeiseen aikaan. Tarinan pääosissa ovatkin siis Scotland Yardin etsivä Athelney Jones ja Pinkertonin etsivätoimiston edustaja Frederick Chase joilla on selvitettävänään varsin vaarallinen tapaus.

HarperCollins, 2014
Sivuja: 304

Christopher Hadnagy ja Paul Ekman:  Unmasking the Social Engineer: The Human Element of Security

Christopher Hadnagyn ja Paul Ekmanin tietokirja Unmasking the Social Engineer jäi bloggaamatta sekin koska suoraan sanottuna kirja ei herättättänyt suuremmin ajatuksia. Social Engineerin tutustuin ensimmäisen kerran hakkerinero Kevin Mitnickin kirjan Ghost in the Wires kautta ja käsite kutkutti sen verran mielikuvitustani että uteliaasti tartuin tähänkin teokseen. Kirja kuitenkin keskittyy pitkälti kehon kielen lukemiseen, joka kyllä on mielenkiintoista mutta ei ihan sitä mitä odotin. Teos on melko lyhyt ja vaikka kuvalliset esimerkiksi selkeitä ovatkin niin taso jäi minun makuuni ehkä liian yksinkertaiseksi. Odotin kenties enemmän huikeita tosielämän seikkailuja kuin oppikirjaa kehonkielen tulkitsemisesta. (Mutta jos aihe kiinnostaa, kirjan avulla pääsee kyllä mukavasti ihmisten lukemisen alkuun!)

Wiley, 2014
Sivuja: 256

Haasteiden tilanne

Tänä vuonna ajattelin osallistua mm. Helmet-kirjastojen puffaamaan Kirjan vuoden -haasteeseen,  jossa ajatuksena on lukea 50 kirjaa eri kriteerit. (Kriteerit edistymistietoineen löytyvät yläpalkin Kirjan vuoden lukuhaaste -linkin alta.) Tammikuussa pisteitä napattiin 5, kategorioista: kirja joka sijoittuu kotikaupunkiisi, jännityskirja, mukaelma klassisesta tarinasta, tietokirja ja kirja, josta on tehty elokuva.

Entäs ensi kuussa? 

Ensi kuussa ajattelin tutustua erääseen romanttiseen klassikkoon ja yksi iiiihaaanaaa äänikirjakin on työn alla!

Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari

Joulun pyhinä kävimme katsomassa elokuvan Exodus: Gods and Kings, joka ei nyt suoraan sanottuna ollut niin huikea elämys kuin olimme toivoneet, mutta jotain positiivista sentään tuostakin illasta seurasi. Mieleeni nimittäin muistui se, että Egypti kulttuureineen olikin aika mielenkiintoinen kokonaisuus, mistä taas seurasi ajatus Sinuhen lukemisesta - olisiko vihdoinkin aika tutustua tuohon kotimaiseen suurteokseen?!

Sinuhe egyptiläinen on oikeastaan kuviteellinen omaelämäkerta. Tarinan päähenkilö on joesta poimittu löytylapsi Sinuhe, joka saa lääkärinkoulutuksen ja päätyy elämänsä ylä-ja alamäkien kautta kiertämään maailmaa ja hoitamaan niin ylhäisiä kuin alhaisiakin.

Sinuhe teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjan teksti vaatii lukijaltaan jonkin verran työtä mutta tuo urakka on ehdottomasti vaivannäön arvoinen sillä Waltari tavoittaa niin hienosti menneen maailman että melkeinpä luulisin lukevani muinaista käännöstä papyruksista. Taustatutkimuksen määrä lienee ollut melkoinen! Sinuhe on hahmona kovin samaistuttavan tuntuinen, hän on erehtyväinen ihminen jonka tekoja ei suotta kaunistella vaikka hän kirjan sankari onkin. Melkeinpä uskaltaisin sanoa että Sinuhen melankolisessa pohdiskelussa on jotenkin suomalaista... Suosikkini kirjan henkilöistä taisi kuitenkin olla orja Kaptah, jonka pariin otteeseen sai suuni vetäytymään hymyyn - oivallinen aisapari vakavalle Sinuhelle siis!

Tulin hölmöyksissäni varanneeksi kirjastosta Sinuhesta vuonna 1985 julkaistun, Heikki Parasen värivalokuvilla kuvitetun teoksen. Olen toki iloinen valokuvista, jotka luovat lisätunnelmaa Waltarin tekstiin mutta kirjan suurehko koko kieltämättä asetti haasteita lukemiselle - huomasin harmikseni etteivät tutut lukuasennot oikein toimineet. Tästä syystä lukeminen osoittautui tavallista työläämmäksi mikä ehkä johti siihen että loppua kohden aloin hiukan kyllästyä etenkin egyptiläisen pitkiin puheisiin ja taistelukohtauksiin. Kädet väsyy, hyvänen aika sentään!!

WSOY, 1985
Sivuja: 446
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja josta on tehty elokuva

Blogistanian parhaat 2014 - minun ääneni

On taas aika äänestää vuoden parhaita lukukokemuksia ja tällä kertaa tehtävä olikin melkoisen kimurantti. Monta hyvää kirjaa pyöri mielessä ja omat valintakriteeritkin olivat hakusessa. Lopulta päätin noudattaa vanhaa tuttua, hyväksi havaittua mutuhuttu-meininkiä ja valita listalleni ne kirjat, joiden lukemisesta on jäänyt mieleeni paras muisto. Finlandia-listallani jyräävät tänä vuonna sekä miehet että nauru, Globaliassa viehätyin persoonallisista mysteereistä. Kiitokset kirjailijoille, kääntäjille ja muille toimijoille näistä mainioista hetkistä!

Finlandia

Mikko-Pekka Heikkinen Jääräpää  3p
Roope Lipasti: Halkaisukirves, elämä ja vähäisemmät teot 2p
Tuomas Vimma: Firman mies 1p

Globalia

Eleanor Catton: Valontuojat 3p
Alan Bradley: Piiraan maku makea 2p
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka 1p

Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson

Vuoden pimein aika inspiroi allekirjoittanutta tarttumaan yhteen Shakespearen synkimmistä näytelmistä: Macbethiin. Tämäkin teos on minulle tuttu lukioajoilta, jolloin en oikein ymmärtänyt sen hienoutta ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan aikuisena ja vertailla vanhoja muistikuvia. Muistoissani Macbethin aihe ja alkuasetelma olivat kiinnostavia mutta - anteeksi William! - toteutus jäi puolitiehen. Tällä lukukerrallani sain ilokseni taas tarttua Matti Rossin hienoon käännökseen jonka lukeminen oli silkkaa iloa.

Macbeth, tai "skotlantilainen näytelmä" kuten taikauskoiset sitä kutsuvat, on tarina vallanhimosta, juonittelusta ja tuhosta. Kirjan alussa Macbeth, urhoollinen ja taistoissa kunnostautunut soturi kuulee ennustuksen joka lopulta viettelee hänet pettämään kuninkaansa Duncanin. Taustalla vaikuttaa voimakkaasti myös kunnianhimoinen lady Macbeth ja koska kyseessä on tragedia, ei loppu tietenkään ole onnellinen...

Aikaisempien mielikuvani Macbethistä koostuivat pitkälti ahneudesta ja juonittelusta, nyt aikuisempana huomaan löytäväni myös harmaan sävyjä paletista, esim. noitien ennustuksen houkutusta lie vaikea vastustaa. Se, mitä Macbeth vaimoineen tekee, on väärin, mutta nyt on ehkä helpompi ymmärtää miksi ja käsittää Shakespearen kiinnostus murenevan sielun kuvaamiseen. Näytelmän teemat toimivat mielestäni nykymaailmassakin, saahan kunnianhimo vieläkin ihmiset tekemään hurjia juttuja itselleen ja muille.

Viime kesänä tein uudenlaisen klassikkokokeilun kuuntelemalla ensin Audiblesta löytämääni David Hewsonin versiota Hamletista. Tarina toimi niinkin mainiosti että se kirvoitti lukemaan myös Shakespearen alkuperäisteoksen joka ehkä kuitenkin osoittautui minulle mieluisammaksi. Ilmeisesti Shakespeare-versiointi on ollut mieluisaa myös kirjailijoille itselleen koska juuri ennen joulua löysin Audiblesta herrojen version Macbethistä enkä voinut vastustaa kokemuksen toistamista.

Kuunneltuani tovin äänikirjaa aloin taas ymmärtää herrojen Hewson ja ja  Hartley innon mukailla Shakespearen näytelmiä. Niiden aihiot ovat tunnettuja ja kiinnostavia suurine tunteineen ja lienee kutkuttavaa värittää näytelmää sen mukaiseksi kuin oma mielikuvitus sanelee. Tässäkin tapauksessa on parjatulle Macbethille suotu myös omat kunnianhetkensä ja pariskunnan välinen suhde on oikeastaan jopa koskettava. Kiitän myös Good Wife -tv-sarjasta tutun Alan Cummingin luentaa, hänen skottiaksenttinsa on vaikuttava ja jopa naisroolit sujuvat hienosti. Kokonaisuutena modernisoitu Macbeth on mukavan vauhdikas ja voisin kuvitella että se olisi aloittelijalle hyvä tapa tutustua Shakespearen näytelmien ajatuksiin.

"Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä,

joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä

hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, 

täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla."

William Shakespeare: Macbeth
WSOY,  20014
Alkuteos: Macbeth
Suomentanut Matti Rossi

A.J. Hartley, David Hewson: Macbeth: A Novel
Audible Studios, 2011
Kesto: 9h 43min
Lukija Alan Cumming

Kirjan vuosi: mukaelma klassisesta tarinasta

Teräsarkku / Taavi Soininvaara

Meillä on isäni kanssa ollut pitkään käynnissä väittely siitä, kumpi onkaan parempi trillerikirjailija: Remes vaiko Soininvaara. Isäni vannoo Remeksen nimeen ja jouluisin odottaa aina sitä yhtä tiettyä kovaa pakettia, minä taas olen viime vuosina hiukan kyllästynyt herran kirjoihin jotka tuntuvat noudattelevan enemmän tai vähemmän samaa kaavaa. (Uusin Remes kyllä kiinnostaisi aiheensa puolesta!) Soininvaaran Ratamo-sarjakaan ei ole kyllä säväyttänyt entiseen tapaansa mutta viimeisimpien kirjojen aihe, ns. paperittomien siirtolaisten elämä, on kyllä ollut kiinnostavaa ja koskettavaakin luettavaa.

Arto Ratamon elämä ei jälleen kerran ole siitä tylsimmästä päästä, tällä suojelupoliisin osastopäällikkö tutkii paperittoman siirtolaisnaisen murhaa, joka johtaa suuremmankin salakuljetuskuvion jäljille. Arton naisystävä, toimittaja Essi Kokko taas seikkailee pitkin Eurooppa finanssimaailman keinotteluun liittyvän jymyjutun perässä. Meno on kovaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa eikä menneisyyskään oikein jätä Artoa rauhaan.

"Ratamo oli omanlaisensa tapaus. Miehellä oli kaikki hyvien sukkahousujen ominaisuudet: ei juossut pakoon, ei tarrannut kiinni ja oli sopiva haaroista."

Teräsarkku ei tahtonut aluksi lähteä käyntiin mutta lopulta laiskana sunnuntaipäivänä ajattelin lukea muutaman sivun ja jotenkin siinä touhussa humpsahtikin koko ilta. Kirja on vauhdikas ja siinä on sinällään useampiakin kiinnostavia aiheita, mm. finanssimaailmaan liittyvä juoni on oikein näppärä mutta joku kokonaisuudessa kuitenkin tökki. Huomaan viime aikoina karsastaneeni tavallista enemmän kirjoja joihin on ahdettu useampia erilaisia juonikuvioita enkä oikein innostunut ratkaisusta Teräsarkussakaan - erilaisia kuvioita on nimittäin mielestäni ehkä turhankin monta, aivan kuin kirjailija haluaisi yrittää johtaa lukijaa harhaan vaikka mm. Lintu-nimisen kertojan kappaleiden ansioista kärryillä pysyykin oikein helposti. Nämä lienevät makuasioita, jollekin toiselle tarinan runsaus on ehkä nautittava kokemus.

"Minkähän takia niille hirmumyrskyille annetaan aina naisten nimet?"
"Ne saapuu villeinä ja märkinä, ja lähtee mukanaan talot, autot ja irtain omaisuus."

Pidän toisaalta siitä että Soininvaara on kirjoittanut sankarinsa rinnalle myös naishahmon, olkoonkin että Essi Kokko on oikeastaan naispuolinen versio Ratamosta - he jopa kuulostavat samoilta. Essin mukanaolo toki tarjoaa myös mahdollisuuden useammalle eri linjalle kirjassa mutta toisaalta romanssi näiden kahden välillä tuntui ainakin tässä kirjassa hiukan päälleliimatulta - en muista tapasiko pariskunta kirjassa kertaakaan!

Näistä nurinoista huolimatta, kirja oli lukukokemuksena ihan ok ja onnistui jopa loppua kohden koukuttamaan. Muutamassa kohdin myös hörähtelin Ratamon/Essin puujalkavitseille, mielestäni Christian Rönnbackan Antti Hautalehto hallitsee nämä heitot paremmin!

"Onneksi miehet käyttäytyivät kuin maskara, Kokko tuumi, lähtivät juoksemaan heti kun nainen näytti hiukankin tunteita."

Kirjan vuoden lukuhaasteen osalta nappaan Teräsarkulla pisteen kategorialla "Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi". Tällä kertaa liippasikin ihan jopa läheltä, mm. Tattarisuo, jossa Ratamolla on tiukat paikat, on tuttu mm. kirpparireissuilta.

Otava, 2014
Sivuja: 414

Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny

Ihan valehtelematta: Laurie Penny on vihainen nainen. Ja tämä kirja on oikeastaan raivoisa purkaus.  Unspeakable things: sex, lies and revolution kertoo nimensä mukaisesti seksistä, valheista ja  vallankumouksesta. Sekä feminismistä.

Penny ruotii naisten aseman epäkohtia aina raiskauskulttuurista yhteiskunnan asettamiin rooleihin ja odotuksiin. Hän kirjoittaa kiinnostavasti mm. siitä, miksi tämä lama on ollut kaikkein raskain nuorille miehille (naiset ovat tottuneet tyytymään vähempään ja sopeutumaan) ja tuo esiin sen kuinka epäsuosittu ilmiö vihainen nainen edelleenkin on. Pennyn blogikirjoituksistaan saamat uhkaukset puhuvat ainakin asiassa omaa, surullista kieltään. Kirjan sisältö kutittelee ajatuksia, suututtaa ja saa nyökkäilemään mutta myös hämmentää vihaisuudella, ehkä minutkin, kuten Penny ehdottaa, on aivopesty olemaan kiltti tyttö joka pyrkii mukavuuteen ja herttaisuuteen vaikeita mielipiteitä välttelemällä.

Laurie Penny argumentoi varsin fiksusti kertoessaan että feminismi itseasiassa hyödyttäisi kaikkia, sallien samalla myös monien miesten vapautua sukupuoliin liittyvistä stereotypioista ja rajoituksista. Nyökyttelemisen aihetta löysin myös aiheista joissa esimerkiksi käsiteltiin sitä, kuinka oman alansa huippunaisia silti monesti arvosteltiin mediassa ulkonäkönsä tai seksikkyytensä takia, samoille teemoille olen satunnaisesti itsekin pyöritellyt silmiäni.

Unspeakable things sisältää roimasti kiinnostavia ajatuksia mutta myös teesejä joita en ehkä ihan ole sellaisenaan valmis nielemään. Kenties Suomi on kasvupaikkana tasa-arvoisempi ja ainakin oma polkuni on helpompi kuin Pennyn vaikka olen itsekin saanut muutaman kerran kuulla etten voi olla pätevä työssäni koska olen nainen. Onnekseni näillä henkilöillä ei ole ollut vaikutusvaltaa urapolkuuni mutta kyllä, asenteissa on siis täälläkin vielä muokattavaa.

Bloomsbury, 2014
Sivuja: 288
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tietokirja
Kirjailijasta lisää: Penny Red-blogi

Musta laatikko (Harry Bosch #18) / Michael Connelly

Dekkarinystävänä ovat Michael Connellyn kirjat olleet jo pitkään luottokamaa. En osaa päättää pidänkö enemmän Harry Boschista, joka on melko perinteinen poliisi (tiedättehän, eronnut ja naisasioissa ongelmia, kuuntelee mielellään jazzia ja jahtaa pahiksia intohimoisesti), Mickey Hallerista, joka on hiukan erikoislaatuinen juristi vaiko sydänvikaisesta FBI-agentti Terry McCalebista joka terveysongelmistaan huolimatta oli melkoisen kova luu. Kelpo luettavaa kuitenkin löytyy joka sarjasta, ilokseni Connelly on varsin tuottelias kirjailja.

Mustan laatikon nimi viittaa Boschin ajatelmaan siitä, että jokaiseen rikokseen liittyy oma musta laatikkonsa, jokin olennainen palapelin palanen joka lopulta auttaa tutkijoita selvittämään tapahtumien kulun. Tällä kertaa vanhoja, selvittämättömiä rikoksia tutkiva Bosch palaa vuoteen 1992 kun Los Angelesissa mellakoitiin. Tuolloin Bosch löysi eräältä sivukujalta nuoren, valkoisen naisen ruumiin, tapaus jäi kuitenkin mellakoiden jalkoihin ja nuori nainen, tanskalainen toimittaja, ei koskaan saanut oikeutta.

Musta laatikko on taattua Connellyä, vauhtia piisaa ja Harry Boschia ei pysäytä edes käsikranaattikaan vaikka eläkevuodet siintävätkin jo silmissä. Kirja sopi sen hetkiseen lukuvireeseeni mainiosti, sillä se on helppoa ja vauhdikasta viihdettä. Kotimaisista dekkaristeista vertaisin Connellyä ehkä Taavi Soininvaaraan tai Christian Rönnbackaan, sillä Ratamossa ja Hautalehdossa on kieltämättä hiukan samaa mentaliteettia kuin Harryssä. Musta laatikko tarjoaa siis ennen kaikkea viihdettä ja todellisuudenpakoa kaamoksen keskelle. Se ei ehkä ole kirjoittajansa kekseliäin teos mutta mielestäni kelpo dekkari jonka kanssa aika hujahti oikein mukvasti.

Gummerus, 2014
Sivuja: 386
Alkuteos: The Black Box
Suomentanut Jukka Jääskeläinen