Paperilla ja valkokankaalla: Gone Girl

Gillian Flynn putkahti elämääni muutama vuosi takaperin törmättyäni sattumalta Gone girliin Sharp Objectsin ja Dark Placesesin, joka lopulta nousi suosikikseni kirjakolmikosta (myös tästä kirjasta on tekeillä elokuva, jossa mukana on mm. Mad Menista tuttu, upea Christina Richards - tämäkin on varmaan ihan pakko nähdä!). Kirjaan pohjautuva elokuva luonnollisesti kiinnosti ja eilen hurautimme herra Norkun kanssa alkavan viikonlopun kunniaksi teatteriin. (Kiitos SF Film Finlandille lipuista!)
Helmetin Overdrive-kirjastossa. Muistan kääntäneeni e-kirjan sivuja lähes maanisesti, Flynn vei minua kuin pässiä narussa. Pidin Flynnin kierosta ja synkästä tyylistä ja päädyin myöhemmin lukemaan myös

Nick Dunnen (Ben Affleck) painajainen alkaa kun hänen vaimonsa Amy(Rosamund Pike) katoaa parin viidennen hääpäivän aamuna. Poliisi epäilee rikosta ja pian kaikkien katseet kääntyvätkin Nickiin. David Fincherin ohjaamassa elokuvassa keskitytään Amyn katoamisen ohella, myös mediapelin ja nykyajan avioliittojen ruodintaan. Synkkien sävyjen ohella Gone girlistä löytyy myös synkkiä mustan huumorin palasia, kuten Gillian Flynnin kirjaan perustuvalta elokuvalta voisi odottaakin.

Tykättiinkö? Kyllä ja ei. Uskoisin että ison osa elokuvan voimaa ovat sen juonen käänteet ja kun tarina on entuudestaan tuttu, ei yllätyksellisyydestä pääse niin voimakkaasti nauttimaan. Sanoisin kuitenkin elokuvan tavoittavan kirjan tunnelman oivallisesti ja ratkaisut ovat tyylikkäitä. Herra Norkun makuun tämän tyyppinen synkkyys ei yleensä ole ja hän kritisoikin elokuvan ikäviä henkilöhahmoja. Totta tuokin, hyviä tyyppejä ei tässä elokuvassa juuri ole. (Oma suosikkini taisi olla Kim Dickensin esittämä etsivä Rhonda Boney.) Emme siis suosittele tätä kirkassilmäisille romantikoille vaan synkän säröisyyden ja musta huumorin ystäville!

Katsoitteko, pidittekö?