lauantai 22. syyskuuta 2012

Hyvää Hobitti-lauantaita!

Tällä viikolla on vietetty Tolkien-viikkoa, joka huipentuu lauantaina 22.9 juhlittavaan Hobitti-päivään, jota juhlitaan Frodon ja Bilbon yhteisten syntymäpäivää. Juhlaa on vietetty jo vuodesta 1978 ja silloin fanit ympäri maailmaa nauttivat toisen aamiaisen Keskimaan tyyliin. Hobittien ystävillä on muutenkin syytä juhlaan, sillä tämä J.R.R. Tolkienin rakastettu kirja julkaistiin 75 vuotta sitten. Ja kun joulukuussa on ensi-iltaansa pääsee Peter Jacksonin odotetun trilogian ensimmäinen osa kirjan filmatisoinnista, voitaneen sanoa että makiaa tulee todellakin mahan täydeltä!

Minä otin varaslähdön Hobitti-päivään torstaina kun sain kutsun FS Filmin ja WSOY:n järjestämille toiselle aamiaiselle. Tarjoilu oli hobbittien hengen mukaisesti rentoa ja maanläheistä, tarjolla oli mm. herkullista taikaleipää ja ihanaa omenahunajakakkua. Nam! Seuranani toisella aamiaisella oli mm. bloggaajakollega Kirjakko, joka myös tahollaan juhlistaa Tolkien-viikkoa. Kurkatkaapas!

Herkuttelun jälkeen päästiin itse asiaan - juhlavuoden kunniaksi julkaistuihin kirjoihin sekä elokuvaan.  Luvassa on kirjaherkkua moneen makuun, kaikkea taidekirjasta runoihin, elämänfilosofiasta elokuvan viralliseen opaskirjaan ja tietysti uusi painos ja äänikirja Hobitista itsestään. Wayne G. Hammondin ja Christina Scullin kirjoittama taidekirja Hobitti Tolkienin silmin näytti upealta. Kiinnostuin myös Noble Smithin kirjasta Konnun kootut viisaudet, sillä hobittilan elämäntavasta voisi ottaa monikin opikseen. Löytäisinköhän sisäisen hobittini?!

Yksi syksyn odotetuista uutuuksista on Tom Bombadillin seikkailut, joka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Saimme myös kuulla kirjan suomentajan, Alice Martinin, ajatuksia kirjasta ja sen käännösprosessista. Tom Bombadilin seikkailuihin on mm. ujutettu sana juva, kunnianosoituksena Hobitti-teoksen suomentajalle Kersti Juvalle.


Saimme myös esimakua Peter Jacksonin ohjaaman Hobitti-trilogian ensimmäisestä osasta juuri ilmestyneen trailerin muodossa. Elokuva saa ensi-iltansa 12.12.2012 ja luulen että tämä on kyllä ihan pakko käydä katsomassa! Martin Freeman, Ian McKellen - ja miljoona muuta syytä! Halukkaat voivat käydä jo fiilistelemässä The Hobbit Blogin sivuilla, josta löytyy mm. tuotantovideoita ja Peter Jacksonin mietteitä.

Hyvää syntymäpäivää Frodo ja Bilbo!

6 kommenttia:

  1. Kuulostipa ihanalta aamupäivältä!! Minä en ollut koko Tolkien -viikosta kuullutkaan, mutta Lord of the Rings on matkassakin mukana ja nyt haluan ehdottomasti juhlistaa päivää vielä sitä lukemalla ja toisella aamiaisella :).

    Odotan Hobitti-elokuvaakin tosi paljon, vaikka vähän epäilen, tuleeko siitä moniosaisena liiankin pitkä, kirja kun ei ole mikään tiiliskivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, päivä oli kyllä mukava! Hobiteilla on kyllä ideaa toisen aamiaisensa kanssa, voisin melkein ottaa moisen tavaksi vaikka viikonloppuisin.

      Leffasta piti kai aluksi tullakin kaksiosainen, mutta kuinkas kävikään... Traileri näytti ainakin hienolta.

      Poista
  2. Olipa mukavaa lukea tästä ja pitääkin ehkä syödä kohta toinen aamiainen vielä ennen lounasta.. :) Elokuva on kyllä nähtävä, minä olen ihastunut Freemanin Sherlock-sarjan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun Freeman-fanitukseni taisi alkaa jo BBC:n The Officesta. Kuinka se mies osaakin aina esittää sellaista reppanaa aina niin hyvin?!

      Poista
  3. Minähän olen vahingossa ajan hermolla, kun Hobitti eli sinne ja takaisin (Tove Janssonin kuvittamana) on lainattuna kirjastosta ja odottelee lukuvuoroaan :) On tosin odotellut jo hetken aikaa, mutta kohta voisi olla sen aika... Toinen aamiainen vaikuttaa hauskalta idealta, en ollut siitä kuullutkaan. Ja kuvat tarjottavista - nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hyvät lukijan vaistot selkeästi! Toisen aamiainen on kyllä ideana ihana, vähän niinkuin brunssikin. Sellaista pientä kiiretöntä hemmottelua!

      Poista