maanantai 17. syyskuuta 2012

Aika mennyt palaa / Karoliina Timonen

Aika mennyt palaa on Kirjavan kammarin emännän esikoisteos ja koska kirjailija on blogituttuni, mietin pitkään kuinka kirjoittaisin tämän tekstin ja uskaltaisinko blogata lainkaan. Päätin kuitenkin ylittää rajan, sillä takaliepeensä perusteella Aika mennyt palaa olisi kirja, johon kenties olisin joka tapauksessa tarttunut. Kaksi aikatasoa, ihmiskohtaloita ja historiaa - kuulostaako tutulta? Itse kirja osoittautui kuitenkin vähän erilaiseksi kuin mitä etukäteen kuvittelin. Minun mielessäni kangasteli jostain syystä tarina Kate Mortonin hengessä, mutta Karoliina olikin keksinyt jotain tuoreempaa. Aikahyppyjen läpi selvitettävän mysteerin sijaan kirjan punaiseksi langaksi nousikin ehkä toisen päähenkilön oman elämän tärkeysjärjestyksen miettiminen ja mielenrauhan löytäminen.

Aika mennyt palaa kertoo tarinan kahdesta naisesta, Saksasta sodan aikana Amerikkaan saapuvasta juutalaisesta Corinnesta ja suomalaisesta Klarissasta joka on perheineen on muuttamassa Bostoniin puolison työn perässä. Kirjailijan urasta haaveileva Klarissa on nähnyt nuoresta saakka todellisen tuntuisia unia Corinnesta, mutta Bostonin lähestyessä myös unet lisääntyvät. Omassa elämässään Klarissa tuntuu olevan suvantovaiheessa, elämä Bostonissa puolison ja lasten kanssa on ihanaa, mutta voisiko elämällä olla tarjolla jotain muutakin?

Uin tässä mielipiteessäni kenties valtavirtaa vastaan, mutta minä pidin kirjassa eniten Klarissan kappaleista. Hän tuntui aidolta jutusteluineen ja elävältä mietteineen ja tunsin voivani samaistua häneen vaikken samassa elämäntilanteessa olekaan. Uskon että ajatus omien unelmien seuraamisen vaikeudesta puhuttelee monia, ehkä meillä kaikilla on se jokin salainen haave, jonka pariin ajatukset karkaavat ja josta mietimme aina silloin tällöin: "Pystyisinkö?" Uskoisinkin että moni ruuhkavuosiaan elävä nainen voisi samaistua Klarissan mietteisiin ja nauttia hänen seurastaan.

Naisista siis Corinne jäi kaukaisemmaksi, en oikein päässyt häneen kiinni. Kirjassa toki oli todella liikuttavia kohtauksia, mutta silti Corinne ja hänen valintansa ja rakkautensa jäivät etäisiksi. Olisin ehkä kaivannut enemmän tietoa Sergestä ja Corinnen perheestä, jotta olisin osannut rakentaa hänestä kokonaisemman kuvan.
Minun oli helppo kuvitella meidät tänne, helppo ajatella, että olisimme onnellisia. Näin itseni vihdoin nauttimassa kotiäidin roolistani, leipomassa Mummo Ankan piiraita esiliina ylläni. Hymyilin itsekseni, mutta sitten mielessäni välähti toisenlaisia kuvia samasta naapurustosta masentavan harmaana päivänä ja itsestäni epätoivoisena, lähiöhelvetin ahdistamana kotirouvana. Kuulin pääni sisällä äänen, joka sanoi: "Et sinä tätä oikeasti halunnut. Ei aiemmin etkä nyt."
Tammi, 2012
Sivuja: 279
Kirjasta lisää: Kirjava kammari, Kirsin kirjanurkka, Kirjojen keskellä, Kulttuuri kukoistaa, Luettua, Leena Lumi, Lumiomena, Oota mä luen tän eka loppuun, Sinisen linnan kirjasto

14 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin myös eniten Klarissa-osuuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, hienoa! Minusta Klarissa oli jotenkin niin elävän oloinen, että hän tuntui kauhean läheiseltä ja siksi kiinnityin hänen tarinaansa enemmän.

      Poista
  2. Ja minäkin pidin enemmän Klarissan tarinasta. :) Meitä on siis monta!

    Hyvin kirjoitettu romaani, kerta kaikkiaan.

    T. Lumiomenan Katja (toisella Blogger-tilillään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin on. Viihdyin tämän parissa hirmuisen hyvin. Kirja oli myös aika nopealukuinen, joka luvun lopussa tuntui tapahtuvat jotain mikä melkein pakotti jatkamaan lukemista.

      Poista
  3. Nyt kun sen sanoit, niin Sergestä olisi tosiaan saanut olla enemmänkin juttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittelin aluksi että Serge olisi isompikin osa Corinnen tarinaa, että hän ehkä jotenkin selviytyisikin sodasta tms.

      Poista
    2. SPOILER-varoitus!

      Pakko nyt kommentoida tähän, että mä kuvittelin/toivoin viimeiseen asti, että Mikael olisi ollut jälleensyntynyt Serge eikä Marty :D

      Poista
    3. Maria, tuo olisikin ollut ihanaa, romantikko kun olen. Amor vincit omnia...

      Poista
  4. Minua kiinnosti jostain syystä enemmän Corinnen tarina, tykkään muutenkin lukea menneestä ajasta enemmän kuin nykypäivästä :D. Toki Klarissankin tarina oli kiinnostava, mutta arkielämineen ehkä hieman tylsempi kuin Corinne ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin yleensä kiinnostaa mennyt tarina enemmän, jännää että tässä menikin toisin päin. Klarissa vain tuntui niin elävältä.

      Poista
  5. Kiitos hyvästä arviosta, Norkku!

    En tiedä, miten hygieenistä on kommentoida keskustelua omasta kirjasta, mutta mieleni tekee sanoa jotakin - nämä erilaiset mielipiteet Klarissan ja Corinnen osuuksista ovat niin mielenkiintoisia!

    Tarinat ja niiden tyyli ovat aika erilaiset keskenään. Ymmärrän sen, että Klarissan osuus on joistakin aika tylsä kaikessa tasaisuudessaan, mutta koin, että Corinnen hurjan dramaattisen elämän rinnalle tarvittiin taspainoittava tarina, joka tarjoaa taukoja ja suvantoja kuohunnan keskelle. Joku sanoi, että Klarissan osuudet ovat tyyliltään melkein kuin kirjeitä. Siitä tuli myös mieleeni Poikani Kevin, josta moni on sanonut, ettei kirjan hyvyydestä huolimatta oikein jaksanut alkua ja jaarittelevan pohdiskelevia monologikirjeitä. Minulle ne taas olivat kirjan ehkä parasta antia ja siksi ei liene yllätys, että kirjoitan myös itse mielelläni samaan tyyliin (enkä nyt tarkoita, että yhtä hyvin kuin Lionel Shriver!).

    Ymmärrän siis tosi hyvin sen, ettei tuo tyyli pure kaikkiin, ja toisiin (kuten itseeni) taas kyllä. Ja Corinnen dramaattisemmat osuudet ovat varmasti monelle helposti kiinnostavampia sekä koskettavampia, mutta niiden tyyli on jo ns. ulkopuolisen tarkkailijan ja kertojan vuoksi etäännytempi, joten helppo on ymmärtää kahtalaiset mielipiteet niistäkin.

    Joka tapauksessa minusta on ihanaa, että molemmille naisille on löytynyt omat "faninsa". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi hyvästä kirjasta! ;-)

      Minuun monologikirjeet purevat aika usein ja Klarissan mietteet eivät ole kaukana niistä, joita kuulen omien ystävieni toistelevan. Suuria haaveita on monella ja moni kamppailee sen kanssa saisiko unelmansa toteutettua. Ehkä tästäkin syystä Klarissa tuntui niin aidolta ja läheiseltä verrattuna Corinnen traagisempaan elämään, johon en ehkä samalla tavalla osaa (onneksi!) samaistua.

      Hienoa, että olet kirjoittanut kirjan joka herättää ajatuksia ja keskustelua. :)

      Poista
  6. Minä ärsyynnyin Klarissaan aika paljonkin välillä, mutta varmasti eniten siksi, että sitä samaistuu hahmoon, joka kuitenkin sanoittaa paljon sellaista mitä itse miettii. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo tasapaino oli oikein hyvä, siis se että Corinnella on niin hurjan rankaa ja siitä tulee sitten myös Klarissalle perspektiiviä. Hyvä arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen että juuri niiden Klarissan mietteiden takia tämä kirja kiinnostaisi ehkä eniten ruuhkavuosiaan eläviä naisia. Tässä tasapaino säilyi aika kivasti ja lisäksi kirjasta löytyy varmasti erilaisia teemoja eri ihmisille.

      Poista