perjantai 16. lokakuuta 2015

Norkun vinkit Helsingin kirjamessuille

On taas se aika vuodesta kun lukutoukat alkavat etsiä mukavia messukenkiä kaapeistaan ja Kirjamessujen ohjelmaa lehteillään ahkerasti. Täälläkin pohdinta on jo vauhdissa, tätä kirjoittaessani aprikoin pitäisikö kenties kynsiinkin saada jokin kirja-aiheinen lakkaus. Olen nähnyt Harry Potter -teemaisia nail stamping -malleja kaupoissa mutta mieli tekisi kokeilla erästä Youtubessa näkemääni tekniikkaa... Palaan asiaan kuvien kanssa jos onnistun.

Mutta sitten itse pääasiaan eli niihin messutärppeihin. Aion itse luultavasti haahuilla messuilla torstaina ja perjantaina työpäivän päätteeksi, lisäksi luultavasti olen paikalla lauantaina tai sunnuntaina. Taloyhtiömme pihatalkoot osuvat joka vuosi kirjamessuviikonlopulle joten joudun uhraamaan jomman kumman päivän haravoinnille. Huokaus.

Messukeskus on julkaissut messuvieraille oman mobiilisovelluksensa jota päätin testata. Messukeskus-nimiseen sovellukseen voidaan ladata haluttujen messujen ohjelma ja ohjelmasta on helppo käydä tähdittämässä omat suosikkitapahtumat joista muodostuu näppärästi henkilökohtainen messusuunnitelma aikoineen ja paikkoineen. Appsista löytyy myös kartta jonka avulla hulinassa voi suunnistaa. Aika näppärä mielestäni!


Torstai

11:00 Sibelius: Kyllä ei pidä olla asiantuntija vaan ihmisen tuntija. Mielen tärähtämisestä on kaikilla lupa puhua.
15:00 Epoq näytöskeittiö: Pizze
16:30 Kirjakahvila: Suomen pahimmat bisnesmokat
17:30 Sibelius: Big Game - Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen

Perjantai

13:30 Louhi: Futuremakers ja Hello Ruby - tulevaisuus, tytöt ja teknologia
16:30 Mika Waltari: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka
17:00 Katri Vala: Yksin
17:30 Louhi: Nälkäpelien ja outolintujen yhteiskunnat - miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia
18:00 Katri Vala: Kudottujen kujien kaupunki
18:30 Aleksis Kivi: Mad Success - Seikkailijan Self Help
19:00 Louhi: Worldcon tulee Helsinkiin!
19:30 Louhi: Meistäkö marsilaisia?

Lauantai

10:30 Katri Vala: Viikingin varjossa - Katja Halmeen tarina
11:00 Mika Waltari: Dekkarilauantai - digitaalisen rikollisesti
13:30 Katri Vala: Sininen välissä taivaan ja meren
14:00 Aleksis Kivi: HS Tähtihetki: Sofi Oksanen
16:00 Kullervo: E-kirjojen suosio kasvaa - paneelikeskustelu
17:00 Kirjakahvila: Kauheimmat runot

Sunnuntai

11:00 Aleksis Kivi: Kirjan vuosi 2015 yhteenveto
11:30 Louhi: Jenni Pääskysaari
14:00 Aino: Käännetyt maailmat ja Kääntämisen menneisyys ja tulevaisuus

Näiden lisäksi aikaa kannattaa varata paitsi ostoksiin ja yleiseen messuhaahuiluun (suosikkijuttuni!) mutta myös Lempikahvilan kirjallisille treffeille (to-la) jossa voi kohdata innostuneita kanssalukijoita tai vaikka sen oikean... Myös kirjabloggaajat päivystävät lukuvinkkejä jakamassa Boknäsin osastolla 6r121 - poikkea juttelemaan!

Messuilla nähdään!

Muita tärppilistoja:
Pihi nainen

6 kommenttia:

  1. Kiitokset tuosta sovellusvinkistä! Tuli tarpeeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, vaikuttaa ainakin aika näppärältä. Minusta messutohinoissa on helpompaa vilkaista oman puhelimen näyttöä kuin selata messulehteä.

      Poista
  2. Huu, tuo on pakko kokeilla! Kiitos vinkistä. En olekaan vielä ehtinyt kuin hivenen vilkaista messuohjelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minusta tämä on aika näppärä juttu.

      Poista
  3. Näköjään päivystetään yhdessä perjantaina Louhi-lavan liepeillä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, siellä sitten nähdään! Hello Rubyt minulta taitavat jäädä väliin koska töissäkin pitää käydä mutta loppuilta onkin sitten puhdasta kirjahulinaa.

      Poista