Helmikuun höpinät

Onpahan ollut helmikuu - meidän pihassa alkavat ensimmäiset taimet jo nostaa päitään mutaisesta maasta!! Minä kun en ole talvi-ihmisiä, niin en oikein osaa tästä valittaakaan, odotan jo kovasti kevättä ja fillarikelejä. Valoisan ajan lisääntyminen ainakin tuntuu jo selvästi, minullakin tuntuu energiaa olevan jo enemmän kuin kuukausi sitten ja kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia alkaa putkahdella päähän. Kevät <3

Postauksen kuva on muuten #bookie, otettu helmikuun puolivälissä jolloin maassa oli vielä pikkuisen luntakin. Harvinainen auringonpaiste, raikas keli ja mainio äänikirja luureissa on parhautta.

Helmikuun luetut

Helmikuussa luin 14 kirjaa, joista 2 oli sarjakuvia. Kuukauden punaisena lankana taisi olla Kirjan vuoden lukuhaasteen lista, ainakin osa kirjoista, mm. Kotiopettajattaren romaani, valikoituivat luettavaksi haasteen mukana olevien lukulistojen ansioista. Kuukauteen mahtui hienoja kokemuksia ja tällä kertaa TOP3:een päätyivät upea All The Light We Cannot See, hyytävä Jään muisti ja huikea Oryx ja Crake. Arianna Huffingtonin Thrive oli ehkä kuitenkin jonkinlainen floppi, elämäntapaopas kun tuntui toistavan samoja teemoja luvusta toiseen.

• Thrive:The Third Metric to Redefining Success and Creating a Life of Well-Being, Wisdom, and Wonder / Arianna Huffington
• Rooms / Lauren Oliver
• Little White Duck: A Childhood in China / Na Liu, Andrés Vera Martinez
• Yes Please / Amy Poehler
• 2 x Siri Kolu: PI - pelko ihmisessä ja IP - ihmisen puolella
• Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë
• Maresi, Punaisen luostarin kronikoita / Maria Turtschaninoff
• All the light we cannot see (suom. Kaikki se valo jota emme näe) / Anthony Doerr
• Paperilla ja valkokankaalla: Kaiken teoria ja Travelling to Infinity / Jane Hawking
• Jään muisti (Edie Kiglatuk #1) / M.J. McGrath
• Oryx ja Crake (MaddAddam #1) / Margaret Atwood

Luetut, ei blogatut

Gary Larson: The Far Side Gallery (Andrews McMeel Publishing, 1984), 192 sivua.

Olen diggaillut Gary Larsonin Far Side -sarjakuvia jo pitkään ja kun Kierrätyskeskuksen kasoista löytyi Larsonin kirja vuodelta 1984 vaivaisella kahdella eurolla, piti aarre saada omaan hyllyyn. Sarjakuva oli, kuten odotinkin, tutun nautinnollista luettavaa. Larsonin sarjakuvat on pääosin yhdestä ruudusta koostuvia otoksia, joissa usein esim. eläinten ja ihmisten roolit muuttuvat tai korostetaan yksilöllisyyttä laumakäyttäytymisen sijaan, yksi suosikkiruuduistani käsittelee kalliolta syöksyviä sopuleita, joista yksi on kuitenkin pukenut ylleen uimarenkaan. Mainio!

Useita eri kirjoittajia: Taksi, 14 dekkaria kumijalasta (Crime Time, 2012), 300 sivua

En oikein muista kuinka Taksi on puhelimeeni uinut mutta jotenkin se sinne on ilmestynyt joten tuumasin taidanpa lukea tuon kun kirjoittajalistaltakin löytyy hyviä nimiä. Hirveän hyvin en kuitenkaan Taksin kyydissä viihtynyt, ehkä syynä oli yhteinen aihepiiri joka aiheutti sen että monet tarinoista olivat hiukan samansisältöisiä ja aika harva onnistui nousemaan massasta esiin. Parhaiten mieleeni jäivät Jarkko Sipilän Tolppapoika ja Marko Kilven Kylmä kyyti.

Haasteen tilanne

Kuten sanottua, helmikuun lukemiset etenivät pitkälti haasteen lukulistojen avulla, eteenpäin mentiin yhdeksän pisteen verran.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa aion ainakin blogata muutamasta mahtavasta äänikirjasta sekä koukuttavista muistelmista. Ja odotan kevättä, kevättä, kevättä!!

Thrive:The Third Metric to Redefining Success and Creating a Life of Well-Being, Wisdom, and Wonder / Arianna Huffington

Huffington Post on minulle tuttu julkaisu ja sen perustajasta, Arianna Huffingtonista, olen saanut fiksun ja sanavalmiin naisen kuvan ja siksipä tartuin mielenkiinnolla Thriveen, arvelin nimittäin Ariannalla olevan kiinnostavia ajatuksia ja kokemuksia jaettavaksi. Ahneesti halusin myös napata itselleni elämäntaito-opaspisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa...

Kirjan alaotsikoineen tuntui melkoiselta litanialta, jos totta puhutaan, minulla on edelleen vaikeuksia muistaa koko litaniaa hyvinvoinnista ja vaikka mistä. Näin jälkikäteen ajatellen nimi tosin kuvastaa kyllä ihan hyvin kirjan sisältöä, se nimittäin on myöskin hieman sekava ja lörpöttelevä ja kaipaisi hiukan ytimekkyyttä.

Kirja alkoi lupaavasti, ensimmäiset tunnit nyökyttelin Huffingtonin ajatuksille mm. puhelinten sulkemisesta ja unen tärkeydestä mutta loppuaan kohden kirjan meni minun makuuni hiukan new age -henkiseksi ja alkoi toistaa itseään. Oli aika hurjaa kuulla että tutkimusten mukaan keskiverto amerikkalainen tarkistaa älypuhelimensa n. 6 minuutin välein! Tuon luettuani en kyllä hetkeen halunnut tarttua puhelimeeni - ehkäpä minäkin tsekkailen sitä hiukan liian usein!!

Minulla on Overdrive-kirjastosta lainassa sähköinen äänikirja jonka lukijana toimi kirjailijan oma sisar Agapi Stassinopoulos, jonka kreikkalainen aksetti oli toisaalta rentoa, toisaalta hetkittäin mutkikasta kuunneltavaa. Törmäsin myös pieneen ongelmaan äänikirjanformaatissa, Thrive nimittäin sisältää paljon tekstin väliin siroteltuja sitaatteja ja huomasin että toisin kuin perinteisessä kirjassa, tämä luokin hiukan sekavan vaikutelman äänikirjaan, kun tarjolla ei olekaan visuaalista vihjettä (kursivointia tai sisennystä tms.) vinkkaamassa lukijaa siitä että tekstin tuottaja muuttui juuri.

Summa summarum, Thriven kansien välistä löytyy muutama oivallinen ohje joiden avulla aion itsekin alkaa elämänlaatuani parantamaan. Toisaalta ainakaan äänikirjan toteutus tuntui hitusen ontuvan ja osa ajatuksista ja tarinoista oli hiukan liikaa tälle kyyniselle lukijalle.

Penguin Random House Audio, 2014
Kesto: 9h 54min
Lukija Agapi Stassinopoulos

Rooms / Lauren Oliver

Vuodenvaihde sotki hiukan lukusuunnitelmiani ja iski täytekirjan tarve. (Täytekirjalla tarkoitan suunnittelematonta, täysin mututuntumalla valittua luettavaa, joka valitaan lähinnä sillä periaatteella että ko. kirja on saatavilla. Käytetään silloin kun varsinaiselta lukulistalta ei syystä tai toisesta saada luettavaa.) Lauren Oliver oli minulle tuntematon kirjailija mutta tiesin hänen julkaisseen useampia teoksia (ja kirja oli OverDrive-kirjastossa lainattavissa) joten meidän oli aika tutustua Laurenin kanssa.

Roomsissa vauras Richard Walker on juuri kuollut ja miehen ongelmainen perhe, alkoholisoitunut vaimo, katkera tytär ja itsetuhoinen poika, palaavat jakamaan omaisuutta. Ikävä kyllä he eivät ole talossa yksin...

Olin alkuun rehellisesti sanottuna hämmentynyt, sillä en ymmärtänyt aluksi mitä/keitä kirjassa esiintyvät Sandra ja Alice olivat. (Enkä muuten kerro teillekään, saatte pähkäillä ihan itse!) Ahaa-elämyksen myötä lukufiilikseni muuttui merkittävästi, kyseiset rouvat nimittäin ovat ehdottoman mielenkiintoisia ja Oliver avaa heidän taustaansa pikkuhiljaa, melkein kuin kiusaten lukijaa. Sandra ja Alice ovatkin ehkä kirjan parasta antia vaikka Oliver tekeekin hyvää työtä pehmentäen ja inhimillistäen aluksi melko rasittavan oloista perhettä.

Rooms ei oikein istunut minun kirjamakuuni sillä vaikka teokseen paljon mielenkiintoisia elementtejä mahtuukin, jää kokonaisuus jotenkin kolkoksi ja vajaaksi. Ehkä syynä on se, etten kyennyt mitenkään samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöistä tai edes pitämään heistä. Henkilöhahmojen miellyttävyys ei sinällään ole minulle tärkeä kriteeri luettaessa, moni aika rasittavakin tapaus on kuitenkn onnistunut koukuttamaan minut kiinni tarinaansa mutta tällä kertaa niin ei käynyt; Minnan, Carolinen ja Trentonin itseaiheutettu surkeus ei herättänyt minussa myötätuntoa tai mielenkiintoa.

HarperCollins, 2014
Sivuja: 341
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja jonka henkilöistä eivät kaikki ole ihmisiä

Little White Duck: A Childhood in China / Na Liu, Andrés Vera Martinez

Välillä yllättää sarjakuvannälkä ja silloin on paras rymytä kirjaston sarjakuvahyllyä uusien löytöjen toivossa penkomaan. Tällä kertaa pysyin mukavuusalueellani (Kiina!) tutustuessani Na Liun lapsuusmuistoihin 1970- ja 80-lukujen Kiinassa.

Na Liu syntyi 1973 Wuhanissa. Hän elää tavallista pikkutytön elämää vaikka Kiina onkin murrosvaiheessaan puhemies Maon kuoltua 1976. Kirja taiteilee viehättävästi lapsuusmuistojen ja historian välillä ja sukupolvien välinen erokin tulee lukijalle selväksi - onhan Na Liun vanhempien elämään mahtunut jopa puutetta ruoasta. Myös alueelliset erot mm. koulutustasossa välittyvät tarinoista, samoin kuin lapsen into ja huolettomuus.

Pidin Little White Dockista koska toisin kuin odotin, se ei pidä sisällään dramatiikkaa tai mässäilyä kommunismin kauheudella vaan on pikemminkin positiviinen ja reilu asenteessaan. Na Liun lapsuus vaikuttaa olleen onnellinen ja mm. hänen vanhempiensa kokemuksista ymmärrän ne edistysaskeleet joita Kiinassa oli tehty. Koska olemme kirjailijan kanssa lähes samanikäisiä, oli myös mielenkiintoista lukea hänen lapsuusmuistoistaan verraten niitä omiini.

Kokonaisuutena Little White Duck on ehkä irtonainen, se todella sisältää pieniä katkelmia sankarittarensa elämästä mutta ehkä jonkinlainen kiinteämpi kehyä olisi ryhdistänyt tarinoita. Kirja myös loppuu hiukan äkkinäisesti. Andrés Vera Martinezin piirrosjälki on miellyttävää ja tukee hyvin raikasta lapsuustunnelmaa. Kirja ei ehkä noussut Minun Kiinani -trilogian tasolle (mutta tuo sarjakuva olikin jo mielestäni ihan huikea!) mutta sen parissa kului mukavasti joku tovi. Tässä olisi hyvä alkupala sellaiselle jota Kiinan lähihistoria kiinnostaa.

Graphic Universe, 2012
Sivuja: 108
Kirjan vuoden lukuhaaste: Sarjakuvaromaani

Yes Please / Amy Poehler

En ole tutustunut hirmuisen hyvin koomikko Amy Poehlerin tuotantoon mutta hänen elämäkerrallisen teoksensa Yes Please nappasin kuitenkin luettavakseni kun se eteeni Overdrivessä putkahti. Tuumasin nimittäin niin että nainen joka työkseen hauskuuttaa ihmisiä, osannee varmasti huvittaa myös suomalaista tosikkoa sivujen välityksellä.

Kirja on yhdistelmä Poehlerin, 42-vuotiaan koomikon, elämäntarinaa ja erilaisia elämänohjeita varsin näpsäkässä paketissa. Se tarjoaa hetkiä keskiluokkaisesta amerikkalaisesta elämästä sekä menestyvän koomikon elämästä. Amy Poehler on esiintynyt mm. Saturday Night Live -sarjassa ja elokuvassa Baby Mama.

Rehellisesti sanottuna, osa kirjan annista jäi minulle vajaaksi siksi, etten tuntenut riitävän hyvin amerikkalaista komediaskeneä ja siksi sinällään varmaan hyvinkin kiinnostavat tarinat eri henkilöistä ja sarjoista menivät kohdallani vähän hukkaan. Esimerkiksi Parks and recreation -sarja kuulostaa hauskalta mutten silti oikein jaksanut kiinnostua sitä käsittelevästä luvusta sarjaan tutustumatta. Saturday Night Live on sentään tuttu käsite, vaikka moni kirjassa mainituista sketseistä onkin mennyt sivu suun. (Lisää tällaista hauskaa Suomen telkkuun, kiitos!)

Mutta kyllä, Amy Poehler on hauska - sellaisella mukavan särmikkäällä tavalla. Kirja on miellyttävä sekoitus huumoria ja lämpöä, on mukavaa että Poehler on antanut tilaa mm. vanhempiensa esittelemiselle, kirjaa on maustettu myös kuvilla. Kokonaisuus on mukava ja pirteä ja kirja tulikin ahmaistua reilussa pävässä. Poehlerin ajatuksissa on myös totuudenjyväsiä, vai mitä sanotte alla olevasta lainauksesta joka käsittelee työtä ja omaan uraan suhtautumista?

"You have to care about your work but not about the result. You have to care about how good you are and how good you feel, but not about how good people think you are or how good people think you look."

HarperCollins, 2014
Sivuja: 329

2 x Siri Kolu: PI - pelko ihmisessä ja IP - ihmisen puolella

Pilvillä on p-influenssa ja kun valtio alkaa eristää sairastuneita kansallisen terveyden suojelemiseksi, ei auta muu kuin pakata laukut. Perheelle, etenkin Petri-veljelle, Pilvin sairastuminen tulee yllätyksenä. Paljon pelkoa herättänyt virus tekee muuttaa sairastuneen eräänlaiseksi eläimen ja ihmisen välimuodoksi, hybridiksi joka on supersoturi. Ihmiset pelkäävät tartuntaa mutta myös pihmisiä, huhut ja ennakkoluulot jylläävät.

Olen ollut blogeista huomaavinani positiivista puhinaan Piip-kirjojen suhteen joten uteliaana tartuin kirjapariin, kunnon dystopiahan maittaa aina! Kirjaduon ensimmäinen osa, PI, käsittelee Pilvin aikaa luolassa muiden sairastuneiden kianssa ja tutustumista salaperäiseen Largoon. Toisessa osassa Pilvi etsii itseään ja uutta identiteettiään siinä missä ihmiset ja pihmiset etsivät tapaa elää rinnakkain.

Kirjailija avaa mainiosti taustoja pikkuhiljaa ja antaa lukijan täydentää aukot omalla mielikuvituksellaan, minulle mielenkiitoisimmaksi elementiksi nousivat terveiden ihmisten reaktiot - se, kuinka entinen kiva naapuri voi hetkessä muuttua pelottavaksi tai vihattavaksi sairautensa takia. Piip onnistui myös herättelemään ajatuksia ennakkoluuloista ja myötätunnosta.

Kirjojen muodostama kokonaisuus on toimiva ja varsinkin IP:ssä äänessä olevan P-ihmisiä vihaavan Mimosan ääni on vahva ja kiinnostava. Kolu kirjoittaa paljon lyhyin lausein, enkä oikein osaa päättää pidänkö siitä vai en. Parhaimmillaan hän on nokkela ja ymmärtävä ja menee suoraan asiaan ytimeen, mutta hetkittäin teksti tuntuu myös hengästyttävältä. joissa viitataan myös paljon West Side Storyyn ja Berliinin taivaan alla -elokuvaan joita en tunne niin hyvin että osaisin tulkita viitteitä joten kenties jotain olennaista jäi myös ymmärtämättä.

PI: Pelko ihmisessä
Otava, 2013
Sivuja: 285
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja nuorille tai nuorille aikuisille

IP: Ihmisen puolesta
Otava, 2014
Sivuja: 318

Kotiopettajattaren romaani / Charlotte Brontë

Brontën Kotiopettajattaren romaani on niitä klassikoita, joihin en aiemmin ole häpeäkseni tarttunut ja halusin ystävänpäivän kunniaksi korjata puutteen ja lukea kirjan joka minun mielikuvissani kuului romanttisten draamojen kermaan. Ja koska nyt ollaan rehellisiä niin kyllä hiukan huokaisin kun tajusin että kyseessähän on melkoisen paksu kirja, koskaanhan ei voi tietää kuinka pölyiseltä klassikkoteos tuntuu. Into kuitenkin nousi heti kirjan ensisivuilta lähtien sillä Charlotte Brontën tekstihän olikin nokkelaa ja pikkuinen Jane Eyre suorastaan mainio sankaritar. Kadun siis syvästi ennakkoluuloisia ajatuksiani - tätä klassikkoa kyllä kelpaa nautiskella!

Kirjan kotiopettajatar on siis Jane Eyre, huono-onninen orpotyttö joka elämää kirja seuraa pitkälle aikuisikään saakka. Pienen tytön suorasukaisuus vie tämän tiukkakuriseen sisäoppilaitokseen ja aikanaan kotiopettajattareksi salaperäisen herra Rochesterin kasvattityttärelle, Adelelle.

Tarina on oikeastaan ehkä eräänlainen versio Kaunottaresta ja hirviöstä ja suoraan sanottuna romanssin sijaan minua kiinnosti eniten Janen kasvutarina sekä taustalla piilevät jännityselementit - puitteethan olisivat myös oivalliset esimerkiksi kummitustarinalle. Kokonaisuus oli kuitenkin vetävä, kenties osittain myös Kaarina Rouhtulan käännöksen ansiosta.

Kuten sanottua,  olen Kotiopettajattaren romaanin suhteen näemmä toivottomasti ennakkoluulojeni armoilla. Odotin näet sellaista elämää suurempaa rakkaustarinaa mutta pidemmälle ehdin, sitä hämmentyneempi aloin odotusteni kanssa olla. Kyllähän kirjassa toki rakastetaan mutta - ja olen pahoillani tästä Charlotte - mutta kyynisenä nykyajan eläjänä en ihan mukisematta ole valmis tuota tarinaa nielemään, varsinkin Rochester tuntuu kovin rasittavalta sankarilta joka vuoroin jurottaa, vuoroin lepreltelee tai keksii mielenkiintoisia "tempauksia". Mutta tiedetään, kauneus on katsojan silmissä ja niin on rakkauskin...

Herra Rochesterin puolustukseksi sanon kuitenkin hänen kiinnostavuutensa lisääntyvän tarinan loppua kohden joka muuten on melodramaattisuudessaankin kuitenkin aika ihana. Olen muistaakseni nähnyt lapsena kirjasta tehdyn tv-sarjan joka palasi elävästi mieleeni tätä lukiessani. Pikku-Norkun mielestä se oli ihanan romanttinen enkä siksi aikuisenakaan voi nyrpistellä. Ah, tuota traagista rakkautta, mikä siitä tekeekin niin suloista?!

Karisto, 2008
Alkuteos: Jane Eyre
Sivuja: 542
Suomentanut Kaarina Rouhtula
Kirjan vuoden lukuhaaste: Klassinen rakkausromaani

Hyvää ystävänpäivää kaikille!