Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus / Tarquin Hall

Olin etukäteen kuullut Vish Puria luonnehdittavan etniseksi cozy mysteryksi, verrattiinpa kirjaa jopa ihanaan Mma Ramotsweenkin, joten sormenihan alkoivat suorastaan syyhytä. Myös kirjan kansi oli omiaan luomaan hauskaa tunnelmaa.

Kirjassa tavataan ensimmäistä kertaa 51-vuotias Vish Puri, jota Pullukaksikin kutsutaan. Puri on Intian kuuluisin etsivä ja vallan menestynyt kansainväliselläkin skaalalla. Suurimmaksi osaksi Mitä yksityisimmät etsivät -niminen toimisto hoitaa avioliittoasioita tutkien morsioiden ja sulhasten taustoja, mutta sitten Puri saa hoidettavakseen murhajutun. Arvostetun herra Kasliwatin palvelijatar on kadonnut ja herraa syytetään tytön murhasta ja melkein samaan syssyyn Puria myös ammutaan! Selviteltävää riittää ja sekaantuupa etsivän äitikin juttuun  - äiti-mokoma kun ei lainkaan tunnu tajuavan ettei nainen voi olla etsivä!

Ensimmäinen Vish Puri -tuttavuuteni oli vähän hämmentävä, sillä Tarquin Hallin eteeni luoma maailma tuntuu hetkittäin suomalaisittain niin epätodelliselta että epäilin lukevani parodiaa. Oli asiallisia lehti-ilmoituksia joissa perhe hakee lapselleen kumppania samaan tapaan kuin meillä ehkä etsittäisiin asuntoa tai autoa. Oli hurjan tuntuista eriarvoisuutta, juomavesi- ja kiinteistömafiaa ja vaikka mitä!

Itse Vish Puri toi mieleeni Hercule Poirotin, jopa viiksiä, dieettiä ja tietynlaista suuren etsivän egoa myöten. Ilman taustajoukkojaan Pullukka olisi itseriittoisuudessaan melkein raivostuttava tapaus, mutta onneksi Hall on kirjoittanut hänelle myös värikkään ja kiinnostavan lähipiirin, joka omalla tavallaan tasoittaa Purin täydellisyyttä. Omaksi suosikikseni nousi Purin äiti, joka osoittautui varsin nokkelaksi vanhaksi rouvaksi.

Rikosten ratkomisen ohella kirja sisälsi yhteiskuntakritiikkiä, on saasteita, lahjontaa ja eriarvoisuutta. Köyhyys, keinottelut ja unelmat paremmasta elämästä puskevat rivien välistä lujasti ja vähän alkoivat vähän ahdistaakin. Intia tuntuu tulevan lähelle myös monien termien ja sanontojen kautta, jotka värittävät mukavasti tekstiä. (Kaikkea ei onneksi tarvitse ymmärtää, kirjan lopusta löytyy myös sanasto.) Kokonaisuutena kirja oli kiinnostavaa ja koukuttavaakin luettavaa, joten uskon vielä palaavani Vish Purin seuraan.

Jos kaikki tämäkään ei riittäisi... no, työssään kuolemaa silmästä silmään katsonut yksityisetsivä oli muuttunut hitusen fatalistiseksi. Kuten hän usein sanoi: "Me olemme kaikki vain yhden henkäyksen päässä seuraavasta elämästä."

Gummerus, 2012
Sivuja: 360
Alkuteos: The case of the missing servant
Suomentanut Tero Valkonen

Teemestarin kirja / Emmi Itäranta

Teemestarin kirjasta on kohistu blogistaniassa ja vähän muuallakin paljon ja siksi kirjan nimi tallentui jopa
minunkin tajuntaani. Kävin pitkään pohdintaa itseni kanssa Teemestarin kirjan lukemisesta sillä dystopia-kokeiluni eivät ole olleet hirmuisen onnistuneita. Toisessa vaakakupissa kuitenkin painoivat sekä bloggaajakollegoiden kehut että kiehtovan tuntuiset viitteet Aasiasta. Lopulta - onneksi - päädyin tutustumaan Teemestarin kauniiseen ja surumieliseen kirjaan.

Teemestarin kirja sijoittuu tulevaisuuteen, aikaan jossa vesisodat on käyty ja osa maailman vesialueista on menetetty saasteiden takia. Elämä on niukkaa veden säännöstelyn takia ja sotilaat vahtivat tiukasti niitä, jotka yrittävät rakentaa laittomia vesijohtoja tai piilottaa lähteitä. Kaiken tämän keskellä on nuori nainen, Noria, joka kouluttautuu teemestarin vanhaan ja perinteikkääseen ammattiin isänsä johdolla.

Emmi Itärannan teksti on kaunista ja tunnelmallista. Nautin varsinkin teeseremonian yksinkertaisesta ja rauhallisesta kuvauksesta ja kirjassa olikin hetkittäin hienoja, pelkistetyn vaikuttavia tuokioita joihin olisin mielelläni jäänyt. Myös tarina on samaan aikaan herkkä ja kaunis, vahva ja surullinen, traaginenkin. Se tuntuu melkein liian lyhyeltä, melkein kuin kirsikoiden kukkimisen aika keväällä. Itäranta ei anna suoraan vastauksia, ratkaisu, joka jäi kutkuttamaan lukijan makunystyröitä. On kuin kirjailija olisi piirtänyt kuvan ääriviivoineen, mutta antaa lukijan värittää omalla mielikuvituksellaan tyhjät aukot.

Innostuin kirjasta, se ehkä kävikin jo ilmi enkä oikeastaan löydä siitä mitään moitittavaa. Korkeintaan sen, että olisin halunnut Teemestarin kirjan jatkuvan pidempäänkin, olkoonkin että oikeastaan tarina on tälläisenaan ihan oikean mittainen eikä kaipaa mitään lisää. Olisin vain halunnut pysyä näissä varsin zenmäisissä tunnelmissa pidempäänkin.

Teemestarin kirja julkaistaan keväällä 2014 Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Australiassa - hieno saavutus!

"Teemestarit uskovat, että on aikoja, jolloin vesi ei halua tulla löydetyksi, koska se tietää joutuvansa kahleisiin, jotka ovat sen luontoa vastaan. Siksi lähteen kuivumisella voi olla tarkoituksensa, jota vastaan ei tule taistella. Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita."

Teos, 2012
Sivuja: 265
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut

Madame de Pompadour : äly, kauneus, valta / Herman Lindqvist

Jeanne Poisson syntyi tavalliseksi porvaristytöksi mutta jo lapsena ennustaja povasi hänen nousevan korkealla. Kukaan ei tosin olisi tuolloin uskonut että kaunis tyttönen jonain päivänä johtaisi kuninkaan rinnalla koko maata. Jeannen vartuttua alkoi lähipiiri kuitenkin oivaltaa että hänestä saattaisi olla jopa kuninkaan rakastajattareksi - yksi korkea-arvoisimpia ammatteja joihin nainen saattoi noina aikoina yltää. Jeanne tulisi kuitenkin osoittamaan olevansa muutakin kuin suloinen nuori nainen, hänen pyrkimyksiinsä kuului mm. Ranskan valtion talouden tervehdyttäminen ja rauhan saattaminen valtakuntaan.

Lindqvistin kirja tarjoaa mielenkiintoisen ja asiantuntevan kurkistuksen Ranskan kuninkaan hoviin, joka saa hetkittäin lukijansa tuntemaan itsensä Liisaksi Ihmemaassa. Tai mitä sanotte kuninkaasta joka naamiaisissa pukeutuu marjakuuseksi? Loisteliaasta palatsista, jonka asukkaat heittävät tarpeensa ulos ikkunasta pihalle?

Madame de Pompadourin maailmassa tanssivat samaan aikaan yhdessä sekä rappio. En voinut olla miettimättä millaista olisi ollut elää moisten kieroilujen ja juonittelujen maailmassa. Jeannella lienee ollut hyvä pää harteillaan ja luotettavat tukijoukot, sillä häntäkin kohtaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä. Hovi tuntuu olleen myös paikka, jossa mikään ei oikeasti ole sitä miltä näyttää ja jossa heikkoutta ei kannata paljastaa.

Ludvig XV:n huvitellessa nuorempien naisten kanssa, Jeanne näyttää aikuisempana keskittyneen itsensä kehittämiseen ja valtion asioiden hoitamiseen. Olikin yllättävää oppia että kaunis rakastajatar, joka kuvissa näyttää pelkältä herttaiselta tyttöseltä, olikin itseasiassa varsin älykäs ja pystyvä nainen, jota tuon ajan diplomaatit luonnehtivat käytännössä Ranskan pääministeriksi.

Lindqvistin teksti on eloisaa ja kiinnostavaa sekä ajatuksiakin herättävää. Kirja ei koostu pelkästään Jeannen elämäntarinasta, sillä samalla kirjailija kuvaa myös Ranskan sisä- ja ulkopoliittista tilannetta ja olosuhteita, jotka lopulta johtaisivat vallankumoukseen. Poliittista historiaa kuitenkin piristetään pienillä ja kiintoisilla yksityiskohdilla hovielämästä tai vaikkapa vakoojista. Minua jäi erityisesti kiinnostamaan Charles d´Eon de Beaumont, diplomaatti, jonka Ludvig lähetti oli mm. vakoillut keisarinna Elisabetiä - naiseksi pukeutuneena.

"Hän ei voinut hyvin, mutta silti hänen täytyi päivästä toiseen esiintyä niin kauniina kuin mahdollista, inspiroivana ja luovana. Hänen täytyi osallistua kuninkaan viralliseen ohjelmaan ja matkustaa linnasta toiseen, ja samalla harjoitella näytelmiä sekä esiintyä niissä iltaisin. Joka hetki hänen täytyi olla valppaana juonien ja petosten varalta, sillä vihollinen oli läsnä koko ajan. Mutta koskaan hän ei saanut näyttää epäilyksiään, surujaan tai väsymystään."

WSOY, 2011
Sivuja: 351
Alkuteos: Madame de Pompadour
Suomentanut Päivi Kivelä

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia / Anna-Leena Härkönen

En ole aikoihin lukenut Anna-Leena Härköstä, mutta kiitos naistenpäivän e-kirjatarjouksen, tulin napanneeksi Laskevan neitsyen mukaani lomalukemiseksi. Kirja oli ohut, joten tavallisessa muodossaan se ei olisi valikoitunut reissukaveriksi, mutta onneksi yhdessä puhelimessa voi olla monta e-kirjaa joten lukutoukankaan ei tarvitse säännöstellä lukemisiaan. Suorastaan fantsua!

Laskeva neitsyt on kokoelma Härkösen kolumneja. Niissä eletään tavallista elämää, ostetaan kalliita voiteita joita ei oikeasti tarvita, hikotellaan ja mietitään äitiyttä. Kokonaisuudessaan kolumnit olivat mukavan rentoa ja mutkatonta luettavaa, jotka vetivät suun hymyyn vähän väsyneemmältäkin matkaajalta. Osa teksteistä toki osui maaliinsa muita paremmin, kaikkiin teksteihin en oikein osannut samaistua ja ehkä siksi niiden takana piilevä nokkeluus jäi tajuamatta.

Laskeva Neitsyt on koottu Härkösen Anna-lehdelle vuosina 2003-2011 kirjoittamista kolumneista ja se sisältää yhteensä 40 kolumnia. Kirjan tekstit ovat mukavalla tavalla arkisia, sen aiheet tuntuvat kumpuavan aidosti tavallisesta elämästä, rennolla otteella ja pilke silmäkulmassa - niinkuin pitääkin. Kaiken dramaattisen lukemisen, sotien, murhien ja muiden vastaavien, keskellä on ihan oikeasti kivaa vaihteeksi lukea arjesta ja siitä, kuinka jotakuta muutakin ahdistaa (ja vähän kyllä salaa innostaakin) meikkien ja voiteiden Q10-viidakossa samoilu tai joulurumbaan mukaan liittyminen. Niin minuakin. Eikä aina tarvitse tuntea edes angstia samoista asioista, jo ajatus siitä, että joku muukin joskus lannistuu arjessa, lohduttaa. Ja muistuttaa siitä ettei ehkä sittenkään ehkä ihan kaikkea kannata ottaa niin vakavasti.

(Anna-Leena Härkönenkään ei pidä talvesta!)
"Elänkö harhoissa? Pakenenko todellisuutta? Totta hitossa pakenen. Tämä on raskain vuodenaika. Syksy ja alkutalvi vielä menevät, kun on joulun odotusta ja muuta actionia. Mutta tämä pitkä kevättalvi. Loskainen välitila. Harmaa vyöhyke, joka kestää ikuisuuden. Villahousujen näkeminen itkettää. Huivia ei millään viitsisi vetää päänsä suojaksi. Alkaa vähitellen tuntea itsensä joksikin maatuskaksi, joka lyllertää katuja pitkin kahta numeroa liian suuressa turkissa. Jalat ovat aina märkinä."

Otava, 2013
Sivuja: 126

Shadow creek / Joy Fielding

Olen pitänyt joistakin Joy Fieldingin kirjoista kovastikin, mutta viime aikoina rouvan paras kirjoitusterä on tuntunut kadonneen. Mutta uskollisen lukijan tavoin aina jaksan kuitenkin odottaa ja toivoa. Shadow Creekin alkuasetelma oli suorastaan sydäntäsärkevän toimivan oloinen, kun tarinan vuoristoseudulla liikkuvat pahikset murhaavat raa´asti iäkkään, yhä toisiinsa rakastuneen, pariskunnan. Ja siitä sitten alkoikin alamäki...

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen, stressaantunut ja viehättävä Val, joka yrittää luovia avioeron ja hankalan teini-ikäisen tyttären, Briannen, keskellä. Tarinan alkaessa Briannen on määrä lähteä vuoristoon isänsä ja tämän uuden kumppanin, upean ja nuoren Jenniferin kanssa. Mutta siippa joutuukin jäämään töihinsä ja yllättäen Val huomaakin olevansa matkalla vuorille yhdessä tyttärensä ja Jenniferin kera. Automatkalla radiossa kerrotaan alueella tapahtuneesta raa'asta murhasta...

Shadow Creekissä on sinänsä paljon hyviä ja lupaavia dekkarin aineksia. Jylhät metsät ovat toki oivallinen ympäristö eivätkä murhaajatkaan ole tylsimmästä päästä, mutta jotenkin kirja tuntui pitkälti hyvinkin tylsältä. Repäisevän epilogin jälkeen keskityttiin nimittäin pitkäksi aikaa naisten matkantekoon ja keskinäisten suhteiden monipuoliseen puimiseen ja varsinainen jännitys jäi taka-alalle. Ellei naisten keskeistä riitelyä sitten pidetä jännittävänä? Tässä kohdin mieleeni palasi taannoinen Lisa Scottoline-pettymykseni, joka harmikseni keskittyi lähinnä päähenkilöiden suhteiden itkuiseen sekin. Luen toki mielelläni ihmissuhteistakin kun niitä kuvataan mielenkiintoisesti, mutta tällä kertaa Fieldingin hahmot ovat melkoisia stereotyyppejä eikä mitään kovin merkittävää ahaa-elämystä muutenkaan pääse syntymään.

Kirjan loppu oli mielestäni ihan onnistunut ja on oikeastaan harmittavaa että sen ja lupaavan ensimmäisen kappaleen välissä oli niin paljon turhaa, sillä näistä aineksista olisi saanut aikaiseksi parempaakin jälkeä.

"She may be younger and prettier; but I'm smarter and a much better driver. Was she seeking to remind the other woman that even though she might have taken her place in Evan's heart, this would never be the case with his only child? I'm still Brianne's mother: No one can take that away from me."

Simon & Schuster, 2012
Sivuja: 367

Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green

Arastelin alkuun  Tähtiin kirjoitettuun virheeseen tarttumista, sillä nuoren tytön syöpätarinan lukeminen tuntui ajatuksena raskaalta. Olen itsekin seurannut sairastuneen ihmisen hidasta hiipumista ja pelkäsin että kirja toisi vain vaikeat muistot takaisin mieleeni. Mutta nyt olen iloinen siitä että tulin lukeneeksi tämän kirjan, sillä se muistutti minua niistä tärkeistä asioista, jotka opin oman läheiseni kohdalla, nimittäin toivosta ja siitä, kuinka tärkeää sairastuneelle on saada olla edes hetkiä jolloin voi olla ihan tavallinen ihminen ilman sairautta.

Kirjan päähenkilöinä on 16-vuotias Hazel, joka eräänä päivänä tapaa pojan, Augustuksen. Tarina olisi ehkä tavanomaisempi ellei tapaamispaikkana olisi syöpäsairaiden nuorten vertaistukiryhmä. Viimeiset kolme vuotta Hazel on sairastanut parantumatonta kilpirauhassyöpää eikä halua rakastua. Ei halua aloittaa sellaista minkä tietää loppuvan. Mutta Augustus, jolla on ihanan vino hymy ja vain yksi jalka, herättää Hazelin eloon.

John Greenin teksti ja hänen sankarinsa tuntuvat aidoilta teineiltä. He ovat ehkä hivenen vakavampia ja syvällisempiä kuin terveet ikätoverinsa, mutta oman kuolevaisuuden kohtaaminen nuorella iällä varmasti pistää ajattelemaan muutakin kuin pleikkaa ja pintamuotia. Ja samaan aikaan, kaiken kuoleman ja sairauden keskellä, Hazel on kuitenkin silti tyttö. Tyttö, joka haluaa suudella poikaa, mennä treffeille ja tuntea itsensä kauniiksi vaikka joutuisikin käyttämään happiviiksiä. Näiden nuorten maailma tuntui terveestä aikuisesta tuntui   riipaisevalta. Mutta, kummaa kyllä, Tähtiin kirjoitettu virhe onkin toiveikas kirja. Se muistutti minua siitä, kuinka hienoa rakkaus on. Se, että löytää juuri sen oikean ihmisen oikealla hetkellä, on pieni ihme ja jokainen yhteinen hetki on lahja.

Greenin kirja on monipuolinen ja toimiva kokonaisuus. Rakkaustarinan ohella hän kuvaa hienosti syöpäsairaan elämää, mutta saa myös lukijansa hymyilemään Augustuksen ja Hazelin nokkeluuksille. Kokonaisuus on lämmin ja toiveikas ja sen lukemisesta jäi hyvä mieli. Suosittelen!

Tähtiin kirjoitettu virhe, Hazel ja Augustus, ovat valloittaneet minun lisäkseni myös kirjallisia piirejä. Teos on ollut yhtäjaksoisesti yli vuoden New York Timesin bestseller -listalla. Kirjan elokuva oikeudet on ostanut Fox.

"Kulta pieni", äiti sanoi. "Mikä nyt on hätänä?"
"Olen niin kuin. Niin kuin. Olen niin kuin kranaatti. Olen kranaatti, ja jossakin vaiheessa minä räjähdän ja haluaisin minimoida vahingot, käsitätkö?"
Isä kallisti vähän päätään kuin toruttu koiranpentu.
"Minä olen kranaatti", sanoin uudestaan. "Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana. Voisitteko vain hyväksyä sen? Minä en ole masentunut. Minun ei tarvitse enää käydä missään. Enkä voi olla tavallinen teini-ikäinen, koska olen kranaatti."

WSOY, 2013
Sivut: 340
Alkuteos: The fault in our stars
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: kirjailijan kotisivut, Oota mä luen eka tän loppuun, Saran kirjat, Kirjapeto, Lukuisa
Saatu arvostelukappaleena.

22.11.1963 / Stephen King

Olin lukenut elämäni aikani vain yhden Stephen Kingin kirjan - Carrien - jonka jälkeen olin tullut siihen tulokseen että tämä kirjailija ei ole minua varten. Sitten, vuosikymmen tai pari myöhemmin, huomasin että miehen tuorein kirja, joka pyöri JFK:n salamurhan ja perhosvaikutuksen ympärillä, alkoi oudosti kiinnostaa. Ja pienen pähkäilyn jälkeen uskaltauduin lukemaan tätä kirjaa, joka sai minut melkein myöhästymään töistä.

Kirjan pääosassa on Jake Epping, äidinkielen opettaja, joka saa kuolemaa tekevältä ravintoloitsija-ystävältään erikoisen tehtävän. Ravintolassa nimittäin sijaitsee madonreikä/aikapoimu/mikälie ryppy ajassa, jonka kautta pääsee palaamaan vuoteen 1958. Vaikka menneessä viettäisikin vuosia, on nykyajassa kulunut vain 2 minuuttia, lisäksi uusi käynti menneisyydessä nollaa aina edellisen. Miehet haluavat tehdä jotakin merkityksellistä muuttaakseen historiaa parempaan suuntaan ja päättävät yrittää estää presidentti Kennedyn salamurhan 22.11.1963. Mutta kannattaako historiaa yrittää muuttaa?

Perhosvaikutus on aina kiehtonut minua ja huomasin lukiessani pohtivani useasti niitä henkilöitä, joiden elämää Epping oli jo muuttanut ja kehitteleväni omia potentiaalisia juonenkäänteitäni ja sitä, mitä itse olisin tehnyt, mikäli moinen mahdollisuus olisi tielleni osunut. Tässä kohdin Epping ei taida omata tämän bloggaajan uteliaisuutta, sillä minä olisin varmasti käyttänyt omat mahdollisuuteni toisin - olisin vaikkapa halunnut tavata omat vanhempani nuorina (ja kenties antanut isälleni vinkin ostaa Nokiaa silloin kun se todella kannatti, öhöm). Epping kuitenkin omaa allekirjoittaneeseen verrattuna oivallisen työmoraalin ja keskittyy vain pelastamaan maailmaa mikä toki onkin ihmiskunnan kannalta varmaan ihan mukava juttu...

En tiedä kuinka tyypillinen Kingin kirja tämä on, mutta ainakaan kovin kauhistuttava tämä ei ollut vaikka toki jännää välillä olikin. Minun makuuni tämä oli oikein sopiva King, mutta tosi-fanit saattavat olla toista mieltä? Ilokseni huomasin viihtyväni kirjan seurassa oikein mukavasti, Kingin teksti oli sujuvaa ja kiinnostavaa ja loi pieninkin eilen sopivan painostavan tunnelman tekstiin. Erityisesti pidin kappaleiden loppuun sijoitetuista pienistä koukuista, joita kirjailija käytti minusta varsin näppärästi. Usein koukkuilu tuntuu minusta lähinnä ärsyttävältä, mutta tässä kirjassa se toimi.

Kirjassa käsitellään kiinnostavasti ja tarkasti Yhdysvaltain historiaa 1960-luvun taitteessa. Itse en tähän ajanjaksoon ole paljoa perehtynyt vaikka perusasiat tuttuja olivatkin. Luulen kuitenkin että ajanjaksosta tai salamurhasta enemmän kiinnostuneille kirja saataa olla herkkupala ja mahdollisuus oivallisiin ajatusleikkeihin.?

"Kuka te olette?" hän kysyi.
"En kukaan." Kävelin hänen ohitseen ovelle. Mutta hän oli ansainnut paremman vastauksen. Sireenit olivat nyt lähempänä, muta käännyin hänen puoleensa. "Suojelusenkeli", sanoin. Sitten astuin takaovesta ulos vuoden 1958 halloween-iltaan.

Tammi, 2013
Sivuja: 869
Alkuteos: 11/22/63
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä, Amman lukuhetki, Morren maailma