Luin viime vuonna Helena Wariksen Vuoren ja olin myyty, päätin että tältä kirjailijalta haluan lukea lisääkin. Nyt hyppysiini osui Entropia, joka on Wariksen ja hänen puolisonsa Janne Nykäsen ensimmäinen yhteisteos, joka vaikutti minusta lähtökohdiltaan varsin kiinnostavalta, sillä kyseessä oli dystopia Suomesta jossa maaseutu on tyhjentynyt, sähkö ja muut kulutustavarat ovat kortilla ja jokaisessa kansalaisessa on tunnistussiru. Fantasiaa, mutta ei liian kaukaahaettua sellaista ja siksi niin toimivaa!On synkkä ja sateinen yö kun syrjäisellä maatilallaan yksin elelevä Jon saa yllätysvieraan - ohiajavasta autosta on ovelle asti rämpinyt läpimärkä, punatukkainen nainen nimeltä Marina. Marina on Pääkaupungissa toimivan Headlights-lehden toimittaja joka on törmännyt henganvaaralliseen jutun aiheeseen. Jonkaan tosin ei taida olla ihan tavallinen maajussi ja luvassa onkin vallan vauhdikasta menoa!
Tarinan kehykset ovat todella mielenkiintoiset, kirjailijapari onnistuu taitavasti sirottelemaan erilaisia tiedonmurusia pitkin kirjaa joka kutittelevat mielikuvitusta. Myös henkilökaarti on toimiva, Marinan ja Jonin välillä on hauskan kipakkaa kemiaa ja vaikka sivuhenkilöitä onkin niukalti, mahtuu mukaan myös muutama sivuhenkilö, joista varsinkin ärrävikainen torpedo nimeltä Kulikka on melkoinen tapaus joka onnistui irroittamaan muutamat kikatuksetkin.
Ainoa nurinan aiheeni on se, että kirjan loppuessa kovin paljon juonesta jää vielä auki; juuri kun aloin päästä lukemisessani vauhtiin, tajusin että sivut tulevat loppumaan kesken. En nimittäin ollut huomannut kirjan takakannesta että tarinalle on tulossa jatkoakin. En ole aina hirveän innoissani jatko-osista, joskus ne vain katkaisevat hyvän lukukokemuksen vuodeksi, ja tässäkin tapauksessa siis iski pieni pettymys. Joka toivottavasti unohtuu kun saan seuraavan kirjan hyppysiini.
Kirjasta on blogannut myös Kujerruksia-blogin Linnea, käykääkäpäs katsomassa!
Kustannus Aarni, 2015
Sivuja: 227
Minäkin mietin loppupuolella että miten tässä nyt mukamas kaikki ratkaistaan! No eipä ratkaistu, tavallaan tykkäsin siitä että sai itse pohtia ja miettiä. Tavallaan toisaalta myös harmittaa, että "taas" saa odottaa seuraavaa osaa. Mainio teos yhtä kaikki.
VastaaPoistaOoh, kuulostaa hyvältä, ja nyt kuulin tästä kirjasta ensi kerran, kun blogivirtaani nousivat teidän molempien postaukset. Kuulostaa myös fiksulta ratkaisulta jättää jatko-osaan jotain, pakottaa ihmisen miettimään itse mahdollista jatkoa, kuten Linnea sanoo. Vaikka vältänkin teatteria, jossa yleisön pitää tehdä jotain muuta kuin tavallisesti - osallistavaa, kauhistus! - kirjoissa tykkään.
VastaaPoista