Saastat / Lotte & Søren Hammer

Tulin vähän aikaa sitten aloittaneeksi taas yhden kirjasarjan lukemisen väärästä päästä, tällä kertaa vuorossa oli komisario Konrad Simonsenisa kertova Kaikella on hintansa. Pidin kirjasta, mutta tuntui siltä etten päässyt ihan kaikkiin päähenkilöistä kerrottuihin juttuihin sisään oman näppäryyteni takia. Joten piti lainata sarjan ensimmäinenkin osa, Saastat.

Saastat esittää oikeastaan moraalisen kysymyksen: onko oikein tappaa pedofiili? Saako kansalainen ottaa oikeuden omiin käsiinsä jos niin tekemällä voidaan ehkä suojella viattomia pahuudelta. Saastoissa murhaaja tekee tämän valinnan ja joukko pedofiilejä kohtaa loppunsa ikävällä tavalla. Tapausta tutkiessaan Simonsen tiimeineen huomaa olevansa hankalassa tilanteessa, sillä tekijät ovat aloittaneet myös taitavan mediakampanjan ja yleisön mielipide tuntuukin olevan murhaajan puolella.

Kirjan rikos ja sen varsinainen selvittely jäi minulta kahden muun, mielenkiintoisemman asian varjoon, nimittäin kirjassa esiintyvä nettikampanjointi ja moraalisten ongelmien pohdiskelu vei mukanaan poliisin työtä vahvemmin. Saastojen voimakkain valtti onkin pohdiskelussa, jossa lukijakin joutuu miettimään omia arvotuksiaan. Kahdesta huonosta vaihtoehdosta on vain vaikeaa valita, tappaminen on väärin mutta niin on pedofiliakin. Tässä kohdin Saastat yllättikin iloisesti, siinä on dekkariksi hyvin syvempää ajateltavaa.

Kirjan toinen kiinnostava aspekti on murhaajan aloittama laaja-alainen mediakampanja, jonka tavoitteena on yleisen mielipiteen kääntäminen murhaajalle suotuisaan suuntaan. Luin vähän aikaa sitten mielenkiintoisen artikkelin nettimarkkinoinnista ja sen valossa kirjan kampanja näyttäytyi aika uskottavassa muodossa. Oli oikeasti pelottavaa miettiä, voiko tämä todella olla totta? Kuinka helposti vietäviä me nykyajan ihmiset oikeasti olemme?!

Kerrankin jopa allekirjoittanut pääsee kommentoimaan käännöstä! Tiedän että tämä on nipottamista, mutta... Tekstissä on kohta jossa hakkeri neuvoo kuinka henkilö pääsee urkkimaan toisen salasanaa ja tässä yhteydessä laitetaan koneeseen disketti. Tässä lienee alkuperäinen sana ollut tanskalainen versio sanalle disk (en tosin osaa tanskaa joten veikkailen vain ruotsin pohjalta), jonka kuitenkin kääntäisin vaikkapa levyksi (esim. DVD). Diskettejä kun ei ole tainnut käytössä olla enää noin vuosikymmeneen...

Kokonaisuutena Saastat oli napakka ja tehokas trilleri, joka antoi myös ajattelun aihetta. Pientä miinusta antaisin ehkä henkilöistä joiden taustat tuntuivat hetkittäin vähän sekavilta.

"Poika oli pieni, aivan liian pieni, ei kai kukaan voinut olla noin paha. Hän huusi sen huoneeseen, hän halusi sammuttaa mutta ei voinut ja näki helvetin. Hän itki. Ensin hiljaa, sitten ääneen parkuen. Hän pamautti ruudun alas jalallaan ja piti käsiä silmien edessä, mutta kuvat jatkoivat elämäänsä hänen päässään, ja hän keinui edestakaisin kuin idiootti."

Bazar, 2011
Sivuja: 445
Alkuteos: Svinehunde
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella, Kaiken voi lukea, Kirjainten virrassa, Aamuvirkku yksisarvinen

Telkkuvinkki Tess Gerritsenin ystäville!

Hellou jännityksen ystävät, huomasin juuri jotain kiinnostavaa televisio-ohjelmassa. Maanantaina MTV3:n illassa (klo 22:35) starttaa uusi sarja nimeltä Rizzoli & Isles - luvassa olisi siis Tess Gerritsen -herkkua!

Ensimmäistä jaksoa kuvataan näin: "Kovapintainen rikosetsivä Jane Rizzoli ei vähästä hätkähdä, mutta kun jo kertaalleen kiven sisään toimitettu sarjamurhaaja tekee mahdottomalta tuntuvan paluun ja uhkaa ottaa hänet lopullisesti hengiltä, tueksi tarvitaan ainakin paras ystävä, kuolinsyyntutkija Maura Isles. Äidin ja veljen avusta ei sitten olisikaan niin väliksi. Sarja perustuu Tess Gerritsenin suosittuihin dekkarikirjoihin. Amerikkalainen rikossarja, jossa kaksi vahvaa uranaista panee Bostonin kuriin ja järjestykseen."

Pakko katsoa!

Constance: the tragic and scandalous life of Mrs Oscar Wilde / Franny Moyle

Kiinnostukseni Oscar Wilden elämään ja tuotantoon ei liene salaisuus. Vaikka mies parhaiten muistetaankin nokkeluuksistaan ja surkeasta lopustaan, oli hänen elämässsä paljon muutakin ja sitä valoittaa Constancen, Wilden vaimon, elämäkerta. Constance on jäänyt historiassa paitsioon. Hän oli skandaalista kärsiviä vaimo ja äiti, mutta hän oli myös rohkea ja moderni nainen aikana jolloin naiset olivat juuri saaneet oikeuden hallita omaisuuttaan.  (Vuoteen 1882 saakka naisen aviopuoliso hallitsi hänen omaisuuttaan, mistä seurasi monia surullisia tarinoita.)

Tarina on surullisen tuttu. Poika kohtaa tytön ja he rakastuvat, avioituvat ja perustavat perheen. Hankitaan oma koti ja sisustetaan, siunaantuupa perheeseen pian kaksi pientä poikaakin. Molempien urat kukoistavat - elämä on hyvää. Sitten mies alkaa hiukan kyllästyä vaimoonsa, joka ei enää synnysten ja sairastamisen jälkeen olekaan niin liljamainen kuin hääpäivänä. Miehen mieli kaipaa jännitystä ja niinpä perheidylliin luikertelee käärme...

Franny Moyle on tehnyt hienon tutkimustyön ja tuonut Constance Wilden esiin varsin elävän tuntuisena. Kirja sisältää mm. lukuisia katkelmia Constancen kirjeistä ystävilleen, samoin kuin hänen poikansa Vyvyanin muisteloita. Constance näyttäytyy kirjan sivuilla älykkäänä ja rohkeana naisena, jolla on aivan omia ajatuksia. Hän on omistautuva äiti ja rakastava vaimo, joka ei arkaile tiukan paikan tullen kääriä hihojaan mikäli perheen hyvinvointi sitä vaatii. Hän on aatteen nainen, josta tulee myös tyyli-ikoni, jonka pukeutumista seurataan ja kommentoidaan.

Pukeutuminen onkin yllättävän suuri osa kirjaa, sillä ns. järkevän pukeutumisen suuntaus oli hyvin tärkeä asia Constancelle. Suuntaus pyrki vastustamaan luita murtavia korsetteja ja suuria vannehameita, jotka olivat aiheuttaneet jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, mm. Oscarin sisarpuolet olivat menehtyneet hameen syttyessä tuleen tanssiaisissa. Nykypäivän lukijana ja pukeutujana moinen hanke tuntui ensin oudolta ja jopa turhanpäiväiseltä, mutta kiitos Moylen tekstin, aloin ymmärtää että kyse on ollut ihan oikeasta käytännön ongelmasta.  Kirja tarjoaakin myös mielenkiintoisen kurkituksen viktoriaanisen ajan ylemmän luokan elämään, mistä pidin kovasti! Esiin nousi monia minulle aivan uusiakin asioita, joiden taustojen Moyle avaa hienosti vieden samalla Wildejen tarinaa kohti surullista loppuaan.

Oscar esitetään kirjassa heikkona miehenä, joka ajautuu huonoon seuraan ja tekee kehnoja ratkaisuja puhtaasti typeryyttään ja turhamaisuuttaan. Hieno kirjailija, mutta heikko ihminen. Niin paljon kuin Oscar Wilden teksteistä pidänkin, aloin loppua kohden jo kiristellä hampaitani Oscarin hurvitellessa samalla kun hänen perheensä yrittää kaapia rahaa laskujen maksuun. "Oscar is weak like water", Constance kirjoittikin kuvaavasti ystävälleen.

Oscarin tavoin myös Constance oli kirjailija, hän oli julkaissut useampia lastenkirjoja ja toiminut myös Oscarin kirjallisena avustajana mm. Onnellisen prinssin kirjoittamisen aikana. Franny Moyle nostaakin esiin kysymyksen siitä, kuinka paljon Constance on itseasiassa auttanut kertomuskokoelman laatimisessa, sillä ainakin yksi kirjan tarinoista, Itsekäs jättiläinen, muistuttaa tyyliltään enemmän Constancen kuin Oscarin tekstiä.

Luettuani jäin miettimään enemmänkin piilomerkityksiä Wilden tuotannossa, esimerkiksi Ihanneaviomies ja Dorian Grayn muotokuva ovat melko mielenkiintoisia tässä mielessä. Edellisessähän on kunniallinen, lähes ihanteellinen aviomies, jolla on synkkä salaisuus. Jälkimmäisessä taas nuori herrasmies kaipaa Wilden tavoin jännitystä ja ajautuu viettämään paheellista elämää. Lukiessani huomasin myös löytäväni Wildejen tarinasta jotain samaa kuin A.S. Byattin Lastenkirjasta, mikä ei toki sinänsä liene ihme, kuvataanhan molemmissa samaa ajankohtaa. Silti mietin olisiko Constance voinut olla jonkinlaisena esikuvana esimerkiksi Olive Wellwoodille.

Kokonaisuutena viihdyin loistavasti Franny Moylen kirjan parissa ja kiittelen kirjan parissa tehtyä taustatyötä joka tuo sekä aikakauden että pariskunnan itsensä hienosti eloon.

It was the last time she ever went to the theatre with her husband. It may well have been last time she saw him as a free man. And Bosie remembered that "When I said goodnight to her at the door of the theatre she had tears in her eyes."

2011, John Murray
Sivuja:  374

Dorothy and the Wizard in Oz / L. Frank Baum

Lapsena Ozin velho oli minusta huikea juttu, luin sen ja Ozin prinsessan useammankin kerran ja sitä leikittiin pihalla ahkerasti. Ainoa ongelma oli sen päättäminen kuka leikeissä sai olla Dorothy, toki Ozmankin rooli kävi hyvästä lohdutuspalkinnosta. Uutta e-lukemista etsiessäni silmiini osui Dorothy and the Wizard in Oz ja päätin virkistää lapsuusmuistoja...

Kirjassa Dorothy on San Franciskossa sukuloimassa maanjäristyksen sattuessa. Tämä onnettomuuksille altis pikkuneiti putoaa kissansa Eurekan, Jim-hevosen ja Zeb-nimisen pojan kanssa järistyksen muodostamaan kuiluun ja löytää itsensä jälleen oudosta maasta. Samaan kuiluun on pudonnut myös Ozin velho ja he yhdistävät voimansa selvitäkseen oudossa maailmassa. Pieni seurue kohtaa matkallansa mm. peilimaan kasvi-ihmiset, lohikäärmeet ja näkymättömät karhut, mutta lopuksi päädytään tietysti Oziin.

"What an absurd creature!" he exclaimed.
"He may look absurd", said the Prince, in his quiet voice, "but he is an excellent Sorcerer. The only fault I find with him is that he is so often wrong."

Lukiessani muistin miksi olin niin kiintynyt Dorothyn seikkailuihin lapsena. Hän on reipas ja neuvokas tyttönen eikä hermostu vähästä. Tässä kirjassa Dorothy putoaa maanjäristykseen luomaan aukkoon, pakenee yhtä jos toista outoa ja vaarallista kansaa jotka vangitsevat ja uhkaavat tappaa joukkion - eikä ole moksiskaan. Outojen vihollisten hyökätessä, Velhon tarjotessa vaihtoehtoja pakenemisen ja taistelun välillä, Dorothy valitsee taistelun. Hän ei itke, ei haikaile kotiin, korkeintaan kehoittaa kissaansa käyttäytymään paremmin ja olemaan syömättä pikkupossuja.

Dorothy and the Wizard in Oz muistuttaa kovasti rakenteeltaan Ozin velhoa. Tuttuun tapaan kumppanukset joutuvat luonnonmullistuksen myötä vieraaseen maailmaan ja siellä kuljetaan eriskummallisesta maasta toiseen, vaaroja kohdaten ja lopussa päädytään tietysti Oziin, jossa kohdataan taas vanhat, edellisistä kirjoista tutut ystävät. En tiedä onko syynä se, että olen nyt rutkasti vanhempi kuin viimeksi Oziin palatessani mutta minusta tässä kirjassa oli jonkinlaista välityön makua. Tuntui siltä että kirjassa toisteltiin vanhoja, hyväksi havaittuja teemoja ja tarinakaan ei ollut niin yhtenäinen ja vahva kuin Ozin Velhossa. Varsinkin puolivälin jälkeen oleva osio, jossa Dorothy ystävineen on Ozissa tuntui jonkin verran täytteeltä, aivan kuin Ozin vierailu olisi ollut pakollinen tarinaan lisättävä täyte. (Tunnen itseni vähän huonoksi ihmiseksi arvostellessani tätä kirjaa näin.)  Kokonaisuutena pidinkin nostalgiasta jonka kirjan lukeminen toi mieleeni ja nautin Baumin mielikuvituksesta ja huumorintajusta, mutta jäin silti kaipaamaan kirjan juonelta enemmän. 

(Työtapaturma L.Frank Baumin tyyliin eli kuinka päädytään pään syvyyksiin vahingossa.)
"On earth I was a manufacturer of Imported Holes of American Swiss Cheese, and I will acknowledge that I supplied a superior article, which was in great demand. Also I made pores for porous plasters and high-grade holes for doughnuts and buttons. Finally I invented a new Adjustable Post-Hole, which I thought would make my fortune. I manufactured a large quantity of these post-holes, and having no room in which to store them I set them all end to end and put the top one in the ground. That made an extraordinary long hole, as you may imagine, and reached far down into the earth; and as I leaned over it to try to see to the bottom, I lost my balance and tumbled in."

Gutenberg project, 1908

Lakimiehet /John Grisham

Olen tainnut lukea jokaisen John Grishamin kirjan, nekin, jotka eivät olleet erikoiset hyviä. Viime vuosien aikana kirjailija on mielestäni alkanut toistaa itseään ja kirjoista onkin puuttunut se kipinä ja jännite, joilla esimerkiksi Firma ja Aika tappaa vakuuttivat lukijat. Viime vuonna ilmestynyt Tunnustus kuitenkin vakuutti ja siksi odotinkin innolla uutta Grishamia. Lakimiehet kuitenkin jätti minulle ristiriitaisen olon, sillä vaikka kirjailijan teksti onkin tutun sujuvaa ja miellyttävää ja henkilöhahmot värikkäitä ja kiinnostavia, jää juoni ennalta-arvattavaksi ja taka-alalle.

Suuren lakifirman syövereissä työskentelevä David on uupunut ja hermoromahduksen partaalla. Mies on painanut työssään pitkää päivää viisi vuotta ja vaimo toivoisi että puoliso kävisi kotona muutenkin kuin nukkumassa. Tutkinnostaan huolimatta David ei ole koskaan oikeussalissa käynytkään, hänen työnsä on käydä läpi loputtoman tuntuisia kirjelmiä ikkunattomassa huoneessa. Joten eräänä päivänä David lähtee työpaikaltaan, vetää päänsä baarissa täyteen ja päätyy muutaman mutkan kautta Finley & Figgin, kahden miehen ambulansseja jahtaavaan firmaan, joka kituuttaa eteenpäin. Tilaisuus kolkuttaa ovelle ja Finley&Figg lähtevät koettamaan onneaan ryhmäkanteiden miljoonia lupailevaan maailmaan.

Lakimiehistä puuttuu Grishamin luoma jännitys, kirja on oikeastaan aika leppoisa ja vähän ennalta-arvattavakin teos. Viihteenä kirja ei kuitenkaan ole yhtään hullumpi, vaikka Lakimiehet onkin pehmeämpää Grishamia, mutta nautinkin kuitenkin Davidin ja ennenkaikkea hänen uusien työtovereidensa kuvauksesta. Wally, Oscar ja Rochelle ovat mielenkiintoisia ja värikkäitä hahmoja, joita Grisham kuvaa pilke silmässä. Tämä jäikin minulle keskitason kirjaksi - luin, olin kohtuullisen viihdytetty, mutta unohtumaton lukukokemus tämä ei ollut.

Ovi oli auki, ja Rochelle kuunteli jokaista sanaa, tosin tämä nimenomainen keskustelu alkoi käydä hiukan tylsäksi.
Wally puhui hiukan kovempaa. "Me voimme hankkia muutaman tapauksen, lyöttäytyä yhteen ryhmäkanneasiantuntijoiden kanssa, tarjota heille siivun kakusta, hyötyä heidän kustannuksellaan kunnes juttu sovitaan, minkä jälkeen me saamme rekkalastillisen rahaa. Helppoa rahaa, Oscar."
"Vaippaihottumista, vai?"
"Okei, se ei toiminut. Mutta nämä sähkölamauttimet ovat kultakaivos."
"Taas yksi kultakaivos,Wally?"
"Jep, minä todistan sen."
"Teepä niin."

PS. Nappaan tästä So American -haastetta varten Arkansasin osavaltion.

WSOY, 2012
Sivuja: 349
Alkuteos: The litigators
So American: Arkansas

Happy family / David Safier

Helppoa lukemista lukujumiin. Riittävän hauskaa ja omassa kohellusfiiliksessään sopivan rentoa. Vakavalla ja kovin kriittisellä mielellä tätä ei kannata lukea, mutta huonoon tuuleeni ja sateiseen päivään tämä sopi kuin nyrkki silmään. Pidin David Safierin edellistä kirjaa, Huonoa karmaa, leppoisana ja helppona välipalakirjana ja siksi päätinkin tarttua Happy familyyn.

EmmaWünschmannin pyörittää pientä kirjakauppaa tappiollisesti ja ajattelee kaiholla kustannustoimittajan uraa, josta hän luopui perustaakseen perheensä. Perheen, joka nyt vaikuttaa niin kovin epätyydyttävältä. Aviomies-Frank on työnarkomaani, joka kaikessa väsymyksessään on muuttunut tunteettomaksi ja tylsäksi, teini-ikäinen Fee vain tappelee äitinsä kanssa ja tekstailee pojille. Perheen nuorin, Max, on älykäs ja pelokas, koulukiusattu poika, joka äitinsä harmiksi eristäytyy muista ihmisistä. Perhe on hitaasti ajautumassa erilleen kunnes eräänä kohtalokkaan iltana Wünschmanneilla käy todella onni. Emma suututtaa noidan, joka muuttaa naamiaispuvuissaan olevan perheen oikeiksi hirviöksi. Kuinka Frankensteinin hirviön, vampyyrin, muumion ja ihmissuden elämä alkaa luistaa ja muuttuuko perhe koskaan entiselleen?

Happy family on melko samanlainen kuin Huono karmakin, joskin nautin ehkä enemmän Huonon karman nokkelasta perusasetelmasta, jossa nainen yrittää jälleensyntymän keinoin löytää tiensä takaisin perheensä luokse. Ja perheestä on kyse tälläkin kertaa. Vaikka kirjan viesti onkin kaunis, se jää kaiken hirviörymistelyn alle. Safier päästää koko perheen vuoronperään ääneen, mikä jonkin verran elävöittää tarinaa vaikka kertojanäänet eivät eroakaan toisistaan kovin paljon, lukuunottamatta Frankia, joka uudessa olomuodossaan kommunikoi vain muutamien äänteiden ja piirrosten kautta.

Kokonaisuutena kirja oli, jälleen kerran, leppoisa ja ihan rentokin kirja. Kirjan perusidea, perheen muuttaminen hirviöiksi, tosin ei ihan iskenut minuun, olisin kaivannut sittenkin ehkä jotain todellisempaa tai uskottavampaa. Kirja saattaisi ehkä sopia paremminkin nuorten luettavaksi vaikka siinä hiukan pimpelipompelista ja marin poltosta puhutaankin.

"Ja hänellä on valtava pimpelipompeli", Cheyenne jatkoi, "kuin jokin syvänmeren olio."
"Syvänmeren olio?"
"Sellainen kuin Jules Vernen kirjoissa."
"Brr", oli ensireaktioni moiseen vertaukseen.
"Ei, ei mikään brr", hän virnuili, "vaan jippii!"
"Jippii?" kysyin.
"Tai jabadabaduu."
"Sitten mielummin jippii."
"Niin Draculakin sanoi."
Karkoittaakseni alastoman Draculan ja hänen syvänmerenolionsa mielikuvitusvuoteestani katsahdin olkani yli Frankiin. Hän kuorsasi ja oli valitettavasti vähemmän viettelevä näky.

Bazar, 2012
Sivuja: 314
Alkuteos: Happy Family
Saatu arvostelukappaleena.

Punaisten lyhtyjen kaksoset / Martine ja Louise Fokkens

Olin pongannut Punaisten lyhtyjen kaksoset aikaisemmin paristakin eri blogista ja kirja oli herättänyt uteliaisuuteni erikoisen aiheensa takia - se nimittäin kertoo tositarinan Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella prostituoituina työskentelevistä kaksosista. Kaksoset ovat varsin kuuluisia ja heistä on tehty kansainvälisessä levityksessä oleva dokumenttikin, Meet the Fokkens.

Minun mielikuvani prostituoidun työstä olivat erilaiset kuin Martinen ja Louisen kertomukset antavat ymmärtää. He aloittivat uransa punaisten lyhtyjen alueella 1960-luvun alkupuolella, nyt työvuosia on kertynyt jo puoli vuosisataa. Nyt jo 70-vuotiaista kaksosista Louise, eläköityi kaksi vuotta sitten, mutta Martine jatkaa edelleen ammatissa.

Kirja päästää molemmat kaksoset ääneen vuoronperään, Martine kertoo nykypäivästä, omasta prostituoidun arjestaan, Louise taas kuvaa muistojensa kautta siskosten päätymistä alalle ja työn arkea menneinä vuosikymmeninä. Tarinaan mahtuu tietysti asiakas jos toinenkin, mutta ovatpa sisarukset tavanneet myös valepukuisen prinsessa Beatrixinkin.

Tästä kirjasta kirjoittaminen tuntui aika hankalalta. Minun saamani tv:stä ja kirjallisuudesta saamani mielikuvat olivat melkoisessa ristiriidassa Fokkensin sisarusten arkipäiväisen ja jotenkin oudon leppoisan kuvan välillä. Näille naisille maksettu seksi on arkea siinä missä ruokaostostenkin teko. Kirjassa ei revitellä työn yksityiskohdilla mutta lukijalle ei myöskään tarjota kovinkaan laajaa kuvaa siskosten luonteesta tai tunteesta, mikä jäi häiritsemään minua. Kun sisarukset esimerkiksi kuvaavat ensimmäistä päiväänsä bordellista, kaikki tuntuu melkoisen mutkattomalta, ihan niinkuin ensimmäiseltä työpäivältä missä tahansa työpaikassa. Mutta kun työnä on oman ruumiin myyminen, voiko siihen suhtautua noin mutkattomasti? Tietysti ajat ovat muuttuneet siskostenkin alalla, se käy kirjastakin selvästi esille.

Kirja on mielestäni juuri sopivan pituinen, se onnistui pitämään mielenkiintoni loppuun saakka yllä. Kovin paljon pidempään en ehkä olisi jaksanut kyllästymättä, sillä jossain vaiheessa siskosten panotarinat alkovat minusta jo vähän toistaa itseään. Ehkä se tietyllä tavalla kuvaakin koko alaakin, puoleen vuosisataan mahtuu varmasti monta samantyyppistä asiakastakin.

Lähdin korkeakorkoisissa kengissäni Nieuwendijkiä kohti. Näin, että kadulla oli paljon väkeä ja tunnelma oli huoleton. Kun kävelin Warmoesstraatia Rokin-kadun suuntaan, vastaani käveli vakituinen asiakkaani. Me lähes törmäsimme toisiimme.
"Marie!"
"Hei, Rinus, mitä kuuluu? Minne olet menossa?"
"Olin tulossa sinun luoksesi."
"Sepä hauskaa. Palaan pian takaisin, haen vain ensin leivonnaisia."

Minerva, 2012
Sivuja: 208
Alkuteos: Ouwehoeren : verhalen uit de peeskamer
Kirjasta lisää: Villasukka kirjahyllyssä, Uppoa hetkeen