sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Loppu / Eppu Nuotio

Ajauduin Eppu Nuotion Pii Marin -sarjan pariin ensimmäistä kertaa kai Big Brother -sarjan takia... Vaikka Pii Marinit eivät mitään elämää suurempaa kirjallisuutta olekaan, mutta ne ovat ihan mukavia omalla tavallaan, helppoja, nopeita välipaloja jonkin raskaamman teoksen jälkeen.

Pii Marin -sarja esittelee topakan toimittajan, Piin, joka ajautuu selvittelemään rikoksia. Sarjan kuluessa on selvitelty myös Piin rakkauselämää, joka tähän sarjan päätösosaan mennessä on tosin jo vakiintumaan päin. Yhteinen koti on löytynyt poliisissa työskentelevän Juhan kanssa, mutta Pii etsii edelleen itseään ja miettii mitä elämältään haluaa. Myös kuolleeksi luultu isä on löytynyt, mutta pettymyksekseen Pii ei löydä sieltäkään vastauksia.

Rinnalla kulkeva tarina onkin tavallisempi, mutta surullinen. Nuoripari hankkii ison lainan unelmiensa asuntoa varten, joka sitten osoittautuukin homeloukuksi. Rakennuttaja ei halua ottaa vastuuta, eikä parilla ole rahaa korjauksiinkaan. Lapsien terveys ja avioliitto alkavat horjua - siinä sitä onkin arkipäivän kauhutarinaa kerrakseen!

Hometalotarina tuntui aidolta ja kiinnostavaltakin, varsinkin kun oma unelmakodin metsästyskin on vielä tuoreessa muistissa. Tähän tarinaan siis pystyin samaistumaan. Tarinan rinnalla kuljetetaan myös Piin omaa kertomusta itsensä etsimisestä, parisuhteesta, perheestä ja isästä. Tämä oli mielestäni tylsempi osuus kirjassa, kenties siksi että samat teemat ovat toistuneet koko kirjasarjan ajan ja siksi ne tässä vaiheessa alkavat jo tuntua turhankin tutuilta. Näissä kirjoissa minua on viehättänyt niiden arkisuus, siksi Piin kuolleeksi luullun isän metsästys pitkin maailmaa tuntui hiukan turhankin kaukaahaetulta ja agenttityyliseltä. Onneksi tässä kirjassa isä olikin jo pienemmässä roolissa.
"- Meidän ei olisi pitänyt ostaa koko taloa, Mikko sanoo eikö hän voisi sanoa mitään sen pahempaa. Henna kuulee syytöksen. Talo oli Hennan unelma, enemmän Hennan kuin Mikon. Mikko olisi asunut vaikka yksiössä koko ikänsä. Häntä ei vaivannut vierashuoneen, vaatehuoneen tai edes takkahuoneen puute. Mutta Henna syötti Mikolle unelman talosta, pieninä palasina, iltateen kanssa, aamukahvilla, sunnuntailounaan jälkiruoaksi. Mikko ei lukenut sisustuslehtiä eikä haaveillut ruusutarhasta, mutta Henna alkoi kerätä unelmatalon kuvia kansioon ja otti kansion kanssaan vuoteeseen aina iltaisin. Näytti Mikolle kuvia ja suukotteli tätä kuiskien lupauksia kahdenkeskisestä ajasta. Henna houkutteli Mikon pimeään metsään, susien armoille. Supsutti korvaan valheita onnesta, joka odottaisi heitä oman talon chabby chic -tyyliin sisustetussa korkeassa olohuoneessa. Henna sai Mikon syömään myrkytetyn omenan."
Kirjasta on kirjoitettu ainakin  Järjellä ja tunteella -blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti