Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu...

...oon turhaan odottanut tuulta lempeää.

Tänä vuonna huhtikuu tuntui aika raskaalta, syynä varmaankin oli pääsiäisen tienoilla alkanut sairastelu, joka onneksi nyt näyttää loppuneen. Viime päivien auringonpaiste ja lämpö on muutenkin antanut uutta energiaa niin että viikonloput ovat kuluneet ihan siivillä kevätsiivouksen ja pihan laittamisen kanssa. Yrtit ovat itämässä ja pieniä lehdensilmuja näkyy siellä sun täällä - ihanaa!

Olen myös yrittänyt blogin puolella tehdä pieniä nopeuttavia toimenpiteitä, toivottavasti ne purevat ja selailu sujuu nopeammin! Ensi kuussa taitaa olla 300. postaukseni aika ja lukijoitakin on tullut monta lisää, hei vaan teillekin!

Luetuksi tuli 6929 sivua ja 17 kirjaa, joista yksi oli sarjakuva, tämä taitaa olla blogin aikainen lukuennätykseni! Kuukauden mielenkiintoisimmiksi lukukokemuksiksi taisivat muodostua sukulaiseni sukutarina, Amy Tanin omaelämäkerrallinen teos ja Martinin koukuttava Kuninkaiden koitos.

Huhtikuussa sain loppuun myös elämäni ensimmäisen kimppaluvun, Kirjavan kammarin luotsaaman Susipalatsi-sunnuntain. Vaikka Susipalatsi ei ehkä oikein kimppalukukirjaksi taipunutkaan, niin kokemus oli silti kiinnostava mielenkiintoisine keskusteluineen. Ja Susipalatsin jatko-osahan ilmestyy englanniksi toukokuussa, se täytynee napata lukulistalle mukaan.

Huhtikuun luetut:

• Kuninkaiden koitos / George R.R. Martin
• Kuoleman enkeli / Sidney Sheldon
• Tulppaanimurhat / Daniëlle Hermans
• Päämääränä Cold mountain / Charles Frazier
• Äidinmaa / Jan Salminen
• Erään miehen tarina
• The Limpopo Academy of Private Detection / Alexander McCall Smith
• The Opposite of Fate / Amy Tan
• Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee
• Minun Kiinani 2: Puolueen aika / Li Kunwu, P.ôtié
• Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella
• Noitavasara / Ann Rosman
• Those who save us / Jenna Blum
• Valtaistuinpeli / George R. R. Martin
• Musta tuli / C.J Sansom
• Punainen morsian / Anilda Ibrahimi
• Tarhapäivä / Eve Hietamies

Haasteiden osalta huhtikuu oli So American -painotteinen, sain jokusen kategorian täyteen ja osavaltioita on kasassa nyt 14 kpl. Maailmanvalloitus sen sijaan eteni hitaammin, tässä kuussa käytiinkin vain Romaniassa ja Albaniassa.

Ensi kuussa jatkan ainakin Tulen ja jään laulun parissa, tämä kirjasarja on sen verran koukuttava että luulenpa joutuvani kahlaamaan sen julkaistut osat ihan kerralla läpi, eli kolme tiiliskiveä olisi vielä luettava. Eihän tässä muuten mitään valittamista, mutta olen muutamana aamuna ollut myöhästyä bussistani kun olen uppoutunut Westerosin menoon liikaa... Ja mammuttien lukemisen ohella pitäisi vielä ehtiä vähän treenata juoksuakin, sillä Naisten kymppi häämöttää jo. Kivaa!

Aurinkoista Vappua kaikille!

Kuninkaiden koitos / George R.R. Martin

Westerosiin oli pakko palata pian, varsinkin kun Game of Thronesin kakkos-kauden mainokset alkoivat pyöriä telkussa ja entisestään kutittelivat uteliaisuuttani... Sarjan kirjat näyttävät haluttua tavaraa kirjastossa juuri nyt, itse olin jonotuksen aloittaessani sijalla 33. Kirja on, jälleen kerran, aikamoinen möhkäle, minulle osui kirjastossa käteen teoksen uusittu ja kuvitettu kovakantinen versio. Hienon näköinen, mutta pikkuisen liian painava laukkuun ja iltalukeminen sängyssäkin vaati pientä säätöä...

"Vertavuotava tähti johdatti minut Qarthiin jossakin tarkoituksessa. Täältä löydän tarvitsemani, jos minulla on voimaa ottaa mitä tarjotaan ja viisautta välttää ansat ja loukut. Jos jumalat ovat tarkoittaneet minun voittavan, he tarjoavat mahdollisuuden, he lähettävät minulle merkin, ja ellei... ellei.."

Kirjaa lukiessani en voinut muuta kuin olla ihmettelemättä Martinin tekstin laajuutta ja yksityiskohtaisuutta. Kirjassa on jälleen kerran useita kertojia ja edellisestä teoksesta tuttujen henkilöiden sekaan on tuotu uusia kasvoja. Tämä tuntuukin kirjassa hetkittäin melkein tuskastuttavalta, jokaisen henkilön ja taustatarinan muistaminen on aikamoinen homma ja ainakin minä unohdin vähäpätöisimmät serit aivan tyystin. Kirjan loppuosan liitteissä tärkeimmät suvut toki esitellään henkilölistojen kera, mutta kärsimätön lukija ei jaksanut sinne joka kerran kurkistaa.

Martin osoittautui myös kieroksi kirjailijaksi. Monissa kirjoissa kokonaisuus on kohtuullisen selvä, lukija tietää melko pian ainakin sen kuka kuuluu hyvien puolelle, kuka pahojen. Mutta Tulen ja jään laulussa tämä ei olekaan niin yksinkertaista. Vaikka ensimmäisessä kirjassa asetelma näyttääkin selkeältä, ovat ns. pahiksiksi kuvittelemani hahmot sitten sen verran moniulotteisia että heistä löytyy inhimillisiäkin piirteitä. Mielenkiintoinen tapaus on vaikkapa kuningatar Cersei, joka jossakin toisessa kirjassa saattaisi olla se tyypillinen poikaansa jumaloiva juonittelija mutta Martin onkin kirjoittanut hänelle aivot! Hänen moraalinsa ja luonteensa saattavat olla kyseenalaisia, mutta mielenkiintoinen hän kyllä on.

"Sansa, saanhan jakaa kanssasi hieman naisellista viisautta tänä erityisenä päivänä. Rakkaus on myrkkyä. Makeaa myrkkyä, kylläkin, mutta se tappaa siitä huolimatta."

Kirjan juonesta on vaikea sanoa mitään kovin järkevää paljastamatta tapahtumia. Sota Westerosissa jatkuu, Starkin perhe on siroteltuna ympäri valtakuntaa. Taisteluita ja vaarallisia tilanteita piisaa (ja voi kuinka mieli tekisi kirjoittaa tähän eräskin paljastus!) samoin kuin yllättäviä käänteitä. Koska kyseessä kuitenkin on moniosainen sarja, jäävät tapahtumat kirjan lopussa auki. Onneksi Miekkamyrsky 1 odottaa jo lukuvuoroaan kirjakasassani... Ja eikun uutta kirjaa putkeen...

Kirjava, 2011

Sivuja: 783

Alkuteos: A clash of kings

Kirjasta lisää: Vinttikamarissa, Morren maailma, Booking it some more
Kirjan juonesta voi keskustella Juonittelua-blogissa!

Kuoleman enkeli / Sidney Sheldon

Sidney Sheldon on vanha teinivuosien suosikkini, muistan ahmineeni näitä kirjoja yläasteikäisenä ja tempautuneeni Sheldonin ovelilta tuntuviin juonikuvioihin täysin mukaan. Tarinoissa oli usein ison maailman menoa, komeita miehiä ja kauniita naisia ja sekös passasi. Sitten tulivat uudet kirjat ja unohdin Sheldonit, kunnes eräänä kauniina päivänä etsiskelin kirjastosta epätoivoisesti jotain lukemista ja pahimpaan tuskaan nappasin tämän pokkarin, jonka oletin olevan Sheldonin uusin kirja. Lähempi tutkimus kuitenkin paljasti teoksen olevan vuodelta 1987 eli olen varmaan tämän kirjan joskus pastellinsävyisellä 1990-luvulla lukenutkin. Mitään muistikuvia kirjasta ei kuitenkaan ollut...

Kirja siis sijoittuu kultaiselle 1980-luvulle, Reaganin hallinnon jälkeiseen aikaan. Paul Ellison on juuri valittu uudeksi presidentiksi ja halu olisi suuri alkaa liennytystoimet rautaesiripun takaisten maiden kanssa. Tässä kohdin piskuinen Romania tulee puheeksi ja erityisen mielenkiintoiseksi nousee tulevan suurlähettilään nimi. Ellisonin suosikiksi osoittautuu kansasilainen professori Mary Ashley, mutta haluaako pikkukaupungista kotoisin oleva perheenäiti ottaa tehtävän vastaan ja onko hänestä poliittiseen peliin? Ja jotta homma ei politikoinniksi menisi, on mukana myös salaperäinen maailman mahtavien järjestö joka sekin on kiinnostunut Romanian politiikasta ja palkkaa Angeliksi kutsun palkkamurhaajan hoitamaan erään tehtävän...

Luettuani oli alkuun vaikea sanoa mitä kirjasta pidin. Toisaalta, Sheldonin teksti oli vetävää eikä kirjan asetelmakaan ollut yhtään hullumpi. Samasta tilanteesta, tehtäviinsä odottamattomasti nousevasta naispolitiikostahan, on sittemmin kirjoitettu muitakin kirjoja. Toisaalta Mary vaikuttaa tehtävässään kovin naiivilta ja muutenkin hiukan epäuskottavalta. Vai mitä sanotte kauniista 35-vuotiaasta älykkäästä Itä-Eurooppalaisen nykypolitiikan professorista joka ei koskaan ole matkustanut ulkomaille, joka samalla on täydellinen kotirouva pikkukaupungissa ja kahden lapsen (12 ja 10 -vuotiaat) äiti ja luonnollisesti myös rakastava vaimo. Samoin Maryn omat haasteet Romaniassa tuntuvat vähän liiankin yksinkertaistetuilta, en usko romanialaisten politiikkojen olevan ihan noin vaivattomasti ohjailtavissa.

Kirja oli melko nopealukuinen ja loppujen lopuksi juonen varsinainen jännitysosa jäi minusta melko laihaksi ja ne suurimmat "yllätyksetkin" olivat loppujen lopuksi arvattavissa. Parasta anti minulle olikin oikeastaan Romanian kuvaus, jota olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Myös itse asetelma, moderni versio Tuhkimo-tarinasta, kyllä kiinnostaa.

"Mary tunsi paineen korvissan kun kone alkoi laskeutua ja pian pyörät jo koskettivat kiitorataa. Kyllä tämä tosiaan on totta, Mary ajatteli epäuskoisesti. Ei minusta ole suurlähettilääksi. Minä vain teeskentelen. Minä aiheutan vielä sodan. Herra varjelkoon. Dorothyn ja minun ei olisi koskaan pitänyt lähteä Kansasista."

WSOY, 2010
Sivuja: 367
Alkuteos: Windmills of the gods
So American: Modern Men Writers, osavaltio: Illinois
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Romania

Tulppaanimurhat / Daniëlle Hermans

Tulppaanimurhat oli kirja, josta halusin pitää. Ihastuin muutama kuukausi sitten Alexandre Dumasin samoihin aikoihin sijoittuvaan kirjaan Musta tulppaani ja odotin Hermansin kirjan olevan jotain yhtä upeaa -voisiko kirja jossa oli jo noin upea kansi olla mitään muuta kuin mahtava?! Vaikka Tulppaanimurhissa teknisesti olikin kaikki oikeat ainekset, oli mielenkiintoinen ajanjakso vaihteeksi uudenlaisissa ympyröissä, historiaa, murhia, lempikukkiani tulppaaneita - silti jotain jäi puuttumaan.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla, eletään sekä Hollannin tulppaanimanian vuosia että nykypäivää. Vuonna 1636 vauras tulppaanikauppias Wouter Winckel murhataan ja hänen harvinainen tulppaanikokoelmansa päätetään huutokaupata. Tästä huutokaupasta muodostuu tulppaanimanian käännekohta, sipulit myydään kalliimmalla hinnalla kuin koskaan ennen ja pian tulppaanien hinta romahtaakin. Nykyisyydessä taas menestyneen taitelijan, Alec Schoellerin Frank-setä murhataan raa'asti. Viimeisenä tekonaan kuoleva Frank osoittaa Alecille vuodelta 1636 kirjaa tulppaaneista...

Kirjan mielenkiintoisinta antia on ehdottomasti historia - Hollannin tulppaanimania vaikuttaa historian valossa hiukan hölmöltä mutta kun asiaa tarkemmin tarkastelee, on tulppaanikaupalla ja nykypäivien osakekaupalla paljon yhteistä, mukaan luettuna markkinoiden tapa liikkua, suorastaan huumaantua. Ahneus ja unelmat paremmasta elämästä saavat ihmiset ottamaan riskejä ja unohtamaan riskin, romahduksen. Aihe on siis hyvinkin mielenkiintoinen ja monipuolinen, uskoisin että tästä olisi voinut saada vielä enemmän irti. Ainakin omalla kohdallani juuri kirjan 1600-luvulla tapahtuvat osiot voittivat nykyisyyden tapahtumat kiinnostavuudessa selkeästi, oikeastaan olisikin ollut herkullista jos kirja olisi sijoittunut kokonaan noihin aikoihin ja keskittynyt vaikkapa Wouter Winckelin murhan selvittämiseen.

Kirja osoittautui enemminkin da Vinci -koodi -tyyppiseksi kuin kunnon murhamysteeriksi, mikä oli minulle pieni pettymys. En halua paljastaa juonesta liikaa mutta olisin toivonut ehkä sittenkin vähän realistisempia ratkaisuja. Kokonaisuus oli kuitenkin ihan mukava ja iltapäivällä huomasin taas tuijottelevani minun pikku aarteitani, pienia maasta puskevia tulppaanin taimiani. Ne eivät taida olla ihan samanlaisia kaunottaria kuin kannessa komeileva Semper Augustus, mutta suloisia kuitenkin...

"Kova, jäätävä tuuli hakkasi Alkmaarin kaupunginporttia ja lakaisi matkalaiset sisään. Heitä tuli kaikista ilmansuunnista, jopa kaukaa tasavallan rajojen ulkopuolelta. Matkanteko ei ollut helppoa, sillä Alkmaariin johtavat tiet olivat peilijäässä. Mutta sitä he tuskin edes huomasivat, sillä he kulkivat kuin huumattuina ja olivat siksi uhkarohkealla mielellä.
Katse heidän silmissään oli kova ja määrätietoinen. Kävi miten kävi, kaupunkiin oli päästävä ajoissa. Siellä heitä odottaisi seuraavana aamuna rikkaus ja menestys. Alkmaarissa huutokaupattaisiin maailman arvokkaimmat tulppaanit, ja heidän oli pakko olla silloin paikalla, sen eteen he olivat valmiit antamaan kaikkensa."

Bazar, 2012
Sivuja: 332
Alkuteos: Het tulpenvirus
Kirjasta lisää: Leena Lumi
Ikkunat auki Eurooppaan: Alankomaat

Päämääränä Cold mountain / Charles Frazier

Päämääränä Cold Mountain sijoittuu Yhdysvaltojen sisällissodan aikoihin. Cold Mountainin juurella on pieni kylä, jossa kaupungista pappisisänsä mukana muuttanut kaunokainen, Ada, asuu. Isänsä kuoltua Ada ymmärtää että vaikka hän tunteekin kirjallisuutta ja osaa soittaa pianoa, ei hänellä ole tilan pyörittämiseen vaadittavia taitoja. Onnekseen Ada saa avukseen köyhyydessä kasvaneen Rubyn joka ryhtyy koulimaan neidistä talon emäntää. Samaan aikaan kylästä kotoisin oleva Inman päättää paeta rintamalla tapahtuvaa teurastusta. Alkaa pitkä ja vaarallinen matka kohti Cold Mountainia, kotia ja - Adaa.

Inman sanoi: "Taival sinun luoksesi on ollut rankka. En päästä sinua ikinä pois. En koskaan."

Kansikuvan perusteella sain sen käsityksen että kyseessä olisi jonkinlainen eeppinen rakkaustarina, mutta suureksi yllätyksekseni huomasin että itseasiassa Adan ja Inmanin rakkaus on loppujen lopuksi melko pienessä roolissa kirjassa. Toki se on siellä, taustalla tai pohjavireenä, mutta kyllä nämä ihmiset neljä vuotta kestäneen sodan ajan muutakin miettivät kuin sitä kotipuolen tyttöä tai -poikaa. Juuri tämä oikeastaan teki minulle tarinasta uskottavan - aikaa kuluu, on sota ja ajat ovat rankat, arjessa on sekä Inmanilla että Adalla paljon akuutimpaakin mietittävää kuin rakkaus. Toki toinen käy mielessä, mutta vasta kun ollaan selvitty hengissä taas yksi päivä.

Kirja koostuu etelävaltiolaisten pienistä tarinoista, joita Adalle ja Inmanille kerrotaan. On vankkureissa vuosikymmeniä elänyt vuohinainen, joka pakeni miestä jolla oli taipumus käyttää vaimonsa loppuun ja rikkaan perheen vesa joka epäonnekseen rakastui orjatyttöön. Tarinat eivät ole kovinkaan iloisia, joskus ne ovat suorastaan julmia, mutta kiehovia ne kyllä ovat kaikessa syvän etelän omituisuudessaan. Ne tuovat hyvin myös esiin tämänkin sodan mielettömyyden, sen kuinka julmiksi samankin maan kansalaiset voivat toisiaan kohtaan heittäytyä.

Kirjan rakenne oli minusta kiinnostava, kertojina vuorottelevat Ada ja Inman, jotka kirjan alussa ovat kaukana toisistaan niin maantieteellisesti kuin ehkä sosiaalisessakin mielessä, Adahan on hieno kaupungista tullut hieno neiti, hento ja hauras kukka, Inman taas pikkukylän poikia ja kovempiin oloihin tottunut. Kirjan edetessä kuitenkin välimatkat heidän välillään pienevät, Inman pakenee kohti kotilaaksoa ja Ada karaistuu ja oppii yhtä sun toista tilan töistä. Päämääränä Cold Mountain onkin minusta yhdistelmä seikkailukertomusta ja kasvutarinaa, maustettuna ripauksella rakkautta sekä kotiseutuun että toiseen ihmiseen. Ymmärrän nimittäin nyt hyvin miksi kirjasta on aikoinaan tehty elokuvakin, sillä niin upeasti Frazier kuvaa paikallista seutua eläimine ja ilmiöineen. Teksti on paikoihin hyvinkin visuaalista ja osan kohtauksia saatoin lähes nähdä silmissäni.

Minusta tuntui siltä että tämä kirja vain parani loppuaan kohden. Aluksi koin Inmanin sotamuistelut jopa hiukan tylsinä, mutta joko tarina oikeasti parani tai sitten pääsin itse oikealle aaltopituudelle kirjan kanssa, sillä lopuksi kuitenkin huomasin käänteleväni sivuja hyvinkin innokkaasti. Minulle kirjan mielenkiintoisinta antia olivat kuitenkin ehdottomasti Ada ja Ruby, oli mielenkiintoista seurata heidän eriparisen ystävyytensä hiljaista kehittymistä ja sitä kuinka kuinka Ada muuttui pikkuhiljaa seurapiiriperhosesta kovapintaisemmaksi maalaisnaiseksi joka haluaa elää elämäänsä eikä pelätä.

"Puron takaa metsästä huhuili pöllö. Ada laski viisitahtisen säkeen poljentoa, ikään kuin olisi tutkinut runosäettä: pitkä, kaksi lyhyttä, kaksi pitkää. Kuolemanlintu, niin ihmiset pöllöä kutsuivat, vaikka Ada ei ymmärtänytkään miksi. Huuto oli kovin vieno ja kaunis savenharmaassa valossa, kuin kyyhkysen kujerrus, mutta ponnekkaampi."

WSOY, 2004
Sivuja: 431
So American: Southern fiction, Modern Men Writers, osavaltio: Pohjois-Carolina

Äidinmaa / Jan Salminen

Sci-fi ei oikein ole minun juttuni, mutta yritän aina silloin tällöin lukea "mukavuusalueeni" ulkopuoleltakin. Salmisen kirja valikoitui luettaviini koska kirjan idea maailmasta, jossa naiset ovat ottaneet täysin vallan, kutkutteli uteliaisuuttani. Onhan joku joskus väittänyt ettei maailmassa olisi sotia jos naiset olisivat vallassa...

Äidinmaa oli minulle vaikea kirja ja painiskelin fiilisteni kanssa. Jostakin syystä yritin järkeistää asioita aivan vimmatusti ikäänkuin pitääkseni oman sukupuoleni puolta. Kirjan lukeminen olikin hyvinkin kaksijakoinen kokemus, toinen puoli aivoistani lähetti aivan vimmatusti "ei ole mahdollista -viestiä toisen puolen hönkiessä "se on FIKTIOTA!". Outoa kuinka vaikeaa on joskus päästää irti asenteistaan vaikka sitä ihan tietoisestikin yrittäisi...

Äidinmaa sijoittuu tulevaisuuden Suomeen. Tulevina vuosina maamme tulee kokemaan monia myllerryksiä ja viha tulee muuttamaan kansaamme. Lukuisat naisiin kohdistuneet raakuudet johtavat siihen että Äidinmaahan julistetaan naisrauha ja miehet, koiraat, vähitellen muuttuvat yhteiskunnan pohjasakaksi. Nykypäivän Äidinmaassa ollaan hylätty kulutusyhteiskunta ja kaupungit, nyt naiset elävät eräänlaisina maaseudulla. Koiraat toimivat naisten palvelijoina, sähköshokkivöillä varustettuina orjina ja koiraisiin sekaantuminen on vakava rike. Naisten valtakunnassa kaikki pyrkivät olemaan samanlaisia, mm. peilit ja kaunistautuminen on kielletty kuin kommunistivaltioissa ennen muinoin ja väkivaltaa siellä ei käytetä juuri lainkaan. Yhteisöä kuitenkin kuohuttavat salaperäisen koiraan tekemät raa'at naisenmurhat...

Tarinan päähenkilöinä vuorottelevat koiraiden parissa vartijana työskentelevä Anna-Liisa sekä Benjamin, vanha koiras, jota Anna-Liisa vartioi. Heistä kumpikin tavallaan kyseenalaistaa Äidinmaan ideologiaa, Benjamin muistaa vielä vanhoja aikoja, Anna-Liisa taas on saanut luettavakseen dokumentteja Äidinmaan syntyhistoriasta. Lopullisesti kaikki muuttuu kun Anna-Liisa löytää pienen kolmivuotiaan koiraan, joka herättää hänessä jotakin...

Jan Salmisen luoma Äidinmaa on kokonaisuutena yksityiskohdista rikas ja tarjoaa lukijalleen mahdollisuuden mielenkiintoisiin ajatusleikkeihin. Salminen on poiminut kirjaansa monia teemoja, hän ottaa mm. kantaa vähemmistöjen kohteluun ja demonisointiin ja yrittää muistuttaa meitä siitä, että ihan oikeasti olemme yksilöitä ja että jokainen ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Kuinka paljon pahaa onkaan voinut tapahtua, jotta naiset olisivat unohtaneet tämän ja kääntyneet miehiä vastaan? Naiset, jotka hellivät poikiaan ja rakastavat puolisoitaan? Tähän kysymykseen Äidinmaan historiassa minä huomasin palaavani aina vain uudelleen - minkälainen viha voi kääntää ihmiset noin toisiaan vastaan? Osansa Salmisen pohdiskelusta saavat myös aikamme väkivaltaa ihannoiva kulttuuri ja tasa-arvokeskustelu.

Kirjan tempo tuntuu kiihkeältä, sen sävyt ovat tummia. Salminen on mielestäni tavoittanut hyvin päähenkilöidenä mielenmyllerryksen ja tietyn toivottomuuden tunteen. Kirjana tämä ei olekaan ihan siitä iloisimmasta päästä enkä omien lukublokkieni takia osaa Äidinmaalle antaa ihan varauksetonta suositustani.  Not my cup of tea mutta mukavaa silti että tulin lukeneeksi.

"Kun pennut raahattiin ulos pesuhuoneesta neljän tai viiden päivän kuluttua, ne olivat kalpeita ja mykkiä, kosteasilmäisiä, sulkeutuneita ja särkyneitä. Ne näyttivät myös kuulailta. Kuona ja epätoivotut ajatusrakenteet oli kuurattu pois. Tällainen koulutus istutti pentuun pelon ja häpeän, jotka rikkoivat seksuaalisuuden. Kuvittelin oman poikani silmiin hellyyden, joka hitaasti mustui vihaksi."

Tammi, 2012
Sivuja: 392
Kirjasta lisää: Lukutuulia
Saatu arvostelukappaleena.

Kirjakasa ja Liebster blog

Sain Suketukselta Eniten minua kiinnostaa tie -blogista kivan tunnuksen, kiitos! Tunnustuksen idea on se, että jaetaan eteenpäin, viidelle alle 200 lukijan blogille.

Maija on Kirjojen keskellä ja taitaa tällä hetkellä kärsiä lukublokista. Kirjojen keskeltä löytyy monenlaisia lukuvinkkejä lastenkirjoista lukuromaaneihin.

Kata elelee Luetuissa maailmoissa ja lukee hurjaa vauhtia. Blogissaan Kata kirjoittaa paljon erilaisista kirjasarjoista.

Kirsin kirjanurkasta löytyy innokas dekkaristi, jonka lukuvinkkejä ja pohdintoja seuraan mielenkiinnolla.

Booking it some more -blogin Booksyllä on sana hallussaan. Mielenkiintoisten lukuvinkkien lisäksi tämä blogi saa hymyilemään!

Jori Kaiken voi lukea -blogista bloggaa myös usein mielenkiintoisista kirjoista ja nostaa teksteistä esiin oivallisia pointteja.

Samalla saan myös esitellä viimeaikaisia kirjahankintojani, Amazon on osoittautunut pirullisen kieroksi yritykseksi joka lähettelee törkeän vietteleviä viestejä heikkotahtoisille lukutoukille, kuten nyt allekirjoittaneelle. Yksi paketti on haettu, toinen tulossa toukokuussa. Olen koukussa...

Viimeisin piti sisällään mm. kuvassa esiintyviä kirjoja, joista osa on ehtinyt jo blogissani näkyäkin. Toni Morrisonista innostuin muutama kuukausi takaperin ja päätin seuraavaksi kokeilla Morrisonia englanniksi. Margaret Powellin kirjojen on mainostettu toimineen innoituksena mm. suuresti rakastamani Downton Abbey -sarjan takana, siispä keittiöpiian muistelmat lähtivät ostoskoriini. Jodi Picoultin kirjat kuuluvat myös suosikkeihini, joten samalla tulin ihan vahingossa klikanneeni juuri ilmestyneen Lone Wolfin itselleni. Kirja vaikuttaa noudattelevan tuttua "What would you do" -teemaa, jossa Picoult haastaa lukijan pohtimaan pohtimaan kanssaan moraalisesti vaikeiden ratkaisujen tekemistä. Minun Kiinani -kirjasta ja Naisten etsivätoimistosta olenkin jo ehtinyt kertoa ja Äidinmaasta on tulossa juttua ihan lähiaikoina...

Kohta (toivottavasti!) ilmat lämpenevät niin että tämä lukutoukka pääsisi ihan ensimmäistä kertaa pihalleen mylläämään. Edellisten asukkaiden jäljiltä näyttää taimia nousevan maasta, nyt täällä jännätään mitä sieltä mahtaakaan löytyä!

Risti aallokossa / Veli-Pekka Törmälä

Tämä postaus onkin minulle hiukan erilainen, sillä tällä kertaa aiheena on erään iäkkään sukulaiseni kirjoittama omakustanne. Kirjailija itse on kovin kaino, joten siksi en postauksessani esittele häntä tai kirjaansa tarkemmin vaan kerron enemmänkin lukukokemuksesta.

Motivaatio kirjan kirjoittamiseen juontaa juurensa jo 1960-luvulta. Perheen isä, kirjan päähenkilö, loi uransa kirkonmiehenä. Vanhenmiten hän alkoi kerätä talteen palasia oman sukunsa historiasta ja jakoi ne poikansa, kirjailijan, kanssa. Sairastuttuaan isä pyysi poikaansa jatkamaan hänen työnsä sukuhistoriikin kirjoittajana loppuun. Vuodet vierivät ja nyt tämä poika, itsekin jo eläkeläinen, päätti vihdoin koota isänsä tarinan kirjoihin ja kansiin. "Kun vielä pystyn."

Itse tarina on oikeastaan melko kiinnostavakin, joskin saman tyyppisiä kulkee varmasti monessakin suomalaisessa suvussa. On nuori mies, joka onnistuu hukkaamaan omaisuutensa, mutta saa varakkaan neitosen naimaan itsensä suvun vastustuksesta huolimatta. Mies osoittautuu melko kelvottomaksi ja lopulta hylkää vaimonsa ja pienen poikansa. Kaikista vastuksista huolimatta yksinhuoltajaäiti onnistuu kasvattamaan ja kouluttamaan itselleen kelpo pojan. Poika, sankarimme, opiskelee lääketiedettä, mutta kokee lopulta kutsumuksekseen papin työn. Elämä ottaa ja antaa, on sotavuosia, rakkautta, perhe, työtä, menetyksiä...

Oli melko erikoista alkaa lukea kirjaa, jonka suurimmat juonenkäänteet minäkin jo tunsin. Se oli tavallaan sykähdyttävääkin, ajatella että kirja on samalla osa minunkin tarinaani. Ainoastaan harmittelin ettei muistoista ollut löytynyt enempää tietoja päähenkilön äidistä (kirjailijan isoäidistä), joka kaikesta päätellen oli sitkeä ja kekseliäs suomalainen nainen, joka kyllä olisi tarinansa ansainnut.

Olen iloinen siitä että tämä kirja kirjoitettiin, minusta tuntuu hyvältä ajatella että kappale edeltävien polvien historiaa on turvallisesti tallessa kansien välissä ja että jälkipolvet kenties joskus selaavat tuota kirjaa - eivätkä edesmenneet rakkaat siten ehkä koskaan unohdu. Samalla jäin miettimään oman sukuhaarani tarinaa, ehkä sekin pitäisi kertoa tai tallettaa? Mitä luulette, onko jokainen ihminen kirjan arvoinen?

(Ote päähenkilön enon kirjeestä 27.VIII - 10)"Tunnen sinut hyvin. Olen sinua vuosikaudet hiljaisuudessa tutkinut ja luulen luonteesi pohjalta löytäneeni hiljaisen ja nöyrän alakuloisuuden. Se on sukumme merkki. Kenellekään se ei koskaan ole tappioksi ollut. Päinvastoin se on kannustanut meitä hiljaisuudessa tarkkailemaan ympärillämme sykkivää elämää ja rakastamaan sitä."

Omakustanne, 2012
Sivuja: 173
Kiinnostuneet voivat tiedustella kirjaa numerosta: 0400528416

The Limpopo Academy of Private Detection / Alexander McCall Smith

Olen Mma Ramotswen suuri ihailija, kaikki sarjan kirjat on tullut luettua. Pidän hirmuisesti Naisten etsivätoimiston leppoisasta ja lempeästä rikostenselvittelystä, se on piristävää vaihtelua muihin, verisempiin jännäreihin. Kun huomasin McCall Smithin  tuoreimman kirjan Amazonissa, pakkohan se oli tilata kevään kylmyyttä lämmittämään!

Tarina koostuu, kuten tavallista, useista pienemmistä tapauksista joita etsivätoimiston naiset selvittelevät Rooibosin juonnin lomassa. Tällä kertaa juuri avioitunut Mma Makutsi saa päänsärkyä pariskunnan alkaessa rakentaa unelmiensa kotia - urakoitsija kun tuntuu olevan melkoinen liero! Lisäksi naiset saavat yllättävän vieraan kun itse Clovis Anderson vierailee toimistolla.

Tällä kertaa kirjan mielenkiintoista antia minulle oli Mma Makutsin ja Phutin talonrakennus, jossa Phuti pääsee hiukan enemmän ääneen. Omista remppakokemuksistani tunnistin sen rakennuttajan, joka haluaa keskustella vain miehen kanssa ja sen hymyn, jonka kera "pikkurouvakin" saa osallistua. Lohdullista kaiketi että ilmiö on universaali, Suomesta Botswanaan löytyy naisia jotka kiristelevät hampaitaan moisen kohtelun edessä.

Pidän kovasti kannesta, juuri nyt se tuntuu kuin pieneltä annokselta kesää hehkuvine väreineen. Kirja on taattua McCall Smithiä, se on tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan hyvinkin samanoloinen kuin sarjan aikaisemmat kirjat, uusia ja mullistavia lukukokemuksia etsivät kenties pettyvät tähän kirjaan. Minusta se oli kuin kuppi rooibosia, kenties samanlainen kuin edellinenkin kupponen mutta aina yhtä miellyttävä. Minulle Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarja onkin ennen nippu hyvän mielen kirjoja, Mma Ramotswe tuntuu olevan suvaitsevaisuuden ja rauhallisemman elämäntavan suuri puolesta puhuja. Hän ei juokse kiireissään kellon kanssa eikä jojo-laihduta. Hänellä on perinteinen ruumiinrakenne. Hän ei yritä pönkittää egoaan hienolla autolla tai tavaroilla, pieni valkoinen pakettiauto palvelee oikein uskollisesti. Ja kun elämä tuntuu oikein stressaavalta, hän ottaa kupin teetä. Tai kaksi.

(Mma Ramotswe muistelee Clovis Andersonin kirjaa The Principles of Private Detection)"When had she first seen that book? Right at the beginning of her life as a private detective; and she had held  it in her hand and opened it at the title page with all the excitement that you feel when opening a new book and there are words on the page, ready for you, as if the author himself is standing in front of you, clearing his throat, ready to engage you in a conversation."

Little, Brown, 2012
Sivuja: 261
Ikkunat auki Eurooppaan: UK

The Opposite of Fate / Amy Tan

Minä. rakastan. Amy Tanin kirjoja. Itseasiassa luulen että Tan saattaa hyvin olla sielukirjailijani, niin hyvin hänen sanansa osuvat minuun. Siispä ihan alkuun varoituksen sana: tämä arvostelu saattaa olla hyvinkin puolueellinen.

The Opposite of Fate on kertomuskokoelma Tanin omasta elämästä. Monet tarinoiden palasista tuntuvat oudon tutuilta, syystäkin - vasta nyt ymmärsin kuinka suuren osan romaaniensa kiehtovasta maailmasta Tan on itseasiassa lainannut omasta  elämästään! Muistin Kalliin Tädin, sisarpuolet maailman eri laidoilta, pianonsoittoa inhoavan pienen tytön ja sen kiinalaisen äidin, joka välillä teki amerikkalaisen tyttärensä hulluksi.

Novelleissa Tan käsittelee melko monipuolisesti elämänsä eri osa-alueita, toki äiti ja kulttuuritausta saavat suuren osan kirjaa, mutta Tan sivuaa myös monia elämänsä vaikeita vaiheita, isän ja veljen kuolemaa, äidin Alzheimerin tautia. Hän paneutuu näihin aiheisiin melko kevyesti mutta se lienee ymmärrettävää ja hänen tyyliinsä sopivaakin. Oikeastaan Tanin -ja hänen sukunsa- tarina on ollut melkoinen, sellainen että että hetkittäin luin tekstiä silmät ihmetyksestä pyöreinä. Tan itse sanookin kiinalaisella vaatimattomuudellam  ettei hänen tarinastaan tulisi hyvää kirjaa sillä se on aivan liian epäuskottava ja melodramaattinen toimiakseen.

Kirja tuo esiin myös uuden puolen Tanista, sen joka on kirjailija. Hän kertoo siitä, miten päätyi alalle, kirjoitusprosessistaan, kokemuksistaan Ilon ja Onnen tarinoiden elokuvaversion filmatisoinnisssa. Hän päästää lukijan kurkistamaan arkeensa, kertoo kodistaan ja harrastuksistaan ja elämänsä pienistä omituisuuksista. Ilokseni hän osoittautui melko huumorintajuiseksi ihmiseksi joka nauraa itselleen yhdessä lukijansa kanssa.

The Opposite of Fate ei ole yhtä lumoava kuin Tanin romaanit, mutta viihdyin kirjan kanssa mainiosti ja huomasin säännösteleväni sitä hyviä lukuhetkiä varten. Koska Amy Tan on minulle tärkeä kirjailija, olin iloinen ja helpottunut siitä, että kirjojen takaa löytyvä ihminen vaikutti sellaiselta, joksi olin hänet kuvitellut. Omalta kannalta koin kiinnostavimmiksi tekstit, joissa Tan käsitteli sukutarinoitaan ja kulttuurieroja ja ennen kaikkea äitiään.

Äidin merkitys näkyykin vahvana tässä, kuten muissakin Tanin kirjoissa. Hän on rakas ja raivostuttava, tuntuu ettei hän ymmärrä tytärtään ja kuitenkin jollain tasolla ymmärtää ehkä paremmin kuin tytär itsekin. Hän on nainen, jolla on ollut kaksi elämää, kahdessa maassa. Ja aivan selvästi hänen tyttärensä rakasti häntä kovasti. 

"I know my mother is not trying to intimidate Xiao-dong. She is only doing her grandson what no one did for her: teaching him correct English so that he does not have to suffer the same pain she has had to endure - being misunderstood at banks, misdiagnosed by doctors, ignored by her teenage children. Poor service, bad treatment, no respect - that's the penalty for not speaking English well in America."

Harper Perennial, 2003
Sivuja: 398
Kirjasta lisää: Amy Tanin kotisivut
So American: Immigrant background

Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Olen lukenut Kuin surmaisi satakielen joskus kauan sitten. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että olen löytänyt sen eräänä sateisena kesänä mummini hyllystä. Juonesta en muista paljoakaan, vain sen että pidin Scoutin, Jemin ja Dillin seikkailuista mutta se muu tuntui tylsältä. Aikuisten jutuilta. Elokuvankin olen tainnut nähdä, sillä ainakin minun mielikuvissani Atticus Finch näyttää aivan Gregory Peckiltä!

"Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme. Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa Satakieltä."

So American -haasteen kirjalista palautti tämän kirjan mieleeni yrittäessäni miettiä sodan jälkeisiä amerikkalaisia klassikoita - Kuin surmaisi satakielen tuntui täydelliseltä kateogoriaan. Se on pieni suuri kirja, samanaikaisesti jotenkin vaatimaton ja arkipäiväinen ja silti niin hieno!

Kirja seuraa 1930-luvun Alabamassa asuvaa Finchin perhettä kolmen vuoden ajan. Tarinan keskiössä ovat lapset, rauhallinen isoveli Jem ja pieni ja pippurinen poikatyttö Scout, joka kirjan alkaessa on vasta kuusi-vuotias. Kirjan alku täyttyy lasten elämästä pikkukaupungissa, koulusta, pienistä seikkailuista, naapureista... Isä Atticus työskentelee asianajajana ja eräänä päivänä hän saa hoidettavakseen tapauksen joka kuohuttaa perinpohjaisesti tämän pienen etelän kaupungin asukkaiden mieliä. Vähä vähältä viha ja väkivalta alkavat näkyä myös Scoutin ja Jemin elämässä...

Kirja tuntuu jakautuvan kahteen osaan, alkussa seurataan Scoutin, Jemin ja Dillin elämää, kasvamista, koulua, seikkailuja - loppu taas keskittyy Atticuksen hoitamaan oikeusjuttuun ja sen seurauksiin. Lee käyttää rakennetta hienosti kuvaamaan päähenkilöiden kasvamista, vaikka kirjan alku on huoleton, alkavat aikuisten maailman varjot pian hiipiä kuvan taustalle. Lee on luonut kirjassaan myös joukon henkilöitä, joista ei voi olla välittämättä, tunsin (edelleenkin!) samaistuvani pikkuvanhaan Scoutiin ja Atticuksesta taas suorastaan huokui vanhan ajan herrasmies. Itseasiassa, maailmassa saisi olla enemmänkin Atticus Finchejä!

Erityisen mielenkiintoisen - ja vahvan - kirjasta tekee sen ilmestymisvuosi. Nämä aiheet eivät ole erityisen mitenkään erityisen uraauurtavia tai rohkeita nykypäivän mittapuulla - me olemme tottuneet jo kaikenlaiseen, mutta millaisen vastaanoton kirja on mahtanut saada ilmestyessään vuonna 1960 Amerikassa, esimerkiksi Alabamassa, josta Lee on kotoisin? Oli kulunut vain viisi vuotta siitä kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle eikä mustalla väestöllä ollut vielä oikeutta äänestää. Martin Luther King tulisi pitämään kuuluisan I have a dream -puheensa vasta kolmen vuoden kuluttua. Erityisesti tätä taustaa vasten ajateltuna Kuin surmaisi satakielen tuntuu huikean rohkealta ja tärkeältä kirjalta.

"Rohkeutta on kun tietää, että on jo voitettu jo aloittaessaan, mutta aloittaa joka tapauksessa ja vie asian loppuun, kävi miten kävi. Hyvin harvoin voittaa, mutta joskus voittaa."

Gummerus, 2007
Sivuja: 411
Alkuteos: To kill a mockingbird
Kirjasta lisää: Kirjaseuranta, Kirja kirjalta, Kirjakirppu, Naakku ja kirjat, Riinan lukuisat kissanpäivät, Sallan lukupäiväkirja
So American: Post-World War II Classics, Southern Fiction, Osavaltio: Alabama

Minun Kiinani 2: Puolueen aika / Li Kunwu, P.ôtié

Tutustuin viime vuonna Li Kunwun omaelämäkerralliseen sarjakuvaan ja olin siinä määrin myyty, että teos oli yksi Blogistanian Globalia -ehdokkaistani. Ei siis liene vaikeaa arvata että odotin innokkaasti sarjan seuraavan osan tuloa kauppoihin. Eräs kiltti kävi sen minulle ostamassa ja pääsiäispyhät kuluivat rattoisasti kirjan parissa.

Minun Kiinani kertoo Li Kunwun, kiinalaisen propagandapiirtäjän tarinan. Hänen henkilökohtaisten kokemustensa kautta lukija tutustuu myös kommunistisen Kiinan historiaan. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa Li Kunwun lapsuutta poliittisten pyöritysten keskellä. Toisessa osassa hän on jo nuori, armeijan palveluksessa oleva mies. Kirjan alkaessa maa on jälleen uuden mullistuksen edessä Mao Zedongin kuoltua. Kuvaus Maon hautajaisista tuntuukin yllättävän tutulta Pohjois-Korean uutisointia seuranneille. Lin hajallaan olevalle perheelle puhemiehen kuolema tarjoaa myös mahdollisuuksia, kenties kultturivallankumouksen pyörteissä uudelleenkoulutukseen vuosiksi lähetetty isä vihdoinkin saataisiin kotiin!

Minun Kiinani on hämmentävää luettavaa. Ulkopuolisena ihmettelen maan hallitusjärjestelmän tekoja omaa kansaansa kohtaan, vielä enemmän ihmettelen kansan uskollisuutta järjestelmää kohtaan. Olen kuullut kiinalaisten luonnehtivan suhdettaan kotimaahansa seuraavasti: "I love my country but my country doesn't love me". Minun Kiinani vahvistaa tuota näkemystä.  Lukiessani tunnen olevani sisällä tarinassa mutta silti kuitenkin ulkopuolinen. Omista lähtökohdistani en pysty täysin ymmärtämään puolueen valtaa ja vetovoimaa.

Li Kunwun kirjan vahvuus lienee poliittisen historian yhdistäminen johonkin henkilökohtaiseen, sellaiseen johon meistä jokainen voi samaistua. Perheeseen, nuoren miehen oman tien etsimiseen, ensirakkauteen, pettymyksiin. Li Kunwun piirrosjälki on melko yksityiskohtaista eikä se ole tyyliltään sellaista, jota normaalisti lukisin. Silti juuri tässä sarjakuvassa se tuntuu toimivalta, kenties juuri Lin propagandapiirtäjätaustan takia. Sarjan ensimmäinen kirja on silti minun suosikkini näistä kahdesta, kenties lapsen näkökulma tapahtumiin teki niistä entistä dramaattisempia. Silti tämäkin on lukemisen arvoinen sarjakuva, ehdottomasti.

WSOY, 2012
Sivuja: 198
Alkuteos: Une vie chinoise : Le temps du parti

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Poppyn elämän pitäisi olla kunnossa. On komea ja älykäs sulhanen ja häät tulossa. Mutta kun tapaamme Poppyn, nainen on lähes hermoromahduksen partaalla - smaragdikihlasormus, joka on sulhasen suvussa kulkenut arvokas perintökalu, on kadonnut samoin kuin Poppyn puhelin. Poppy kuitenkin löytää roskiksesta puhelimen jolla alkaa hoitaa sormuksen etsintöjä. Puhelin kuuluu Sam Roxtonin sihteerille, joka on lopettanut tehtävänsä yllättäen jättäen Samin pulaan. Saadakseen pitää puhelimen ja numeron, Poppy lupaa hoitaa sihteerin tehtäviä muutaman päivän kunnes sormus löytyy. Ja koska Sophie Kinsellan kirjoista on kyse, mukaan mahtuu kommellus... tai parikin.

Kirjan juoni ei suorastaan huimaa uskottavuudellaan, mutta ehkei uskottavuus ole ihan se tärkein juttu tämän tyyppisissä kirjoissa. Vaikka hetkittäin huomasinkin ihmetteleväni miksei Poppy vain marssi kauppaan hankkimaan uuden puhelimen, mutta toisaalta Kinsella osaa kirjoittaa tarinansa niin että huomasin uppoavani mukavasti kirjan vaaleanpunaiseen höttöön.

Kuten muutkin Kinsellan sankarittaret, on Poppykin sievä, älykäs ja maanläheisellä tavalla nokkela nainen, joka kuitenkin tuntuu kärsivän kummallisesta alemmuudentunteesta. Poikaystävä on lähes liian hyvä ollakseen totta, poikaystävän vanhemmat ovat aivan liian sivistyneitä... Siinä vaiheessa kun Poppy päättää opetella uusia sanoja pärjätäkseen Scrabble-pelissä, alan jo vähän harmistuakin hänen puolestaan.

Kirjassa on tietysti kaunis opetus, pitää olla oma itsensä ja uskoa että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Tämä on tietysti oikein ja herttaista, mutta skeptikko minussa pohtii sitä, että noinkohan Poppy oikeasti sisäisti kaiken tämän vai oliko kaiken takana sittenkin mies. Hirmuisesti en kuitenkaan halua Poppya ja Sophie Kinsellaa suomia, sillä Soitellaan, soitellaan! oli oikeasti ihan viihdyttävä ja hauska kirja, sellaisella vaaleanpunaisella hattaramaisella tavalla, jota ei saisikaan ottaa turhan vakavasti.

"Olen hukannut sen. Ainoan asian maailmassa, jota en olisi saanut hukata. Kihlasormukseni.
Olisi vähättelyä sanoa, että sormus on uniikkikappale. Se on ollut Tavishien perheessä sukupolvien ajan. Huikea smaragdisormus, jossa on kaksi timanttia, ja Magnus joutui hakemaan sen pankin kassaholvista, ennen kuin kosi. Olen pitänyt sitä kunnialla sormessani joka päivä jo kolme kuukautta, laskenut sen illalla omalle posliinialustalleen hartaasti kuin uhrilahjan, tunnustellut sitä sormessani aina puolen minuutin välein... mutta nyt, juuri tänään, kun hänen vanhempiensa on määrä palata Valloista, minä olen hukannut sen. Juuri samana päivänä."

WSOY, 2012
Sivuja: 372
Alkuteos: I´ve got your number
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Jos vaikka lukisi, Kirjaseuranta

Noitavasara / Ann Rosman

Olin säästänyt Ann Rosmanin Noitavasaran pääsiäisherkkupalakseni, mutta ikävän päänsäryn takia lukunautinto lykkääntyikin muutamalla päivällä. Lopulta pääsin korkkaamaan Noitavasaran kanssa vuoden ensimmäisen terassilukutuokioni, vaikkakin vain villahuovan sisällä. Mutta silti, tulkoon kesä!

Majakkamestarin tyttärestä tuttu komisario Karin Adler on juuri lopettelemassa lomaansa kun hänet kutsutaan selvittämään hyytävää tapausta. Vanhalta uhrikiveltä on löytynyt päätön nainen keskiaikaisissa vaatteissa. Tapauksen selvittely viekin Karinin kauas Marstrandin historiaan, aina noitavainon aikoihin.

Ann Rosmanilla näyttää olevan jännityskirjoittamisen taito hyppysissään. Paitsi hyytävien murhien lisäksi Noitavasara tarjoilee myös kiehtovia maisemia (tekisipä mieleni käydä joskus Marstradissa!), noitavainojen historiaa länsinaapurissamme ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Vaikka tarinan keskiössä onkin tietysti murha, käy Rosman samalla läpi muitakin ajankohtaisia ja tärkeitä teemoja, kuten lasten pahoinpitelyä ja työssä uupumista.

Koska luen kohtuullisen paljon jännityskirjallisuutta, osaan arvostaa sitä että kirjailija pitää minut arvailemassa loppuratkaisuun saakka. Noitavasara osoittautuikin niin mielenkiintoiseksi että luin sitä yömyöhään saakka, en vain malttanut laskea kirjaa käsistäni ennenkuin saisin selvyyden. Rosman punoo tarinan hienosti kokoon, hämmentäen lukijaa pienillä vihjeillään.

Eräs mielenkiintoinen elementti kirjassa on työuupumuksesta toipuva sivuhenkilö Sara von Langer. Tässä kirjassa Sara osallistuu vain välillisesti tapauksen selvittelyyn, mutta pidän siitä että Rosman on halunnut kuvata hänen elämäänsä ja työuupumustaan silti tarkemmin. Aihe on tärkeä ja nykyisin ajankohtainenkin, tuntui mukavalta huomata että kirjailija halusi jännitystarinan ohella tuoda esiin tämänkin tyyppisiä aiheita, mielestäni melko uskottavankin oloisesti.

Kirjan loppusanat ovat muuten harvinaisen kiinnostavaa luettavaa, niissä Rosman kertoo hiukan kirjansa tutkimusvaiheista ja tapahtumapaikoista, joista ainakin yhdessä kerrotaan oikeastikin kummittelevan... Huu!

"-Sekin, mutta tarkoitin kyllä itse hahmoa. Kasvot ovat rikki.
-Ne ovat rikki ihan tarkoituksella. Linnassa oli joskus vieraillut Tanskan kuningas, joka oli nukkunut tässä sängyssä. Sängyssä oli muuten alun perin ollut neljä tällaista veistettyä jalkaa vuodekatosta varten. Kun kuningas lähti, linnan väki pelkäsi, että kuninkaan henki olisi jäänyt vakoilemaan heitä. Siksi he iskivät jokaisesta puukasvosta nenän irti.
- Mitä? Miksi?
- Siihen aikaan uskottiin että sielu oli nenässä.
Karin kääntyi ja katsoi Johania tiukasti.
- Mitä sanoit? Sielu nenässä?
- Niin.
- Jos nenän leikkasi irti, sai siis mukaansa sielun.
- Niin, niin siihen aikaan uskottiin. Keskiajalla, Johan lisäsi.
Sieluja, Karin miettii hiljaa. Murhaaja kerää sieluja."

Bazar, 2012

Sivuja: 437

Alkuteos: Själakistan

Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella, Lumiomena, Kirjainten virrassa

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Those who save us / Jenna Blum

Jenna Blumin kirja Those who save us on hiukan erilainen kirja toisesta maailmansodasta. Se on kirja, joka jäi vaivaamaan minua.

Kirjaa kerrotaan kahdessa eri tasossa, päähenkilöinä ovat amerikkalainen Trudy ja hänen saksalaissyntyinen äitinsä Anna. Trudy on historian professori, joka suorittaa tutkimusta sodan ajan saksalaisten elämästä ja mielipiteistä. Ennen kaikkea hän haluaa tietää, miten tuon ajan saksalaiset suhtautuivat natsien hirmutekoihin. Tarinassa palataan ajoittain ajassa taaksepäin sotavuosiin, jolloin Anna kertoo oman - ja Trudien - tarinan.

Lukukokemuksena Those who save us ei ole niin huikea kuin esimerkiksi Näkymätön silta eikä minusta tunnu reilulta verrata näitä kahta toisiinsa, koska Blumilla on selkeästi ollut aivan oma tavoitteensa tälle kirjalle. Hän pohtii kirjassaan kuinka holokausti pääsi tapahtumaan, miksi ihmiset sallivat sen. Kysymys ei ole helppo, sillä syitä on varmasti monenlaisia. Juutalaisten varaus Saksan lamavuosina lienee herättänyt kateutta, ahneus näytellyt omaansa ja epäilemättä pelollakin on ollut oma roolinsa. Ja oli niitäkin jotka yrittivät auttaa.

Those who save us kertoo sotavuosista tarinan, jota ei usein kuule. Se ei ole tyypillinen sankaritarina eikä läheskään niin surullinen kuin monien muiden kohtalot. Se on tarina selviämisestä. Kun edessä on todellinen pakkotilanne, joutuu valitsemaan kumpaa enemmän rakastaa - moraaliaan vai lastaan. Ymmärrän sen ettei näistä kohtaloista puhuta paljon, ehkä osittain siksikin että selviämistapaan liittyy häpeää ja aika on tuonut ihmisille uusia näkökulmia menneeseen. Niinkuin kirjassa Trudyn haastattelema henkilö sanookin puolustuksekseen: "Ajat olivat silloin toisenlaiset".

"Oh, Anna, Mathilde says abruptly. Her little voice wavers. What will become of us? After the war, maybe you'll marry. The child will need a father. And me, I guess I'll go on running the bakery. But it'll never be the same, you know? The world has gone crazy. To burn people in the ovens... That we talk about this the same way we used to talk about - about - whether Irene Schultz's husband was going to leave her, or the price of turnips, or the the weather - "

Canongate, 2006
Sivuja: 482
So American: Jewish-American Experience, osavaltio Kansas
Ikkunat auki Eurooppaan: Saksa

Valtaistuinpeli / George R. R. Martin

En ole lukenut paljonkaan tämän tyyppistä kirjallisuutta, mutta kiitos HBO:n tuottaman kirjasarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan, tulin lainanneeksi tämän järkäleen. Vastoin ennakko-odotuksiani, järkäle osoittautuikin erittäin viihdyttäväksi ja suorastaan pirullisen koukuttavaksi kirjaksi. Joutunen siis kahlaamaan läpi muutkin sarjan järkäleet läpi saadakseni selville miten Starkien lopulta käy. Onhan siinä urakkaa kerrakseen, mutta ei voi valittaakaan...

Valtaistuinpeli kuvaa kuvitteellisen Westeros-nimisen mantereen valtataistelua. Vuosia aiemmin Targaryenin suku on syrjäytetty valtaistuimelta ja suvusta ovat jäljellä vain Dani ja hänen veljensä Viserys, jotka ovat maanpaossa idässä. Viserys kuitenkin yrittää koota sotajoukkoja naittamalla sisarensa Khal Drogolle, mahtavalle Dothraki-päällikölle. Samaan aikaan valtakunnassa saa pohjoisen lordi Eddard Stark kutsun kuninkaan Kouraksi. Ned saa pian vihiä salajuonista, joiden takia kukaan, mukaan luettuna hänen omat lapsensa, ei ole turvassa. Lisäksi vuosia kestänyt kesä on päättymässä ja pohjoisessa, Muurin takana, hiipii jo vaara. Talvi on tulossa...

"Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole."

Lukukokemukseeni vaikutti melko paljon tv-sarja, lukemillani henkilöillä oli jo valmiiksi kasvot ja monet kohtauksistakin olivat vielä mielessä. Sain ainakin sen vaikutelman että tv-sarja oli hyvinkin uskollinen kirjalle, jopa dialogi tuntui tutulta. Ainoa isompi ristiriita sarjat ja kirjan välillä taitaa olla Starkien lasten ikä - sarjassa he nimittäin vaikuttivat muutamaa vuotta vanhemmilta kuin kirjassa. Tämä tietysti on tavallaan ihan ymmärrettäväkin asia eikä sinänsä häirinnyt lukukokemukstani.

Valtaistuinpeli oli kaikissa kiemuroissaan yllättävänkin koukuttava ja runsas kirja, henkilöitä ja kaikenlaisia pieniä koukkuja on aivan hirmuinen määrä, olen varma että osa on jäänyt minulta huomiotta! Mielenkiintoiseksi ja vähän haastavaksikin luettavaksi Valtaistuinpelin tekee se, että George R.R. Martin on luonut henkilöilleen myös rikkaan menneisyyden omine tapahtumineen. Tuosta menneisyydestä saadaan kuitenkin tietää vain pieniä palasia kerrallaan, joten uteliaalle ihmiselle tämä on suorastaan piinallinen kirja! Olisikin mukavaa tietää onko Martin kirjoittanut enemmänkin aikaisemmasta vallankumouksesta (josta kyllä taatusti saisi ihan oman kirjansa).

Lukijalle riittää myös mukavasti melkeinpä järkyttäviäkin yllätyksiä, Martin ei turhia sääli henkilöitään ja siksi Valtaistuinpelissä saa todella jännittää suosikkiensa puolesta. Arvaankin että ennen kuin saan kirjasarjan päätökseen, joudun hyvästelemään monet lempihenkilöistäni.

"Anna kun kerron sinulle jotakin susista, lapsi. Kun lumet tulevat ja valkeat tuulet puhaltavat, yksinäinen susi kuolee, mutta lauma selviää. Kesä on nahistelun aikaa. Talvella meidän täytyy suojella toinen toistamme, pitää toisemme lämpiminä, jakaa vahvuutemme. Joten jos sinun, Arya, täytyy vihata, vihaa niitä, jotka todella ovat meille vahingoksi. Septa Mordane on hyvä nainen, ja Sansa... Sansa on sinun sisaresi. Te voitte olla yhtä erilaisia kuin kuu ja aurinko, mutta teidän kummankin sydämen läpi virtaa sama veri. Sinä tarvitset häntä samoin kuin hän sinua... ja minä, jumalat minua auttakoot, tarvitsen teitä molempia."

Valtaistuinpelistä keskustellaan myös innokkaasti Juonittelua-blogissa.

Kirjava, 2011
Sivuja: 746
Alkuteos: A game of thrones
Kirjasta lisää: Sallan lukupäiväkirja, Kirjaseuranta
So American: Modern Men Writers, osavaltio: New Jersey

(Haku)sanoja kauniita sinulta sain vaikka en niistä selvää saa

Pidän kauheasti postauksista, joissa bloggaajat luetteloivat erikoisimpia hakusanoja joilla ko. blogeihin on eksytty. Kannoinpa siis korteni kekoon minäkin ja kokosin pienen listauksen. Enimmäkseen blogiini tullaan tavanomaisin hakusanoin, kirjan tai kirjailijan nimellä, mutta muutama yllättäjäkin mahtuu joukkoon.

Jaoittelin oudompia hakusanoja teemoittain, kotiin ja ruoanlaittoon liittyviä oli paljon, mikä onkin varsinkin osuvaa tällaiselle undomestic goddess-tyypille. Rakkauskin pyörii mielissä selkeästi paljon, mikäs sen ihanampaa?! Onneksi joku sentään eksyy tänne ihan kirjojenkin perässä. Ja sitten vielä ovat oudot - minusta kaikkein kiinnostavin ryhmä. Vähän ammattisyistäkin olen utelias juuri sen suhteen miksi nämä haut ovat päätyneet minun blogiini. Joskus vastaus on melkein itsestään selvä, joskus syy jää hämärän peittoon.

Rakkaus 

marriage miehet etsivät vaimoa
osama bin laden rakasti naisia
naimisiin niagaran putouksilla
suudelmat baletissa

Koti, kodinhoito

ikkunaluukut, ikkunaluukku
- Näillä hakusanoilla blogiini tullaan yllättävän usein, olisi mukava tietää miksi.
hulluja ruokaohjeita
- No meikäläiseltä poropeukalolta niitä tosiaan voisi kuvitella saavansa...
italialainen oliivileipä
hopeoiden kiillottaminen
- Myös tämä on suosittu hakusana, saanen kiittää Stevensiä siitä...

Selkeästi kirjalliset

vapaus on elää pientä elämää keskellä suurta kaupunkia
- Kaunis ajatus, Westötähän se. Kiva että joku tulee blogiini jollain näin kauniilla.
tälläisissä tapauksissa tavanomainen proseduuri
- Enpä olisi uskonut että näillä hakusanoilla haettaessa minun blogini on ihan ensimmäinen hitti. Enkä myöskään olisi arvannut kirjaa, josta osuma tulee. Se nimittäin on Nalle Puh. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vääristyneen kuvan yksittäisestä, irrallisesta lauseesta voi saada...
synkkiä kirjoja
 mikä se Stalinin lehmä sitten on
ystävällismielinen vittuilu, helsinkiläinen vittuilu
- Näillä blogiini on tultu yllättävän usein Raksan jälkeen...
mitä kirjojen kansissa lukee

Ihan vaan oudot

hallintapaneeli blogger
ex smokers 2011 England
pohjoismainen leikkikaluinstittuutti
kleopatra kolikki
palvelukseen halutaan vahtimestari
milloin lunta 2011
nenän historia
"aina vähän noitaa"
"aidosti viisas"
"tarkkana * varalta"

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Musta tuli / C.J Sansom

Luin viime kesänä C.J Sansomin Shardlake -sarjan ensimmäisen teoksen, Luostarin varjot, ja pidin tästä historiallisesta dekkarista siinä määrin, että halusin lukea seuraavankin osan. Onnekseni Musta tuli ilmestyikin suomennettuna melko pian ja pääsin takaisin Matthew Shardlaken maailmaan.

Kirjassa siis seurataan edelleen kyttyräselkäistä ja älykästä asianajajaa, Matthew Shardlakea. Minulle erityisen mielenkiintoiseksi henkilöksi muodostui sivuosassa vahvasti vaikuttava Thomas Cromwell, joka on pääosassa kimppalukukirjassamme Susipalatsi. Kirjassa eletään kuumaa kesää vuonna 1540, Cromwellin kohtalonvuosia. Matthew Shardlake tutkii kahta tapausta, on lapsen murhasta syytetyn Elizabethin tapaus sekä itsensä Cromwellin hänelle antama salainen ja vaarallinen tehtävä. Shardlaken on löydettävä kreikkalaisten musta tuli mutta joku tuntuu olevan jatkuvasti häntä askeleen edellä...

Musta tuli tempaisee lukijansa edeltäjäänsä tehokkaammin mukaan. Tässä kirjassa Sansom osoittaa olevansa monipuolinen ja suorastaa kiero kirjailija, joka vie lukijaansa mennen tulleen. Musta tuli on tiivistunnelmainen jännäri, jossa kellon tikityksen voi suorastaan tuntea. Kirjassa Cromwellilla on melko suuri osa ja Sansom onkin punonut tarinansa jännittävästi yhteen historiallisten faktojen kanssa. Tätä lisää!

On kiehtovaa lukea tuon ajan tavoista, jotka nykyihmisestä tuntuvat täysin päättömiltä. Vai mitä sanotte muodista, jossa naiset värjäsivät hampaansa mustiksi näyttääkseen siltä kuin eläisivät pelkällä sokerilla? Matthew Shardlaken aikaan kuuluvat paitsi mestaukset, myös karhutappelut, oman veitsen tuominen lounaalle ja aivan uudet eksoottiset hedelmät - banaanit. Sansomin kirjan yksi suuri vahvuus onkin ympäristöjen ja tapojen kuvailu, jonka hän tekee yksítyiskohtaisesti ja eloisasti. Ainakin tällainen historiahöperö nautti kovasti matkastaan 1500-luvun Lontoon erikoiseen maailmaan.

"Cromwell huiskaisi kädellään. 'Puhuminen helpottaa minua, joten saatte luvan kuunnella. Uskon että enempää pikkuprinssejä ei synny - kuningas on niin sairas, etten usko hänen kykenevän siittämään sellaisia. Luullakseni hän oli juuri siksi niin järkyttynyt nähdessään Anna Kleveläisen - hän tajusi, ettei hän saisi kaluaan seisomaan tämän kanssa. Hän toivoo onnistuvansa sievän pikku Katariinan kanssa, mutta epäilen pahasti.' Hän viskasi sulkakynän pöydälle. 'Ja jos hän ei onnistu, syy on vuoden sisällä Katariinan niin kuin se nyt on kuningatar Annan. Ja silloin Norfolk ei ole enää suosiossa. Haluan pysyä hengissä siihen asti.'"

Otava, 2012
Sivuja: 590
Alkuteos: Dark fire
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka

Punainen morsian / Anilda Ibrahimi

Anilda Ibrahimin Punainen morsian kuuluu sarjaan iloisia yllätyksiä. Albanialainen sukutarina toki kiinnosti jo pelkästään eksoottisen sijaintinsa vuoksi, tunnustan nimittäin etten tiedä Albaniasta juuri mitään. Vähäiset mielikuvani liittyivät neuvosto-aikaan, köyhyyteen ja synkkyyteen, joten ilahduin kovasti huomatessani lukevani huumorintajuista kertomusta naisista.

Punaisen morsiamen tarina alkaa 1930-luvulta, jolloin tutustumme Meliha-rouvaan ja hänen tyttäriinsä. Kirja keskityy Sabaan, Melihan nuorimpaan tyttäreen joka kohtalon oikusta joutuu jakamaan nuorena kuolleen sisarensa Sultanan kohtalon. Saba nimittäin joutuu avioitumaan sisarensa lesken, Omerin kanssa. Rakkaan Sultanansa menetettyään vuosia aikaisemmin Omer on hakenut lohtua pullosta ja Saban kohtalona onkin saada puoliso, joka kaipaa aina toista.

Kirja koostuu kahdesta erillisestä osasta, ensimmäinen osa kertoo Sabasta, toinen hänen lapsenlapsestaan, 1970-luvulla elävästä Dorasta. Näistä kahdesta Saban tarina kiinnosti minua enemmän, sillä hänen elämänsä tuntuu aikakauden tapoineen ja uskomuksineen tuntuu eksoottisemmalta kuin Doran melko tutunoloinen opiskelijaelämä, johon toki perhetausta ja kommunismi antavat oman säväyksensä.

Miehet ovat tarinassa ohikulkijoita, vierailijoita, jotka käväisevät naisten elämässä, tekevät lapsia ja hiipuvat enemmän tai vähemmän taustalle, mutta suvun naiset jäävät. Kohtaloita surraan, annetaan neuvoja, tehdään valintoja, eletään elämää.

Ibrahimin romaani muistuttaa novellikokoelmaa, sen kappaleet ovat usein lyhyitä ja erillisiä pikku tarinoita Saban naapureista ja sisarista, niinkuin värikkäitä helmiä ketjussa. Kaikki tarinat eivät ole onnellisia, mukaan mahtuu varsin traagisiakin kohtaloita, mutta siitä huolimatta kirjan sävy on lempeän humoristien ja jollain tapaa sadunomainen.

"Ja kuten tiedetään, mitä enemmin tyttäret lähtevät kotoa, sitä parempi. Tytöt ovat kuin lasi: kun lasi särkyy, on turha yrittää liimata sirpaleita yhteen. Joten ennen kuin tyttäret särkyvät ja löivät särkyessään pirstaleiksi ennen kaikkea perheen kunnian, heille etsittiin aviomies jo nuorella iällä. Yhdelle kävi hyvin, toiselle huonommin. Useinmiten se oli onnen kauppaa. Eikö niin ollut sitä paitsi myös rakkausavioliitoissa?"

Tammi, 2010
Sivuja: 307
Alkuteos: Rosso come una sposa
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Pienen piirin lukukokemuksia, Kiiltomato.net, Kirjaseuranta, Luettua
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Albania

Tarhapäivä / Eve Hietamies

Yösyöttö oli minulle yllättävä kirja. Ihan vahingossa vain satuin ihastumaan kahden miehen, Antin ja Paavo-vauvan, arjesta kertovaan kirjaan. Nyt Eve Hietamies palaa kaksikon elämään muutaman vuoden tauon jälkeen. Paavo on  jo topakka pieni miehenalku ja Antin mielessä kummittelee edellisen kirjan sivuilta tuttu Enni. Kun Enni ei eräänä päivänä saavukaan hakemaan tytärtään Terttua tarhasta, huomaa Antti yllättäen taloutensa lapsiluvun kasvaneen yhdellä. Ja se yksi on pieni, Hello Kittyä rakastava, pinkkiä ja paljetteja rakastava tyttö. Edessä on kulttuurishokki!

"Miten minä tulen pärjäämään sinun kanssasi, kun olet viidentoista. Näillä köykäisillä eväillä."

Tulin ahmineeksi Tarhapäivän yhden laiskan sunnuntaipäivän aikana. Se oli sopivan leppoisa laiskotteluun, piti riittävän hyvin otteessaan jotta palasin aina torkkujeni jälkeen lukemisen pariin. Se liikutti ja herätti vähän ajatuksiakin. Ja lukemisen jälkeen tuli hyvä mieli.

Kirja oli hellyyttävä ja aidon tuntuinen ja pienten tyttöjen ja poikien erot pistivät hymyilemään. Tilanne tuntuu melkein mahdottomalta ja hiukan ihmettelinkin kuinka Antti jo toistamiseen joutuu yksinhuoltaja-isäksi. Kirjailija kuitenkin pelasti tilanteen lyömällä asian leikiksi - kirjassa Antilta kysytään asiaa useampaankin kertaan... Minulle kirjan suurin viesti oli se, kuinka ihminen vain oppii rakastamaan. Vaikka arki joskus onkin kestämättömän oloista, sydän vain ... antaa tilaa. Kirjassa Anttikin kantaa huolta ja pelkää ettei riitä, ettei ole kyllin hyvä isä - ilmiö, joka varmaan on tuttu monelle vanhemmalle.

"Mutta kyllä me pärjättiin. Meistä oli tullut hyviä pärjäämään.
- Mä tykkään susta sen takia, että joskus sä laitat mut nukkumaan, vaikka mä en oo väsynyt, vaikka mä oikeasti oon, Paavo sanoi kerran, kun käveltiin aamulla tarhaan.
 - Mä tykkään susta joka asian takia, vastasin sille."

Otava, 2012
Sivuja: 447
Kirjasta lisää: Amman lukuhetki, Kirjojen keskellä, Rakkaudesta kirjoihin, Lukemisen ilo, Järjellä ja tunteella

Huhtikuu on kuukausista julmin

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston ja pyyteen, kiihoittaa

uneliaita juuria kevätsateella.

~ T.S. Eliot: Autio maa ~

Maaliskuu on takana ja nyt on ihan oikeasti kevät, kevät, kevät! Lenkkeilykausi on korkattu, aurinko paistaa ja lumi sulaa. Hymy on herkässä vaikka takatalvi yrittikin kokeilla hermojani... Kevään tullen tekee mieli myös kokeilla jotain uutta ja päädyinkin vähän yllättäen väsäämään blogilleni Facebook-sivut, toivottavasti tämä on kätevä tapa linkittää postauksia ja vaikka turista lisää kirjoista!

Maaliskuun luetut 

Sivumäärissä mitattuna luin 6192 sivua, poislukien sarjakuvat. Luettuja kirjoja kertyi 16 kpl. Kuukauteen mahtui paljon hyviä sivuja,  mutta Top 3 taitaa koostua Claire Dedereninin Elämäni asennoista, Julie Orringerin Näkymättömästä sillasta ja Abel Lansacin piirtämästä Ulkoministeriöstä. Aika erilaisia teoksia kaikki kolme, mutta ehdottomasti suosittelemisen arvoisia. Lisää tällaisia lukukuukausia!

Trappin perhe / Maria Augusta Trapp
Hormonien sota: miksi miehet eivät kuuntele eivätkä naiset osaa lukea karttaa / Allan & Barbara Pease
Elämäni asennot: mitä jooga minulle opetti / Claire Dederer
Supersized : Strange tales from a fast-food culture / Morgan Spurlock, Lukas Ketner, Jeremy Barlow
Kuolleiden lelujen kesä / Antonio Hill
Verkko / Jonathan Kellerman
Laitos / Simon Lelic
Eva Braun: elämä Hitlerin kanssa / Heike B. Görtemaker
Linnut ja meret / Ville Tietäväinen
Teräsleijona / Ilkka Remes
The child who / Simon Lelic
Jouluihminen / Regina Rask
Yösyöttö / Eve Hietamies
American born chinese / Gene Luen Yang
Jeninin aamut / Susan Abulhawa
Näkymätön silta / Julie Orringer
Sivistyksen turha painolasti / Minna Lindgren
Ulkoministerö: diplomaattisia merkintöjä 1 / Abel Lansac, Christophe Blain
Kirottu Istanbul / Elif Shafak
Kultapoika, smaragdityttö / Li Yiyun

Maaliskuukin meni mukavasti nojatuolimatkaillen ja siksi Kaunokirjallinen maailmanvalloitus ja Ikkunat auki Eurooppaan haasteetkin etenivät, pisteitä karttui tällä kertaa Latviasta, Palestiinalaisalueista, Unkarista, Itävallasta ja Turkista. So American -haasteessa sain kerättyä viisi osavaltiota lisää ja sain ensimmäisen kategoriani täyteen.

Mitäs huhtikuussa? Ainakin suklaamunia ja lenkkikelejä! Tämän hetkisessä kirjastokasassani on ainakin eräs TV:stäkin tuttu järkäle ja vähän chick-litiäkin. Pääsiäisenä tekisi mieleni tarttua erääseen ruotsalaisdekkariin... Mitä teidän pääsiäissuunnitelmiinne kuuluu?