Tulkoon kesä

Tulkoon kesä ja lämpö ja aurinko. Sulavat jäätelötuutit, mansikat ja lokoisa lukeminen lepotuolissa pihan nurkassa. Leppoisuulle olisi ainakin minulla tilausta, sillä toukokuu on kohdallani vauhdikas, mikä näkyy ainakin siinä että lukemiselle - ja varsinkin bloggaamiselle - on löytynyt tavallista vähemmän aikaa ja energiaa. Yritystä piisaa, mutta niin piisaa bloggaamattomien kirjojen pinoakin... Eihän tämä tietysti niin vakavaa ole, mutta tilastonipottaja minussa haluaisi laittaa kaiken siististi pinoon oikealla hetkellä. Ehkä elämä yrittää opettaa minulle jotain?

Sinällään en halua valittaa, koska toukokuuni on ollut oikeastaan aika mahtava. Se vain on ollut ihan erilainen kuin alkuun kuvittelin, mutta elämähän tapahtuukin usein suunnitelmien ulkopuolella, pitää vain antaa virran viedä ja nauttia kyydistä. Itse kuvittelin lähinnä rentoutuvani pihalla kirjan kanssa ja katselevani yrttien kasvamista mutta sen sijaan olenkin osallistunut useampiinkin talkoisiin ja työpaikan rientoihin, risteillyt, hyysännyt kaukaisia vieraita - vietinpä jopa illan Robbie Williamsin charmantissa seurassa. On ollut kivaa ja eläväistä.

Toukokuun luetut

Toukokuussa tuli ahmittua monenmoista herkkua. Blogissa vilahti 21 kirjaa, sivumäärällisesti (4084 sivua, pl. sarjakuvat, äänikirjat ja keittokirjat), joista peräti 6 oli sarjakuvia. Kirjallinen linjani on jälleen kerran sekavahko: mukana on muutama tietokirja, dekkareita, nuorten kirjoja, historiallista fiktiota ja ihan vaan hauskaa. Kuukauden TOP3 on selvä: suosittelen ehdottomasti Libba Brayn hulvatonta Beauty Queensia, Jhumpa Lahirin tyylikästä Kaimaa ja Alan Bradleyn Piiraan maku makeaa.

On mielenkiintoista huomata että TOP3:een on päässyt peräti kaksi Overdriven äänikirjaa, sieltä tulee tehtyä hyviä löytöjä. Suosittelen kynnelle kykeneviä kokeilemaan! Kuukauden floppi (jos klassikkokirjaa nyt flopiksi voi sanoa) taitaa olla J.M. Barrien Peter Pan, joka odotusteni vastaisesti ei ollut hurmaava lastentarina vaan synkempi ja sovinistisempi kuin kuvittelin.

• Peter Pan / J. M. Barrie
• Ruusujen sota: Myrskylintu / Conn Iggulden
• Tuplana, kiitos! / Anna ja Eppu Nuotio
• Lume / Anders de la Motte
• WTF Are Men Thinking? / Christopher Brya, Miguel Almaraz
• Lupaa ja vaikene / Harlan Coben
• Kaima / Jhumpa Lahiri
• Johnny Hiro: Half Asian, All Hero & Skills to pay bills / Fred Chao
• Musta kuin eebenpuu / Salla Simukka
• Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisemmät teot / Roope Lipasti
• The Sweetness of the Bottom of the Pie (suom. Piiraan maku makea) / Alan Bradley
• Kinuskikissan helpot suosikit / Sini Visa
• Noora / J.K. Johansson
• Levottomat aivot: ADHD ja Asperger vahvuuksina / Mervi Juusola
• Beauty Queens / Libba Bray
• Totuus Harry Quebertin tapauksesta / Joël Dicker
• Muumit: sarjakuvaklassikot 4-7 / Tove Jansson, Lars Jansson

Haasteiden tilanne

Haasteiden tilanne on heikohko. Ei uutta länsirintamalta.

Entäs ensi kuussa?

Kirjapinon perusteella kesäkuussa ainakin mietitään syntyjä syviä erilaisilta kanteilta, juuri nyt nimittäin kaikenlainen maailman- tai ainakin oman elämän parannus kiinnostaa. Lukupiirikirjojen osalta pääsen palaamaan myös erään lukioaikaisen rakkauteni pariin.

Peter Pan / J. M. Barrie

Yksi mahtava puoli Helmetin OverDrive-kirjastossa on se, että sen kautta tulee puolivahingossa tutustuneeksi uudelleen moniin lapsuuden klassikoihin. Esimerkiksi etsiessäni sopivaa kirjaa fillarilenkille, törmäsin Peter Paniin ja tuumasin että kenties olisikin kivaa kuunnella Disneyn minulle tutuksi tekemään tarinaa näin aikuisena. Siispä satulaan ja kuuntelemaan.

Peter Pan tuskin tarvitsee kummoisiakaan esittelytekstejä, tarina pojasta joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi on tuttu mm. valkokankaalta ja onpa sen mukaan nimetty syndroomakin. Tarina itsessään muistuttaa rakenteelta vaikkapa Narniaa tai vaikkapa Liisaa ihmemaassa, samaan tapaan myös tässäkin kertomuksessa lapset päätyvät Mikä-Mikä-Maahan, jossa luonnollisesti on kaikenlaista mielikuvitusta kutittelevaa ja jännittävää, kuten merirosvoja, keijuja ja intiaaneja.

Kuten jo kerroinkin, on Peter Pan minulle tuttu Disneyn tekemästä versiosta joka kyllä jonkin verran eroaakin J.M. Barrien alkuperäisestä teoksesta. Lapsenakaan en kokenut Peter Pania erikoisen läheiseksi itselleni, minä lähdin mielummin Narniaan tai Oziin kuin Mikä-Mikä-Maahan. Muistaakseni syynä tähän pidin sitä että tytöillä ei ollut erikoisen hauskaa Barrien fantasiamaailmassa ja miten oikeassa olinkaan jo silloin! Muljauttelin nimittäin silmiäni useaankin kertaan kuunnellessani kuinka Wendy leikkii kotia Kadonneiden poikien kanssa ja päätyy lopulta siivoamaan Peterin kotia. Ihan aikuisen näkökulmasta minun käy sääliksi Wendyä (joka kyllä kaiketi oli tyytyväinen tylsään osaansa) mutta mietin vain oliko kotileikki todella jännittävintä jota Barrie pystyi tyttölapselle kuvittelemaan?! Voihan nenä...

Kirjan tunnelma ei - vastoin odotuksiani - ole täynnä reipasta seikkailumeininkiä vaan se on enemminkin synkeä ja jopa surullinenkin. Peterin veijarimaisuus ajaa jo rasittavuuden puolelle ja kirjaa kuunnellessa tuntui siltä että lähes kaikki henkilöistä kaipasivat äitiä joka jättäisi ikkunan auki seikkailemaan karanneita lapsia varten. Viittaukset äiteihin ja heidän tärkeyteensä olivatkin minusta kirjan koskettavinta antia - äidit ovat tärkeitä!

Peter Pan: "I just always want to be a little boy and have fun!"

Blackstone Audio, 2009
Kesto: 5h 2min
Lukijat: Christopher Cazenove, Gabrielle De Cuir

Ruusujen sota: Myrskylintu / Conn Iggulden

No niin, sorruin taas vanhaan paheeseeni - historiallisiin romaaneihin jotka sijoittuvat Englantiin Sille Tietylle Aikakaudelle. Aikoinani intoilin vain Tudoreista mutta nyt olen jo sujuvasti siirtynyt Ruusujenkin sodan puolelle. Tällä kertaa kutinaani lievittää Conn Iggulden, jonka Tsingis Kaani -trilogialla olen herkutellut aiemmin. Olin hivellyt englanninkielisen kirjan kultaista kantta jo aiemmin Tukholman reissullani mutta lopulta päätin odottaa suomennosta.

Myrskylintu piirtää lukijalle kuvan siitä, miksi ja millaisista asetelmista Ruusujen sota syttyi. Vähän samalla asialla on ollut myös heppu nimeltä William Shakespeare ja luulenkin että nyt olisikin hyvä lukea Henrik VI ja vertailla sitä eroaako Bardin näkemys Igguldenin omasta. Sankarikuningas Henrik V:n kuolema jättää valtakunnan hänen nuoren poikansa Henrik VI:n heikkoihin käsiin. Haaskalinnut alkavat jo kaarrella ja kaiken keskelle päätyy Margareeta, tuore kuningatar joka yrittää epätoivoisesti tukea sairaalloista miestään.

Iggulden tekee hyvää työtä taustoittaessaan Ruusujen sotaa eikä eri luokkiakaan unohda, oli mielenkiintoista kuulla vaihteeksi myös tavallisen kansan tunnoista, esim. Philippa Gregoryhan keskityy omassa Ruusujen sota -sarjassaan vain yläluokan murheisiin. Kirjailija on tehnyt myös hyvää työtä pitäessään henkilögallerian selkeänä mikä ei ole lainkaan pikkujuttu kun Edmundeja, Anneja, Henryjä ja Margareteja vilisee sukupuussa hurjasti.

Kirja etenee mukavan vauhdikkaasti ja koukuttavastikin, tosin en ole ehkä täysin objektiivinen arviossani... Olin iloinen huomatessani että kirjailija jatkaa mielenkiintoisten ja vahvojen henkilöiden esiin nostamista, esimerkiksi Margareeta Anjoulainen on vaikuttanut jo aiemmissa ko. ajanjaksoa kuvaavissa teoksissa erittäin mielenkiintoiselta hahmolta ja tässä teoksessa hän vaikuttaa reilusti inhimillisemmältä kuin esimerkiksi The Lady of the Riversissa. Googlettelustani huolimatta en onnistunut löytämään tietoa siitä, milloin sarjan toinen kirja ilmestyy - harmillista, koska näitä tarvitsisi saada pian lisää!

Otava, 2014
Sivuja: 492
Alkuteos: War of the Roses. Book one: Stormbird
Suomentanut Ilkka Rekiaro

Tuplana, kiitos! / Anna ja Eppu Nuotio

Kirjaston hyllyssä tällä kertaa tyrkyllä Eppu ja Anna Nuotion dekkari Tuplana, kiitos! Olen lukenut Eppu Nuotion Pii Marin -sarjaa, pitäen siitä ihan kohtalaisesti. Koska äidin ja tyttären kirjoittama rikosromaani kiinnosti jo alkuasetelmaltaan ja koska aurinkoisena päivänä tarvitaan reilusti kaikenlaista luettavaa, nappasin kepeän oloisen dekkarin mukaani. Kuvittelin että hyppysissäni olisi klassinen välipalakirja mutta pian huomasinkin että Tuplassa olikin mukavasti potkua. Voitaneen sanoa että jäin jopa hiukkasen koukkuun...

Nuotioiden kirjassa kaikki on kahtena; kirjan päähenkilöinä ovat kolmekymppiset kaksoset Elina ja Alina, joista Elina kokee eräänä iltana juhlista tullessaan järkytyksen löytäessään kotirapustaan kuolleen miehen. Valitettavasti mies on kuitenkin kadonnut poliisin saapuessa. Onko murhaaja nähnyt Elinan, onko hän edes turvassa kotonaan? Samaan aikaan rinnalla kulkee toinen, aikajänteeltään pidempi tarina, jossa ravintola Seurahovin tarjoilija kertoo salaperäisestä naisasiakkaasta joka istuu ravintolassa aina keskiviikkoisin ja tilaa viskin, tuplana.

Koukutuin ensin juuri tarjoilijan ja salaperäisen naisen kertomuksesta, jonka tunnelmassa oli jotain klassista ja pahaenteistä. Salaperäinen ja surumielinen nainen, joka istui aina samassa pöydässä samana päivänä, kutkutti mielikuvitustani ja pian minulla oli kehiteillä useampikin teoria. Nuotiot kieputtavat harrastelijasalapoliisilukijaa melkoisesti, tunnustan etten lainkaan arvannut mistä lopulta oli kyse - mikä muuten on oivallisen dekkarin merkki! Tämä on yksi niistä kirjoista, joissa ei oikeastaan voi luottaa mihinkään ennen viimeistä sivua. Suosittelen lukemiseksi laiturin nokkaan tai riippumattoon!

"Arto naulasi Alisan penkkiin lauseillaan. Rei'ittää sydämen niin, että se pysyy hädin tuskin kasassa. Alina toivoo, että Arto huutaisi, että tämä raivoaisi mustasukkaisena ja hulluna tai tekisi mitä muuta tahansa kuin jatkaisi tuota jääkylmää analyysiä, Alisan persoonan ruotimista, Elisaan vertaamista."

CrimeTime, 2011
Sivuja: 212

Lume / Anders de la Motte

Viime keväänä diggailin Anders de la Motten Peli-kirjaa, joka vetosi nörttityttöön minussa. Oli internetin kiemuroita, gurukoodareita, salaliittoja ja odottamaton sankari - ja minä tykkäsin. Peli jätti kuviot kutkuttavasti auki joten yritin olla tänä keväänä tarkkana ja onnistuinkin nappaamaan kirjan luettavakseni vaivaisella parin päivän jonotuksella - kiitos Ellibsin mainion uutuuskokoelman!

Tarinan alkaessa HP on jättänyt Ruotsin taakseen ja pakoilee Peliä Dubaissa. Elämä ei ole hullumpaa kun on kavallettua rahaa taskuissa mutta sitten HP:n seurassa pyörinyt kaunis blondi katoaa aavikkoretkellä ja Peli pyörähtää käyntiin aivan uudella tavalla.

Luin Lumetta kuumeisena mikä saattoi vaikuttaa lukukokemukseeni, tarina ei nimittäin tuntunut lähtevän liikkeelle lainkaan. Vasta keskivaiheilla aloin löytää Pelistä tutun innostuksen kun päästiin itse asiaan, nimittäin internetin ilmiöihin. Tällä kertaa HP törmää yritykseen jonka alaa on internetin riskienhallinta, ei tosin siinä tavallisimmassa muodossaan. Yritysten imagouhkia vastaan kun taistellaan esim. manipuloimalla hakukoneiden tuloksia tai blogien keinoin. Mielenkiintoista, eikö totta?

Lume on kokonaisuutena uskottava ja sai ainakin allekirjoittaneen miettimään asioita kriittisemmin. Voisiko tämä todella tapahtua, onko se ehkä jo tapahtunut? Anders de la Motten asiantuntemus näkyy tekstissä, kirjailija on nimittäin aiemmin toiminut sekä poliisina että suuren IT-talon tietoturvavastaavana.

"Katsos, Mange, kaiken aa ja oo on olla itse se, joka näyttää suunnan! Netissä on tuhansia bloggaajia, ja useimmat vilkuilevat koko ajan levottomina toisiaan ja varsinkin isoja nimiä. Minusta internet on kuin suunnaton koulun piha. Melkein kaikki haluavat hengata suosittujen kanssa ja tulla nähdyiksi oikeiden ihmisten seurassa. Siksi meidän ei tarvitse kontrolloida kaikkia, ainoastaan joitakin sellaisia tyyppejä, jotka ovat tarpeeksi hip ja pop ohjatakseen buzzia siihen suuntaan, johon asiakkaamme toivovat."

Otava, 2014
Sivuja: 431
Alkuteos: Buzz
Suomentanut Maija Kauhanen

WTF Are Men Thinking? / Christopher Brya, Miguel Almaraz

Ihan rehellisesti sanottuna, en koskaan edes kuvitellutkaan että kirja jonka nimi on WTF Are Men Thinking? olisi huikea lukuelämys. Suoraan sanottuna kirjan nimestä saa jo jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä odottaa. Mutta olin lähdössä pienelle työpyörähdykselle ja kaipasin kipeästi jotain helppoa lueskeltavaa ja WTF sattui osumaan ensimmäisenä Helmetissä silmiini. Uteliaisuus iski ja päätin - vähän huvittuneena - ottaa selvää mitä ne miehet nyt sitten muka ajattelevat.

Ehkä ihan tyypillisimmästä self-help -kirjasta ei ole kyse, kirjoittajat ovat ottaneet hiukan tieteellisemmän otteen tähän ikuiseen kysymykseen. Bryan ja Almaraz nimittäin mittasivat ensin kirjan kysyntää nettikyselyn avulla ja kun kävi ilmi että naiset olisivat valmiita maksamaan päästäkseen miessukupuolen korvien väliin. Naisilta kerättiin tämän jälkeen kysymyspatteristo, joka sitten esitettiin n. 250 000 miehelle. Kirjan kysymykset on jaettu eri aihepiireihin kuten seurustelu, seksi, avioliitto ja työ, ja niistä kerrotaan vastausten jakautuminen prosentuaalisesti, lisäksi miesten vastauksista on sanallisia lainauksia. Tällä rakenteella sitten edetään ensitreffeistä eteenpäin.

Ihan aluksi ilahduin kirjan tilastonörtteilymeiningistä, se tuntui virkistävältä ja kehittelimme kirjan lukemisesta herra Norkun kanssa jopa pienen pelinkin. Minä luin kysymyksen ja herra yritti vastata keskivertomiehen tapaan, sitten pähkäilimme vastauksia. Oli ihan hauskaa. Valitettavasti hauskuus ei kuitenkaan jatkunut yksin luettaessa ja aloin vähitellen kyllästyä formaatin listamaisuuteen ja kysymyksiin jotka olivat niin tuskallisen perinteisiä. Miksei hän soita, voiko nainen tehdä aloitteen, miksei hän kosi... Vastauksetkaan eivät tarjonneet suuria ahaa-elämyksiä, kuulemma mies soittaa jos on kiinnostunut, nainen voi tehdä aloitteen ja mies kosiikin kun siltä tuntuu. No daa.

Että mitäpä tästä sanoisin. Ihan ok ajankulua. Jos olet joskus kokenut miespuolisten ihmisten ajatusprosessin vaikeaksi ymmärtää, niin ehkäpä saat kirjasta uusia ideoita. Kirja painottuu pitkälti kiinnostuksen herättämiseen ja seurustelun alkuvaiheiden asioihin ja on ehkä kysymysten asettelultaan hiukan konservatiivinen, minun kaaliini ei esimerkiksi mahdu se, miksei nainen muka tehdä aloitetta. Jos tieteellisempi ote sukupuolten välisiin asioihin kiinnostaa, lue vaikkapa Barbara ja Allan Peasen kirja Hormonien sota: miksi miehet eivät kuuntele eivätkä naiset osaa lukea karttaa.

Sourcebooks, Inc., 2012
Sivuja: 464

Lupaa ja vaikene / Harlan Coben

Harlan Coben ja Jonathan Kellerman ovat minun dekkarimaailmassani samassa kategoriassa: molempien tuotannosta löytyy hurjan herkullisia dekkareita ja sitten niitä, jotka ovat ehkä hitusen höllemmin rantein kirjoitettuja. Tällä kertaa minut veti kirjaan pariin kaunis kansi joka ei kylläkään paljastanut sitä, minkälaiseen myllytykseen se minut mukanaan vetäisi.

Kirjan päähenkilö on Jake Fischer, yliopiston professori, joka tavannut elämänsä naisen, Natalien, viimeksi kuusi vuotta sitten kun nainen avioitui toisen kanssa. Sitten onni potkaisee Jakea kuolinilmoituksen muodossa - Natalien aviomies on menehtynyt. Toiveikkaana mies matkustaa hautajaisiin mutta missä on sureva leski? Ja miksei kukaan Natalien läheisistä ole tavannut tätä kuuteen vuoteen?

Tässä kirjassaan Harlan Coben tekee sitä, minkä hän parhaiten taitaa. Hän kääntää ja vääntää tarinaa suorastaan hengästyttävään tahtiin, vie lukijaa kuin pässiä narussa, koukuttaa, jopa vähän naurattaakin. Päähenkilö Jake on taitavasti luotu, hän on perinteinen miesten mies, herkkä tapelupukari jonka sydän kuuluu vain yhdelle. Siis vähän niinkuin suunniteltu miellyttämään naislukijaa.

Lupaa ja vaikene on varsin nokkela ja nopeatempoinen tarina joka piti minua tehokkaasti otteessaan. Oli pakko käännellä sivuja jotta saisin tietää kuinka Jake selviäisi milloin mistäkin kiipelistään ja löytyisikö Natalie koskaan. Sattui siis olemaan sellainen hetki jossa kykeni heittäytymään tarinaan täysillä mukaan ja tunsin sympatiaa Jaken pakkomielteistä rakkautta kohtaan. (Hei, kuka lähtee hautajaisiin iskemään leskeä, Jake? Vain vinksahtanut vainoaja tai tosiromantikko.)

"Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? En minäkään. Uskon kuitenkin voimakkaaseen ihastukseen ensisilmäyksellä, ihastukseen, joka ei ole vain fyysistä. Uskon, että aina silloin tällöin, kerran tai kaksi elämän aikana, voi tuntea syvää, alkukantaista ja välitöntä, magneettiakin vahvempaa vetoa toiseen. Siltä minusta tuntui Natalien kanssa."

Minerva, 2014
Sivuja: 379
Alkuteos: Six Years
Suomentanut Salla-Maria Mölsä

Kaima / Jhumpa Lahiri

Kaima oli ensitutustumiseni Jhumpa Lahirin kirjoihin eikä se varmastikaan jää viimeiseksi - nimittäin taisin pikkuisen hullaantua tähän kirjaan. En voi muuta kuin ihastella sitä kuinka taitavasti kirjailija on kertomuksensa luonut, kuinka sinällään arkinen tarina on hänen käsissään muuttunut kauniiksi ja kiinnostavaksi, säilyttäen silti tavallisuutensa. Ei mutantteja, sarjamurhaajia tai elämää suurempaa rakkautta, ihan vain pienten ihmisten pientä elämää.

Kaima on kertomus Gangulin perheestä. 1960-luvulla bengalilaiset Ashima ja Ashoke avioituvat ja muuttavat Bostoniin. Sinne rakennetaan uusi koti ja siellä syntyvät lapset, jotka kasvavat lainatätien ja -setien keskellä. Tarinan keskiössä on esikoispoika Gogol, joka tempoilee kahden kulttuurin välillä: hän ei ole täysin amerikkalainen, mutta Intiakin tuntuu vieraalta.

Kaimasta kirjoittaminen vei aikaa, koska koin etten oikein osannut kuvata kirjan vaivattomuutta: Gangulin perheen nahkoihin on niin helppo päästä ja tarina koukuttaa vaikka kuvaakin vain arkea. Tiedän tämän koska luin Kaiman päivässä. Kotona, bussimatkalla, odotellessani miestä kaupasta, leipää paahtaessani ja kynsiä lakatessa (suttuinen lopputulos selittynee sillä että Kaima kiinnosti kynsiä enemmän) - pyöräretkelle en sitä sentään voinut raahata mukanani.

Kaimassa on jotakin surumielistä mutta silti vetoavaa ja viehättävää. Sen kuvaama maahanmuuttajaperheen arki tuntuu todelliselta ja uskottavalta, silti myös helposti lähestyttävältä. Lahiri tekee ymmärtämisen helpoksi. Aihe itsessäänkin on minulle kiinnostava, sukupolvien kulttuurieroja ovat kirjoissaan käsittelleet mainiosti myös Amy Tan ja Anne Tyler, suosittelen näitäkin!

"Elämä ulkomaalaisena, alka Ashima käsittää, on eräänlainen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä, joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotain monimutkaisempaa ja vaativampaa. Kuten raskaus myös elämä ulkomaaalaisena, näin Ashima uskoo, on tila joka herättää uteliaisuutta tuntemattomissa, saman sekoituksen sääliä ja kunnioitusta."

Tammi, 2005
Sivuja: 413
Alkuteos: The Namesake
Suomentanut Kersti Juva

Johnny Hiro: Half Asian, All Hero & Skills to pay the bills / Fred Chao

Hyvää sarjakuva-sunnuntaita! Muumien jälkeen mieleni teki jatkaa seikkailuja sarjakuvien parissa. Kirjastosta pongasin ihan uuden tuttavuuden - Johnny Hiron. Johnny ja tyttöystävänsä Mayumi ovat Japanista New Yorkiin muuttanut nuoripari, joka elää keskellä niitä tavanomaisia ongelmia: työmurheita, niukkaa taloutta ja vähäistä yhteistä aikaa. Eikä asiaa auta se, että Godzilla hyökkää Mayumin kimppuun ja rikkoon vuokra-asunnon seinän!

Fred Chaon kirja sisältää viisi pidempää tarinaa sekä jonkin verran lyhyempiä strippejä. Johnny Hiro rikkoo hauskalla tavalla perinteisiä asetelmia sarjakuvissa, Johnny nimittäin ei ole supersankari vaan oikeastaan ihan tavallinen heppu joka yrittää selvitä elämässään. Kirjan yhdistelmä arjen ongelmia ja isoja outouksia (Godzillaa kai voisi luonnehtia vaikka näinkin?) tuntuu virkistävältä ja mukavalta ja koko sarjakuva on itsessään hyvin sympaattinen - Johnny ja Mayumi kun ovat oikeasti suloinen pari. Varsinkin eräs strippi jossa eräitä tiettyjä lempipuputossuja on venytetty, hymyilytti. On ne ihania!

Innostuin Half Asian, All Hero -kirjasta niin että varasin kirjastosta heti Chaon tuoreimmankin sarjakuvan Skills to Pay the Bills. Kirjassa kullanmurusten meno jatkuu entisellään ja luonnollisestikin myös hirviöitä piisaa, mm. King Kong ilmestyy sieppaamaan ex-tyttöystävän juuri kun tämä alkaa kertoa Mayumille hankalia asioita menneestä. Kirja vie lukijan myös Tokioon, jossa valoitetaan Johnnyn pomon taustoja. Tarinat ovat yllättävänkin syvällisiä, joskus melankolisiakin mietteitä elämästä, rakkaudesta ja uskollisuudesta - tykkäsin ja peukutan näitä kirjoja!

Half Asian, All Hero
Tom Doherty Associates, 2009

Skills to Pay the Bills
Tom Doherty Associates, 2013
Sivuja: 185

Musta kuin eebenpuu / Salla Simukka

Tykästyin jo Punainen kuin veri -kirjassa Salla Simukan luomaan mainioon Lumikki Andersoniin, joka oli kuin Lisbeth Salanderin pikkusisko - reipas ja räväkkä nuori nainen, jolla tuntuu olevan kyky järjestää rikollisille vaikeuksia. Vaikka trilogian toinen osa, Valkea kuin lumi, ei ihan suosikkini ollutkaan, oli silti selvää että viimeinenkin kirja on ehdottomasti luettava jotta Lumikin tarina saa päätöksensä.

Musta kuin eebenpuu -kirjassan Lumikki alkaa saada outoja ja uhkaavia kirjeitä, joissa vihjaillaan menneisyyden tapahtumista. Lumikki yrittää selvittää mitä hänen lapsuudessaan on oikeasti tapahtunut ja kuka salaperäinen uhkaaja on - ehkä joku läheltä?

Lumikki -sarjan käännösoikeudet on myyty 37 maahan ja ymmärrän syyn oikein hyvin. Kirjat ovat toimivaa nuorten viihdettä ja varsinkin juuri Lumikki on vallan mainio luomus, jonka soisin saavan vielä lisääkin jatkoa. Omaksi suosikikseni jäi sarjan avaus Punainen kuin veri vaikka tässä kirjassa mieltäni lämmitti erikoisesti se, kuinka kauniisti Simukka kirjoittaa rakkaudesta. Mitä kirjoissa viitattuun suureen salaisuuteen tulee, olin siihen hiukan pettynyt. Kaiken odotuksen jälkeen asian varsinainen puinti tuntuikin jäävän muun toiminnan jalkoihin - juuri se osa, jota olin odottanut. Toisaalta, kenties kirjan varsinainen kohderyhmä ei kaipaakaan pitkällistä psykologista paatosta.

Yritin lukiessani muistella vastaavan tyyppistä kirjasarjaa omasta nuoruudesta mutta hiukan tiukkaahan se teki. Ainoa dekkari-tyylinen sarja joka tulee mieleeni on Neiti Etsivä, joka kyllä taisi olla nuoremmille lukijoille suunnattu. Siispä kysynkin teiltä lukijoilta, millaisia nuorille suunnattuja jännityskirjoja te olette lukeneet?

"Minä rakastan sinua.
Kolme sanaa, jotka on helppo sanoa mutta vaikea tarkoittaa. Minä tarkoitan niitä. Hengitän jokaisen sanan läpi ja niistä tulee osa minua. Sanon ne sinulle ja sillä tavoin niistä tulee osa sinuakin. Minun rakkauteni siirtyy sinuun. Se saa sinut hehkumaan entistä kauniimpana, vahvempana ja säteilevämpänä.
Minä teen sinusta kirkkaamman kuin yötaivaan kirkkain tähti."

Tammi, 2014
Sivuja: 192

Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisemmät teot / Roope Lipasti

Tutustuin Roope Lipastin mainioihin kirjoihin vasta viime vuonna kun luin maanmainion Rajanaapurin. Halkaisukirvesmies liikkuu hiukan samanlaisella maaperällä vaikka tällä kertaa kirjailija ammentaakin omasta elämästään. (Jäin tämän luettuani miettimään sitä että jotakin tuttua oli Rajanaapurissa esiintyvässä touhukkaassa lapsiperheessä!)

Halkaisukirvesmies on kokoelma aikaisemmmin julkaistuja kirjoituksia mm. Kotivinkistä, Turun Sanomista ja Lapsemme -lehdestä. Aiheet käsittelevät niin yleistä maailmanmenoa, kuin lapsiperheen elämää ja remontointiakin. Kirja on arkinen, lämmin ja elämänmakuinen, viisas ja hauskakin. Ainakin minä hymyilin ja nyökyttelin lukiessani nuorisotyöttömyydestä, maanantaipäivistä ja niille pienen ihmisen mukamas suurille ongelmilla. Niinkuin hotelliaamiaisen lämpimälle tuoremehulle tai crosstrainerista puuttuvalle kirjatelineelle. (Tätä jälkimmäistä olen harmitellut viime aikoina! Kunpa voisinkin urheilla ja lukea saman aikaan. Kirotut alehärpättimet!)

Lipastin huumori on nokkelaa ja aika lailla minun makuuni. Kirja on myös arkisuudessaan mukavan samaistuttava, suurin osa kertomuksista kolahti vaikka olenkin lapseton kaupunkilaisplikka hyvin vähäisellä remontointikokemuksella ja veikkaisinkin että tälle kirjalle voivat hekotella niin miehet kuin naisetkin. Peukutan kirjan aurinkoista elämänasennetta - tätä lisää!

"Yritin selittää kuopukselle, ettei sämpylöitä ja sängynjalkoja kannata itkeä, vaan pikemminkin nauraa niille. Ihmisen elämään mahtuu kyllä oikeitakin murheita, kenelle enemmän, kenelle vähemmän, mutta jokaiselle jotakin. Siksi pienistä vastoinkäymisistä kannattaa olla lähinnä kiitollinen, koska ne ovat pieniä. Jos murhe on, kuten usein on, että hotelliaamiaisella tuoremehu on lämmintä ja pahaa, voi onnitella itseään siitä, että on osunut siihen promilleen maailman väestöstä, jolla on hotelliaamiainen, johon kuuluu tuoremehua."

Atena, 2014
Sivuja: 215

The Sweetness of the Bottom of the Pie (suom. Piiraan maku makea) / Alan Bradley

En enää muista mista sain vinkin Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjasta mutta epäilen että saan kiittää tästä ilosta Facebookin Dekkariryhmä. Lämmin kiitos siis vinkkanneelle sillä suorastaan hullaannuin ihanan pikkuvanhaan Flaviaan. Ja mikä parasta, Bradleyn sarjassa näyttää olevan ainakin 6 kirjaa eli lukuherkkua riittää vielä pidemmäksikin aikaa! Suomenkielistä suosiville vinkiksi että kirja on juuri ilmestynyt herkullisella nimellä Piiraan maku makea, Bazarin kustantamana.

Kirjan keskiössä on 11-vuotias Flavia de Luce, joka on mestarillinen kemisti, loistava salapoliisi ja raivostuttava pikkusisko. Flavia, tuo Sherlock Holmesin ja neiti Marplen henkinen rakkauslapsi, saa pähkinän purtavakseen kotikartanon kurkkujen keskeltä löytyy kuollut mies. Kuolikohan mies syötyään taloudenhoitajan kehnoa piirakkaa vai onko Buckshawn nurkilla pyörinyt ihkaelävä murhaaja? Mahtavaa!

Luin The Sweetness of the Bottom of the Pien äänikirjana ja ihan ensimmäiseksi haluan kehua Jayne Entwhistlen lukemista, sillä hän todella sai Flavian kaikessa ilkikurisuudessa heräämään eloon. Mikäli Entwhistle lukee sarjan muutkin kirjat niin tämä tyttö kyllä kuuntelee -suosittelen myös muillekin äänikirjan ystäville!

Kuten edellisistä ylisanoista jo kävikin ilmi, pidin hurjasti Flaviasta, jonka perhe muuten vaikuttaa myös mitä mielenkiintoisimmalta, on lukutoukka-siskoa, äiti, joka on kadonnut ja isäkin jolla on sotatraumoja - noista aineksista kyllä riittää useampaankin kirjaan. Flavia on ilahduttavan rohkea, fiksu  - ja hauska. Hyvin mieleen on jäänyt mm. kohta jossa paikalle saapuneet poliisit komentavat Flavian - Flavian, silminnäkijän ja salapoliisin - sisään teenkeittoon, koska muitakaan naisihmisiä ei paikalla ole. Niinpä niin.

Toki voitanee miettiä onko Flavia uskottava 11-vuotias, ehkä ei. Tarina on kuitenkin tunnelmaltaan niin viehättävä että olen lukijana valmis antamaan tiettyjä puutteita anteeksi. Siitä kun olen itse ollut 11-vuotias on ehkä suurinpiirtein ikuisuus, mutta luulen Flavian olevan sellainen tyttö joka olisin itse halunnut tuossa iässä olla. Mainittakoon tässä välissä että tuolloin toiveammattini olivat kirjailija ja salapoliisi, olin jopa suunnittelut että alkuviikot voisin kirjoittaa ja loppuviikot tutkia rikoksia. Sittemmin olen lähinnä siirtynyt lukemaan rikoksista ja kirjoittamaan niistä blogijuttuja - aikuisuus on joskus niin paljon tylsempää!


Books on Tape, 2009
Kesto: 9h 53min
Lukija Jayne Entwhistle
Kirjasta lisää: Sarjan viralliset sivut

Kinuskikissan helpot suosikit / Sini Visa

Kinuskikissa on ollut leivontaguruni jo useampia vuosia, Sini Visan leivontablogista kun löytyy kelpo resepti poikineen. En ole synnynnäinen jauhopeukalo ja halu leipoa heräsikin vasta läheiseni sairastuttua, kaiketi jonkinlaisena tarpeena hemmotella ja hoivata, parantaa kakkuihin leivotulla rakkaudella. Kinuskikissan blogi oli tuolloin se paikka, josta etsin vinkkejä joten voitanee ehkä sanoa että hän opetti minut leipomaan. Koska kämmäilytasoni keittiössä on edelleen kohtuullisen korkea, olin luonnollisesti iloinen kuullessani että Kinuskikissalta on ilmestynyt kirja, jossa painotuksena ovat helpot suosikkiherkut.

Tutkivan journalismin (köh!) nimissä oli selvää etten voi kirjoittaa Helpoista suosikeista ilman että olisin myös testannut kirjan reseptejä. Pääsiäisenä kokeiluun pääsivät sitruunaneliöt, lisäksi kokeilin myös Neiti Mustikan kakkua. Happamien herkkujen ystävänä itse hurahdin sitruunaneliöihin mutta vieraamme, jotka yleensä eivät pidä makeasta, kehuivat myös Neiti Mustikan raikkautta. Kirja sisältää monta muutakin mainiota oivallusta, mm. kannessa näkyvää pop corn -kakkua olisi kiva testata jonain päivänä mutta olen aivan varma siitä että onnistun samaan keittiössä komean sotkun aikaiseksi...

Ohjeet olivat helposti ymmärrettäviä ja sopivan yksinkertaisia perusleipurille, samoin koristelut ovat Kinuskikissan edellistä kirjaa yksinkertaisempia. Kakkujen ohella kirjasta löytyy ohjeita mm. makeisten tekoon sekä suolaisten herkkujen ja leipien leivontaan. Kirjan kuvitus on tuttuun tapaan kaunis, Visa vaikuttaa olevan sekä taitava niin leipomisessa kuin valokuvauksessakin. Nostan tässä kohdin muuten hattua ruokabloggaajille heidän hienoista valokuvistaan, sain nimittäin ao. kuvan kohdalla huomata kuinka haastetta pienikin otos voi tarjota. On tahmaisia sormia, heijastuksia lautasesta, epämääräisiä leikkauspintoja! Taidan ainakin toistaiseksi pysytellä kirjojen kuvaamisessa...

Tammi, 2014
Sivuja: 192

Noora / J.K. Johansson

Tutustuin viime keväänä J.K. Johanssonin Lauraan joka tuolloin jäi mieleen ihan kelpo trillerinä Twin Peaks -viboineen, harmittelin vain sitä että tarina jäi harmittavasti auki. Nyt sain hyppysiini Palokaski -sarjan kakkososan, joka kulkee nimellä Noora ja pakkohan sen pariin oli hypätä heti kun edelliset kirjat oli luettu...

Kirja jatkaa samoista asetelmista joihin Laura jäi. Teinitytön katoaminen järkyttää edelleen Palokaskea. Tarinan keskiössä on kuitenkin koulussa ulkopuoliseksi jäävä Noora joka hakee huomiota perustamalla keksittyyn elämään pohjautuvan lifestyle-blogin. Tytön keksitty persoona alkaa saada suosiota, ehkä vähän vääränlaisiltakin tahoilta.

Pidin Palokaski-sarjan aloittaneesta Laurasta mutta Noora jäi minusta lukukokemuksena heikommaksi, aloin nimittäin kyllästyä Pohjanvirran sisarusten jatkuviin parisuhdesekoiluihin. Kirjan kiinnostavinta antia olivatkin Nooran osuudet, sattuneesta syystä bloggaamiseen liittyvät juonenkäänteet kiinnostavat allekirjoittanutta. En tosin ole ihan varma onko kirjassa kuvatunlainen feikkiblogi oikeasti mahdollinen, väitän että itse en ehkä ihan kaikkea tuo nielisi mutta toisaalta - maailmaanhan mahtuu monenlaista yrittäjää. Tarinalla on toki ihan mielenkiintoinen pointtinsa nykyajan elämänmenosta, jossa bloggaajat muotilaukkuineen ovat nuorien idoleita.

Harmittelen hiukan sitä että Noora tukeutuu niinkin voimakkaasti Lauraan, keskeltä ei kannata tämän kirjasarjan lukemista aloittaa. Varsinainen pääjuoni jää edelleen hyvin pitkälti auki, tosin ei tarvitse Hercule Poirot osatakseen vetää tiettyjä johtopäätöksiä loppuratkaisusta. Kirjan Twin Peaks -viitteet taitavat edelleenkin olla ihan tarkoituksellista, on kaksoiselämää eläviä tyttösiä, Madde ja BOB. Liekö Audrey mukana trilogian päätösosassa?

"Noora luki tekstiään hurmioituneena itsekin tuon nuoren naisen upeudesta. Ensimmäinen ongelma olivat valokuvat. Jos halusi bloginsa menestyvän, tarvittiin paljon valokuvia. Toiseksi tarvittiin hypetystä, ilman sitä mikään blogi ei noussut suosioon. Nooran pitäisi luoda Maddelle paitsi Facebook-profiili, Twitter - ja Instagram-tilit myös Googleplus ja Pinterest. Tässä menisi koko yö, mutta Noora tunsi pitkästä aikaa elävänsä."

Tammi, 2014
Sivuja: 270

Levottomat aivot: ADHD ja Asperger vahvuuksina / Mervi Juusola

Aspergerin oireyhtymä kiinnostaa minua ja siksi kun eräänä päivänä huomasin Helmetin Ellibs-kokoelmassa Mervi Juusolan Levottomat aivot -kirjan, piti se klikata luettavaksi. Juusola on psykologian erikoistoimittaja, neuropsykiatrinen valmentaja, taideterapeutti, työohjaaja ja kouluttaja. Ammattitaito näkyykin hyvin tekstissä, sillä hän käsittelee asioita miellyttävän kansantajuisesti ja osaa antaa monia käytännön vinkkejä jotka ainakin asiaan perehtymättömästä tuntuvat järkeviltä ja toimivilta. Hän on myös erityislapsen äiti ja senkin rivien väleistä luin.

Kirjassa on paljon ymmärrystä ja selvitystyötä, joka epäilemättä on karttunut vuosien mittaan. Pidinkin kirjassa käytännönläheisyyden lisäksi sen lämmöstä, sillä vaikka kyseessä onkin tietokirja, tuntuu kliinisyys silti olevan tekstistä kaukana. Voisinkin kuvitella että esim. erityislapsen vanhemman olisi helppo tarttua tällaiseen kirjaan, joka tuntuu kumpuavan omista kokemuksista eikä vain hienoista teorioista.

Kirjassa keskitytään erityisesti ADHD- ja Asperger -oireyhtymiin ja pääpainotus on lapsissa ja nuorissa, mutta toki tietoa löytyy myös aikuisten auttamisesta. Levottomat aivot - oivallinen nimitys muuten mielestäni - sisältää myös katkelmia todellisten henkilöiden kokemuksista mm. erilaisten koulun tukimuotojen suhteen. Aspergerista kiinnostuneille vinkkaan myös Paula Tillin kirjasta Toisin: Minun Asperger-elämäni, josta saa mielenkiintoisen näkökulman as-henkilön elämään.

Otava, 2012
Sivuja: 207

Beauty Queens / Libba Bray

Libba Brayn Beauty Queensista taisin ensimmäisenä kuulla Liinalta ja Linnealta - kiitoksia vain sinne! Olen aika aktiivisesti penkonut Overdriven kokoelmia mutta jostain syystä olen aina ohittanut Beauty Queensin - miksi?!! Onneksi on lukuvinkkaajia sillä kirjahan on aivan hulvaton.

Kirjan alkuasetelma yhdistelee Lostia, Viidakon tähtöisiä ja Miss Kovista reippaalla otteella. Käy nimittäin niin että lentokone täynnä Miss Teen Dream -kilpailijoita putoaa ja neidot löytävät itsensä autiolta saarelta. Ja sitten pitääkin selvitä hengissä JA näyttää hyvältä samaan aikaan mikä ei sisukkaille misseille ole ongelma.

Libba Brayn kirja nauraa amerikkalaiselle yhteiskunnalle ja stereotypioille oikein kunnolla. Ulkokuori on tärkeää, siveys pitää säilyttää (mutta seksikkyyskin on tärkeää) ja kuluttaakin pitäisi - mielellään Corporationin tuotteita. Kirjan tarinaa katkotaan erilaisilla Corporationin mainoksilla sekä viitteillä mm. samaisen puljun tv-ohjelmista - oikeasti Corporationilla ja sen keulakuvalla, Ladybird Hopella, tuntuu olevan lusikkansa joka sopassa.

Kuvittelin ensin että kirjan päähenkilö olisi ns. tarinan järkevä tyttö, Adina, joka on osallistuu kisaan vain kirjoittaaksen sen typeryydestä myöhemmin reportaasin. Fiksusti Libba Bray kuitenkin päästää muutkin missit ääneen ja antaa hiukan syvyyttä hupsuille tytöille. Omaksi suosikikseni nousi ilman muuta Miss Teksas, rasittavuudessaan aivan mahtava Taylor. Taylor on se nuori nainen, jonka hammastahnahymy ei häviä hetkeksikään ja joka muistaa vaatia tanssinumeroiden harjoittelua autiolla saarellakin.

Libba Bray toimii itse kirjan lukijana ja tekee hommassa loistavaa jälkeä. Jokainen henkilöistä todella saa oman äänensä ja persoonansa, kuunnellessa on helppo kuvitella miltä tytöt näyttävät, eri aksenttejen avulla on myös helppo erottaa tytöt toisistaan. Jos pidät äänikirjoista ja ironiasta, lainaa tämä!

“Weren't you wearing a purity ring when we got here? Aren't you supposed to be saving yourself?" Shanti asked.
"Yeah," Mary Lou answered. "And then I thought, for what? You save leftovers. My sex is not a leftover, and it is not a Christmas present.”

Scholastic Audio, 2011
Kesto: 14h, 33min
Lukija: Libba Bray

Totuus Harry Quebertin tapauksesta / Joël Dicker

Joskus kirja sattuu tupsahtamaan elämään hyvään aikaan, silloin kun kaikki lukulistalta on jo muka luettu eikä kirjaston varauksia ole lähiaikoina saapumassa. Silloin lukutoukka tarraa vastaan tulevaan kirjaan kuin hukkuva pelastuslauttaan. Minulle kävi Harry Quebertin tapauksen kanssa, se nimittäin kolahti eräänä päivänä täysin pyytämättä postiluukkuuni - olivat kaiketi Tammelta huomanneet että tuon kirjakasa alkaa huveta. Kiitokset siis sinne hätäavusta!

Kirjan päähenkilö on Marc Goldman, kolmekymppinen menestyskirjailija joka epäilee tähtensä laskeneen. Sitten Marcin mentorin,Harry Quebertin, pihalta tehdään shokeeraava löytö kun vuosikausia kadoksissa olleen pikkukylän tytön ruumis vihdoinkin löytyy. Käynnistyy melkoinen mediamylläkkkä kun käy ilmi että Harryn klassikoksi noussut teos Pahan juurilla onkin ylistys miehen rakkaudesta tuohon teinityttöön.

Tartuin innokkaasti Harry Quebertin tapaukseen, amerikkalaisen pikkukaupungin miljöö tuntui viehättävältä ja pidin katkelmista joissa Harry opettaa Marcille kirjoittamisen syvällisiä saloja, eivätkä Twin Peak -vibatkaan menoani haitanneet. Mutta alkuinnostukseni laski nopeasti, sillä vaikka Marcin oppitunnit kirjoittamisen saralla tuntuivatkin sinällään viehättäviltä, velloi tarina paikallaan. Iski epävarmuus, luenkohan kirjaa ihan oikein? Onko se sittenkin lukuromaani vaiko murhamysteeri? Minun makuuni Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli hiukan molempia, vähän loukussa kahden maailman välissä. Yritin siis lukea kaksin silmin.

Lukuromaanina viehätyin lukujen välissä olevista pienistä katkelmista joissa Harry opettaa Marcia kirjoittamaan, myös kustantamomaailma ja median vastaanotto kiinnostivat. Dekkaripuoli sen sijaan ei tarjonnut minulle kummempia yllätyksiä, paljon arvasin jo ennalta ja yhtä mielenterveyteen liittyvää juttua (juu, en aio spoilata muiden lukuelämystä tämän enempää) pidin jopa epäuskottavana. Lukuromaani taisi siis jäädä voitolle. Kirjana Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli minulle suhteellisen miellyttävä lukukokemus mutta ihan kannen hehkutuksen tasolle ei intoni kyllä riittänyt.

- Harry, jos minun pitäisi muistaa opetuksistasi yksi ainoa, niin mikä se olisi?
- Esitän saman kysymyksen sinulle.
- Se, että on osattava kaatua.
- Olen ihan samaa mieltä. Elämä on yhtä pudotusta. On osattava kaatua.

Tammi, 2014
Sivuja: 809
Alkuteos: La vérité sur l'affaire Harry Quebert
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
Saatu arvostelukappaleena

Muumit: sarjakuvaklassikot 4-7 / Tove Jansson, Lars Jansson

Hip hurraa ja hauskaa vappua! Hurahdin vähän aikaa sitten uudelleen lapsuuteni suosikkeihin, Muumi-sarjakuviin. Oli kiva huomata että samat piirrokset, jotka lapsena hauskuuttivat loputtomiin, toimivat edelleenkin. Tästä innostuneena päätin jatkaa Muumien - ja lapsuudenmuistojeni - läpikäymistä. Vapun päivä tuntui sopivalta ajoitukselta postaukselle, sillä päivä tuntuu ihan muumimaiselle. Veikkaan että he olisivat järjestäneet villit juhlat, tanssineet pöydillä ja jonkinlainen seikkailu olisi alkanut...

Nautiskelin tätä postaustani varten läpi Muumit-kirjat 4-7. Kirjoissa näkyy myös tehtävien siirto sisarukselta toiselle, sillä vaikka kirjat 4 ja 5 ovat vielä Toven piirtämiä, on kahdessa viimeisimmässä kirjassa piirtäjänä Lars Jansson. Kun kuvia osaa oikein tarkastella, ero onkin selvä. Toven Muumi-tarinat ovat koristeellisempia mutta Larsin piirrokset tuntuvat nekin toimivan kuin häkä, juuri hänen kirjoistaan löytyivät ne ruudut, jotka saivat minut vieläkin nauramaan ääneen!

Nämä kirjat pitävät sisällään sellaisia herkkupaloja kuin Muumipeikko ja pyrstötähti, Muumipeikko merillä, Hosulin kosinta, Muumipeikko ja vakoojat, Muumit uudisasukkaina ja Muumipeikko maanviljelijänä. Kirjoista oma suosikkini taisikin olla tuorein, jonka tarinoissa Lars Jansson ilakoi mainiosti mm. vallanhimolla ja kaupunkilaisten hölmöillä haavekuvilla maalaiselämästä. Myös Muumipapan keski-iän kriisi kirvoitti hymyn, enkä voinut olla ihastelematta sitä nerokkuutta jolla kirjoissa käsitellään varsin mutkikkaitakin aikuisten aiheita mutta silti niin että kirjoista nauttii lapsikin. On toivottomia rakastumisia, mustasukkaisuutta, luonnonkatastrofeja ja lopun alkua - hienoja tarinoita, joihin lukijan on helppo samaistua! Muumit ovat ihania - lukekaa niitä!

Ja nyt vappupiknille Muumien hengessä!

WSOY, 2010, 2011, 2011, 2012
Sivuja: 86, 111, 92, 99
Suomentanut: Anita Salmivuori, Juhani Tolvanen