William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre

Täältä tulee tunnustus: lukiossa Shakespeare oli suuri innostukseni. Niin suuri, että kärtin yhtenä jouluna vanhemmilta lahjaksi Shakespearen kootut teokset alkukielellä. Rakastin järkälettäni yli kaiken, mutta kieli oli sittenkin turhan vaikeaa lukiolaiselle. Suurin piirtein ymmärsin mitä puhuttiin, mutta ne kielen hienoudet jäivät saavuttamatta. Tuolloin näytelmät, erityisesti komediat kiinnostivat eniten, joten sonetit jäivät vieraiksi. (Paitsi se yksi, jota rakastin lukiolaisen ehdottomuudella. Ei ole rakkautta rakkaus, jos se muutoksesta muuttuu...)


Monta vuotta myöhemmin, kauniina kesäisenä iltapäivänä, kävelin kirjastoon vain palauttamaan kirjoja. Sitten päätin vilkaista Bestseller-hyllyä, ihan vain huvin vuoksi. Ja siellä se oli. William Shakespearen sonetit. Vanha suola alkoi janottaa. Klonkkumaisen tunnekuohun vallassa nappasin kirjan mukaan ja lähdin kipittämään kotiin.

Tämä Kirstin Simonsuuren suomentama ja toimittama kirja on ihana. Käännös on mukavasti modernisoitu, lisäksi Simonsuuri tulkitsee jokaista sonetteja ja selvittää taustoja niin että tälläisen sonetti-noviisinkin  on helppo päästä kiinni nautinnon ajan aarteeseen. Olin ollut siinä uskossa että sonetit olivat rakkausrunoja, nyt kun pääsin niitä tutkimaan, ymmärsin niissä olevankin monenlaisia teemoja. Shakespeare kirjoittaa ohjeita nuorille miehille (hankkikaa lapsia), surkuttelee vanhenemisen kurjuutta, kritisoi muita sonettejen kirjoittajia, puhuu hellästi rakkaudesta ja katkerasti pettymyksistä. Jokaisesta sonetista on myös alkuperäiskielinen versio, ajan henkeen olevalla fontilla painettuna, se loi mielestäni mukavasti tunnelmaa.

"Valmistaudun aikaan, kun rakkaani, kuin minä,
on häijyn ajan kolhima ja nukkavieru,
kun tunnit veren kuivaavat ja uurtavat otsaan
rypyt ja viivat, kun nuori aamu
tarpoo iän jyrkännettä yöhön
ja kaikki kaunis, jonka kuningas hän nyt on,
häviää tai jo hävinnyt silmistämme
ja kallis nuoruus viedään varkain.
Tuon ajan tähden varustaudun
tuhoavan iän julmaan veitseen,
ettei se koskaan viiltäisi muistoista
rakkaani ihanaa kauneutta, jos viekin rakkaani.
      Näihin mustiin viivoihin on kaiverrettu kauneus,
      ne elävät, ja hän niissä, ikuinen vehreys."