Paluu Rivertoniin kertoo perheestä, joka on viime vuosisadan alun myrskyisien vuosien riepottelema. Tarinan kertojana toimii Grace, joka kertomuksen alussa on nuori, vasta sisäkön uraansa Rivertonissa aloitteleva tyttö. Grace on samanikäinen kuin perheen nuori neiti, Hannah ja heti alusta alkaen heidän välilleen muodostuu side. Grace kertoo tarinaansa liki satavuotiaana vanhuksena, joka jo tuntee ajan käyvän vähiin. Rivertonin traagisista tapahtumista kertova elokuva saa Gracen kuitenkin palaamaan muistoissaan vielä kerran Rivertoniin, käymään läpi tapahtumia jotka johtivat nuoren runoilijan kuolemaan.
Paluu Rivertoniin oli minulle ennenkaikkea kuvaus ajassa ja asenteissa tapahtuvasta murroksesta. Ensimmäinen maailmansota murtaa luokkayhteiskunnan asenteita eikä elämä Rivertonin kartanossa ole koskaan enää sellaista kuin vanhoina hyvinä aikoina. Tarinan keskiössä on Gracen lisäksi Hannah, joka vuosisadan alussa on nuori ja älykäs nainen, innokas luomaan omaa uraa, näkemään ja kokemaan maailmaa. Hannahin haaveet kuitenkin murskataan kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan ja hyvää tarkoittavien sukulaisten toimesta. Hienon naisen ei ole hyvä hankkia koulutusta, seikkailla maailmalla tai käydä töissä. Oikeastaan Hannah yrittääkin koko elämänsä etsiä pakotietä tilanteestaan, mutta kohtalolla on sormensa pelissä...
Gracen ja Hannahin, kahden samanikäisen tytön, ovat erilaisia ja siksi kuvaavatkin kiinnostavalla tavalla luokkaeroja tuon ajan Englannissa. Gracella, joka on nuoresta saakka tehnyt töitä, on tietyllä tavalla enemmän valtaa oman elämänsä suhteen kuin Hannahilla, jonka unelmat riippuvat isästä, tädeistä, aviomiehestä... Gracen elämä on toki myös rankkaa, itsensä ohella hän kantaa vastuuta myös sairaalloisesta äidistään. Mutta vaikka elämä tuokin monenlaisia mahdollisuuksia Gracen tielle, hän luopuu niistä uskollisuudesta työnantajaansa, Hannahia kohtaan.
Jos jotakin kritisoitavaa pitää tästä kirjasta hakea, niin kenties Gracen tarinassa oli muutamia sattuma, jotka tuntuivat vähän liiankin sopivilta ja yksinkertaisilta ratkaisuilta, esim. isän henkilöllisyys oli helppoa päätellä. Jäin myös miettimään sitä, miksi pitkän elämän elänyt ja komean uran tehnyt Grace jolla oli omia lapsia ja lapsenlapsiakin palaa juuri Rivertoniin miettimään nuoruuden tapahtumia, joissa hän oli lähinnä sivustakatselijana?
"Hän ei tiedä että itken, koska haluaisin menneisyyden muuttuvan. Että samalla tavalla kuin lukiessani lempikirjojani uudelleen, jokin osa minusta toivoo niiden loppuvan eri tavalla, niin nyt Rivertonin aikoja muistellessani huomaan vasten parempaa tietämystäni toivovani, että sota ei puhkeaisikaan. Että se tällä kertaa, jostain ihmeellisestä syystä, jättäisi meidät rauhaan."Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin: Kirjava Kammari ja Lumiomena.
Kiva, että luit tämän. Minunkin mielestäni kirja oli hieman erilainen kuin olin odottanut ehkä siksi, että teosta markkinoitiin niin paljon mysteerinä, vaikka se olikin ehkä enemmän luokkayhteiskuntaromaani. Sellaisenaan hyvä ja hienosti kirjoitettu!
VastaaPoistaPohdintasi siitä, miksi Grace palasi, on hyvä. Ehkä juuri siksi, että hänen oli tavallaan palattava juurilleen. Ja toisaalta nuoruusvuodet kartanossa loivat ehkä pohjan hänen sivistykselleen. Hän oppi niin paljon seuraamalla muita?
Katja, ehkäpä näin. Minä mietin asiaa niinkin että tavallaan Hannahin elämän tuhoutuminen johti siihen että Grace sai uuden alun. Grace ikäänkuin hyötyi omasta - tahattomasta- virheestään, ehkä se painoi häntä?
VastaaPoistaMinäkään en tästä löydä mysteeriä, ajankuvaa ja tragediaa kylläkin. Kenties mysteerit myyvät paremmin? :)
Tämä oli kyllä niin hyvä kirja minulle. Ihanaa, että sinäkin pidit! Ja kiitos linkityksestä. :)
VastaaPoistaPidin kyllä, tarina tempaisi todella tehokkaasti mukaansa ja huomasin istuskelevani koko ajan nenä kirjassa. :)
VastaaPoistaOlen ajatellut hankkia tämän ja mielenkiinnolla tutkin kirjablogeja voidakseni lukea tästä enemmän.
VastaaPoistaMinulla on tällä hetkellä Kate Mortonin The Forgotten Garden luettavana ja tämä kiinnostaa kovasti.
Elegia, minä pidin Rivertonista kovasti. Vähän pelkäsin kyllä tarttua siihen, kun olin muista blogeista lukenut NIIN paljon hyvää.
VastaaPoistaTörmäsin itse kirjastossa Mortonin Distant Hoursiin, joka kyllä kutkuttaisi mutta se näytti melkoiselta tiiliskiveltä kirjaksi ja pelkään saavani rasitusvamman sen kanssa... ;-)