Vettä elefanteille / Sara Gruen

Sara Gruenin Vettä elefanteille sattui jäämään jonkinlaiseksi välipalakirjaksi. Olin tarponut läpi The Favourite Childin ja kaipasin taukoa jonkin muun kirjan parissa ennenkuin jatkaisin Wideacre-sarjan kolmanteen osaan, Meridoniin. Oli jotenkin helpottavaa tarttua toiseen kirjaan ja tuntea kuinka se soljuikin keveästi eteenpäin. Vettä elefanteille onkin mielestäni mukavan sujuvalla tyylillä kirjoitettu kirja. Kieli on riittävän rouheaa sopiakseen sirkuksen elämään, kuten myös vanhainkodin käytävillekin.

Vettä elefanteille kertoo Jacobista, joka jättää eläinlääkärin opintonsa kesken kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. Jacob yrittää paeta suruaan ja hyppää ohikulkevan junan kyytiin, joka sattumalta kuljettaa sirkusta uuteen määränpäähänsä. Hyppy muuttaa Jacobin elämän, hän liittyy sirkuksen matkaan eläinlääkärin toimessa ja rakastuu sirkuksen johtajan vaimoon, kauniiseen Marlenaan. Tarinan kertojana toimii vanha Jacob, joka on jo yli 90 -vuotias. Kun sirkus asettuu vanhainkodin naapuriin, se herättää Jacobissa myös muistoja menneestä...

Ensimmäinen asia, jota kiinnitti huomioni, oli kirjan rakenne - vanha mies muistelee nuoruuttaan, rakkautta ja jotakin dramaattista menneisyydessä tapahtunutta. Kirjan rakenne oikeastaan muistuttaa aika paljon äskeittäin lukemaani Paluu Rivertoniin -kirjaa, ja se toimi mielestäni molemmissa kirjoissa hyvin, kenties jopa tehokkaammin tässä kirjassa. Vanhuuden kuvaus oli koskettavaa - ja pikkuisen pelottaavaakin luettavaa. Vanheneminen ei ole helppoa eikä mukavaa ja havahduin kirjan myötä tajuamaan sen selkeämmin kuinka helppo vanhusta on holhota tai kohdella kuin lasta ja kuinka loukkaavalta se saattaa tuntua.

Sirkuslaisen elämästä lukeminen oli kiinnostavaa, vaikka arvelinkin ettei se ole yhtä hohdokasta kuin miltä se ulospäin vaikuttaa. Sirkus ei koskaan ole ollut minulle suuri kiinnostuksen kohde, mutta kieltämättä se varmasti on oikea tarinoiden aarreaitta. Aplodit ja kimaltavat asut kohtaavat arjen kovan työn ja köyhyyden - rahaa yritetään tienata millä keinoin hyvänsä. Jokaisella kulkijalla on oma tarinansa. Ja vaikka ollaankin kuin yhtä suurta perhettä, kaiken takana on raadollinen pyrkimys selviytyä.

Oman lisänsä antoivat kirjaan liitetyt valokuvat oikeista tuon ajan sirkuksista. Tuntui siltä kuin kuvat ohjaisivat mielikuvitustani realistisempaan suuntaan, mikä olikin ehkä hyvä juttu koska Vettä elefanteille -elokuvan traileri oli syöpynyt muistini sopukoihin. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta haluan kenties katsoa sen vielä jossakin vaiheessa. Silti juuri nyt, minua häiritsi kovasti se, että kuvittelen Marlenan Reese Witherspoonin näköiseksi...

(Jacobille selviää että hän hypännyt sirkusjunaan.)
"Näytän varmaan hölmistyneeltä, koska Kamelin hampaattomasta suusta pärskähtää hohotus. - Et kai poika meinaa ettet huomannut?`
- Niin mitä?
- Helskutti sentään, kaverit, ukko kajauttaa ja katsoo muita. - Tämä ei tosiaan tiedä!
Grady ja Bill virnuilevat. Vain Blackieta tieto ei tunnu huvittavan. Hän murjottaa ja kiskoo hatun syvemmälle silmilleen.
Kameli kääntyy minuun päin, rykäisee ja puhuu hitaasti, joka sanaa maistellen. - Etpä, poika, loikannutkaan mihin hyvänsä junaan. Loikkasti Veljekset Benzinin loistavan Suur-Sirkuksen pika-kiito-osastoon.
- Siis mihin? minä kysyn.
Kameli nauraa niin että taipuu kaksinkerroin.
- Voi herttinen sentään. Voi herttisen herttinen, hän sanoo ja kuivaa silmiä kädenselällä. - Että onkin. Otit ja täräytit persauksesi sirkukseen."

Lisää arvosteluja löytyy ainakin seuraavista blogeista: Luettua, Aamuvirkku yksisarvinen, Uppoa hetkeen, Järjellä ja tunteella ja Luminen omena.