Onnellinen prinssi ja muita tarinoita / Oscar Wilde

Oscar Wilde oli yksi nuoren minäni suosikeista. Wilden nenäkäs nokkeluus kai vetosi teini-ikäiseen... Muistan lukeneeni muutamia Wilden saduistakin, mutta ne eivät tuolloin kiinnostaneet. Kenties siksi, että Wilden saduissa on kovin erilainen tunnelma kuin vaikkapa näytelmissä - sadut yllättäen ovatkin vakavia, kertoen särkeyneistä sydämistä ja kuolemasta.

Tartuin Onnelliseen prinssiin Totally British -haasteen innoittamana, haasteen lastenkirja-osasto ammotti kohdallani typötyhjänä ja olihan Wilde myös irlantilainen syntyjään, joten kaksi haastepistettä oli tarjolla. Ensimmäisten satujen jälkeen tajusin kuitenkin etteivät Wilden sadut ole ihan perheen pienimmille, enemminkin ne ovat aikuisten tarinoita. Sadut ovat synkkiä, surullisia eikä niissä ole juuri onnellisia loppuja. Silti ne ovat tuskallisuudessaan suloisia ja jollakin tapaa hyvin aitoja. Vaikka Oscar Wildelle ominainen ääni kuuluukin paikoin saduissa, Merkittävässä raketissa kenties parhaiten, on kontrasti satujen ja vaikkapa näytelmien välillä suuri. Kirjan sadut on Wilde kirjoittanut kahdelle pojalleen, enkä voi olla miettämättä onko siinä syy erilaisuuteen. Olivatko näytelmät yleisöä varten, joka odottaa näkevänsä ja kuulevansa dandyn nokkeluuksia ja sadut henkilökohtaisempaa ja siten rehellisempää pohdintaa omille lapsille?

Kirja sisältää yhdeksän satua, joista ensimmäiset viisi on julkaistu nimellä Happy Prince and Other Tales vuonna 1888 ja viimeiset neljät nimellä The House of Pomegranates vuonna 1891. Oma suosikkiani saduista oli vaikeaa valita, ne ovat kaikki kauniita ja itkettäviä, mutta  ehkä sittenkin yksi on ylitse muiden, Satakieli ja ruusu pakahduttavat sydämen. Mutta Uskollinen ystävä on nokkela ja suloinen ja Merkittävä raketti taas eniten Wildemainen... Parasta on vaikea valita.

(Merkittävä Raketti)
Kun hiljaisuus oli täydellinen, raketti yski kolmannen kerran ja aloitti. Hän puhui hyvin hitaasti ja selkeästi aivan kuin olisi sanellut muistelmiaan ja katseli aina sen tulitteen olan yli, jolle osoitti puheensa. Hänen käytöstapansa olivat itse asiassa erittäin hienostuneet.
- Mikä onni kuninkaan poikaa onkaan kohdannut, hän totesti, kun hän avioituu juuri sinä päivänä kun minut laukaistaan. Onnellisemmin hänen asiansa eivät todellakaan voi olla, vaikka ne olisi järjestetty etukäteen; mutta ainahan prinssit ovat onnekkaita.
- Hyvänen aika, sanoi pikkuinen sähikäinen, minä luulin että asia olisi aivan päinvastoin, ja että meidät ammuttaisiin prinssin kunniaksi."

Asiasta lisää: HS:n lukupiiri