Kaksi reipasta dekkaria: Leena Lehtolaisen Surunpotku ja Jonathan Kellermanin The Murderer's Daughter

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Maria Kallio -sarjan 13. romaani ja niin rakkaalta kuin tuo topakka komisario tuntuukin, olin hieman pettynyt Lehtolaisen Rautakolmioon ja tartuin siksi Surunpotkuun skeptisin miettein. Kirjan hieman ärsyttävä nimi juontuu tarinassa esiintyvästä hittibiisistä mutta Surunpotkussa ei juurikaan musiikkibisneksen parissa pyöritä vaan ennemminkin kirkossa, kasinolla ja koruliikkeissä - melko yllättävä yhdistelmä! Marian harmaita aivosoluja nimittäin työllistää tällä kertaa kirkosta löytyneen jalokivikauppiaan ruumis ja tapaushan saa edetessään varsin vauhdikkaita piirteitä!

Tuttuun tapaan tämäkin Maria Kallio -kirja oli sopivaa pikaruokaa nälkäiselle: ei erikoisen tajuntaräjäyttävää mutta kohtuullisen takuuvarmaa, nopeaa ja helppoa viihdettä. Surunpotku oli mielestäni onnistuneempi ja ehjempi kokonaisuus kuin Rautakolmio mutta jonkinlainen irtiotto olisi kenties Marialle paikallaan, vai onko kenties kokonaan uuden sarjan aika?

Tammi, 2015
Sivuja: 432

Jonathan Kellerman: The Murderer's Daughter

Jonathan Kellerman puolestaan amerikkalainen dekkarisarjojen kuningas, jonka Alex Delaware-kirjoja on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä, lisäksi mies on kirjoittanut yhteistyössä myös vaimonsa ja poikansa kanssa. Olen viimeisimpien Delaware-dekkareiden kohdalla huomannut hienoista hyytymistä, tuntuu siltä kuin kirjoissa olisi tietty kaava jota kirjailija sinänsä ihan menestyksekkäästi toistaa. Ehkäpä Kellermanista on itsestäänkin alkanut tuntua samalta, sillä The Murderer's daughter on itsenäinen dekkari joka esittelee aivan uuden päähenkilön, psykiatri Grace Bladesin.

Kauniin ja kaikin puolin ylivoimaisen täydelliseltä tuntuvan Gracen tausta ei ole aivan sitä mitä voisi kuvitella. Kahden narkkarin lapsi on pienestä pitäen tottunut olemaan varuillaan ja elämä kasvatuskodista toiseen seilaten on opettanut poikkeuksellisen älykkään Gracen siihen, että kaiken eteen on tehtävä työtä. Grace on erikoistunut terapoimaan ihmisiä, joita surut ja traumat ovat koskettaneet - tehtävä, johon hän voi samastua erikoisen hyvin omien kokemustensa takia. Mutta sitten vastaanotolla käy mystinen Andrew Toner, joka löytyy pian murhattuna ja Grace huomaa menneisyytensä ja nykyisyytensä sekoittuvan.

Tämäkin kirja on jälleen kerran tuttua ja takuuvarmaa Kellermania, teksti kantaa ja juonenkäänteissä riittää. Grace on päähenkilönä erittäin kiinnostava, joskin jossain vaiheessa minua alkoi ärsyttää hänen kaikkivoipaisuutensa - onko mitään mitä tuo nainen ei osaisi?! En tiedä onko The Murderer's Daughter yksittäinen teos vai onko Kellerman aloittamassa uutta dekkarisarjaa mutta itse ainakin uskoisin että Gracesta riittäisi kerrottavaa useampaankin kirjaan. Kenties jossakin vaiheessa hänestä voisi näkyä silloin hieman inhimillisempikin puoli...

Headline, 2015
Sivuja: 442

Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Guilt / Jonathan Kellerman

Jonathan Kellerman oli aikoinaan yksi luottodekkaristeistani ja siksi vieläkin palaan uskollisesti herran kirjojen pariin vaikka lukusuhteemme kiihkeimmät päivät ovat jo selvästi takana. En oikeastaan halua valittaa, sillä Alex Delaware -sarja on oikeastaan ihan kelvollinen, mutta nyt kun sarja on saavuttanut jo 28. kirjansa, alkaa tuntua siltä että kaikki on jo nähty, tehty ja sanottu. 28 kirjaa on toki varsin kunnioitettava suoritus mutta ehkäpä kirjoissa alkaa jo tuntua hienoinen uupumus.

Tällä kertaa Delaware ja Sturgis kutsutaan selvittämään tapausta, jossa pienen vauvan luuranko löytyy pihapuun kaatamisen yhteydessä. Pienen luurangon iäksi arvioidaan yli 50-vuotta, mutta poliisin tutkimukset kuitenkin saavat pahan uudelleen liikkeelle sillä pian naapurustosta löytyy jo lisää ruumiita.

Vaikka sinänsä Kellermanin tavassa kuljettaa tarinaa ei mitään vikaa olekaan, olen kaikkien lukemieni kirjojen jälkeen oppinut niiden toimivan tietynlaisen kaavan mukaan, mikä osaltaan ehkä heikentää jännityksen tehoa. Kuten niin monta kerta useamminkin, Kellerman lähtee liikkeelle yhdestä skenaariosta, tarjoilee lukijalleen muutamia vauhdikkaita teorioita ja päätyy lopulta johonkin ihan erilaiseen. Tällä kertaa juonessa on tavallista enemmän glamouria, sillä nyt kurkistetaan Hollywood-tähtien maailmaan ja muutama kirjassa esiintyvä henkilö vaikuttaakin suorastaan tutulta. Pariskunta, joka adoptoi jättimäisen lapsikatraan maailman eri kolkilta kuulostaa varmasti ainakin tutulta?

Guilt oli sinänsä melko toimiva jännityskirja vaikka muutaman epäloogisuuden olinkin huomaavinani. Minun oli esimerkiksi vaikeaa ymmärtää miksi konsultoiva psykologi olisi selvittelemässä 50 vuotta vanhan ruumiin tapausta ja Alex osoittautui muutenkin vähän turhankin onnekkaaksi ja nerokkaaksi tapauksen ratkaisemisessa. Tämä on toki ymmärrettävää, onhan kyse kirjan päähenkilöstä, mutta samalla minusta myös hitusen ärsyttävää, pieni särö tai virhe tekisi päähenkilöstä kuitenkin inhimillisemmän ja samaistuttavamman.

"There are many reasons I became a psychologist. Some I understand, some I'll never even be aware of.
One motive I think I do get is the urge to protect, to make up for the abandonment that ruled my childhood. It's a trait that usually fits the job well, earning patient gratitude and delusions of godliness."

Ballantine Books, 2013
Sivuja: 400

Blood games / Faye Kellerman

Blood gamesin lukeminen oli minulle hidasta. Kirjassa ei ollut mitään vikaa mutta aina minun ja lukemisen väliin tuli jotain, päätä särki tai jokin toinen kirja kiinnosti enemmän. Kun vihdoin pääsin vauhtiin, tajusin Blood gamesin oikeastaan aika viihdyttäväksikin dekkariksi ja jäinkin miettimään mikä hommassa alunperin tökki - mitään sanomaton kansikuvako vai kenties kirjan aika onneton nimi? Kirja on julkaistu Yhdysvalloissa nimellä Gun games, joka sisällön huomioon ottaen olisi ollut sopivampi mutta kuitenkin aika tylsä ratkaisu.

Blood gamesissa tavataan jälleen Faye Kellermanin tuttu aviopari komisario Peter Decker ja hänen vaimonsa Rina Lazarus. Rina on tosin tällä kertaa lähinnä sivuroolissa Peterin ja hänen tiiminsä alkaessa selvitellä koulupojan itsemurhaa. Pojan äiti ei usko itsemurhateoriaan ja pian toinenkin saman koulun nuori tappaa itsensä. Samaan aikaan Peter ja Rina toimivat huoltajina teini-ikäiselle pianistille nimeltä Gabriel. Gaben elämää myllertävät paitsi pianonsoittoon liittyvät urahaasteet, vanhempien omituiset suhdekuviot ja persianjuutalainen, tarkkaan varjeltu Yazmine.

Kirjassa vuorottelevat poliisitutkimukset ja Gaben elämä kaikessa monimutkaisuudessaan, yllättäen tämä kokonaisuus osoittautui yllättävänkin toimivaksi ratkaisuksi. Kellerman oli päässyt hyvin sisälle teinipojan nahkoihin ja kieleen ja jotenkin tämän kautta teki lukijalle myös rikosten uhri ja heidän maailmansa, koulun, elävämmäksi. Kirjassa olikin useita kohtia joissa kuvattiin Gaben ja Yazminen chattailua ja vaikka kielen ymmärtäminen vei ensin hetkosen, huomasin tekstailuosioiden olevan oikeastaan aika virkistäviä ja aidon oloisia pätkiä.

Kokonaisuutena Blood games oli yllättävän nopea lukuinen ja kiinnostava, sen henkilöt tuntuivat aidoilta ja tapahtumat ajankohtaisilta ja uskottavilta. Vaikka lukija luultavasti osaa melko pian hahmottaa kokonaisuuden, on kuitenkin mielenkiintoista seurata miten Kellerman kokoaa tarinansa.

"He texted: i can't picture all that coloratura coming from such a small chest.
ur horrible. now i'll never sing 4u.
i didn't mean it like that. But of course, he did. He loved teasing her.
i h8 u, Yazmine wrote.
Gabe texted: 2 bad cuz I'm madly crazy 4 u.
A long pause. Then Yazmine wrote: maybe i don't h8 u.
Gabe wrote: let's kiss n make up.
kiss n make out u mean.
that, 2. A pause. i'm serious. when can i hear u sing?
never."

Faye Kellerman on dekkaristi Jonathan Kellermanin vaimo, ovatpa heidän kirjasarjojensa päähenkilöt jossain aiemmassa kirjassa jopa seikkailleetkin yhdessä. Harmikseni Fayen kirjoja on kuitenkin käännetty suomeksi vain muutamia, taidan sittenkin pitää hänen kirjoistaan enemmän kuin Jonathanin...

Harper, 2011
Sivuja: 454
So American: American crime

*****

Ja hups, tämä näyttääkin olevan blogini 300. postaus! Luku tuntuu minusta isolta, mutta nopeasti ne ovat menneet! Ajan saatossa näyttävät postaukset pidenneen, ehkäpä tässä on vähän kehityttykin!

Hauskaa viikonloppua!

Verkko / Jonathan Kellerman

Jonathan Kellermanin Alex Delaware -sarja on minulle tuttu monen vuoden takaa. Kellerman kirjoittaa mukavan vetäviä dekkareita ja psykologi-taustansa ansiosta kirjoissa on usein varsin mielenkiintoisia - ja hyytäviäkin kiemuroita. Tämän kirjan tosin olin melkein jättää hyllyyn, sillä kansi hämähäkkeineen ei oikein innostanut. Sitten huomasin Alexin seikkailevan Mikronesiassa ja haluni saada lisäpiste Kaunokirjallisesta maailmanvalloituksesta voitti ötökkäkammoni...

Sarjan aiemmista kirjoista tutut psykologi Alex ja hänen tyttöystävänsä Robin matkaavat paratiisisaarelle, sillä pienellä Mikronesian saarella asuva iäkäs tohtori Moreland on tarjonnut Alexille muutamien kuukausien pituista työtehtävää. Paikka vaikuttaa ensin paratiisilta, mutta matka alkaa saada synkempiä käänteitä. Eksoottisia ötököitä kasvattavassa Morelandissa on jotain outoa eivätkä muutkaan saarella olijat ole siitä tavallisimmista päästä... Kun soppaan lisätään vielä muutama murha, alkaa Alex pelätä pahinta.

Verkko ei mielestäni ole parasta Kellermanin tuotantoa, tuntuu melkein siltä että kirjailija on niin innostunut eksoottisesta tapahtumapaikastaan että unohtaa alkuun kirjan perimmäisen tarkoituksen eli sen että Alexin pitää saada jokinlainen juttu selviteltäväkseen. Jonkin aikaa kirjan jännitys tuntuukin melkein "päälleliimatulta", on kissanainen, joka on vuosia sitten kuollut mystisesti, hämähäkkejä ja lento-onnettomuus... Loppua kohden Verkko toki paranee ja muuttuu tutun iskeväksi jännitykseksi, mutta parannus tapahtuu kuitenkin lukijan kannalta ehkä liian myöhään.

"Niitä oli kolme.
Ei vaan neljä!
Ne juoksivat edestakaisin valkoisella kaakelilattialla valon säikäyttäminä.
Yksi kiipesi suihkuseinää ylös, osoitti meitä tuntosarvillaan ja heilutti niitä.
Robin oli painautunut nurkkaan ja yritti olla kirkaisematta uudestaan.
Yksi niistä kiipesi kylpyammeen reunaa ja pysähtyi sen laidalle.
Se oli vinoneliön muotoinen. Sillä oli punaruskea käteni pituinen panssarikuori.
Kuusi mustaa jalkaa.
Ja liian älykkäät silmät.
Se sihisi.
Ne alkoivat kaikki sihistä.
Ne tulivat nopeasti meitä kohti."

Book Studio, 1997
Sivuja: 376
Alkuteos: The web
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Mikronesia
So American: American Crime, Modern Men Writers, Osavaltio - Kalifornia

Mystery / Jonathan Kellerman

Jonathan Kellerman on dekkaristi, jonka löysin aikoinaan ihan vahingossa. Kirjoissa seikkailee psykologi Alex Delaware tyttöystävänsä Robinin ja ystävänä Milon kanssa. Milo on poliisi, joka konsultoi Alexia työnsä puitteissa. Juonen käänteet ovat usein hyvin mukaansa tempaavia ja niin tälläkin kerralla. Mietin illalla ennen nukkumaanmenoa jaksankohan nyt oikein aloittaa uutta kirjaa ja vielä englanniksi. Seuraavaksi huomasin lukeneeni reilusti yli nukkumaanmenoajan...

Tarina alkaa Alexin ja Robinin viettäessä iltaa ulkona. He pistävät merkille baarissa istuvan kauniin, valkoiseen silkkiin puetun tytön, joka näytti odottavan jotakuta. Seuraavana päivänä Milo pistäytyy Alexin luona, on jälleen tapahtunut murha. Murhan uhri osoittautuu pariskunnan näkemäksi naiseksi, mutta ensimmäisen haasteena on uhrin tunnistus. Kuka kaunis "Prinsessa" oikein oli ja kuka olisi halunnut tappaa hänet?

Mystery on perinteinen dekkari, mutta pidän kovasti Kellermanin tyylistä kirjoittaa ja kehitellä henkilöhahmoja, erityisesti pahikset ja uhrit ovat kiinnostavalla tavalla kehiteltyjä. Loppuratkaisua en halua tässä paljastaa, mutta sanottakoon että mielestäni se oli yllätyksellinen. Muutama tilanne tuntui ratkeavan vähän turhankin sopivasti sankareidemme kannalta, mutta kokonaisuutena oli aikana Alexin, Robinin ja Milon seurassa hurahti oikein nopeasti ja mukavasti. Eli kyseessä on kelpo kesädekkari!

(Robin ja Alex tapaavat Prinsessan.)
"The watch on her right arm sparkled with diamonda as she consulted it again. The waiter made no attempt to leave as she pulled something out of the white clutch. Ivory cigarrette holder that she rolled slowly between slender fingers.
Robin said  - Someone's channeling Audrey Hepburn.
The girl crossed her legs and the dress rode up nearly crotch-high. She made no attempt to smooth it.
I said - Audrey was a lot more subtle."