torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteiset lukuhetket

Saatiinhan sitä lämpöä lopultakin! Lomani alkoi ja tunnustan laiminlyöneeni blogiani jokseenkin hävyttömästi sen aikana. Kyllähän minä muuten, mutta nyt ei tunnu olevan oikea aika koneella istumiseen eivätkä helteen pehmittämät aivoni tunnu saavan älykästä tekstiäkään aikaiseksi joten minkäs teet!

Heinäkuun luetut

Luin heinäkuussa 20 kirjaa - kesäisin lukuaikaa tuntuu riittävän-  ja 5834 sivua. Kirjakasaan mahtui niin sarjakuvia, dekkareita kuin nuorta rakkauttakin ja ehdinpä myös pitää pienen Hamlet-viikonlopunkin. Hellekesän lukemisto oli vallan mainiota ja TOP3:n valitseminen tekeekin tällä kertaa tiukkaa! Parhaiten taisin kuitenkin viihtyä The Silkwormin kirjallisissa piireissä, Ehtoolehdon pakolaisten mummopowerin ympäröimänä ja Julie Berryn runollisissa ja vähän pelottavissakin maisemissa. Kuukauden floppi oli Kim Izzon Avioliitto Jane Austenin tapaan jonka kanssa harmistuin vähän siitä että kirjailija tuntui ajattelevan rahan naimisen olevan kelpo vaihtoehto köyhtyneelle naiselle. En jotenkin usko että moinen istuisi esimerkiksi nykypäivän Eliza Bennettin ajatusmaailmaan...


Luettujen ja blogattujen listasta uupuu Tuomas Enbusken ja Aleksander Stubbin #Twitterkirja, joka sinällään oli mukavaa ja virkistävää luettavaa. Kirjassa herrat hehkuttavat Twitterin rehellisyyttä ja sitä, kuinka tärkeää on olla aito. E-kirjan kansien väliin mahtui hyviä oivalluksia ja mainiota henkeä, mutta toivoin sen kyllä olevan hiukan syväluotaavampi. Hyvä kirja kuitenkin vaikkapa niille luettavaksi jotka vielä miettivät visertäjiin liittymistä.

Saman kohtalon koki Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito, tämän vuoden Kirjan ja ruusun -päivän teos. En ole novelli-ihmisiä, joten en tullut tuolloin tarttuneeksi teokseen vaikka Härkösen nokkeluus minua miellyttääkin. Takana puhumisen taidon kohdalla en voinut välttyä ajatukselta etten oikein osannut samaistua moniin aiheista ja lueskeluni jäi siksi ilman ahaa-elämyksiä. Ihan mukava kesäkirja - en vain osaa lukea novelleja!

Laiskaakin laiskempana bloggaajana luin myös Josephine Teyn Ajan tyttären, johon tulin hurahtaneeksi Rikhard III:sta esittävän kannen ansiosta. Ruusujen sota, Tudorit, siinäpä meikäläisen lukupaheita! Miinuspuolena kirjallisissa pakkomielteissä on toki se, että kun on lukenut riittävän monta kirjaa aiheesta, alkaa olla vaikeaa löytää sellaisia, joilla olisi jotain uutta sanottavaa. Ehkä tästä syystä Josephine Teyn Ajan tytär ei oikein jaksanut tehdä vaikutusta, liiaksi tuttua, ei ahaa-elämyksiä.

Haasteiden tilanne

Heinäkuussa puuhastelin ahkerasti kirjabingon kanssa ja sain kuin sainkin kasaan suoran, tai oikeastaan parikin! Hauskaa touhua! Myös Ihminen sodassa -haaste eteni yhdellä pisteellä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa yritän ryhdistäytyä blogihommeleiden kanssa ja keskittyä vaihteeksi kirjoittamiseenkin. Pari aika mainiota kirjaa löytyykin jo lukukasasta, ihan odotan niiden kimppuun pääsemistä! Elokuussa yritän blogata mm. eräästä ajankohtaisesta tiiliskivestä sekä seikkailla niin keskiaikaisessa Tallinnassa kuin New Yorkin Chinatownissakin.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Like plastic - muovautuva mieli / K, J.P. Ahonen

Like Plastic oli minulle uusi kokemus.  Luulin J.P. Ahosen nimen pongattuani että kyseessä olisi sarjakuva mutta Like Plastic yhdisteleekin sarjakuvaa ja perinteisempää kirjaa yhteen aika veikeällä otteella. Kyseessä on nimittäin pienoisromaani johon Ahosen kuvittamat otteet Brett Plastic -sarjakuvista tuovat oman elementtinsä. Kokeilu on mielenkiintoinen, lukisin mielelläni muitakin vastaavanlaisia teoksia.

Tarina alkaa päivästä jolloin kaksi nuorta japanilaistyttöä saapuu lomamatkalle Lontooseen. Illalla he päätyvät tanssimaan klubille, jossa heille tarjotaan ilmaiset drinkit ja sitten matka ottaakin ikävämmän käänteen. Seuraavana päivänä tilanteen valjettua heille ottavat tytöt yhteyttä Roku-serkkuun joka lupaa yrittää selvittää asian ystävällisesti ja kunniallisesti kuin sarjakuvasankari Brett Plastic konsanaan. Mutta pystyyköhän venäläisen gangsterin kanssa ystävällisesti neuvottelemaan?

Kirjan päähenkilöt Roku ja tämän vaimo Yuko ovat kuin aasialainen versio Gary Grantista ja Grace Kellystä silloin aikoinaan. He ovat rikkaita, tyylikkäitä ja kauniita, suoraselkäisiä ja rohkeita, James Bondin taistelutaidoin varustettuina.  He kuvaavat hyvin nimimerkki K:n kirjoittamaa kepeää, hetkittäin melkein ilkikurista pienoisromaania jossa on mukana toimintaa ja pieni ripaus jännitystäkin. (Mutta varoituksen sana seikkailunhaluiselle, kyseessä tosiaan on hyvin pieni ripaus.) Kokonaisuudessa Like Plastic oli minusta mukava ja pikkuisen erilainen välipalakirja, omalla tavallaan jopa raikas ja hauskakin. Lisää, kiitos!
"Sinähän kuulet sen jo? Niin paljon kuin haluaisitkin olla kuulematta sitä, niin paljon kuin haluatkin tarinan pysyvän onnellisen, et voi paeta riitasointua Megumin ja Junkon kepeän ääniraidan taustalla. Tumps.Tumps. Tumps. Se Concreten musiikkia, nopeatempoista ja pahaenteistä. Se kutsuu heitä ja tiedät puristavasta tunteesta vatsassasi, että tämä päivä tulee päättymään huonosti."
Arktinen Banaani, 2014
Sivuja: 120
Alkuteos: Like Plastic
Suomentanut Mika Tiirinen

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kunnes kerron totuuden / Julie Berry

Kesäkuussa posti toi minulle pyytämättömänä yllätyksenä ennakkokappaleen Julie Berryn Kunnes kerron totuuden -kirjaa. En oikein tiennyt mitä odottaa ja siksi kirja jäi viikoiksi lukupinon pohjimmaiseksi kunnes kesälomalla, suloisen joutilaassa tilassa, päätin lopulta selvittää mitä kansien väliin kätkeytyi.

Neljä vuotta sitten kaksi nuorta tyttöä katosi kotikylästään. Kaksi vuotta myöhemmin toinen heistä, Judith, palasi ilman kieltään. Toinen, Lottie, löytyi joesta. Ennen katoamistaan Judithin mielessä oli kummitellut paikallinen poika, Lucas. Mutta skandaalin tahrima, kieletön tyttö ei ole suotavaa vaimomateriaalia...

Kunnes kerron totuuden osoittautui varsin koukuttavaksi teokseksi, suorastaan ahmin Judithin kauniita ja synkkiä ajatuksia. Teksti on suorastaan runollista ja kirjailija maalaa tyylikkäästi lukijan eteen kuvan toisenkin: maalaisidylliä ja nuorta rakkautta, talven synkkiä varjoja ja pahaenteisiä jalanjälkiä lumessa, suuria tunteita pienissä ihmisissä. Berryn kirja osoittautui sellaiseksi, jonka lauseita mielelläni makustelin ja jonka voimakkaista tunnelmista nautin.
"Minä en usko ihmeisiin, mutta kun hätä on suurin, tytön täytyy joskus tehdä ihmeensä itse.
Vaikka hän silloin joutuisikin värväämään apun paholaisen."
Minä luin kirjan ennen kaikkea epätoivoisena rakkaustarinana, mutta jollakin toisella nousee ehkä voimakkaammin esiin murhamysteeri tai kovia kokeneen nuoren naisen kasvukertomus. Kirja on nimetty vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokkaaksi kategoriassa Young Adult, eikä aivan syyttä. Voisin nimittäin kuvitella sen purevan aivan yhtä hyvin nuoriin lukutoukkiin kuin vanhempiinkin.

Haluan vielä erikseen kiitellä Laura Lyytisen kaunista kantta, joka vahvoine väreineen henkii mennyttä aikaa ja sopivan pahaenteisiä tunnelmia. Samoin maininnan ansaitsee Kaisa Katteluksen tyylikäs suomennos jota oli ilo lukea.
"Ihme: Sinun auringon lämmittät kasvosi, vihreää kultaa loistavat silmäsi, kun imet sisääsi tulta, joka tanssittaa vehnääsi. Sinun kätesi, kun halaat vastasyntynyttä karitsaa, pyyhit kelmua pois.
Ihme, joka ei koskaan toteudu: että sinun kasvosi, sinun kätesi olisivat minun."
Tammi, 2014
Sivuja: 288
Alkuteos: All The Truth That Is In Me
Suomentanut Kaisa Kattelus
Saatu arvostelukappaleena

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Hamlet / William Shakespeare

Seikkailuni Hartleyn ja Hewsonin Hamletin parissa sai minut innostumaan myös alkuperäisen näytelmän lukemisesta. Olen Hamletini lukenut teininä joten muistikuvani eivät ole siitä tuoreimmasta päästä ja kahden teoksen vertaileminen alkoi kiinnostaa, halusin tietää mitä oli alkuperäisteoksessa lisätty tai muutettu.

Hamletin tarina ei juuri juoniselostusta kaipaa. Näytelmä sijoittuu Tanskan hoviin jossa vanha kuningas Hamlet on juuri kuollut ja tämä uusi kuningas, Claudius, on nainut veljensä lesken, Gertruden. Prinssi Hamlet uskoo isänsä tulleen murhatuksi ja hautoo kostoa syyllisille. Tuhoisa kostonkierre alkaa...

Hamlet on teemoiltaan synkkä näytelmä, jossa kuollaan ja tullaan hulluiksi, eikä se oikein iskenyt vielä tälläkään lukukerralla vaikka Matti Rossin hieno suomennos tekee kyllä kunniaa Shakespearen tekstille. Hamletissa onkin monta hienoa kohtaa ajatuksineen joista nautiskelin hitaasti kuin hyvästä suklaasta. Näytelmän teemat ja synkkyys eivät tosin olleet minun juttuni, mutta hyvästä tekstistä voin aina nauttia.

Sen sijaan kahden Hamletin vertaileminen oli mielenkiintoista, sillä teoksista löytyi selkeitä eroja, mm. Poloniuksen luonne on mielestäni pehmeämpi Shakespearen tulkinnassa ja mm. Ofelian kohtalo on teoksissa erilainen. Vaikka Hamletin uusversion parissa viihdyinkin, oli ikävää huomata tarinaa muutetun niinkin paljon. Jonkinlainen puristi minussa haluaisi uusien versioiden olevan uskollisia vanhalle, ikäänkuin todistavan vanhan tarinan tenhon puolesta. Ei Hamlet tarvitse merirosvoja tai seksiskandaaleja ollakseen kiinnostava!
"Jää vain hiljaisuus"
WSOY, 2013
Sivuja: 248
Alkuteos: Hamlet
Suomennos Matti Rossi

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hamlet, Prince of Denmark: A Novel / A.J. Hartley, David Hewson

Kävipä niin että arpoessani mitä Audiblen krediitilläni ostaisin, päädyin hankkimaan A.J. Hartleyn ja David Hewsonin romaanin SIITÄ Hamletista. Olen lukioaikoinani kahlannut myös Hamletin läpi,siitä kuitenkaan erikoisemmin nauttimatta (tai ehkä ymmärtämättä) ja halusin kokeilla valaisisiko tämä muunnelma minulle sitä, miksi Hamlet vielä tänäkin päivänä on niin tunnettu. Näin jälkikäteen voin sanoa, ettei kokeiluni ollut täysin onnistunut sillä en vieläkään ymmärrä Hamletin suosion taustoja mutta olen ehkä askeleen verran lähempänä sitä.

Tarina itsessään ei varmastikaan esittelyjä kaipaa. Tanskan vanha kuningas, Hamlet, on kuollut äkillisesti myrkkykäärmeen pistoon ja nuori prinssi Hamlet kipuilee katsoessaan valtaistuimelle nousseen setänsä Claudiuksen ja äitinsä Gertruden kuhertelua. Isän haamun ilmestyttyä Hamletille, haluaa tämä oikeutuksen isänsä murhalle mutta mihin hintaan? Tanskanmaalla todella on jotain mätää...

Emmin hiukan äänikirjan aloittamista, pohdiskelin sitä, mitä uutta A.J. Hartley ja David Hewson olisivat pystyneet tuomaan Shakespearen varsin tunnettun tarinaan. Richard Armitage oli kuitenkin hyvä täky, sillä veikkasin että valkokankaalla Hobitin hottiskääpiö Thorin Oakenshieldinäkin kunnostautunut näyttelijä olisi oivallinen lukija - enkä joutunut valinnassani pettymään. Armitage nimittäin esitti loistavasti näytelmän kaikkia rooleja, aina Ofeliasta ja Gertrudesta prinssi Hamletiin. Omaksi suosikikseni tosin nousi hovinarri Yorick, joka aksentillaan ja suorasukaisilla lohkaisuillaan pakostakin veti suuni hymyyn (ja tuo mieleeni jostain syystä Tulen ja jään laulun Tyrion Lannisterin ja joka ei esiinny alkuperäisessä teoksessa). Tämän synkän poppoon kanssa oli oikein fillaroida Suomen kesäsäässä!

Näin jälkikäteen ymmärrän kirjailijoiden halun paneutua tähän vanhaan klassikkoon. Hewsonin ja Hartleyn käsissä näytelmä on saanut lisää lihaa luidensa päälle ja voisin kuvitella että se saattaisi tavoittaa myös niitäkin lukijoita, jotka ovat aiemmin arastelleet Shakespearen kaunista, mutta kiemuraista kieltä. Sattuneesta syystä Hartleyn ja Hewsonin Hamlet on melko melodramaattinen ja näytelmän rakenne kuultaa selvästi myös romaanin rungossa. Hitusen myös minua harmittaa myös se, että alkuperäistä tarinaa on - toki ymmärrettävästä syistä muunneltu, nykyaika on saanut otteensa Hamletistakin ja se näkyy mm. Ofelian toiminnassa sekä Claudiuksessa, joka tekee kaiken vain rakkauden takia. Kelpo yritys, viihdyin kirjan parissa mutta napakymppi tämä ei ole.

Audible Studios, 2014
Kesto 9h 40 min
Lukijana Richard Armitage

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Vish Puri ja kohtalokkaan voikanan tapaus/ Tarquin Hall

Tarquin Hallin Vish Puri -sarja on päässyt jo kolmanteen suomennettuun osaansa ja alan vähitellen kiintyä tähän komeaviiksiseen pullukkaan joten luonnollisestikin nappasin myös Kohtalokkaan Voikanan tapauksen luettavakseni Bestseller-hyllystä. Kanneltaan varsin näyttävä teos oli mukava matkakumppani kesäisellä automatkalla, vauhdissa pysyi tauoistakin huolimatta ja väsynyttä matkaajaa jaksoi välillä ihan naurattaakin.

Vish Puri, tuo Intian lahja maailman selvittämättömille arvoituksille, saa tällä kertaa vastaansa kaksi varsin kimuranttia tapausta, nimittäin varastettujen viiksien mysteerin sekä krokettipelissä tapahtuneen murhan, jossa voikana-annos osoittautuu kohtalokkaaksi. Jälkimmäinen rikos herättää muistoja myös Purin tomerassa äidissä ja pian sekä äiti että poika jahtaavat murhaajaa Pakistanissa.

Vanhusseikkailut tuntuvat olevan kovin in nykyisin, siitä loistavana esimerkkinä on mm. Minna Lindgrenin mainio Ehtoolehto-sarja. Trendissä mukana on myös Vish Puri, sillä tämän kirjan ehdoton sankaritar on Vish Purin äiti-ji, hahmo joka on ilahduttanut minun mieltäni jo sarjan ensimmäisestä osasta saakka, siinä määrin nokkela ja sitkeä tämä vanharouva on. Sanoisinpa melkein että sarjan naishahmot luovatkin mukavan kontrastin miehen täydelliseen hahmoon.

Kokonaisuutena Vish Puri -kirjat tarjoavat sinällään ihan kiintoisan ja humoristisen kurkistuksen nykyajan Intiaan, jonka nykyaikaiset call centerit, uusrikkaat ja köyhät ovat ihan yhtä paljon läsnä kuin menneisyyskin. Vannon edelleen Mma Ramotswen nimeen näissä leppoisissa dekkareissa mutta ihan mukavaa on käväistä välillä Intiassakin.

PS. Voikana on muuten suosikkini intialaisista ruoista, toki itse nautin siitä mieluiten ilman myrkkyä... Kirjan lopusta löytyy ilokseni parin muun reseptin ohella voikana-ohje jota pitää kyllä jossain vaiheessa testata!
Mitä sitä paitsi etsiväntyöhön tuli, suuri Vishwas Puri ei koskaan kuunnellut äiti-jitä. Mitä Vish olikaan sanonut hänelle, kun oli saanut tietää, että hän harrasteli pientä harmitonta avioliittotutkimusta muutaman naapurin nimiin? "Yksityisetsivät eivät ole äitejä"! Hah!
Gummerus, 2014
Sivuja: 377
Alkuteos: The Case of the Deadly Butter Chicken
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

maanantai 21. heinäkuuta 2014

The Litvinenko File / Martin Sixsmith

Muistan vuosia sitten lukeneeni lehdistä silmät pyöreinä Aleksander Litvinenkon hurjasta lopusta ja miettineeni tarinan olevan kuin elokuvista, sillä erotuksella että sairaalavuoteessa makaava mies oli ehdottomasti totta eikä kirjailijan mielikuvitusta. Vuosia myöhemmin löysin Martin Sixsmithin kirjoittaman The Litvinenko Filen kirjaston hyllystä ja kiinnostus tosielämän agenttitarinaan virkosi.

Moni ehkä muistaakin Litvinenkon tarinan vuosien takaisista lööpeistä. Venäjällä epäsuosioon joutunut agentti myrkytettiin radioaktiivisella poloniumilla terästetyllä teellä josta seurasi pitkä ja tuskallinen kuolema. Syyttävällä sormella osoitettiin mm. Vladimir Putinia ja radioaktiivisten poloniumjälkien pitkin Lontoota aiheutti - ymmärrettävästi - pienoista hysteriaa.

Martin Sixsmithin teos The Litvinenko File sukeltaa traagisiin tapahtumiin varsin tehokkaasti. Teos jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen seuraa Litvinenkon viimeisiä vaiheita, toinen palaa hänen menneisyyteensä Venäjällä ja viimeinen keskittyy varsinaiseen murhatutkimukseen. Kirjaa varten tehty tutkimus tuntuu kattavalta mutta tunnustan kamppailleeni yrittäessäni pysyä kärryillä venäläisten sukunimien vuolaassa virrassa. Hyvisten ja pahisten erottaminen toisistaan osoittautui myös työlääksi, enkä ole edes ihan varma kumpaan ryhmään lopulta päähenkilökään kuului. Annankin Martin Sixsmithille kiitosta siitä ettei hän pyrkinyt nostamaan Litvinenkoa jalustalle vaan esittää tämän realistisen tuntuisessa valossa, pohtien myös miehen omia toimia ja motiiveja.

The Litvinenko File muistutti minua myös siitä, miksi pidänkään fiktiosta. Joskus nimittäin on mukavampaa kun voi kirjan hurjien käänteiden keskellä lohduttautua sillä, että kyseessä on kirjailijan mielikuvituksen tuote. Ajatus agenteista, radioaktiivisesta myrkystä ja muista salajuonista keskellä tavallista arkipäivää tuntuu sittenkin aika ahdistavalta - tieto lisää tuskaa kuten sanotaan. Omalla kohdallani tajusin jopa liikkuneeni tietämättäni Litvinenkon murhapaikalla, taannoisella Lontoon reissullamme nimittäin asuimme samassa hotellissa jossa kohtalokas teekupponen tarjottiin. Jännittävää, mutta olen myös onnellinen että nautimme teemme kulman takana olevassa kahvilassa...

Pan McMillan, 2007
Sivuja: 312
Kirjabingo: Perustuu tositarinaan

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Crazy Rich Asians / Kevin Kwan

Joskus sitä tekee mainioita löytöjä ihan vahingossa. Surffailin eräänä kauniina päivänä tekemässä ties kuinka
monetta kirjallisuusaiheista persoonallisuustestiä netissä. (Katsokaas, on ehdottoman tärkeää että tiedän esimerkiksi kuka Shakespearen henkilöistä olisin.) Sivun bannerissa mainostettiin tätä nimenomaista kirjaa ja kuten kirjan nimikin on, noh, ytimekäs joten lampsin virtuaalisesti Helmetiin tutkimaan löytyisikö kirjaa sieltä. Löytyi, ja vielä kätevästi e-muodossa. Ja eikun lukemaan.

Crazy Rich Asians kertoo nimensä mukaisesti hullun rikkaista aasialaisista. Tarinassa keskitytään erikoisesti muutamaan sukuun, joiden rahankäyttö saa hemmotellut tositv-kotirouvat näyttämään lähinnä kerjäläisiltä. Mitäpä siitä jos ostosreissulla palaakin milli? Tai jos hotellissa saa huonoa palvelua, voi sen aina ostaa näpäyttääkseen epäkohteliaita. Tarinan keskushenkilönä on Rachel Chu, nuori taloustieteen professori, joka lähtee poikaystävänsä Nicholaksen ystävän häihin lainkaan tuntematta tämän taustoja. Rachelille on luvassa yllätys poikineen, eivätkä ne kaikki suinkaan ole mukavia...

Crazy Rich Asians on aikuisten satu, jossa Kevin Kwan maalailee lukijan silmien eteen upeita juhlia ja uskomattomia rikkauksia. Tarina onkin eräänlainen versio Tuhkimo-tarinasta, tavallisesta hyväsydämisestä tytöstä joka sattumalta löytää todellisen prinssin. Kun oikea mielentila sattuu kohdalle, onkin mukavaa hetkeksi upota hattaraan ja Rachelin tavoin ihmetellä silmät pyöreinä rikkaiden hömpötyksiä. Kirja osoittautui myös ihan hauskaksi tapaukseksi ja varsinkin Aasiaa tunteville on tarjolla mukavia heittoja.

Oli oikein kiinnostavaa lukea vaihteeksi miehen kirjoittamaa chick-litiä, Kevin Kwan osoittautui nimeksi jonka painan jatkossakin mieleeni.

Atlantic Books, 2013
Sivuja: 403

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Marie-Antoinette, Serial Killer / Katie Alender

Katie Alenderin Marie Antoinette, Serial Killer tuli napattua välipalakirjaksi OverDrivestä kiinnostavan tuntuisen nimen perusteella. Kirjan ajatushan on lyhyesti laitettuna se, että onnettomasti päänsä menettänyt kuningatar palaa Pariisiin kummituksena ja päät luonnollisesti putoilevat - asetelma joka voi olla joko huono tai herkullisen hyvä, riippuen siitä kuinka kieli poskessa kirjailija on työtään tehnyt. Libba Brayn hulvattoman Beauty Queensin rohkaisema päätin antaa myös Marie Antoinettelle ja Katie Alenderille mahdollisuuden.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias amerikkalaistyttö Colette joka kulttuuri- ja kielimatkan puitteissa palaa takaisin esi-isiensä kotimaahan. Matka osuu oivalliseen hetkeen sillä Coletten kotielämä on parhaillaan melko kaoottista, vanhempien ero on johtanut taloudellisiin vaikeuksiin. Samaan aikaan Pariisia koettelee murha-aalto: joku napsii pois päitä nuorilta ja kauniilta ranskalaisilta. Pian Colette joutuukin sukeltamaan Ranskan ja oman sukunsa historiaan säilyttääkseen oman päänsä.

Välipalakirjaksi Marie Antoinette, Serial Killer oli ihan mukiinmenevä luettava. Se ei valvottanut yöllä mutta viihdytti suhteellisen mukavasti aamuisin bussipysäkillä. Valitettavasti kirjaa ei oltu kirjoitettu huumorimielessä vaan haamuja paettiin ihan tosissaan. Olen vähän pettynyt juonen suhteen sillä mukaan on ympätty aika monta kliseetä ja kaikki ei oikein tunnu loogiselta. Harmin paikka, sillä tappajahaamu-ideasta saisi varmaan ihan hauskankin kirjan aikaiseksi...  Nojatuolimatkailu toki on aina mukavaa ja nautinkin kirjassa eniten Pariisista ja sen historiasta.

Scholastic Press, 2013
Sivuja: 296
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Avioliitto Jane Austenin tapaan / Kim Izzo

Kim Izzon Avioliitto Jane Austenin tapaan osui hyppysiini kun kaivelin kirjaston hyllyjä chick-lit -nälässäni. Austen ja söpö kansi myivät kirjan minulle - tänne vaaleanpunaista unelmahattaraa, kiitos!

Kohtaamme päähenkilö Katen hänen elämänsä aallonpohjassa - takana on ikävästi päättynyt suhde ja varmalta vaikuttava työpaikkakin menee sivu suun. Viimeisenä oljenkortena tämä nelikymppinen sankaritar päättää selviytyä rahahuolistaan naimalla rahaa. Alkaa naistenlehden sponsoroima sulhon metsästys - Jane Austenin hengessä, totta kai!

Sanotaanpa ihan suoraan: minusta Avioliitto Jane Austenin mukaan oli pannukakku sen toivomani hattaran sijaan. Sinällään kaikki kunnon chick-lit-kirjaan tarvittavat elementit ovat läsnä mutta se tärkein - mainio ja samaistuttava päähenkilö - puuttuu. Kate nimittäin vaikuttaa lähinnä epätoivoiselta, laskelmoivalta ja ahneelta naiselta joka on valmis menemään varsin pitkälle saadakseen designer-vaatteita. Epäuskottavalta tuntuu myös kirjan sankari, kukkakeppimäisen pitkä ja laiha mies jonka iho on norsunluun valkea ja silmät siniset kuin "jäänestonestettä olisi kaadettu jään päälle". Myös mukaellut kohtaukset Austenin kirjoista tuntuivat jokseenkin laskelmoivalta tavalta kosiskella lukijoita.

En halua lytätä Kim Izzon kirjaa aivan kokonaan vaikka itse harmistuinkin Jane Austenin puolesta. Kyse on aikuisille kirjoitetusta sadussa joka voisi toimiakin jos vain tarinan päähenkilö ei olisi närästänyt minua niin paljon. Taisi osua väärä kirja väärän lukijan käteen..
"On yleisesti tunnustettu tosiseikka, että kolmekymmentäyhdeksänvuotias naimaton, hyvähipiäinen nainen haluaa ehdottomasti aviomiehen. Ja lapsen. Siis kaikki muut paitsi minä."
Schildts & Söderströms, 2014
Sivuja: 326
Alkuteos: The Jane Austen Marriage Manual
Suomentanut Sari Luhtanen

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Jää hyvästi / Anne Tyler

Anne Tylerin Jää hyvästi osui lyhyen välipalakirjan mentävään rakoon lukutrackilläni. Kirja ei tosin ole ihan välipala-ainesta vaan ennemminkin täysipainoinen gourmet-annos, seikka josta todellakaan en valita. Tyler tuntuu olevan useimmiten varma valinta kun haluaa lukea jotain vaivattoman hyvää.

Jää hyvästi on yksinkertaisuudessaan tarina miehestä, jonka vaimo kuolee tapaturmaisesti. Kirjassa Aaron käy läpi surun ja heidän suhteensa eri vaiheita, hieman eriskummallisella mutta koskettavalla tavalla.

Emmin hetken tämän kirjan valitsemista lukupinooni, sillä aihe, rakkaiden menetys, tuntuu aika raskaalta luettavaksi ja kaipasin jotakin hauskaa. Mutta kun e-kirja tuli kuitenkin ladattua niin arvelin että moisen vaivannäön jälkeen voisin ainakin lukea muutaman sivun. Tai ehkä pari lukua. Tai ainakin siihen saakka kunnes selviää mitä Dorothylle tapahtui. Tai vaikka loppuun saakka. Tylerin tekstissä on jotain todella miellyttävää, siinä on yksinkertaista surullista lämpöä ja minusta hitunen nauruakin ja ennen kaikkea ymmärrystä.

Vaikka Aaronin suru onkin tarinankerronnallisista syistä hiukan poikkeuksellinen, tunnistan siinä ihan tuttujakin asioita mikä saa kirjan tuntumaan aidolta ja tästä taas tulee lukijalle hyvä mieli. Mistään tajunnanräjäyttävästä ei tässä kirjassa ole kyse, Jää hyvästi on pikemmin arkisen kaunis ja haikea pieni tarina mutta sellaisenaan juuri oikein hyvä.

Otava, 2013
Sivuja: 208
Alkuteos: The Beginner's Goodbye
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Kirjasta lisää: P.S. Rakastan kirjoja

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe / John Green

Tämä on jo toinen lukukertani John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen parissa. Halusin lukea kirjan uudelleen sillä tarkoituksena oli käydä katsomassa myös siihen pohjautuva elokuva joka sai Suomen ensi-iltansa 11.7.2014. Ensimmäisellä lukukerrallani muistan suhtautuneeni kirjaan hiukan ennakkoluuloisesti (kenties kannella oli osuutta asiaan) mutta yllättyneeni kuitenkin iloisesti kun vastaani osuikin älykäs, herkkä ja romanttinen tarina. Toinen lukukerta ja elokuva kuitenkin jännittivät - säilyisikö taika?

Tähtiin kirjoitettu virhe on katkeransuloinen rakkaustarina kahdesta nuoresta joiden tähtiin on kirjoitettu etteivät he koskaan tule vanhenemaan yhdessä. Hazel ja Augustus ovat ovat molemmat syöpään sairastuneita, Augustus remissiossa hyvin ennustein, Hazelin kohdalla lääke on onnistunut vain hidastamaan väistämätöntä. Mutta sitten, sairaudesta huolimatta tapahtuu se tavallinen juttu; tyttö kohtaa pojan ja he rakastuvat, tähtiin kirjoitetusta virheestä huolimatta.

Lukiessani uudelleen huomasin kuinka paljon pidin Hazelin kertojanäänestä, hän on pikkuvanha ja vahvempi kuin monet ikäisensä mutta se tuntuu aidolta ajatellen hänen elämäänsä. Ajatus kuolemisesta teini-ikäisenä taatusti vanhentaa! Miettiessäni tulevaa elokuvailtaa kannoinkin eniten huolta juuri siitä että Hazelin ääni olisi säilynyt elokuvassa muuttumattomana ja olinkin iloinen huomatessani että Shailene Woodley oli juuri oikeanlainen roolissaan. (En muuten yhtään ihmettelisi jos Woodleylle tippuisi muuta ehdokkuus vuoden leffapalkintoja jaettaessa!) Elokuva oli muutenkin ilahduttavan uskollinen tekstille ja mikä tärkeintä, kokonaisuus tuntui aidolta.

Kirjan luettuani arvelin - oikeutetusti - elokuvan olevan liikuttava. Allekirjoittanutta ei ole vaikea itkettää, olen viettänyt mm. hitusen noloja hetkiä bussissa luettuani jotain koskettavaa. Elokuvissa on onneksi sentään pimeää ja siksi pieni vetistelykään ei haitannut. Että vinkiksi vaan naisille, laittakaapa itkunkestävää mascaraa!



WSOY, 2014
Sivuja: 244
Alkuteos: The Fault in Our Stars
Suomentanut Helene von Bützow
Kirjabingo: Pokkari

Kirja ja elokuvaliput saatu SF Film Finlandin tarjoamina Blogatin kautta.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Insurgent (suom. Kapinallinen) / Veronica Roth

Tässä postauksessa bloggaaja kääntää kelkkansa! Huhtikuussa luin Divergent-trilogian ensimmäistä kirjaa, Outolintua, kohtuullisen sekavin miettein. Kirjan parissa kului aika tavallaan ihan mukavasti mutta silti sen ajatusmaailmassa tuntui jokin tökkivän. Ajattelin ehkä jättää trilogian sikseen mutta sitten kävikin niin hassusti että pongasin sarjan kakkososan, Insurgentin, OverDrivessä ja puolihuolimattomasti tulin klikanneeksi sen lukulaitteeseen ajatellen että kuuluupa aika bussipysäkillä sitten rattoisammin. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Insurgent jatkaa melko tarkkaan samoista hetkistä joihin Outolintu lopetti. Tris kumppaneineen löytää itsensä keskeltä suoranaista sotatilannetta jossa Uskaliaiden ryhmä revitään kahtia eivätkä muutkaan osastot tunne olevan turvassa. Peli kovenee ja yllätyksiä löytyy joka lähtöön. Meno on heti alusta saakka varsin vauhdikasta eikä kirjailija paljonkaan muistuttele edellisen juonikäänteistä, joten jos et siis ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, älä aloita tästä! Sattuneesta syystä en halua myöskään kirjoittaa juonesta kovin paljoa spoilausvaaran takia.

Jotain lienee tapahtunut allekirjoittaneen päässä, sillä Outolinnun "ihan kiva" -tuntemukset vaihtuvat jonkin asteiseen koukuttumiseen sarjan kakkososassa. Liekö niin että nyt oli otollisempi aika lukea juuri tämän tyyppinen kirja vai auttoiko asiaa esim. se, että olin jo ensimmäisen osan myötä tutustunut Rothin luomaan maailmaan? Joka tapauksessa olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka mukavasti Insurgent minut mukaansa tempaisi.

Kirja on melkoinen action-pläjäys jossa piisaa vauhtia. Sen rakenne muistuttaa minua edelleenkin voimakkaasti - ja ehkä myös hiukan häirisevästikin - Nälkäpelistä, jopa pikkuiset sankarittaret jotka osoittautuvat sitkeiksi ja nokkeliksi tappokoneiksi muistuttavat minun mielessäni toisiaan. Trilogian viimeistä osaa varten on jätetty mukavasti asioita auki, veikkaan että vauhdikasta menoa on luvassa siinäkin!

Kirjan suomenkielinen versio on nimeltään Kapinallinen ja se on ilmestynyt aivan äskettäin Otavan kustantamana. Kirjaan perustava elokuva on parhaillaan työn alla, sen oletetaan valmistuvan vuonna 2015. Pokkaan tällä postauksellani Ihminen sodassa -haasteesta (Kuvitteelliset sodat).

HarperCollins, 2012
Sivuja: 525

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Paljasjalkainen kuningatar / Ildefonso Falcones

Olen lukijana tiiliskivityttöjä eli viihdyn vallan mainiosti paksumpien kirjojen parissa. Jos kyseessä on hyvä kirja niin mikäs sen parempaa kuin "elää" noissa kansissa mahdollisimma pitkään! Ildefonso Falconesin kirjojen pitkät historialliset kuvaukset ovat uponneet allekirjoittaneeseen mukavasti joten huomattuani Paljasjalkaisen kuningattaren ilmestyneen, pumpsahti tuo ihana paksukainen välittömästi lukulistalleni.

Kirja käsittelee Espanjan mustalaisten kovia kohtaloita 1700-luvulla ja tarinaa kuljetetaan kahden naisen kertomusten voimin eteenpäin. Kuubasta vapautettuna orjana maahan saapunut Caridad kokee aluksi kovia ennen kuin kohtaa Sevillassa mustalaisyhteisön ja erityisesti nuoren Milagrosin, villin kaunottaren joka sydämestä kumpuaa mustalaisten laulu. Kohtalo kohtelee naisia kovakouraisesti, lukijalle onkin luvassa niin rakkautta, petosta, taistelutahtoa kuin kärsimystä.

En juurikaan tunne Espanjan historiaa ja varsinkin mustalaisiin kohdistuva sorto oli minulle uutta ja jokseenkin surullista luettavaa. Paljasjalkainen on eheää ja uskottavaa luettavaa, vaikuttaa siltä että kirjailija on tehnyt vaikuttavan määrän taustatyötä. Kirjassa suuressa roolissa ovat myös mustalaislaulut ja flamenco joita oikeastaan olisi ollut mukava kuunnella lukiessa ja siten virittäytyä oikeaan, kaihoisaan ja väkevään tunnelmaan. En löydä kirjasta moitittavaa mutten myöskään täysin sydämin pystynyt samaistumaan kumpaakaan naisista joten lukukokemukseni jäi kuitenkin täydellisestä piirun verran vajaaksi. Kiinnostava kirja kuitenkin!

Bazar, 2014
Sivuja: 782
Alkuteos: La reina descalza
Suomenns Satu Ekman

Kirjabingo: Yli 500 sivua

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Varistyttö / Erik Axl Sund

Varistyttö kuului niihin kirjoihin, joihin arkailin tarttua koska kannessa oli minusta jotakin karmivaa, vähän sama tilanne kuin Karin Alvtegenin Häpeän kanssa. En toki voinut vastustaa kiusausta kun pongasin Varistytön kirjaston Bestseller-hyllystä mutta esimerkiksi yöpöydän lukupinoon laskin kirjan aina kansi alaspäin. Luullakseni Carl Larssonin töihin pohjautuva kansi kun kyllä sopii oikein hyvin kirjan sisältöön ja kiinnittää varmasti huomion kaupassakin joten sinällään se tekee tehtävänsä hyvin. Vika siis lienee herkässä lukijassa mutta olenko ainoa jonka mielessä tuo kuva tuntuu häijyltä? Jätättekö koskaan kirjoja lukematta koska kansi vaivaa?

Varistytön kylmässä maailmassa kertojina ovat poliisissa työskentelevä Jeanette Kihlberg, psykologi Sofia Zetterlund sekä Varistyttö itse. Tapahtumaketju käynnistyy kun Tukholmasta löytyy raa'asti pahoinpidellyn pojan ruumis. Kirja sukeltaa hurjasti mielen pimeimpiin sopukoihin ja tarjoaa lukijalleen varsin kylmää kyytiä.

Kirjaa on hypetetty reippaasti blogeissa ja suhtauduinkin siihen aluksi hiukan epäilevästi. Hype kun helposti nostaa odotukset niin korkealle että on helppoa pettyä. Varistyttö on monella tapaa melko perinteinen dekkari murhineen mutta jotain mielenkiintoista ja koukuttavaa tarinassa kuitenkin oli sillä vastoin odotuksiani se tempaisikin minut mukaansa. Aihepiiriltään tämä mm. hyväksikäytöstä kertova kirja on hyytävää luettavaa ja kirjailija - tai oikeastaan kirjailijatiimi, sillä nimimerkin Erik Axl Sund takana puuhailee kaksi ruotsalaiskirjailijaa - on onnistunut kehittämään kirjaan muutaman aika kiintoisan juonenkäänteen joiden kehittymistä tulen mielenkiinnolla seuraamaan.

Varistyttö on trilogia, jonka toinen osa, Unissakulkija, ilmestyi kesäkuussa 2014 eikä kolmannenkaan osan suomennosta tarvitse kauaa odotella - se ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Jos kirja kiinnostaa, kannattaa myös kurkistaa sen virallisille kotisivuille joista löytyy mm. kirjatraileri ja kirjailijoiden haastattelu.
"Kärpäsen siivet ovat juuttuneet toivottomasti purukumiin. Ei ole mitään hyötyä siitä räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista sinulle."
Otava, 2014
Sivuja: 415
Alkuteos: Kårkflickan
Suomentanut Kari Koski
Kirjasta lisää: Varistytto.fi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Sierra Leone

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ehtoolehdon pakolaiset / Minna Lindgren

Viime kesänä tapasin ensimmäistä kertaa Siirin ja Irman, nuo maanmainiot eläkeläisrouvat jotka ratkoivat palvelutalonsa outoja tapahtumia ponnekkaammin kuin monet nuoremmat. Ilahduin kovasti siitä, että sarja sai jatkoa, sillä Lindgrenin tapa kirjoittaa on mainio, hänen yli 90-vuotiaisiin sankarittariinsa on helppo samaistua, monet teemoista ovat kipeän ajankohtaisia ja kirja herättääkin ajattelemaan siinä missä liikuttaa ja naurattaakin.

Tällä kertaa Ehtoolehdon väkeä koetellaan putkiremontilla. Pölyä ja melua piisaa, ulkomaalaisia remonttireiskoja tupsahtelee asuntoihin milloin sattuu eikä juoksevaa vettä ole. Tilanne alkaa olla painajaismainen kunnes Siiri saa raitiovaunussa ajatuksen kimppakämpästä ja pian Ehtoolehtolaiset pakenevat Hakaniemeen. Mutta miten sujuu eläkeläisiltä kommuuniasuminen, kuinka käy putkiremontin ja saako tässä maassa enää vanhus kuollakaan ihmisarvoisesti?

Kirjan koskettavinta antia oli döden, döden, döden, kuten Irma sanoisi. Eräs teemoista nimittäin käsitteli eutanasiaa ja sitä onko pois kuihtuvan, lähes tajuttoman vanhuksen elämä laitoksessa enää ihmisarvoista. Lindgenin käsittelee asiaa mielestäni tehokkaasti ja kauniistikin, nostan ha ttua tästä tyylikkäästä ja rohkeasta vedosta. Oman osansa Lindgenin terävästä kynästä saa myös sosiaali-ja terveyspuoli, jossa vanhuksia hoitavat tilapäiset osa-aikatyöntekijät uuvuttavine minuuttiaikatauluineen joissa ei ihmisen kohtaamiselle valitettavasti aikaa - tai voimia - juuri ole. Tärkeitä asioita, on hienoa että Lindgen nostaa ne esille ja toivon että Ehtoolehdon lämpimän humoristinen ote auttaa herättämään myös keskustelua aiheista.

Kuten yltä käykin ilmi, pidin Ehtoolehdon pakolaisista yhtä paljon kuin Siiri Kettunen raitiovaunuista. Kirja menee ehdottomasti Suosikit-kategoriaan. Optimistina päättelen myös kirjan lopusta että Ehtoolehtoon tullaan vielä palaamaan, toivottavasti jo pian. Kirjoita lisää, Minna Lindgen!!
"Kaikki järjestyy, uskokaa pois. Minä olen 95-vuotias, täytän syyskuussa 96, ja olen nähnyt monta epätoivoista tilannetta. Voin vakuuttaa teille, että asioilla on taipumus järjestyä jollain tavalla, enemmin tai myöhemmin."
Teos, 2014
Sivuja: 335

torstai 3. heinäkuuta 2014

The Silkworm (suom. Silkkiäistoukka) / Robert Galbraith

Yksi viime vuoden kiintoisia kirjailijaskandaaleja oli esikoiskirjailija Robert Galbraithin paljastuminen menestyskirjailija J.K. Rowlingiksi. Käen kutsu jakoi mielipiteitä ja taatusti myi uutisen jälkeen kuin häkä! Uteliaana minäkin luonnollisesti halusin ottaa selvää mistä kohussa oli kyse ja ilahduin huomatessani että Harry Potterin luoja oli tällä kertaa kirjoittanut kelpo dekkarin jolle seurasi jatkoa suhteellisen rivakassa tahdissa. The Silkwormin päätin kuunnella Audiblen kautta lunastettuna äänikirjana sillä arvelin taitavan ääninäyttelijän saavan paljonkin irti kirjailijan värikkäistä henkilöhahmoista.

Owen Quine ei koskaan ollut saavuttanut menestyskirjailijan myyntilukuja mutta miehen tuoreimman käsikirjoituksen, The Bombyx Morin, piti hänen mukaansa olla menolippu maineeseen. Kun miestä ei muutamaan viikkoon kuulu kotiin, huolestuu arjen alle lähes nääntynyt vaimokin ja päättää palkata Cormoranin etsimään omille teilleen usein eksyvän taiteilijan joka vaikuttaa tekstillään suututtaneen puolet Lontoon kirjailijapiireistä.

Galbraith taitaa hienosti erilaisten henkilöiden luomisen, kuunnellessani mm. onneton Leonora herää vaikuttavasti eloon. Jälleen kerran on pakko todeta että etenkin elämän synkempien puolten kuvaaminen sujuu kirjailijalta hyvin, osa Silkkitoukan hahmoista on kaikessa surkeudessaan hetkittäin jopa hitusen koomisia. On hieman hämmentävää huomata, että visualisoin osan henkilöistä Harry Potter -elokuvien hengessä, mm. Leonora Quine muistuttaa minun kuvitelmissa erästä Tylypahkan opettajaa... 

Kirjan aihe, Lontoon kirjallisuuspiirit, oli mielenkiintoinen kirjailijan taustaa silmälläpitäen, enkä voinut olla miettimättä sitä oliko kirjailija kenties lainannut tosielämästä itselleen innoitusta. Oli myös mukavaa huomata että jo toisessa kirjassa kirjan päähenkilöt alkavat tuntua mukavan tutuilta, mm. Cormoran kaikkine puutteineen alkaa kuitenkin muotua sympaattiseksi sankariksi, jossa rähjäisyydestä huolimatta on nallekarhumaisuutta ja haavoittuvaisuutta, jonka veikkaisin vetoavan naislukijoihin. Kirjailija on kehitellyt myös mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, mm. Cormoranin sekopäinen ex-morsio lienee hahmo josta tullaan tulevaisuudessa kuulemaan lisääkin.

Kuuntelin kirjan Audiblen julkaisemana äänikirjaversiona ja paikallaan on jälleen kiitellä lukijaa, Robert Glenister nimittäin teki hienon työn niin karhumaisena Cormoranina kuin monina mainioina naishahmoinakin - pidin! Loppuratkaisukin toimi, olkoonkin että tällä kertaa arvasin tekijän ja taustoineen, aika näyttää olinko todella terävä vai paljastiko kirjailija liian helposti johtolangat.

Kirjan suomennos ilmestyy elokuun lopulla Otavan kustantamana nimellä Silkkiäistoukka, dekkareiden ystävien kannattaa siis pitää silmät auki! Cormoran Strike -sarjasta on suunniteltu 7-osaista, joten herkkua riittänee vielä muutamaksi vuodeksi.

Hatchette Audio UK, 2014
Kesto 17h 16 min
Lukija Robert Glenister
Kirjabingo: Ostettu kirja 

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Villa Sibyllan kirous / Vera Vala

Koska Suomen kesä näyttää vuonna harvinaisen vilpoisalta ja harmaalta, tekee minun mieli nojatuolimatkailla ja siihen tarkoitukseen Vera Valan Arianna de Bellis -sarja on yleensä ollut mitä mainioin apu. Kirjailija nimittäin kuvaa Italiaa niin herkullisesti että melkein voin jo maistaa pastan suussani!

Yksityisetsivänä työskentelevä Arianna de Bellis saa tällä kertaa toimeksiannon rikkaalta Katia Levriniltä joka pelkää rakkaidensa puolesta. Perheen kotiin on murtauduttu, lisäksi Katia on saanut häijyjä nimettömiä kirjeitä. Pian Arianna huomaa sotkeutuneensa vaarallisten salaisuuksien verkkoon niin Villa Sibyllassa kuin sen ulkopuolellakin...

Nojatuolimatkailun ohella olen nauttinut myös sisukkaan kreivittären persoonasta ja elänyt mukana kun pelottoman oloinen nainen on pistänyt hanttiin korstoille. Tällä kertaa Arianna kuitenkin tuntui huomattavan vaisulta ja aiemmissa kirjoissa tuttu suloinen, hieman chick-litiä muistuttava keveys onkin poissa ja vaikka dekkarityttöjä olenkin, jäin kaipaamaan la dolce vitaa.

Villa Sibyllan kirous on varsin runsas kirja monine juonineen, lukijalle esitellään myös nippu uusia henkilöitä sillä kirjassa esitellään ensikertaa Ariannan perhe, joka kieltämättä on mielenkiintoinen tuttavuus, joskin menneisyyden traumoja ja salaisuuksia tuntuu nyt jo olevan aika monella. Veikkaan että kirjailija haluaa pohjustaa tulevia juonikuvioita mutta silti kokonaisuus tuntui minusta melko raskaasti sulateltava. Tällä kertaa todellisuudenpakoni ei siis täysin onnistunut mutta uskollisesti silti odottelen Ariannan seikkailuille jatkoa, ehkä ensi kesänä meille molemmille paistaa taas aurinko!
"Niiden olisi pitänyt olla pelkkiä kirjaimia. Mutta kirjaimista muodostui sanoja, sanoista syntyi lauseita ja lauseet kertoivat vihasta. Valkoisella paperilla mustat kirjaimet ja niiden sysipimeä sanoma. Kuolema."
Gummerus, 2014
Sivuja: 426
Saatu arvostelukappaleena Gummerukselta.
Kirjabingo: Kuuluu kirjasarjaan