Tyttöystävä / Karolina Ramqvist

Tyttöystävää lukiessa tuntuu kuin lukisin Sopranosia naisten näkökulmasta. Päähenkilö, Karin, on rikollisen tyttöystävä.  Johnin työnkuvaan kuuluu aseellisia ryöstöjä, pahoinpitelyjä, huumeita. Karin rakastaa Johnia, elämäntapaakin osittain. Karin asuu hienossa Johnin hänelle ostamassa talossa, jossa on merinäköala ja huoneet jotka näyttävät hotellihuoneilta. He ostavat hienointa ja kalleinta. Kun John on "töissä", Karin vaeltelee ympäri suurta, tyhjää taloa, on kuin yksinäinen kuningatar joka odottaa. Odottaa sitä tuleeko John kotiin elossa vai tuleeko poliisi tutkimaan talon. Karin siivoaa kovasti, melkein tyhjässä talossa imuri saatetaan ottaa esiin kolmasti päivässä. Kaiken pitää olla paikoillaan, tahratonta. Melkein kuin Karin siivoaisi omaa elämäänsä.

Karolina Ramqvistin kirjan sankarittaresta on vaikea pitää. Karin on pinnallinen, hän myöntää avoimesti pitävänsä rikkaana olemisesta ja siitä, että halutessaan voi "ostaa vaikka koko kaupan tyhjäksi". Hän ei tunnu tuntevan syyllisyyttä tavasta jolla John on rahat ansainnut, korkeintaan hetkittäin Karinissa näkyy epäilyä elämäntavan suhteen. Hän syö salaa e-pillereitä, koska ei halua saada lapsia jotka eläisivät samanlaista elämää. Silti mietin onko lapsettomuus Karinille yksi tapa varmistaa helpompi ero mikäli elämä kaidalla polulla joskus käy turhan raskaaksi.

Tyttöystävä oli jollain tapaa hämmentävä lukukokemus. En oikein pitänyt Karinista, hän vaikutti  pinnalliselta ja materialistiselta naiselta, joka viis veisasi miehensä tekemistä rikoksista. Toisaalta Karin tuntuu kyseenalaistavan elämäntyylin ja olevan siinä loukussa. Kirjoitustyyli on helppolukuinen ja tehokas, mutta minua häiritsivät jatkuvat viittaukset amerikkalaisgangteri Henry Hilliin ja hänen vaimoonsa Kareniin.

Kirja jätti hämmentyneen olon. Oliko se todella tarina pinnallisesta naisesta, joka sietää miehensä rikoksia koska pitää rahasta? Vai tarina rakkaudesta joka kestää jopa toisen hankalan "työn" aiheuttamat paineet? Vai tarina naisesta, joka on valintojensa takia loukussa tilanteessa, josta ei ole ulospääsyä? Oliko kirjassa ja Karinissa syvällisempikin taso, vai kuvittelinko sen vain? En tiedä.

"Ja jos oikein tarkasti mietin, en todellakaan tiedä haluaisinko Johnin tekevän jotakin muuta. Mitä se voisi olla, ja mitä sellainen tulisi maksamaan? En epäröi, etteikö hän olisi hyvä muissakin ammateissa. Hän on hyvä valitsemaan työtoverinsa, hän panostaa alaisiinsa ja saa heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi. Hän on ihminen, joka saa asiat tehtyä ja joka ei vetkuttele.
Hän on ihminen, joka ei petä.
Entä minä?
Mitä minä tekisin?
Olen aina pitänyt itseäni kunnianhimoisena ihmisenä, mutta jollakin tavalla suuri osa siitä katosi kun tapasin Johnin. Halusin yksinkertaisesti olla hänen tyttöystävänsä."