Tammikuun turinat

Pitkä ja pimeä tammikuu alkaa olla selätettynä ja on taas aika kurkistaa luettujen pinoon. Totta puhuen, en oikein tiedä mihin aikani tammikuussa on hurahtanut mutta ilmeisesti kaikenlaista on tullut touhuttua, mm. aloitettua se ns. uusi elämä, jota näemmä puoli Suomea tavoittelee. Olen yrittänyt etsiä itselleni lajia talviliikunnan varalle ja toistaiseksi ainakin kahvakuula ja vesijuoksu ovat olleet mainioita kokemuksia!

Ei huolta, aikaa riittää silti kirjajutuillekin, tässä kuussahan on mm. äänestetty Blogistanian parhaita kirjoja. Tällä kertaa paras kotimainen kirja oli tällä kertaa Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus) ja käännösromaani Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus). Parhaan tietokirjan palkinto meni Minna Maijalan elämäkertateokselle Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth (Otava) ja lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti Jenna Kostetin teos Lautturi (Robustos).

Tammikuun luetut

Tammikuussa löysäilin bloggailutahtiani ja blogin puolelle pärähti nyt turinaa 12 kirjasta - päätin nimittäin että jos ei kirja herätä ajatuksia niin väkisin ei tarvitse alkaa juttua itsestään puristaa. Koska haluan kaikista kirjoista jotain mainita (tilastopuristi, minkäs sille mahtaa!), ajattelin tehdä kuukausikoosteessa lyhyet maininnat niistä ei-blogatuista kirjoista, käytäntö jonka nyt röyhkeästi lainaan muiden blogeista. Tammikuu oli lukemisen sillisalaattia, mukaan mahtui klassikkoja, dekkareita, YA-actionia ja vähän faktaakin. Mieleenpainuvimmat lukuhetket tarjosivat Sinuhe egyptiläinen, Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja sekä Longbournin talossa - jokainen omalla tavallaan vallan mainiota luettavaa vaikka eri tunnelmiin vetoavatkin.

• Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari
• Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson
• Teräsarkku / Taavi Soininvaara
• Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny
• Musta laatikko (Harry Bosch #18) / Michael Connelly
• Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan
• Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen
• Nimikirjainmurhat / Sophie Hannah
• Longbournin talossa / Jo Baker
• Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten
• Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja / Indrek Hargla
• Endgame: The Calling / James Frey ja Nils Johnson-Shelton

Kesken jääneet tai postausta vailla

Rainbow Rowell: Landline

Landline saattaa olla mainio kirja mutta se ainakin sattui luettavakseni väärään ajankohtaan. Muistan kuulleeni joltakin kehuja Landlinestä ja kirjan ajatuskin - pieleen menneen avioliiton korjaaminen eräänlaisen aikamatkailun avulla - on ihan kiintoisa. Mutta valitettavasti kirja ei oikein ottanut iskeäkseen, kärvistelin kolmanneksen mutten vain jaksanut kiinnostua Georgie McCoolin murheista.

St. Martin's Press, 2014


Anthony Horowitz: Moriarty

Anthony Horowitzin Moriarty tuli luettua loppuun ja tunnustan senkin että kirjalla on ansionsa - mukana on muutama varsin huikea kohtaus - nyt sattui vain niin ettei aika ollut oikea juuri tälle kirjalle, mielessä nimittäin kummittelivat ihan muut kirjat ja keskittyminen oli jokseenkin sitä luokkaa. Moriarty on käsittääkseni sarjassaan toinen Horowitzin kirjoittama Sherlock Holmes -tarina, tosin tässä teoksessa nimekäs etsivä vain vilahtaa sillä tarinassa sijoitutaan Reichenbachin putousten jälkeiseen aikaan. Tarinan pääosissa ovatkin siis Scotland Yardin etsivä Athelney Jones ja Pinkertonin etsivätoimiston edustaja Frederick Chase joilla on selvitettävänään varsin vaarallinen tapaus.

HarperCollins, 2014
Sivuja: 304

Christopher Hadnagy ja Paul Ekman:  Unmasking the Social Engineer: The Human Element of Security

Christopher Hadnagyn ja Paul Ekmanin tietokirja Unmasking the Social Engineer jäi bloggaamatta sekin koska suoraan sanottuna kirja ei herättättänyt suuremmin ajatuksia. Social Engineerin tutustuin ensimmäisen kerran hakkerinero Kevin Mitnickin kirjan Ghost in the Wires kautta ja käsite kutkutti sen verran mielikuvitustani että uteliaasti tartuin tähänkin teokseen. Kirja kuitenkin keskittyy pitkälti kehon kielen lukemiseen, joka kyllä on mielenkiintoista mutta ei ihan sitä mitä odotin. Teos on melko lyhyt ja vaikka kuvalliset esimerkiksi selkeitä ovatkin niin taso jäi minun makuuni ehkä liian yksinkertaiseksi. Odotin kenties enemmän huikeita tosielämän seikkailuja kuin oppikirjaa kehonkielen tulkitsemisesta. (Mutta jos aihe kiinnostaa, kirjan avulla pääsee kyllä mukavasti ihmisten lukemisen alkuun!)

Wiley, 2014
Sivuja: 256

Haasteiden tilanne

Tänä vuonna ajattelin osallistua mm. Helmet-kirjastojen puffaamaan Kirjan vuoden -haasteeseen,  jossa ajatuksena on lukea 50 kirjaa eri kriteerit. (Kriteerit edistymistietoineen löytyvät yläpalkin Kirjan vuoden lukuhaaste -linkin alta.) Tammikuussa pisteitä napattiin 5, kategorioista: kirja joka sijoittuu kotikaupunkiisi, jännityskirja, mukaelma klassisesta tarinasta, tietokirja ja kirja, josta on tehty elokuva.

Entäs ensi kuussa? 

Ensi kuussa ajattelin tutustua erääseen romanttiseen klassikkoon ja yksi iiiihaaanaaa äänikirjakin on työn alla!

Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari

Joulun pyhinä kävimme katsomassa elokuvan Exodus: Gods and Kings, joka ei nyt suoraan sanottuna ollut niin huikea elämys kuin olimme toivoneet, mutta jotain positiivista sentään tuostakin illasta seurasi. Mieleeni nimittäin muistui se, että Egypti kulttuureineen olikin aika mielenkiintoinen kokonaisuus, mistä taas seurasi ajatus Sinuhen lukemisesta - olisiko vihdoinkin aika tutustua tuohon kotimaiseen suurteokseen?!

Sinuhe egyptiläinen on oikeastaan kuviteellinen omaelämäkerta. Tarinan päähenkilö on joesta poimittu löytylapsi Sinuhe, joka saa lääkärinkoulutuksen ja päätyy elämänsä ylä-ja alamäkien kautta kiertämään maailmaa ja hoitamaan niin ylhäisiä kuin alhaisiakin.

Sinuhe teki minuun suuren vaikutuksen. Kirjan teksti vaatii lukijaltaan jonkin verran työtä mutta tuo urakka on ehdottomasti vaivannäön arvoinen sillä Waltari tavoittaa niin hienosti menneen maailman että melkeinpä luulisin lukevani muinaista käännöstä papyruksista. Taustatutkimuksen määrä lienee ollut melkoinen! Sinuhe on hahmona kovin samaistuttavan tuntuinen, hän on erehtyväinen ihminen jonka tekoja ei suotta kaunistella vaikka hän kirjan sankari onkin. Melkeinpä uskaltaisin sanoa että Sinuhen melankolisessa pohdiskelussa on jotenkin suomalaista... Suosikkini kirjan henkilöistä taisi kuitenkin olla orja Kaptah, jonka pariin otteeseen sai suuni vetäytymään hymyyn - oivallinen aisapari vakavalle Sinuhelle siis!

Tulin hölmöyksissäni varanneeksi kirjastosta Sinuhesta vuonna 1985 julkaistun, Heikki Parasen värivalokuvilla kuvitetun teoksen. Olen toki iloinen valokuvista, jotka luovat lisätunnelmaa Waltarin tekstiin mutta kirjan suurehko koko kieltämättä asetti haasteita lukemiselle - huomasin harmikseni etteivät tutut lukuasennot oikein toimineet. Tästä syystä lukeminen osoittautui tavallista työläämmäksi mikä ehkä johti siihen että loppua kohden aloin hiukan kyllästyä etenkin egyptiläisen pitkiin puheisiin ja taistelukohtauksiin. Kädet väsyy, hyvänen aika sentään!!

WSOY, 1985
Sivuja: 446
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja josta on tehty elokuva

Blogistanian parhaat 2014 - minun ääneni

On taas aika äänestää vuoden parhaita lukukokemuksia ja tällä kertaa tehtävä olikin melkoisen kimurantti. Monta hyvää kirjaa pyöri mielessä ja omat valintakriteeritkin olivat hakusessa. Lopulta päätin noudattaa vanhaa tuttua, hyväksi havaittua mutuhuttu-meininkiä ja valita listalleni ne kirjat, joiden lukemisesta on jäänyt mieleeni paras muisto. Finlandia-listallani jyräävät tänä vuonna sekä miehet että nauru, Globaliassa viehätyin persoonallisista mysteereistä. Kiitokset kirjailijoille, kääntäjille ja muille toimijoille näistä mainioista hetkistä!

Finlandia

Mikko-Pekka Heikkinen Jääräpää  3p
Roope Lipasti: Halkaisukirves, elämä ja vähäisemmät teot 2p
Tuomas Vimma: Firman mies 1p

Globalia

Eleanor Catton: Valontuojat 3p
Alan Bradley: Piiraan maku makea 2p
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka 1p

Macbeth / William Shakespeare, A.J. Hartley, David Hewson

Vuoden pimein aika inspiroi allekirjoittanutta tarttumaan yhteen Shakespearen synkimmistä näytelmistä: Macbethiin. Tämäkin teos on minulle tuttu lukioajoilta, jolloin en oikein ymmärtänyt sen hienoutta ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan aikuisena ja vertailla vanhoja muistikuvia. Muistoissani Macbethin aihe ja alkuasetelma olivat kiinnostavia mutta - anteeksi William! - toteutus jäi puolitiehen. Tällä lukukerrallani sain ilokseni taas tarttua Matti Rossin hienoon käännökseen jonka lukeminen oli silkkaa iloa.

Macbeth, tai "skotlantilainen näytelmä" kuten taikauskoiset sitä kutsuvat, on tarina vallanhimosta, juonittelusta ja tuhosta. Kirjan alussa Macbeth, urhoollinen ja taistoissa kunnostautunut soturi kuulee ennustuksen joka lopulta viettelee hänet pettämään kuninkaansa Duncanin. Taustalla vaikuttaa voimakkaasti myös kunnianhimoinen lady Macbeth ja koska kyseessä on tragedia, ei loppu tietenkään ole onnellinen...

Aikaisempien mielikuvani Macbethistä koostuivat pitkälti ahneudesta ja juonittelusta, nyt aikuisempana huomaan löytäväni myös harmaan sävyjä paletista, esim. noitien ennustuksen houkutusta lie vaikea vastustaa. Se, mitä Macbeth vaimoineen tekee, on väärin, mutta nyt on ehkä helpompi ymmärtää miksi ja käsittää Shakespearen kiinnostus murenevan sielun kuvaamiseen. Näytelmän teemat toimivat mielestäni nykymaailmassakin, saahan kunnianhimo vieläkin ihmiset tekemään hurjia juttuja itselleen ja muille.

Viime kesänä tein uudenlaisen klassikkokokeilun kuuntelemalla ensin Audiblesta löytämääni David Hewsonin versiota Hamletista. Tarina toimi niinkin mainiosti että se kirvoitti lukemaan myös Shakespearen alkuperäisteoksen joka ehkä kuitenkin osoittautui minulle mieluisammaksi. Ilmeisesti Shakespeare-versiointi on ollut mieluisaa myös kirjailijoille itselleen koska juuri ennen joulua löysin Audiblesta herrojen version Macbethistä enkä voinut vastustaa kokemuksen toistamista.

Kuunneltuani tovin äänikirjaa aloin taas ymmärtää herrojen Hewson ja ja  Hartley innon mukailla Shakespearen näytelmiä. Niiden aihiot ovat tunnettuja ja kiinnostavia suurine tunteineen ja lienee kutkuttavaa värittää näytelmää sen mukaiseksi kuin oma mielikuvitus sanelee. Tässäkin tapauksessa on parjatulle Macbethille suotu myös omat kunnianhetkensä ja pariskunnan välinen suhde on oikeastaan jopa koskettava. Kiitän myös Good Wife -tv-sarjasta tutun Alan Cummingin luentaa, hänen skottiaksenttinsa on vaikuttava ja jopa naisroolit sujuvat hienosti. Kokonaisuutena modernisoitu Macbeth on mukavan vauhdikas ja voisin kuvitella että se olisi aloittelijalle hyvä tapa tutustua Shakespearen näytelmien ajatuksiin.

"Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä,

joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä

hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, 

täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla."

William Shakespeare: Macbeth
WSOY,  20014
Alkuteos: Macbeth
Suomentanut Matti Rossi

A.J. Hartley, David Hewson: Macbeth: A Novel
Audible Studios, 2011
Kesto: 9h 43min
Lukija Alan Cumming

Kirjan vuosi: mukaelma klassisesta tarinasta

Teräsarkku / Taavi Soininvaara

Meillä on isäni kanssa ollut pitkään käynnissä väittely siitä, kumpi onkaan parempi trillerikirjailija: Remes vaiko Soininvaara. Isäni vannoo Remeksen nimeen ja jouluisin odottaa aina sitä yhtä tiettyä kovaa pakettia, minä taas olen viime vuosina hiukan kyllästynyt herran kirjoihin jotka tuntuvat noudattelevan enemmän tai vähemmän samaa kaavaa. (Uusin Remes kyllä kiinnostaisi aiheensa puolesta!) Soininvaaran Ratamo-sarjakaan ei ole kyllä säväyttänyt entiseen tapaansa mutta viimeisimpien kirjojen aihe, ns. paperittomien siirtolaisten elämä, on kyllä ollut kiinnostavaa ja koskettavaakin luettavaa.

Arto Ratamon elämä ei jälleen kerran ole siitä tylsimmästä päästä, tällä suojelupoliisin osastopäällikkö tutkii paperittoman siirtolaisnaisen murhaa, joka johtaa suuremmankin salakuljetuskuvion jäljille. Arton naisystävä, toimittaja Essi Kokko taas seikkailee pitkin Eurooppa finanssimaailman keinotteluun liittyvän jymyjutun perässä. Meno on kovaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa eikä menneisyyskään oikein jätä Artoa rauhaan.

"Ratamo oli omanlaisensa tapaus. Miehellä oli kaikki hyvien sukkahousujen ominaisuudet: ei juossut pakoon, ei tarrannut kiinni ja oli sopiva haaroista."

Teräsarkku ei tahtonut aluksi lähteä käyntiin mutta lopulta laiskana sunnuntaipäivänä ajattelin lukea muutaman sivun ja jotenkin siinä touhussa humpsahtikin koko ilta. Kirja on vauhdikas ja siinä on sinällään useampiakin kiinnostavia aiheita, mm. finanssimaailmaan liittyvä juoni on oikein näppärä mutta joku kokonaisuudessa kuitenkin tökki. Huomaan viime aikoina karsastaneeni tavallista enemmän kirjoja joihin on ahdettu useampia erilaisia juonikuvioita enkä oikein innostunut ratkaisusta Teräsarkussakaan - erilaisia kuvioita on nimittäin mielestäni ehkä turhankin monta, aivan kuin kirjailija haluaisi yrittää johtaa lukijaa harhaan vaikka mm. Lintu-nimisen kertojan kappaleiden ansioista kärryillä pysyykin oikein helposti. Nämä lienevät makuasioita, jollekin toiselle tarinan runsaus on ehkä nautittava kokemus.

"Minkähän takia niille hirmumyrskyille annetaan aina naisten nimet?"
"Ne saapuu villeinä ja märkinä, ja lähtee mukanaan talot, autot ja irtain omaisuus."

Pidän toisaalta siitä että Soininvaara on kirjoittanut sankarinsa rinnalle myös naishahmon, olkoonkin että Essi Kokko on oikeastaan naispuolinen versio Ratamosta - he jopa kuulostavat samoilta. Essin mukanaolo toki tarjoaa myös mahdollisuuden useammalle eri linjalle kirjassa mutta toisaalta romanssi näiden kahden välillä tuntui ainakin tässä kirjassa hiukan päälleliimatulta - en muista tapasiko pariskunta kirjassa kertaakaan!

Näistä nurinoista huolimatta, kirja oli lukukokemuksena ihan ok ja onnistui jopa loppua kohden koukuttamaan. Muutamassa kohdin myös hörähtelin Ratamon/Essin puujalkavitseille, mielestäni Christian Rönnbackan Antti Hautalehto hallitsee nämä heitot paremmin!

"Onneksi miehet käyttäytyivät kuin maskara, Kokko tuumi, lähtivät juoksemaan heti kun nainen näytti hiukankin tunteita."

Kirjan vuoden lukuhaasteen osalta nappaan Teräsarkulla pisteen kategorialla "Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi". Tällä kertaa liippasikin ihan jopa läheltä, mm. Tattarisuo, jossa Ratamolla on tiukat paikat, on tuttu mm. kirpparireissuilta.

Otava, 2014
Sivuja: 414

Unspeakable Things: Sex, Lies and Revolution / Laurie Penny

Ihan valehtelematta: Laurie Penny on vihainen nainen. Ja tämä kirja on oikeastaan raivoisa purkaus.  Unspeakable things: sex, lies and revolution kertoo nimensä mukaisesti seksistä, valheista ja  vallankumouksesta. Sekä feminismistä.

Penny ruotii naisten aseman epäkohtia aina raiskauskulttuurista yhteiskunnan asettamiin rooleihin ja odotuksiin. Hän kirjoittaa kiinnostavasti mm. siitä, miksi tämä lama on ollut kaikkein raskain nuorille miehille (naiset ovat tottuneet tyytymään vähempään ja sopeutumaan) ja tuo esiin sen kuinka epäsuosittu ilmiö vihainen nainen edelleenkin on. Pennyn blogikirjoituksistaan saamat uhkaukset puhuvat ainakin asiassa omaa, surullista kieltään. Kirjan sisältö kutittelee ajatuksia, suututtaa ja saa nyökkäilemään mutta myös hämmentää vihaisuudella, ehkä minutkin, kuten Penny ehdottaa, on aivopesty olemaan kiltti tyttö joka pyrkii mukavuuteen ja herttaisuuteen vaikeita mielipiteitä välttelemällä.

Laurie Penny argumentoi varsin fiksusti kertoessaan että feminismi itseasiassa hyödyttäisi kaikkia, sallien samalla myös monien miesten vapautua sukupuoliin liittyvistä stereotypioista ja rajoituksista. Nyökyttelemisen aihetta löysin myös aiheista joissa esimerkiksi käsiteltiin sitä, kuinka oman alansa huippunaisia silti monesti arvosteltiin mediassa ulkonäkönsä tai seksikkyytensä takia, samoille teemoille olen satunnaisesti itsekin pyöritellyt silmiäni.

Unspeakable things sisältää roimasti kiinnostavia ajatuksia mutta myös teesejä joita en ehkä ihan ole sellaisenaan valmis nielemään. Kenties Suomi on kasvupaikkana tasa-arvoisempi ja ainakin oma polkuni on helpompi kuin Pennyn vaikka olen itsekin saanut muutaman kerran kuulla etten voi olla pätevä työssäni koska olen nainen. Onnekseni näillä henkilöillä ei ole ollut vaikutusvaltaa urapolkuuni mutta kyllä, asenteissa on siis täälläkin vielä muokattavaa.

Bloomsbury, 2014
Sivuja: 288
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tietokirja
Kirjailijasta lisää: Penny Red-blogi

Musta laatikko (Harry Bosch #18) / Michael Connelly

Dekkarinystävänä ovat Michael Connellyn kirjat olleet jo pitkään luottokamaa. En osaa päättää pidänkö enemmän Harry Boschista, joka on melko perinteinen poliisi (tiedättehän, eronnut ja naisasioissa ongelmia, kuuntelee mielellään jazzia ja jahtaa pahiksia intohimoisesti), Mickey Hallerista, joka on hiukan erikoislaatuinen juristi vaiko sydänvikaisesta FBI-agentti Terry McCalebista joka terveysongelmistaan huolimatta oli melkoisen kova luu. Kelpo luettavaa kuitenkin löytyy joka sarjasta, ilokseni Connelly on varsin tuottelias kirjailja.

Mustan laatikon nimi viittaa Boschin ajatelmaan siitä, että jokaiseen rikokseen liittyy oma musta laatikkonsa, jokin olennainen palapelin palanen joka lopulta auttaa tutkijoita selvittämään tapahtumien kulun. Tällä kertaa vanhoja, selvittämättömiä rikoksia tutkiva Bosch palaa vuoteen 1992 kun Los Angelesissa mellakoitiin. Tuolloin Bosch löysi eräältä sivukujalta nuoren, valkoisen naisen ruumiin, tapaus jäi kuitenkin mellakoiden jalkoihin ja nuori nainen, tanskalainen toimittaja, ei koskaan saanut oikeutta.

Musta laatikko on taattua Connellyä, vauhtia piisaa ja Harry Boschia ei pysäytä edes käsikranaattikaan vaikka eläkevuodet siintävätkin jo silmissä. Kirja sopi sen hetkiseen lukuvireeseeni mainiosti, sillä se on helppoa ja vauhdikasta viihdettä. Kotimaisista dekkaristeista vertaisin Connellyä ehkä Taavi Soininvaaraan tai Christian Rönnbackaan, sillä Ratamossa ja Hautalehdossa on kieltämättä hiukan samaa mentaliteettia kuin Harryssä. Musta laatikko tarjoaa siis ennen kaikkea viihdettä ja todellisuudenpakoa kaamoksen keskelle. Se ei ehkä ole kirjoittajansa kekseliäin teos mutta mielestäni kelpo dekkari jonka kanssa aika hujahti oikein mukvasti.

Gummerus, 2014
Sivuja: 386
Alkuteos: The Black Box
Suomentanut Jukka Jääskeläinen

Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan

Vuoden 2014 loppupuolella pääsi käymään niin että lukukasani hetkellisesti ehtyi ja jouduin
etsimään luettavaa ihan oman hyllyn kirjoista. Kierrätyskeskuksesta olin aikanani pongannut suosikkikirjailijani Amy Tanin kirjan Keittiöjumalan vaimo huikealla 40 sntin hinnalla ja sitä päädyin nyt lukemaan. Oikeastaan on ihan hyväkin joskus kurkistaa omaan hyllyyn, sielläkin nimittäin näytti olevan yllättävän paljon kiinnostavaa ja korkkaamatonta tavaraa.

Kirjan nimi, Keittiöjumalan vaimo, pohjautuu vanhaan kiinalaiseen tarinaan jossa mies kohtelee hyvää vaimoaan huonosti. Lopulta vaimo karkaa mutta monien käänteiden jälkeen heidän tiensä jälleen kohtaavat ja koska mies katuu huonoa käytöstään, tehdään hänestä lopulta keittiöjumala. Kelpo vaimo sen sijaan jää huomiotta. Samanlaisia polkuja noudattelee myös kiinalaissyntyisen Jiang Weilin/Winnien tarina jossa kiltti tyttö nai huonon miehen.

Keittiöjumalan vaimon tarina ei ole kovinkaan iloinen kertomus - Tanin tarinat harvoin sitä ovat mutta toivoa niissä on joskus nähty enemmänkin. Kerronta on taattua Amy Tania ja sinällään siis kaunista ja tasapainoista kaiken rumankin keskellä. Tarinan punainen lanka jäi kuitenkin minulta vähän epäselväksi, vaikka ehkä siinäkin oli kyse toivosta ja irti päästämisestä. Viittaus Keittiöjumalaan on sinällään kiinnostava vaikka jäinkin itse miettimään syitä sille miksei kukaan noussut tukemaan Winnietä. Mutta ehkä olen väärästä kulttuurista ja ajasta ymmärtääkseni...

Kirja muistuttaa rakenteellisesti paljon Tanin esikoisteosta, Ilon ja onnen tarinoita, joka muuten on oma suosikkikirjani, myös tässä kirjassa on asetelma kiinalaisäidin rankan menneisyyden läpikäynti helpomman elämän saaneen, Amerikassa syntyneen tyttären kanssa. Ilon ja onnen tarinat on kuitenkin minun makuuni tekstiltään herkempi ja noh, onnellisempi, kuin Keittiöjumalan vaimo. Tan on kirjoittanut toki aivan kelpo romaanin, mutta vain harva kirja taitaa minun asteikoissa yltää Ilon ja Onnen tarinoiden tasalle.

WSOY, 1992
Sivuja: 447
Alkuteos: The Kitchen Gods Wife
Suomentanut Eva Siikarla

Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat / Ville Hänninen, Jussi Karjalainen

Kiinnostuin alunperin sota-ajan pilapiirroksista lukiessa Tove Janssonin elämäkertaa Tee työtä ja rakasta, jonka kuvaliitteissä oli mukana jokunen Toven Garm-ajan piirros. Piirrokset olivat kynänjäljeltään ja terävyydeltään tuttua Muumimammaa mutta niiden aiheet olivat rankkoja ja ajankohtaisia ja mieleni teki heti lukea aiheesta lisää. En kuitenkaan saanut tuolloin ryhdyttyä tuumasta toimeen mutta ilahduin kun pongasin Ville Hännisen ja Jussi Karjalaisen Sarjatulta! -tietokirjan syksyn 2014 uutuuksissa. Kirja osoittautui hienoksi syväluotaukseksi tuolle minulle tuntemattomalle alueelle, mukana oli kiitettävä joukko ajan pilapiirtäjiä ja sarjakuvia ja roimasti kuvia!!

Kirjan rakenne on selkeä, se etenee ajallisesti alkaen talvisodasta ja välirauhasta aina aselepoon ja Lapin sotaan saakka. Kunkin ajanjakson sisällä esitellään eri tekijöiden tuotantoa, kertoen taiteilijoista itsestään sekä elämästä Suomessa tuona aikana. Pidin tästä ratkaisusta juuri siksi etten tuonne aikaa ja genreä kovin hyvin, mutta kirjailijat kuitenkin tarjosivat minulle hyvän viitekehyksen ja riittävästi tietoa ymmärtääkseni. Tähän kirjaan voi siis tarttua asiaan perehtymätönkin mutta uskoisin sen tarjoavan asiaa tuntevallekin kiinnostavia lukuelämyksiä.

Kirjan ilmeestä pidin kovasti, se on Petri Latvalan käsialaa ja tuntuu aiheeseensa oikein sopivalta. Kirjan parasta antia ovat kuitenkin eittämättä piirrokset - kun sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitää se ainakin tässä kohdin paikkaansa. Töistä välittyy hienosti Suomen henkinen ilmapiiri tuona vaikeana aikana, taistelutahto, uhma ja pelkokin. Varsin koskettavia olivat mm. kuvat jotka käsittelivät tavallisten ihmisten sota-arkea: pommisuojia, pimennyksiä, vähäistä ruokaa sekä mm. eräs kuva jonka reunamuksiin oli kirjoitettu oikea sota-ajan rakkauskirje. Jos historia ja sarjakuva kiinnostava, suosittelen Sarjatulta!

Jalava, 2014
Sivuja: 206

Nimikirjainmurhat / Sophie Hannah

Joulun alla uhkasi käydä niin että virtuaalinen äänikirjakasani oli loppua vaikka edessä oli vielä
monta turruttavaa aamua pimeällä bussipysäkillä. Ei hätää, onneksi muistin joskus ostaneeni varakirjaksi itselleni Sophie Hannahin Poirot-tarinan Nimikirjainmurhat. (Tästä voi huomata myös sen kuinka tärkeää on ostella itselleen varakirjoja, koskaan ei tiedä milloin lukuhätätapaus yllättää ja sitten törötät maanantaiaamuna odottamassa bussia pimeässä ja kylmässä ilman minkäänlaista lohduketta tai henkistä tukikeppiä. Kirjat ovat parhautta!) Olin suhtautunut epäileväisesti Nimikirjainmurhiin sillä en ollut ihan varma kuinka minulle tuntematon Hannah voisi astua itsensä Agatha Christien kenkiin .

Nimikirjainmurhissa Poirot ja hänen apurinsa, Scotland Yardin nuori etsivä Catchpool, saavat tutkittavakseen visaisen kolmoissurman. Hienon Bloxham-hotellin kolmesta eri huoneesta on nimittäin löydetty kolme surmattua henkilöä. Kuten Poirot-tarinoissa usein käy, kaikki liittyy kaikkeen ja mitä odottamattomimmilla tavoilla. Suuri etsivä käyttää jälleen pieniä harmaita aivosolujaan niin tehokkaasti että ainakin Catchpoolia hirvittää ja arvoitus selviää vasta monen mutkan kautta.

Olen hiukan kahden vaiheilla siitä, mitä kertoa Nimikirjainmurhista. Teoksessa nimittäin oli paljon hyvää mutta risujakin olisi kohtuullinen nippu jaettavaksi. Hannah tavoittaa kyllä Poirot-kirjojen tunnelman riittävän hyvin, en ole itse lukenut aikoihin Agatha Christien dekkareita joten tarina olisi kyllä mennyt ainakin minuun täydestä. Samaten haluan kiitellä kirjan lukijaa - aiemmat kotimaiset äänikirjakokeiluni ovat aiheuttaneet pieniä pettymyksiä - mutta Lars Svedberg teki oivallista työtä tässä kirjassa ja palautti osan uskoani suomenkielisten äänikirjojen osalta. Svedbergin ääni on todella miellyttävä, häntä kuuntelee ihan ilokseen. Myös kirjan tarjoilemat pienet huumorinpilkahdukset osuivat maaliinsa ja saivat kuuntelijan hymyilemään.

Sitten risuihin. Pidin kirjan juonta jossain määrin epäuskottavana ja myös ennalta-arvattavana. (Tai sitten minäkin käytin pieniä harmaita aivosolujani Poirotin tapaan tehokkaasti?!) Varsinaisten tapahtumien sijaan juonessa on monia tilanteita joissa erinäiset henkilöt valoittavat tapahtumien taustaa omista näkökulmistaan, mikä sinällään toki sopii kirjan tyyliin mutta alkoi loppua kohden tuntua kuuntelijasta saman tarinan toistamisesta uudelleen ja uudelleen. Varsinkin ns. loppuhuipennus tuntui jo hiukan venytetyltä ja liialliselta selittämiseltä. Myös Catchpool on jää oudohkoksi ja etäiseksi tuttavuudeksi, hiukan ihmettelen kuinka tällainen herkkä mies joka ei halua ajatella murhia tai nähdä ruumiita onkaan tullut valinneeksi ammatikseen juuri poliisin?

Kokonaisuutena Nimikirjainmurhat oli kohtuullinen lukukokemus, se ei herättänyt hinkua tutustua Hannahin muuhun tuotantoon mutta en silti harmittele myöskään sen parissa vietettyjä tunteja. Ainakin bussimatkani olivat kirjan ansioista rattoisampia!

WSOY, 2014
Kesto: 11h 41min
Alkuteos: The Monogram Murders
Lukija: Lars Svedberg
Suomentanut Terhi Vartia

Kirjan vuoden lukuhaaste: Jännityskirja tai dekkari

Longbournin talossa / Jo Baker

Löysin kaamosajan ratoksi Facebookista pelin Jane Austen Onbounding, jossa Janen kirjojen henkilöt
karanneet tutuista teoksistaan. Peli on yksinkertainen, enimmäkseen pienten elementtien tunnistamista kuvasta ja kartanon kalustamista mutta siitä nousi myös innostus pitkään puhelimeni syövereissä odotelleen Longbournin talossa -kirjan lukemiseen. Kirjan olen ostanut muistaakseni ostanut jostakin Elisa Kirjan aleista enkä ymmärrä miksen siihen aiemmin ole tarttunut.

Kirja vie lukijansa rakastetun Ylpeys ja Ennakkoluulo-tarinan taustoihin muistuttaen että jonkun piti pestä ihastuttavan Eliza Bennetin alushame kun tämä palasi mutaisilta kävelyretkiltään ja somistaa hänen tanssiaiskenkänsä ruusukkein kun oli aika hurmata sopivia nuoria herrasmiehiä. Se joku oli Sarah, nuori sisäpiika, joka kaiken raatamisen ohella alkaa myös pohtia mistä pikkuiselle tuhkimolle löytyisi prinssi.

Longbournin talossa oli suurimmaksi osaksi riemastuttavaa luettavaa, nautin sen tarjoamista pilkahduksista Bennetin neitien elämään ja erityisesti Elizabethin ja Darcyn yhteiselon ensihetkiin. Vaikka kyseessä onkin rakastamani klassikko, oli mukavaa lukea Bakerin hitusen kirpeääkin kriitiikkiä hupsuja Bennettejä kohtaan sillä kirjailijan tarjoama näkökulma tuntuu uskottavalta.

Kirja liikkuu useammilla aikatasoilla, tuttuun tapaan takaumat avaavat henkilöiden pikkuhiljaa lukijalle henkilöiden taustoja ja motiiveja. Ratkaisu on muuten toimiva, vain eräs pidempi takauma kirjan loppupuolella hieman puudutti. Kokonaisuus kuitenkin on oivallinen, hyvä että tämäkin kirja tuli hankittua omaan hyllyyn!

Tammi, 2013

Sivuja: 347

Alkuteos: Longbourn

Suomentanut Helene Bützow

Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään jouluahjarinkiin, bloggaaajat valitsivat Elisa Kirjan valikoimista toisilleen lukuelämyksiä joulun pyhiksi. Minua onnisti sillä Kirjallisia-blogin Kotiprinsessa esitteli minulle uuden dekkaristin, Viveca Stenin. Ensituntumalta kirja vaikutti hieman samantyyppiseltä kuin Camilla Läckbergin teokset: jylhät saaristomaisemat, rikoksia, asioista hitusen pihalla oleva poliisi ja nokkela naispuolinen amatöörietsivä -kuulostanee tutulta? Samankaltaisuus ei minua haitannut, jokainen Läckbergin kirjoista on tullut ahmittua nopeasti joten miksipä eivät nämäkin maittaisi.

Tarina käynnistyy erään äidin painajaisesta; nuori Lina Rosén ei nimittäin eräänä iltana palaakaan kotiinsa. Tyttö tuntuu kadonneen kuin jäljettömiin kunnes pikkupojat leikkiessään tekevät karmivan löydön. Tapausta alkaa tutkimaan rikosylikonstaapeli Thomas mutta soppaan sotkeutuu myös hänen ystävänsä, juristina toimiva Nora joka on paennut sukunsa huvilalle parisuhdesotkujaan.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla palaten  myös 1900-luvun alkuun seuraamaan erään kalastajaperheen kohtaloita mikä kieltämättä toi tarinaan mukavasti lisämaustetta. Koska aloitin lukemisen (jälleen kerran!) sarjan väärästä päästä, en ole ihan kärryillä Thomasin ja Noran suhteesta joka vaikutti toisaalta olevan puhtaan toverillinen ja toisaalta taas ei. Täytynee lukea sarjan aiemmatkin teokset (Syvissä vesissä, Sisäpiirissä) ja selvittää tämäkin tärkeä asia! Näitä pieniä ihmissuhdekiemuroita lukuunottamatta Pinnan alla toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Pinnan alla on taattua ruotsalaista dekkarilaatua: jos pidät Camilla Läckbergistä, toimii Viveca Stenkin. Täytyy nostaa hattua näille ruotsalaisille saaristolaisdekkareille, niiden tavoittama tunnelma on upea ja kirjat toimivat varmasti myös matkailumainontana, ainakin itse olen joskus jopa googlannut Fjällbackan pohtiessani kesälomamatkaa. Miksipä ei sitten Sandhamniinkin? Jäin kirjan luettuani suomalaista dekkarikirjallisuutta - onhan meilläkin kaunista saaristoa, mutta löytyykö vastaavanlaisia dekkareja? Ja jos ei, niin miksei?

WSOY, 2014
Sivuja: 338
Alkuteos: I grunden utan skuld
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Saatu arvostelukappaleena

Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja (Apteekkari Melchior #4) / Indrek Hargla

Sain sopivasti joulun pyhiksi luettavakseni kunnon keskiaikaista jännitystä, hartaasti jonottamani
Apteekkari Melchior-sarjan tuorein suomennettu osa, Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja, nimittäin saapui viimein hyppysiini. Olen pitänyt Harglan kirjoista kovasti eikä Piritan kuristaja ollut poikkeus, päinvastoin, kirjan tunnelmat sopivat oivasti talven pimeyteen.

Sarjan ehkä synkimmässä osassa Melchior saa selvitettäväkseen tapauksen jossa Piritan luostarin nunna on alkanut puhua oudoilla kielillä - piinaako piru pientä nunnaa? Ja kuten kirjan nimestä jo voikin päätellä, tulee luostarin muurien sisällä tehtyä muutakin kuin rukoiltua, luvassa on ehkä Melchiorin kiperin tapaus!

Piritan kuristaja on jälleen kerran taattua Harglaa: taustatietoja ja pieniä yksityiskohtia mm. erilaisista apteekkarin rohdoista tai 1500-luvulla hävitetyn Piritan luostarin tavoista on hurjasti, taustatutkimuksen määrä kunnioitettava. Historian ystävälle kirjasarja lieneekin makupala, mutta vauhdikkaampaa dekkarimenoa kaipaava saattaa kokea kirjan tempon hitaana ja raskastempoisena. Makuasioitahan nämä ovat, minuun keskiaikainen Tallinna tuntuu uppoavan kuin uunituore vohveli herkkusuulle!

Luostarit ovat aina olleet allekirjoittaneesta mielenkiintoisia tapahtumapaikka romaaneille, mystiikan ohella myös luostarin väki on useissa kirjoissa osoittautunut mielenkiintoiseksi persoonoineen ja motiiveineen. Jokin luostarin rauhassa piilottelevassa pahassa tuntuu toimivan mainiosti jännityskirjassa ja vietinkin taas hyviä hetkiä Melchiorin seurassa. Myös Melchiorin oma elämä kaikkine kiemuroineen ja kirouksineen on tarinassa varsin kiinnostavana lisänä, etenkin apteekkarin nokkelaa Agatha-tytärtä näkisin mielelläni sarjan tulevissakin kirjoissa! (Jos sarja kiinnostaa, kurkkaa aikaisemmat Melchior-juttuni täältä.)

Moreeni, 2014
Alkuteos: Apteeker Melchior ja Pirita kägistaja
Sivuja: 344
Suomentanut Jouko Vanhanen

Endgame: The Calling / James Frey ja Nils Johnson-Shelton

Endgame on yksi niistä kirjoista jotka nappasin mukaan aikalailla mutuhuttu-tuntumalla: teki mieli
viihdettä, kirja oli Overdrivessä heti lainattavissa ja se vaikutti vauhdikkaalta ja vähän nälkäpelimäiseltä - lainauskoriin! Itse kirja siihen liittyvine ilmiöineen oli jäänyt aikaisemmin ihan huomiotta mutta vahinko tuli nopsasti korjattua kun tajusin että Endgameen liittyi myös ihan oikea, ns. alternate reality game,  jossa joukko pelaajia ympäri maailmaa ratkoo kirjan sivuilta löytyviä arvoituksia. Pelin voittajalle on luvassa mukavanlainen palkinto, nimittäin puolen miljoonan edestä kultarahoja. Peli on jo käynnistynyt ja sen ohjaajat arvelevat voittajan selviävän ensi keväänä - jännittävää! Kirjassa esiintyvät vihjeet olivat kyllä siinä määrin kryptisiä etten jaksanut edes lähteä yrittämään niiden ratkomista vaan jätän kulta-aarteet suosiolla muille.

12 meteoriittia iskeytyy eri puolille maapalloa niittäen tuhoa ja kuolemaa ja 12 nuoren elämä muuttuu sillä Loppupeli on juuri alkanut. Ikivanhojen sukujen edustajat kutsutaan koolle pelaamaan elämästä ja kuolemasta, sillä vain voittajan rotu tai sukulinja selviytyy. Pelaajat eivät luonnollisestikaan ole ihan mitä tahansa teinejä vaan vuosia tehtäväänsä koulittuja sotureja joita onnistuu niin lähitaistelu kuin monen moisten arvoitusten ratkaisukin.

Konsepti kuulostaa näin kuvailtuna ehkä hitusen heppoiselta mutta paketti on tosiaan toimiva, tarina suorastaan vyöryy eteenpäin hurjalla voimalla. Älkää erehtykö: Endgame on viihdettä. Jos se olisi elokuva,se olisi action leffa komeilla tehosteilla. Sellainen, jota on mukava mennä katsomaan pitkän työviikon jälkeen ja jättää aivot narikkaan. Teksti on koukuttaa ja haastaa lukijan selvittämään kuka pelaajista tekee seuraavan suuren siirron. Herkimpiä täytynee myös varoittaa: sattuneesta syystä kirjassa piisaa väkivaltaa ja tiukkoja valintoja mikä tosin ei varmaankaan tule juonikuvauksen jälkeen yllätyksenä. Käsittääkseni The Calling on Endgame -trilogian ensimmäinen osa ja tällä hetkellä tuntuu siltä että tekisi jo mieli lukea seuraavakin osa.


HarperCollins, 2014
Sivuja: 465

Tilastotuokio - mitä luettiin vuonna 2014

Listanörttinä vuotuisen tilastotuokion julkaiseminen on minulle aina hauska päivä. Tuntuu mukavalta katsoa hetkeksi taaksepäin ja miettiä kuluneen vuoden kohokohtia ja ilonaiheita, uusia juttuja ja opittuja läksyjä.

Vuosi 2014 oli vauhdikas, yksi sen kohokohdista oli New Yorkin matka, eräs pitkäaikaisista haaveistani. Iso omppu oli hämmästyttävän iso ja vilkas ja oikeastaan sellainen kuin olin kuvitellutkin - outoa kyllä. Liekö televisiolla osansa asiassa?

Kesästä muistan parhaiten fillaroinnin. Loukkasin jalkani keväällä ja lenkkeily sai jäädä, mutta voi sitä iloa kun löysin pyöräilyn uudelleen. Pyöräni on 20 vuotta vanha rämä mutta sillä oli kiva huristella pitkin poikin pellon laitaa äänikirjan soidessa korvissa.

Syksyllä menin metsään ja ihastuin. Olemme käyneet sienessä aiemmin kerran vuodessa mutta vasta nyt sekin kolahti. Melkein yhtä kivaa kuin sienien löytäminen on kuitenkin metsässä samoilu. Ihan eräjorma en kuitenkaan ole, kamerakännykkä on tiukasti taskussa siltä varalta että jotain kivaa kuvattavaa löytyisi, yleensä nimittäin jotain aina löytyy. Metsät ovat parhautta.

Tajusin juuri, ettei tämä listani ole kovinkaan kirjallinen mutta ovat kirjatkin olleet iso osa tätä vuotta: on ollut lukupiiriä, kirjamessuja ja todella monta hyvää lukuhetkeä. Kaamosaamujen kylmää pimeyttä yksinäisellä bussipysäkillä jossa vain äänikirja lohduttaa, fillarilenkkejä iltaruskossa, sohvan nurkkaan käperymistä kirjakaverin kanssa kun tuuli rämistää kattopeltejä... Toivottavasti vuosi 2015 tuo mukanaan vähintään yhtä paljon hienoja hetkiä meille kaikille!


Vuosi 2014 tilastojen kautta

Ja sitten itseasiaan eli käppyröiden pariin! (Aiempien vuosien tilastot löydät täältä: 2013, 2012, 2011). Viime vuonna luettiin 220 kirjaa, eli hiukan vähemmän kuin edellisenä vuonna. Mukaan mahtuu tuttuun tapaan kaikenmoista luettavaa, mutta, kuten alla olevista kaavioista näkyykin, on blogini linjattomuudesta silti löydettävissä jonkinlaisia suuntaviivoja.


 Faktaa vai fiktiota

Blogini on vahvasti fiktiopainotteinen, kuten oheinen graafikin näyttää.  Toki faktaakin tulee hiukan luettua, usein erilaisten historiallisten tietokirjojen muodossa. Trendi näyttää pysyvän jokseenkin samanlaisena vuodesta vuoteen, heittoa eri vuosien välillä on vain muutaman prosentin verran.



Kirjan formaatti

Tässäpä prosenttiluku jonka seuraaminen kiinnostaa minua! Olen ollut tietoinen että kuluneena vuonna e-kirjat ja etenkin äänikirjat ovat kasvattaneet suosiotaan lukemisissani (13%) ja nyt näyttääkin siltä että jo kolmannes lukemistani kirjoista on sähköisessä muodossa. Vanha kunnon paperikirja kyllä puolustaa paikkaansa (67%) mutta e-kirja on liikkeellä olevalle todella kätevä kapine.

Tämä tilasto näyttää muuttuneen eniten, vuonna 2013 oli perinteisen kirjan osuus vielä 80% blogin kirjoista, e-kirjan ollessa 12% ja äänikirjan 8. Vuonna 2012 en ollut edes tutustunut äänikirjojen mahtavaan maailmaan ja e-kirjoihin vain 11% verran. E-kirjan ja äänikirjan suosio näyttää siis kasvavan lähes 10 prosentilla vuodessa.

Kotimainen vai ulkomainen?

Olen suuri käännöskirjallisuuden ystävä ja esimerkiksi viehtymykseni Audiblen (englanninkielisiin) äänikirjoihin näkyy myös tässä luvussa. Myös Helmet-kirjastojen mainio Overdrive-kokoelma syö kotimaisen kirjallisuuden prosenttilukuja. (Odotamme innolla kotimaisen äänikirjan todellista tulemista!)

Jakauma kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden välillä näyttää olevan jokseenkin muuttumaton, suomalainen kirjallisuus edustaa noin neljännestä blogini postauksista. Luku vaikuttaa pieneltä mutta on syytä muistaa että käytännössä se tarkoittaa että luen  n. 50 kotimaista kirjaa vuodessa.

Lukukieli

Käännöskirjallisuudesta onkin helppo loikata lukukieleen, luen nimittäin kohtuullisen paljon englanniksi ja tästäkin on kiittäminen pitkälti Audiblea ja Overdriveä. Ruotsinkielisen kirjallisuuden lukemisesta olen vuonna 2014 lintsannut, ehkä uusi vuosi tuo muutoksen tullessaan?




Uutuuksia vai vanhempia kirjoja

Bloggaajia joskus syytetään siitä, että he lukevat vain uutuuskirjoja - siksipä minullakin on tilastoissani mukana tämä kaavio. Uutuuksia blogin kirjoista on toki 38% mutta mukaan mahtuu kyllä aika paljon kaikkea muutakin.

Vertailun vuoksi kerrottakoon että vuonna 2013 uutuuksien ja vanhempien kirjojen kisassa oli tasapeli. Erilaiset päähänpistot saattavat vaikuttaa tuloksiin: vuonna 2014 mm. luin lapsuuteni tyttökirjoja mukavan pinon verran.


Uusilla urilla vai vanhoilla poluilla?



Tämän hassusti nimetyn graafin on tarkoitus kuvata sitä, olenko tehnyt rohkeasti uusia löytöjä kirjahyllyjen välistä vai jatkanut tuttujen kirjailijoiden ja kirjasarjojen parissa. Vanhat rakkaudet toki saivat vuonna 2014 osansa lukuajasta mutta luonnollisesti suuri osa ajasta tutustuttiin myös uusiin kirjailijoihin. Osasta ehti jo vuoden aikana tulla vanhojakin tuttuja!

Vuonna 2013 tämäkin luku oli tasatilanteessa, uutta ja vanhaa luettiin yhtä paljon.



Kirjailijan sukupuoli

Tästä aiheesta on silloin tällöin keskusteltu blogistaniassa, näyttää nimittäin vahavasti siltä että lukijat ovat taipuvaisia suosimaan oman sukupuolensa kirjailijoiden teoksia. Tänä vuonna minä kuitenkin näytän suosineen hiukan enemmän miesten kirjoittamia teoksia vaikka toki piirakka on melko tasaisesti jaettu. Vuosi 2014 oli siitäkin mielenkiintoinen että se oli ensimmäinen vuosi kun blogissani luettiin enemmn mieskirjailijoiden teoksia.

Mistä minulle

Tämä graafi osaltaan edistää läpinäkyvyyttä blogissani. Arvostelukappaleethan merkitsen postaukseen sekä Arvostelukappale-tägillä että ihan erikseen tekstillä. Ihan täysin en ole korruptoitunut tänäkään vuonna, arvostelukappaleita oli 9% kaikista lukemistani kirjoista. Omia ostoksia taas esimerkiksi 13%. Suurin sponsorini on edelleen rakas kirjastolaitoksemme 75% massiivisella osuudellaan, lämmin kiitos sinne! Mukaan mahtuu myös muutama syntymäpäivälahjaksi saatu tai kaverilta lainattu kirja sekä jokunen ilmainen e-kirjaklassikko.

Verrattuna edellisvuoden kaavioon on kirjaston osuus pysynyt jokseenkin samana, arvostelukappaleiden osuus on edellisvuodesta hiukan laskenut.