sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Three fingers / Rich Kozlowski

E-kirjaviikon päätteeksi halusin vielä kokeilla sähköisiä sarjakuvia, joita ilokseni oli ilmestynyt Overdrive-kirjaston valikoimiin. Harmikseni minua kiinnostavat albumit olivat Adobe PDF Book-tyyppisiä eli ne eivät auenneet jo tutuksi tulleella Overdrivellä vaan oli ladattava koneelle uusi lukuohjelma viikolla testattujen kolmen muun lisäksi. Tämä on mielestäni aika harmittavaa ja lukijakuntaa rajoittavaa, olisi kiva jos vähemmälläkin selviäisi, sillä keskivertolukijaa ei ehkä kiinnosta perehtyä kovin monen erilaisen ohjelman toimintaan. Tässä suhteessa perinteinen kirja onkin ihanan vaivaton - se on aina samaa tiedostotyyppiä ja sen pystyy lukemaan ilman sen kummempia operaatioita. Testaamistani lukuohjelmista pidin vähiten juuri tästä Adobe Digital Editionsista, jossa sain mm. lainauksen palautusnappia melko pitkään.

Mutta se kirja... Nappasin Three Fingersin luettavakseni pelkästään kannen Disney-viitteiden takia. Kirja on dokumentti, jossa kuvataan piirroselokuvan syntyaikoja Hollywoodissa. Eletään aikaa jolloin äänielokuvat alkavat tehdä tuloaan maailmaan. Nuori Dizzy Walters haaveilee elokuvien tekemisestä. Kun Dizzy tapaa piirroshahmojen kaupuginosassa karismaattisen Rickey Ratin ja loppu onkin historiaa. Jostakin oudosta syystä ihmiskatsojat rakastavat Rickeytä, mutta eivät innostu niinkään muista toiveikkaista hahmoista, jotka yrittävät valkokankaalle. Niinkuin aina, menestys tuo mukanaan lieveilmiöitä ja kaikenlaisia huhuja alkaa liikkua.

Kirja siis osoittautuikin oikein kiinnostavaksi ja herätteli ajatuksia useistakin eri teemoista, aina rasismista kauneuskirurgiaan. Kirja oli kiehtova yhdistelmä dokumenttiä ja Kuka viritti ansan, Roger Rabbittia - siitäkin pidin. Kirja on ilahduttavan paljon dokumentin oloinen, kuvat ja tekstit sekä vaikkapa vanhenevien piirroshahmojen haastatteluosuudet muodostivat yllättävän yhtenäisen kokonaisuuden. Kozlowski oli myös onnistunut hienosti antamaan jokaiselle haastateltavalleen persoonallisuuden, oman äänen.

Tarinan pahaenteinen jännite pysyy mukavasti yllä ja Three fingersin todellakin jaksaa lukea loppuun saakka vallan mainiosti. Kozlowski kikkailee kuvituksessaan hienosti erilaisilla tyyleillä, osa kuvista on valokuvamaisia, osa tummasävyisiä ja synkkiä. Varsinkin kirjan dokumenttimaisuus miellytti tätä lukijaa, joka viihtyi oivallisesti Three fingersin parissa.


Top Shelf Productions, 2002
Kirjasta lisää: Rich Koslowskin kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti