Stonehengen perintö / Sam Christer

Tartuin Stonehengen perintöön vastoin parempaa tietoani, kirja oli selvästi da Vinci koodi -tyyppinen actionpläjäys, mutta Stonehenge paikkana kiinnostaa minua kovasti ja haluaisin siellä joskus käydäkin. Joskus tämän tyyppiset kirjat sisältävät myös mukavasti taustatietoa ja sen varaan laitoinkin toivoni. Ja kun kirjan kannessa mainostettiin "fiksua, tyylikästä ja vaikuttavaa" kirjaa, taivuin.

Kirjan perusasetelma on monista muista saman tyyppisistä kirjoista tuttu: on isä, joka tarinan alussa tekee itsemurhan ja jättää  jäähyväisiksi pojalleen Gideonille salaperäisen viestin. Miesten välit ovat äidin kuoleman muuttuneet etäisiksi johtuen isän alkaneesta kiinnostuksesta mystiseen kulttiin joka palvoo Stonehengen kiviä.  Gideon törmää pian kultin edustajiin heidän yrittäessään estää muinaisia salaisuuksia tulemasta julki. Kaavahan on siis melko samanlainen kuin da Vinci -koodissa ja esimerkiksi Libri di Lucan arvoituksessa. Ymmärrän että asetelma on dramaattinen ja tarjoaa monia mahdollisuuksia kirjailijalle, mutta alan silti kyllästyä sen ahkeraan kierrätykseen. Jos ensi kerralla keksittäisiin jotain vähän erilaista?

Sam Christerillä on perussujuva kirjoitustyyli, mutta varsinkin alussa törmäsin outoihin kielikuviin, jotka töksäyttivät lukukokemustani. Christer mm. kuvailee naispoliisi Meganin pukeutumista sanoin "tyyli käs asu - ruskea trikoopaita ja mustat leveälahkeiset housut." En tiedä miksi, mutta jotenkin minulle ei välity sanoista ruskea trikoopaita ensimmäiseksi se tyylikkyys.

Tarinan keskushenkilöinä olivat arkeologi Gideon, naispoliisi Megan ja uhriksi aiottu Caitlyn, joka osoittautui minun suosikkihenkilökseni sitkeytensä ja suorasukaisuutensa takia. Vähän kliseitä on toki luvassa Caitlyninkin kohdalla, hän kun on -tietysti- Yhdysvaltain varapresidentin tytär. Kylläpä kaapuveijarit onnistuivatkin hyvin uhrinsa valitsemaan...

Kirjana Stonehengen perintö ei tarjonnut mitään uutta, mutta harmikseni kirjassa ei pahemmin perehdytty Stonehengen taustoihin vaan päristeltiin menemään kaapujengin ja uhrimenojen hengessä. Varsinkin loppua kohden vauhti kiihtyi hurjaksi ja Norkku kyllästyi lopullisesti mäiskinnän määrään. Anteeksi, mutta ei napannut.

"Mestari hymyilee lähtiessään. Huomenna hän palaa aloittamaan pyhiinvaelluksensa. Hän polvistuu jumalten edessä ja ottaa vastaan heidän henkensä. Hänestä tulee heidän astiansa, portti josta he kulkevat muinaiseen temppeliinsä halki mustan maan."

Bazar, 2012
Sivuja: 412
Alkuteos: The Stonehenge legacy