Tällä kertaa apteekkari Melchior Wakenstede ratkoo Rataskaivokadun kummituksen arvoitusta. Aaveen on nähnyt kolme henkilöä ja heistä jokainen on pian sen jälkeen löytynyt surmattuna. Aave tuntuu liittyvän pahamaineiseen Unterrainerin taloon, mutta miksi menneisyys vainoaa nyt eläviä? Melchior alkaa selvittämään niin Unterrainerin tragedian taustaa kuin sitä, mitä aaveen nähneille oikeasti tapahtui.
Himo on makeaa ja synti vieläkin makempaa.Kirja on saanut innoituksensa vuodelta 1419 peräisin olevasta merkinnästä Tallinnan kaupungin kirjassa, jossa mainitaan muuan Gils de Wredten kuolleen, Wredten kerrotaan "maalanneen seiniä pyhässä hengessä" mutta merkinnän perässä oli myös outo lause, joka voitaisiin kääntää esimerkiksi näin: "joka näki kummituksen".
Viihdyin vallan mainiostoi Harglan luomassa keskiaikaisessa maailmassa, joka on rikas ja mielenkiintoinen. On mukavaa kuvitella seuraavansa apteekkikeksejä napostelevia dominikaanimunkkeja kaavuissaan, rohtojen keittämistä, kiltoja ja ritareita. Kirjan taustalla onkin varmasti aimo annos tutkimustyötä niin keskiaikaisesta Tallinnasta kuin elämästä ja tavoista yleensäkin. Tietoa ja termejä on paljon, luulenkin että kirja hyötyisi vaikkapa omasta sanastostaan, sillä en usko normaalin dekkarinlukijan tietävän ainakaan ruumiin ryvettämisen, flagellanttien, dielen tai dörnsen merkitystä.
Ehkä varsinainen rikostapaus tällä kertaa jäikin lukukokemuksessani keskiaikaisen miljöön varjoon, sillä mielestäni Melchiorin edellinen tapaus oli kokonaisuutena toimivampi. Rataskaivokadun kummituksen taustat kun ovat melko mutkikkaat ja pienissä pätkissä väsyneenä kirjaa lukenut bloggari joutui välillä palaamaan kirjassa taaksepäin palauttaakseen mieleensä henkilöitä ja juonenpätkiä. Kokonaisuus oli kuitenkin viihdyttävä ja erityisen paljon jäi mieltäni vaivaamaan Wakenstedejen kirous, joka Melchiorinkin mieltä kovasti kirjassa painoi.
"Päivä alkoi niin, että aamulla Melchior seisoi apteekkinsa kynnyksellä, tervehti ystävällisesti ohikulkijoita ja kutsui heitä apteekkiin panemaan suun makeaksi tai maistamaan kulauksen apteekkisnapsia, kuten hän oli kutsunut suurimman osan elämästään ja kuten hän toivottavasti kutsuisi myös jäljellä olevien elinpäiviensä aikana - jos Jumala suo. Hän oli neljäkymmentä vuotta vanha ja uskoi olevansa Tallinnalle yhtä tarpeellinen kuin Tallinna hänelle."Moreeni, 2012
Sivuja: 326
Alkuteos: Apteeker Melchior ja Rataskaevu viirastus
Saatu arvostelukappaleena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti