Kapteeni Grantin lapset / Jules Verne

Jules Vernen Kapteeni Grant -sarja on yksi mieheni lapsuuden suosikkikirjoista ja erään pitkän lapsuuden kirjamuistoista käydyn keskustelun jälkeen, päätin että haluan lukea kirjat jota rakkaani rakastaa. Löysin Elisa Kirjasta ilmaisen suomenkielisen versionkin luettavakseni ja lueskelin kirjaa hitaasti, pieni palanen kerrallaan. Näin sieluni silmin nuoremman version miehestäni ahmimassa näitä kertomuksia silmät loistaen, sillä kirjan luettuani osaan hyvin kuvitella kuinka innostunut hän onkaan ollut tästä kirjasta poikasena. Kokemuksena Kapteeni Grantin lasten lukeminen olikin tästä syystä oikein ihanaa, tuntui siltä kuin olisin saanut hetken kurkistaa rakkaan ihmisen menneisyyteen. (Anteeksi siirappisuus, tänään on vain tälläinen päivä.)

Tarina alkaa kun lordi Glenarvanin jahdin kannelle vedetään komea vasarahai. Pedon vatsasta löytyy pullo, joka sisältää viestin. Viesti on osoittain tuhoutunut, mutta luettavan sisällön perusteella lordi päättelee hätäviestin olevan kapteeni Grantilta jonka alus lienee haaksirikkoutunut 37. leveysasteella. Viranomaisten kieltäydyttyä pelastustoimista, vetoavat kapteenin lapset, Robert ja Mary, lordiin niin että hän päättää puolisoineen lähteä itse etsimään hädänalaisia. Lordi seurueineen matkustaa kohti Etelä-Amerikkaa jossa monet vaarat odottavat retkikuntaa.

On helppoa ymmärtää miksi kirja vetoaa lapsiin, erityisesti nuoriin poikiin, sillä Verne kuljettaa lukijaansa taitavasti uusista maisemista ja seikkailuista toisiin. Retkikunta kulkee halki Chilen ja Argentiinan Andit ylittäen, kohdaten tulvia, maanjäristyksiä, kuivuutta ja susilauman hyökkäyksiä - toimintaa riittää siinä määrin että tälläinen vanhempi lukija ehtiikin jo loppua kohden hiukan turtua Vernen jatkuvaan tulitukseen. Sen sijaan arvaan että mieheni aikoinaan otti jokaisen seikkailun innolla vastaan - dialogista ja psykologisten suhteiden kehityksestä viis. Vernen tapa kuvailla seikkailijoiden ympärillä välittyviä näkymiä on kuitenkin viehättävä kaikessa runsaudessaan, hän kirjoittaa hyvinkin yksityiskohtaisesti eri alueiden kasveista ja eläimistä sekä eri luonnonilmiöstä. Kuvittelisinkin kirjan olevan viihdyttävän lisäksi myös salakavalan sivistävä - kiero, kiero Verne!

"Minun vitsini ovat läpimärkiä, hän sanoi, - ne eivät syty."

Kirjan henkilöhahmot ovat mukavan selkeitä, lordin itsensä ollessa luonnollisestikin tarinan johtaja ja sankari. Ranskalainen maantieteilijä, Jacques Paganel, taas on selvästi kirjan hauskuuttaja ja eräänlainen hajamielisen professorin esikuva. Minun harmikseni naisroolit jäivät tarinassa valitettavan pienelle osalle, vaikka Mary Grant ja lady Helena toki kuuluvatkin retkueeseen, saavat he varsin epäkiitollisesti jäädä laivaan miesten lähtiessä seikkailemaan maihin. Esimerkiksi lady Helena, suuren tutkimusretkeilijän seikkaileva tytär, vaikutti melkoisen kiintoisalta tuttavuudelta ja olisin suonut hänelle enemmänkin palstatilaa.

"Tulivuori sähisi kuin Ilmestyskirjan lohikäärmeiden kaltainen hirviö ja syöksi savua. Sitä ympäröivien vuorten kehä näytti olevan tulessa; hehkuvia kivirakeita, punaisia höyrypilviä, laavavirtoja välähteli yhtenä tulipatsaana. Keskeytymätön, hetki hetkeltä yltyvä räiske ja häikäisevä loimu täytti valtavien heijastusten laajan kehän, kun aurinko, jonka hämärtyvä valo vähitellen himmeni, hävisi kuin sammunut tähti varjoihin."

Gutenberg projekti, ilmestyi ensimmäisen kerran vuosina 1867-1868
Sivuja: 168
Alkuteos: Les Enfants du capitaine Grant
Kirjallinen maailmanvalloitus: Argentiina