Arkkienkelin keskushenkilönä on Venäjän historiaan erikoistunut brittiprofessori "Fluke" Kelso. Kelso on epätodennäköinen sankari, hän on keski-ikäinen, vähän mahaakin kasvattanut mies, joka suurimmaksi osaksi tuntuu elävän työlleen ja tutkimukselleen. Ex-vaimoja on jo kolmin kappalein ja vaikka lapset silloin tällöin vilahtavatkin Kelson mietteissä, vie Stalin silti voiton. Kelso on Moskovassa symposiumissa kun häntä lähestyy vanhus, Papu Rapava, joka kertoo olleensa paikalla Stalinin kuollessa. Rapava kertoo hänen avustaneensa Stalinin hallussa olleen päiväkirjan varastamisessa ja kätkemisessä. Stalinin kadoneen päiväkirjan löytäminen alkaa kiinnostaa Kelsoa, valitettavasti se tuntuu kiinnostavan myös muitakin...
Minulle Arkkienkeli oli hyvin toimiva paketti toimintaa ja jännitystä. Pidin Kelsosta kaikkine vikoineen ja kirjan kalsean kylmästä tunnelmasta. Jostain syystä koin kirjan aika visuaalisesti, näin silmieni edessä maisemat, henkilöt, kohtauksia kirjasta... Tarinan rakenne poikkesi mielestäni mukavasti totutusta, sillä tämän kertomuksen suurin pahis onkin Stalin. Kirjaa nimittäin rytmittävät lyhyemmät kappaleet jotka koostuvat Kelson pitämästä Stalin-luennosta. Luennossaan hän käsittelee mm. Stalinin suhtautumista sukulaisiinsa, naisiin yleensä - käy ilmi tämän miehen läheisyydessä oli varsin vaarallista olla. En ole juuri yhtään perehtynyt Staliniin, jostain syystä neuvostoajat tuntuvat minusta niin harmaita, kylmiltä ja tylsiltä. Toki tiesin sen, että Stalin aikanaan osoittautui tuhoisammaksi johtajaksi kuin vaikkapa Hitler, mutta jos Arkkienkelin teksti paikkaansa pitää, olen aika järkyttynyt tuhojen määrästä. Ehkä kirjan tunnelma onkin niin hyytävä juuri siksi, koska osa tarinasta on totta.
Arkkienkelin hiukan erikoisemmaksi jännäriksi tekee se, että tällä kertaa oikeastaan kirjan "pahis" onkin Stalin, vielä haudankin takaa. Neuvostojohtaja on kaikesta huolimatta vahvasti läsnä kirjassa, jossa oikeastaan puolin jos toisinkin ollaan samaa mieltä "Stalinin käden kosketuksesta".
(Katkelma Kelson luennosta.)"Voimme myös nähdä Stalinin allekirjoittamat tappolistat. Ja meillä on hänen päivyrinsä. Tiedämme siis, että joulukuun kahdeksantena päivänä vuonna 1938 Stalin allekirjoitti kolmekymmentä tappolistaa, joissa olisi viisituhatta nimeä, monet hänen niinsanottuja ystäviään. Ja tiedämme myös, kiitos päivyrin, että hän meni samana iltana Kremlin elokuvateatteriin katsomaan filmiä, joka ei tällä kertaa ollut Tarzan vaan komedia nimeltä Iloiset pojat. "Otava, 2012 (ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2000)
Sivuja: 381
Alkuteos: Arcangel
Ikkunat auki Eurooppaan: Venäjä
Kiitos tästä vinkistä, juuri tällä viikolla mietinkin haluaisin lukea Harrisilta jotakin. Laitanpa tämän korvan taakse seuraavaa kirjastovierailua varten!
VastaaPoistaOleppas hyvä, toivon mielenkiintoisia ja hyytäviä lukuhetkiä!
Poista