Mannerheimin ristiriitainen upseeri: eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta / Martti Turtola

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa että lukumakuni on ajoittain... persoonallinen. Jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä kiinnostuin hurjasti jo etukäteen Aladár Paasosen elämäkerrasta - siitäkin huolimatta etten vielä muutamaa kuukautta aikaisemmin ollut koskaan kuullutkaan miehestä.

Aladár Antero Zoltán Béla Gyula Arpád Paasonen oli jo nimensä puolesta kiinnostava mies. Perhesuhteita kuvannee myös se, että huolimatta isoveljensä kuninkaita ja muita maailman mahtavia pursuavasta etunimirimpsusta huolimatta sai nimekseen vain Arvid. Paasonen osoittautui lahjakkaaksi taktikoksi ja kielten taitajaksi ja aikojen ollessa mitä olivat, hän päätyi armeijauralle. Toisen maailmansodan vuosina Paasosen tehtävät olivat mielenkiintoiset, hän toimi lyhyen aikaa presidentti Kyösti Kallion vanhempana adjutanttina ja myös Päämajan tiedustelupalvelun päällikkönä. Nousujohteinen ura kuitenkin päättyi vapaaehtoiseen maastapakoon heti sodan päätyttyä, Suomeen hän ei enää palannut.

Martti Turtolan kirja piirtää mielenkiintoisen kuvan ristiriitaisesta miehestä. Turtola ei pyri maalaamaan kohteestaan liian siloiteltua kuvaa ja hän tuo esiin myös Paasosen epäonnistumisia ja heikkouksia, kuten erään melko kohtalokkaan toimittaja Thérèse Bonneyn haastattelun, joka kyllä inhimillisti minun silmissä hiukan jopa robottimaista Paasosta. Neiti Bonney kun onnistui saamaan varautuneesta Paasosesta irti varsin räväköitä vastauksia, jotka aiheuttivat jonkin moisen skandaalin ja taatusti harmaita hiuksia Paasoselle,Turtolan kerronta on miellyttävän tietävää ja silti keskustelevaa. Hän johdattaa lukijaa, esittää kysymyksiä ja tarjoaa vastauksia. Näkee että Turtola elää aiheensa mukana, muttei sen lumoissa.

Henkilöhahmona Paasonen ei ehkä ensisilmäykseltä ole niitä kaikkein mielenkiintoisempia, ennemminkin hän vaikuttaa hiljaiselta ja pidättyväiseltä mieheltä, joka ennen kaikkea keskittyy uraansa. Mannerheimin ristiriitainen ritari käsitteleekin enimmäkseen Paasosen työelämää, koti perheineen jää vain maininnoiksi sivulauseissa. Tämä mielestäni oli hiukan harmillista, sillä mielelläni olisin kuullut myös siitä, millainen Paasonen oli ilman univormuaan, aviomiehenä ja isänä. Yhtenä kirjan lähteistä mainitaan mm. everstin Aino-tyttären isästään kirjoittama muistelmateos, mikä antaa ymmärtää että henkilökohtaisempaakin materiaalia olisi ehkä ollut saatavissa. Vai oliko Paasonen todella niin omistautunut uralleen että jäi kaukaiseksi myös perheelleen?

Paasosen elämään sisältyi varsin mielenkiintoisia, Suomen kannalta kohtalokkaita aikoja. Vaikka minäkin olen Suomen historiani tankannut, oli kirjassa silti paljon kiinnostavia tapahtumia, joista en ollut aiemmin tiennyt mitään. Ihan kaikki sotamanöövereiden kuvaukset ja strategiat eivät kyllä hienoudessaan minulle auenneet, mutta kokonaisuutena lukukokemukseni oli mukavan sivistävä.

(Paasonen kertoo presidentti Kallion kuolemasta.)Kunniakomppanian keskelle ehdittyään presidentti Porilaisten marssin kaikuessa horjahti.  Olin varta vasten seurannut hänen takanaan, ja kun hän kaatui onnistuin vastaanottamaan hänet syliini ja käteni tunsivat  hänen sydämensä viimeisen korahtelun. Kannettuamme presidentin hänen vaunuunsa lääkäri saattoi todeta, että matka oli päättynyt.

WSOY, 2012
Sivuja: 310