Dreams of Joy / Lisa See

Eletään elokuuta vuonna 1957, kommunismi ei ole kovinkaan suosittu aate USAssa ja sen saa nuori amerikankiinalainen yliopisto-opiskelija Joykin todeta. Joyn isä kun tekee itsemurhan suojellakseen tytärtään kommunistivainolta. Samassa rytäkässä Joylle selviää, että hänen tätinsä May onkin hänen oikea äitinsä ja oikea isä onkin Kiinan kommunistisessa tasavallassa asuva taiteilija. Hämmentyneenä kaikesta Joy päättää karata kotoaan ja lähteä Kiinaan, etsimään itseään ja isäänsä sekä rakentamaan kommunistista unelmaa.

Luin Dreams of Joyn heti edellisen osan - Shanghai Girlsin - jälkeen. Pidin kovasti Shanghain tytöistä, joten odotukset olivat pilvissä Dreams of Joyn kohdalla. Odotin kovasti Maon Kiinasta lukemista, taas tulisi uusia lukukokemuksia. Ja opinhan minä uuttakin. En tiennyt aikaisemmin Suuresta harppauksesta, Maon viisivuotissuunnitelmasta, joka tappoi 14-43 miljoona ihmistä nälkään...

Hetkittäin tuntui siltä että kirja sortui liialliseen helppouteen, Joy muuttui kovinkin vaivattomasti amerikkalaistytöstä kommunistiksi. Eteenpäin lukiessani ymmärsin sen olleen tyylikeino, tapa korostaa Joyn innostusta ja sinisilmäisyyttä uuden maailman suhteen. Arjen astuessa elämään myös kriittisyys hiipii Joyn teksteihin, samalla kun hän pikkuhiljaa ymmärtää ettei äiti ilkeyttään varoitellut tai kritisoinut kommunismia.

Lukiessani minua harmitti kaikkein eniten tyttölasten ja heidän äitiensä saama kohtelu Kiinassa. Syntyväksi  lapseksi toivotaan aina poikaa ja tytön synnyttänyt ei saa osakseen onnitteluja, tytär on pikemmin onnettomuus. Vereni kuohahti lukiessani kohtaa jossa Joy on synnyttänyt pienen tyttövauvan ja aviomiehen perhe ehdottelee nimeksi "Tyhmää" tai "Koiraa", jopa "Onnettomuutta". Miksi valtiossa, jonka ideologian mukaan kaikki ovat tasa-arvoisia, on toinen pieni vauva toista parempi? Jokaisella ihmisellähän on äiti, joka useimmiten on hoitanut kotia ja rakastanut, miksi se ei olisi arvokasta. (Ai niin, tämänhän piti olla kirja-arvostelu, joten takaisin asiaan...)

Pearl toimii tarinan toisena kertojana, mutta hänen tarinansa jää Joyn kertomuksen varjoon, kenties tarkoituksellakin. Pearlille Kiinaan paluu opettaa kuitenkin tärkeän asian, se opettaa hänet hyväksymään ja luopumaan kurjuudesta jota hän on pitkään kantanut mukanaan ja antaa siten uuden mahdollisuuden elämään.

Tämäkin kirja, kuten Shanghai Girlskin, on rakkaustarina. Jos ensimmäinen osa kertoi sisarusten rakkaudesta, on toinen osa minusta ennenkaikkea kertomus äidin ja tyttären rakkaudesta. Kuten Joy toteaa:

"The painting I'm working on shows my two mothers - the one that gave birth to me and the one that cared so much for me that she chased me all the way here."

Tänä päivänä, syyskuun 12. juhlistetaan myös kiinalaisten Kuujuhlaa. Olin ajatellut Kuujuhlan tienoilla julkaista nämä kiinalaiset arvioni ja sattuipas sopivasti, myös Dreams of Joyssa kuvattiin paikallisia juhlallisuuksia. Ei ollut kauhean vaikeaa päättää, mistä kohdasta tekstinäytteen nappaisin... Ymmärtääkseni, Kuujuhlaa vietetään edelleen pitkälti samaan tapaan, perheen ja ystävien parissa, Kuukakkusia syöden.

"Tao's family has invited Kumei, Ta-ming and me to join them to celebrate family togetherness, the harvest, and the moon. The canteen has made moon cakes filled with sugary paste of dates, nuts, and  candied apricots. The tops are embossed with images of a three-legged toad and a rabbit. I take a box of cakes to Joy's house. Tuanyan, the word for reunion, literally means a perfect circle, and that is what the moon, the moon cakes, and our family are on this night. Jie Jie and some of the children stretch out on the ground or sit on their haunches, staring up at the moon. I hand out the cakes. The children aren't old enough to have bittersweet memories, but the adults are. We see the cakes and we remember the past - people now gone, happy holidays."

Sivuja: 349